Kuningataräidin usko

 

Yksi aikakausi päättyi 8. syyskuuta 2022, kun kuningatar Elisabet II kuoli. Buckinghamin palatsi tiedotti tapahtumasta ja kertoi kuningattaren kuolleen rauhallisesti tuona syyskuisena iltapäivänä. 

Kuningatar Elisabet tunnettiin ensisijaisesti hänen velvollisuudestaan ja kuuliaisesta palvelutehtävästään. Hän oli Englannin kirkon pää, mutta hänellä oli myös oma aito kristillinen usko. Usko näkyi monin tavoin hänen sanoissaan ja teoissaan läpi koko hänen elämänsä ja valtakautensa ajan. Hänen uskonsa oli ilmeinen jo ennen kuin hänet kruunattiin. 

'"Rukoilkaa puolestani... että Jumala antaisi minulle viisautta ja voimaa toteuttamaan juhlalliset lupaukseni, jotka annan, ja että voisin palvella Häntä ja sinua uskollisesti kaikkina elämäni päivinä." 

Tämä oli kuningatar Elisabet II:n rukouspyyntö hänen ensimmäisessä joululähetyksessään vuonna 1952. Hänen isänsä, kuningas George VI, oli kuollut 6. helmikuuta 1952. Hänet kruunattiin kuningattareksi 18 kuukautta myöhemmin 2. kesäkuuta 1953 Westminster Abbeyssa Lontoossa. 

Joulupuheissaan Elisabetilla oli tapana todistaa aina sydäntä särkevästi. Hän kirjoitti nämä puheensa aina itse. Niissä hän viittasi usein Jeesukseen Kristukseen, kristinuskon perustajaan, jonka syntymää jouluna juhlitaan. Virallisen roolinsa ohella Englannin kirkon päämiehenä kuningatar ilmaisi aina henkilökohtaisen uskonsa Jeesukseen Kristukseen. Esimerkiksi joulupuheessaan vuonna 2020 hän sanoi näin: 

"Minulle Kristuksen opetukset ja oma henkilökohtainen vastuuni Jumalan edessä tarjoavat puitteet, joissa yritän johtaa elämääni." 

Palvelemisen teema kulki läpi kuningattaren kruunaamisen kuin hänen pitkän hallituskauden aikana, jolloin häntä inspiroi aina Jeesuksen Kristuksen uhrielämä, joka sanoi itsestään: "hän ei tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan". 

 Vuonna 2008 kuningatar korosti puheessaan sitä, että aito inhimillinen onnellisuus ja tyytyväisyys piilevät enemmän antamisessa kuin saamisessa: 

 "Toivon, että, kuten minä, saat lohdutusta Jeesuksen Nasaretilaisen esimerkistä, joka onnistui usein suurten vastoinkäymisten olosuhteissa elämään ulospäin suuntautuvaa, epäitsekästä ja uhrautuvaa elämää…"

Raamatun vertaus, johon kuningatar viittaa, korostaa useimmiten tätä palveluteemaa. Neljässä joululähetyksessään hän puhui vertauksesta, jonka Jeesus kertoi laupiaasta samarialaisesta. Esimerkiksi vuonna 1985 kuningatar sanoi tarinan muistuttavan meitä velvollisuudestamme naapuriamme kohtaan; 

”Meidän tulee yrittää noudattaa Kristuksen selkeää ohjetta tuon tarinan lopussa: "Mene ja tee sinä samoin". 

Vuonna 1989 hänen viittauksensa tarinaan heijastelee hänen aviomiehensä, Edinburghin herttuan vaikutusta, joka jakoi käytännöllisen kristillisen uskonsa ja velvollisuudentuntonsa. Hän sanoi: 

'"Monet teistä ovat kuulleet kertomuksen laupiaasta samarialaisesta ja siitä, kuinka Kristus vastasi kysymykseen "kuka on lähimmäiseni?". 

”Jeesus kertoi matkustajasta, joka ryöstettiin ja jätettiin loukkaantuneena tien varteen, jossa useat tärkeät ihmiset näkivät hänet, ja meni ohi pysähtymättä auttamaan. Hänen naapurinsa oli mies, joka pysähtyi, välitti hänestä ja varmisti, että hänestä pidettiin hyvää huolta ennen kuin hän jatkoi omaa matkaansa. 

”Ei ole kovin vaikeaa soveltaa tätä tarinaa omaan aikaan ja selvittää, että naapurimme ovat ystäviämme tai täysin tuntemattomia, jotka tarvitsevat auttavaa kättä. Luuletko, että he voivat olla myös joitain eläviä lajeja, joita pilaantuneet joet uhkaavat, tai joitain lapsia sellaisissa paikoissa, kuten Etiopiassa ja Sudanissa, joilla ei ole tarpeeksi syötävää? Olisi hienoa ajatella, että 1900-luvun viimeisinä vuosina Kristuksen sanoma lähimmäisten rakastamisesta niin kuin itseämme voitaisiin vihdoinkin ottaa huomioon.”

Vuonna 2004 Elisabet palasi jälleen samaan vertaukseen sekä viimeksi vuoden 2020 lähetyksessään jouluaattona Windsorin linnasta, jossa hän oli eristäytyneenä prinssi Philipin kanssa Covid-19-pandemian vuoksi. Silloin hän sanoi: 

"Olemme edelleen inspiroituneita vieraiden ystävällisyydestä ja lohdusta, että jopa pimeimpinä öinä on toivoa uudessa aamunkoitteessa. Jeesus käsitteli tätä vertauksella laupiaasta samarialaisesta. Miehen, joka on ryöstetty ja jätetty tienvarteen, pelastaa joku, joka ei jaa hänen uskontoaan tai kulttuuriaan. Tämä ihana ystävällisyyden tarina on yhtä ajankohtainen tänäkin päivänä. Laupiaat samarialaiset ovat ilmaantuneet kaikkialle yhteiskuntaan, jotka osoittavat välittämistä ja kunnioitusta kaikkia kohtaan sukupuolesta, rodusta tai taustasta riippumatta, muistuttaen meitä siitä, että jokainen meistä on erityinen ja tasa-arvoinen Jumalan silmissä.” 

Edesmennyt evankelista Billy Graham on kertonut omaelämäkerrassaan ystävyydestään kuningatar Elisabetin kanssa. Grahamin mukaan kuningatar ei voinut asemansa vuoksi tukea häntä virallisesti. Graham teki kuitenkin jatkuvasti yksityisvierailuita kuningattaren luo. 

Billy Graham ja Elisabet

Vain tunteja Elisabetin kuoleman jälkeen nähtiin niin Buckinghamin palatsin kuin Windsorin linnan yllä jotain ihmeellistä. Sinne heijastui kolme sateenkaarta, joista kaksinkertainen kaari oli levittäytyneenä Buckinghamin palatsin ylle. Ihmiset kuvailivat tuon tapauksen olleen jotain ainutlaatuista. Jumala todisti tällä tavalla hänen liitostaan lähettämällä sateenkaaret. Elisabet oli nimittäin pyytänyt kruunajaisissaan 70 vuotta sitten, että hänet voideltaisiin Raamatun kuninkaiden mukaisesti öljysarvella. Voitelurituaali oli yksityinen hetki, jota kunnioitettiin niin, että paikalla olleet ritarit kääntyivät pois ja televisiokamerat pysyivät suljettuina. Tämä oli kuitenkin totta ja hiljattain tästä julkaistiin myös lehdessä kuva.  

Kun kuningattaren arkkua tuotiin maanantaina 12. syyskuuta ulos Holyroodin palatsista ja sitä lähdettiin viemään kohti St. Gilesin katedraalia, todisti Jumala koko kansalle häikäisevällä valollaan. Aivan yhtäkkiä sinä harmaana päivänä taivaasta laskeutui yksittäinen kirkas valonsäde suoraan autoon ja arkun päälle. Sillä hetkellä kadulla tuhannet ihmiset todistivat tätä hetkeä. Tämä oli valtava todistus, joka näkyi televisiossa, lehdissä ja kaikissa tiedotusvälineissä – jopa Suomessa Iltalehti tästä uutisoi. Tämä oli todistus, jota kukaan ei voi kumota – siitäkään huolimatta, että epäuskoiset ihmiset yrittivät sepittää kaiken olevan sattumaa tai kuvan olevan joku väärennös, joka olisi syntynyt kameran linssin heijastumilla. Entä ne tuhannet ihmiset, jotka näkivät tämän ilman kameroitakin? Selitykset ovat turhia. Jumala halusi ilmiselvästi näyttää kaikille, että Hänen uskollinen palvelijansa Elisabet oli saapunut kotiin.   

Tuhannet ihmiset Lontoossa jonottivat jättääkseen jäähyväiset Elisabetille ja kävivät tekemässä kunnianosoituksensa arkulla. Kuningattaren arkulle oli pisimmillään 8 kilometrin mittainen jono ja kohteeseen pääsy saattoi kestää 11 tuntia. Tämä tuntuu tietysti jo ihmispalvonnalta. Elisabet ei ollut tietenkään mikään yli-ihminen, vaan tavallinen kuolevainen ja syntinen, kuten me muutkin.  

Kuningataräidin hautajaisista muodostui maailmanhistorian katsotuimmat hautajaiset. Elisabet oli valinnut huolellisesti itse kaikki Raamatun jakeet, jotka hänen hautajaistensa yhteydessä luettiin. Niistä lähes kaikki koskivat ylöstempausta. Siitä kerrotaan Johanneksen evankeliumin 14. luvussa, joka oli hautajaisissa esillä. Tässä luvussa Jeesus sanoo, ettei meidän tarvitse olla huolissamme, vaan Hän kehottaa meitä uskomaan Jumalaan ja Häneen. Hän kertoo menevänsä valmistamaan meille sijaa ja lupaa tulla takaisin noutamaan meidätkin luokseen, jotta saisimme olla siellä missä Hän on. Samoin hautajaisissa kuultiin otteita 1. korinttilaiskirjeen 15. luvussa, jossa puhutaan vanhurskaitten ylösnousemuksesta. Nämä sanat meille halusi välittää muistutuksena kuningatar, joka tunnusti uskonsa Herraansa Jeesukseen. 

Voisikohan Elisabetin näkyvä palvelutehtävä saada meidätkin osaltamme miettimään asettumista esimerkiksi laupiaan samarialaisen rooliin, jollaisia tarvitaan tänä aikana enemmän kuin koskaan. Entä olisiko yhtä lailla tärkeää pitää osaltamme evankeliumia esillä eikä olla vain hiljaa maailman ehdoilla? Yhtä lailla voisi miettiä sitä, mitä me itse jätämme jälkeen itsestämme esimerkiksi omaisillemme ja ystävillemme? Itse toivon ainakin heidän muistavan minut aviomiehenä, poikana, kummisetänä ja ystävänä, joka uskoi Jumalaan ja kulki lähellä Jeesusta.