Kuningataräidin usko

 

Yksi aikakausi päättyi 8. syyskuuta 2022, kun kuningatar Elisabet II kuoli. Buckinghamin palatsi tiedotti tapahtumasta ja kertoi kuningattaren kuolleen rauhallisesti tuona syyskuisena iltapäivänä. 

Kuningatar Elisabet tunnettiin ensisijaisesti hänen velvollisuudestaan ja kuuliaisesta palvelutehtävästään. Hän oli Englannin kirkon pää, mutta hänellä oli myös oma aito kristillinen usko. Usko näkyi monin tavoin hänen sanoissaan ja teoissaan läpi koko hänen elämänsä ja valtakautensa ajan. Hänen uskonsa oli ilmeinen jo ennen kuin hänet kruunattiin. 

'"Rukoilkaa puolestani... että Jumala antaisi minulle viisautta ja voimaa toteuttamaan juhlalliset lupaukseni, jotka annan, ja että voisin palvella Häntä ja sinua uskollisesti kaikkina elämäni päivinä." 

Tämä oli kuningatar Elisabet II:n rukouspyyntö hänen ensimmäisessä joululähetyksessään vuonna 1952. Hänen isänsä, kuningas George VI, oli kuollut 6. helmikuuta 1952. Hänet kruunattiin kuningattareksi 18 kuukautta myöhemmin 2. kesäkuuta 1953 Westminster Abbeyssa Lontoossa. 

Joulupuheissaan Elisabetilla oli tapana todistaa aina sydäntä särkevästi. Hän kirjoitti nämä puheensa aina itse. Niissä hän viittasi usein Jeesukseen Kristukseen, kristinuskon perustajaan, jonka syntymää jouluna juhlitaan. Virallisen roolinsa ohella Englannin kirkon päämiehenä kuningatar ilmaisi aina henkilökohtaisen uskonsa Jeesukseen Kristukseen. Esimerkiksi joulupuheessaan vuonna 2020 hän sanoi näin: 

"Minulle Kristuksen opetukset ja oma henkilökohtainen vastuuni Jumalan edessä tarjoavat puitteet, joissa yritän johtaa elämääni." 

Palvelemisen teema kulki läpi kuningattaren kruunaamisen kuin hänen pitkän hallituskauden aikana, jolloin häntä inspiroi aina Jeesuksen Kristuksen uhrielämä, joka sanoi itsestään: "hän ei tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan". 

 Vuonna 2008 kuningatar korosti puheessaan sitä, että aito inhimillinen onnellisuus ja tyytyväisyys piilevät enemmän antamisessa kuin saamisessa: 

 "Toivon, että, kuten minä, saat lohdutusta Jeesuksen Nasaretilaisen esimerkistä, joka onnistui usein suurten vastoinkäymisten olosuhteissa elämään ulospäin suuntautuvaa, epäitsekästä ja uhrautuvaa elämää…"

Raamatun vertaus, johon kuningatar viittaa, korostaa useimmiten tätä palveluteemaa. Neljässä joululähetyksessään hän puhui vertauksesta, jonka Jeesus kertoi laupiaasta samarialaisesta. Esimerkiksi vuonna 1985 kuningatar sanoi tarinan muistuttavan meitä velvollisuudestamme naapuriamme kohtaan; 

”Meidän tulee yrittää noudattaa Kristuksen selkeää ohjetta tuon tarinan lopussa: "Mene ja tee sinä samoin". 

Vuonna 1989 hänen viittauksensa tarinaan heijastelee hänen aviomiehensä, Edinburghin herttuan vaikutusta, joka jakoi käytännöllisen kristillisen uskonsa ja velvollisuudentuntonsa. Hän sanoi: 

'"Monet teistä ovat kuulleet kertomuksen laupiaasta samarialaisesta ja siitä, kuinka Kristus vastasi kysymykseen "kuka on lähimmäiseni?". 

”Jeesus kertoi matkustajasta, joka ryöstettiin ja jätettiin loukkaantuneena tien varteen, jossa useat tärkeät ihmiset näkivät hänet, ja meni ohi pysähtymättä auttamaan. Hänen naapurinsa oli mies, joka pysähtyi, välitti hänestä ja varmisti, että hänestä pidettiin hyvää huolta ennen kuin hän jatkoi omaa matkaansa. 

”Ei ole kovin vaikeaa soveltaa tätä tarinaa omaan aikaan ja selvittää, että naapurimme ovat ystäviämme tai täysin tuntemattomia, jotka tarvitsevat auttavaa kättä. Luuletko, että he voivat olla myös joitain eläviä lajeja, joita pilaantuneet joet uhkaavat, tai joitain lapsia sellaisissa paikoissa, kuten Etiopiassa ja Sudanissa, joilla ei ole tarpeeksi syötävää? Olisi hienoa ajatella, että 1900-luvun viimeisinä vuosina Kristuksen sanoma lähimmäisten rakastamisesta niin kuin itseämme voitaisiin vihdoinkin ottaa huomioon.”

Vuonna 2004 Elisabet palasi jälleen samaan vertaukseen sekä viimeksi vuoden 2020 lähetyksessään jouluaattona Windsorin linnasta, jossa hän oli eristäytyneenä prinssi Philipin kanssa Covid-19-pandemian vuoksi. Silloin hän sanoi: 

"Olemme edelleen inspiroituneita vieraiden ystävällisyydestä ja lohdusta, että jopa pimeimpinä öinä on toivoa uudessa aamunkoitteessa. Jeesus käsitteli tätä vertauksella laupiaasta samarialaisesta. Miehen, joka on ryöstetty ja jätetty tienvarteen, pelastaa joku, joka ei jaa hänen uskontoaan tai kulttuuriaan. Tämä ihana ystävällisyyden tarina on yhtä ajankohtainen tänäkin päivänä. Laupiaat samarialaiset ovat ilmaantuneet kaikkialle yhteiskuntaan, jotka osoittavat välittämistä ja kunnioitusta kaikkia kohtaan sukupuolesta, rodusta tai taustasta riippumatta, muistuttaen meitä siitä, että jokainen meistä on erityinen ja tasa-arvoinen Jumalan silmissä.” 

Edesmennyt evankelista Billy Graham on kertonut omaelämäkerrassaan ystävyydestään kuningatar Elisabetin kanssa. Grahamin mukaan kuningatar ei voinut asemansa vuoksi tukea häntä virallisesti. Graham teki kuitenkin jatkuvasti yksityisvierailuita kuningattaren luo. 

Billy Graham ja Elisabet

Vain tunteja Elisabetin kuoleman jälkeen nähtiin niin Buckinghamin palatsin kuin Windsorin linnan yllä jotain ihmeellistä. Sinne heijastui kolme sateenkaarta, joista kaksinkertainen kaari oli levittäytyneenä Buckinghamin palatsin ylle. Ihmiset kuvailivat tuon tapauksen olleen jotain ainutlaatuista. Jumala todisti tällä tavalla hänen liitostaan lähettämällä sateenkaaret. Elisabet oli nimittäin pyytänyt kruunajaisissaan 70 vuotta sitten, että hänet voideltaisiin Raamatun kuninkaiden mukaisesti öljysarvella. Voitelurituaali oli yksityinen hetki, jota kunnioitettiin niin, että paikalla olleet ritarit kääntyivät pois ja televisiokamerat pysyivät suljettuina. Tämä oli kuitenkin totta ja hiljattain tästä julkaistiin myös lehdessä kuva.  

Kun kuningattaren arkkua tuotiin maanantaina 12. syyskuuta ulos Holyroodin palatsista ja sitä lähdettiin viemään kohti St. Gilesin katedraalia, todisti Jumala koko kansalle häikäisevällä valollaan. Aivan yhtäkkiä sinä harmaana päivänä taivaasta laskeutui yksittäinen kirkas valonsäde suoraan autoon ja arkun päälle. Sillä hetkellä kadulla tuhannet ihmiset todistivat tätä hetkeä. Tämä oli valtava todistus, joka näkyi televisiossa, lehdissä ja kaikissa tiedotusvälineissä – jopa Suomessa Iltalehti tästä uutisoi. Tämä oli todistus, jota kukaan ei voi kumota – siitäkään huolimatta, että epäuskoiset ihmiset yrittivät sepittää kaiken olevan sattumaa tai kuvan olevan joku väärennös, joka olisi syntynyt kameran linssin heijastumilla. Entä ne tuhannet ihmiset, jotka näkivät tämän ilman kameroitakin? Selitykset ovat turhia. Jumala halusi ilmiselvästi näyttää kaikille, että Hänen uskollinen palvelijansa Elisabet oli saapunut kotiin.   

Tuhannet ihmiset Lontoossa jonottivat jättääkseen jäähyväiset Elisabetille ja kävivät tekemässä kunnianosoituksensa arkulla. Kuningattaren arkulle oli pisimmillään 8 kilometrin mittainen jono ja kohteeseen pääsy saattoi kestää 11 tuntia. Tämä tuntuu tietysti jo ihmispalvonnalta. Elisabet ei ollut tietenkään mikään yli-ihminen, vaan tavallinen kuolevainen ja syntinen, kuten me muutkin.  

Kuningataräidin hautajaisista muodostui maailmanhistorian katsotuimmat hautajaiset. Elisabet oli valinnut huolellisesti itse kaikki Raamatun jakeet, jotka hänen hautajaistensa yhteydessä luettiin. Niistä lähes kaikki koskivat ylöstempausta. Siitä kerrotaan Johanneksen evankeliumin 14. luvussa, joka oli hautajaisissa esillä. Tässä luvussa Jeesus sanoo, ettei meidän tarvitse olla huolissamme, vaan Hän kehottaa meitä uskomaan Jumalaan ja Häneen. Hän kertoo menevänsä valmistamaan meille sijaa ja lupaa tulla takaisin noutamaan meidätkin luokseen, jotta saisimme olla siellä missä Hän on. Samoin hautajaisissa kuultiin otteita 1. korinttilaiskirjeen 15. luvussa, jossa puhutaan vanhurskaitten ylösnousemuksesta. Nämä sanat meille halusi välittää muistutuksena kuningatar, joka tunnusti uskonsa Herraansa Jeesukseen. 

Voisikohan Elisabetin näkyvä palvelutehtävä saada meidätkin osaltamme miettimään asettumista esimerkiksi laupiaan samarialaisen rooliin, jollaisia tarvitaan tänä aikana enemmän kuin koskaan. Entä olisiko yhtä lailla tärkeää pitää osaltamme evankeliumia esillä eikä olla vain hiljaa maailman ehdoilla? Yhtä lailla voisi miettiä sitä, mitä me itse jätämme jälkeen itsestämme esimerkiksi omaisillemme ja ystävillemme? Itse toivon ainakin heidän muistavan minut aviomiehenä, poikana, kummisetänä ja ystävänä, joka uskoi Jumalaan ja kulki lähellä Jeesusta.

Norjalaisen naisen näky vuodelta 1968 oli todellinen

 

90-vuotias norjalaisnainen sai voimakkaan näyn vuonna 1968. Sen kirjasi ylös Emanuel Minos. Harkinnan jälkeen hän ei pitänyt soveliaana julkaista näkyä sen radikaalin sisällön vuoksi. Olosuhteet olivat aivan liian erilaiset siihen aikaan ja asia unohtui 25 vuodeksi. 

Sittemmin Emanuel Minos löysi kellastuneen paperin, johon oli kirjoittanut ylös näyn ja pelästyi lukiessaan mitä nainen oli nähnyt. Tästä eteenpäin näky on julkaistu useissa yhteyksissä samoin kuin otan sen nyt itsekin blogini aiheeksi.

Tässä tämä 90-vuotiaan naisen näky vuodelta 1968:

”Minä sain nähdä maailman karttana. Minä näin Euroopan – maasta maahan. Näin Skandinavian ja Norjan. Minä näin asioita, joita tulee tapahtumaan juuri ennen Jeesuksen paluuta, juuri ennen kuin suuri onnettomuus purkautuu ihmisten päälle. Onnettomuus, jonka vertaista emme koskaan ole kokeneet ja nähneet. Aivan ennen Jeesuksen paluuta ja koettelemusten alkua koemme liennytyksen ajan, jollaista ei koskaan ennen ole ollut. Tulee rauha ja tämä rauha kestää pitkään. Tänä rauhanaikana tapahtuu sotavarustusten supistamista monissa maissa, myös Norjassa. Kolmas maailmansota syttyy tavalla, jota kukaan ei ole odottanut ja odottamattomalta suunnalta, ja me olemme yhtä valmistautumattomia kuin olimme 9. huhtikuuta 1940.

Minä näin kristittyjen keskuuteen tulevan vertaansa vailla olevan välinpitämättömyyden, lankeemuksen tosi ja elävästä kristillisyydestä. Aikana ennen Jeesuksen paluuta kristityt eivät tule olemaan avoimia tutkistelevalle julistukselle. He eivät tule kuuntelemaan synnistä ja armosta, laista ja evankeliumista, katumuksesta ja parannuksesta. Tilalle tulee toista laatua oleva julistus, jonkinlainen onnellisuutta tavoitteleva kristillisyys. Pitää menestyä ja päästä eteenpäin. Kyseessä ovat aineelliset asiat tavalla, mitä Jumala ei koskaan ole luvannut. Kirkot, vapaakirkot ja rukoushuoneet tyhjenevät yhä enemmän. Ristin ottamisen ja Jeesuksen seuraamisen julistuksen sijalle tulee viihde, taide ja kulttuuri sinne, missä pitäisi olla herätys, hätä ja parannuskokouksia. Tämä tulee tapahtumaan suuressa määrin juuri ennen Jeesuksen toista tulemista ja onnettomuus murtautuu päällemme.

Norjaa kohtaa vertaansa vailla oleva moraalin hajoaminen. Ihmiset tulevat elämään niin kuin naimisissa olevat olematta naimisissa. Yhteen muuttaminen ennen avioliittoa lisääntyy suuressa määrin. Tämä tapa tulee hiipimään kristillisiin seurakuntiin ja tätä ei vastusteta aktiivisesti. Myös synti luontoa vastaan suvaitaan. Aivan ennen Jeesuksen paluuta näytetään TV-ohjelmia, joita emme ole koskaan ennen nähneet. TV tulee täyttymään niin hirvittävästä väkivallasta, että se opettaa kansaa murhaamaan ja tekemään lopun toisistaan. Kaduilla kävelemisestä tulee turvatonta. Kansa tulee omaksumaan sen, mitä he näkevät, eikä silloin tule olemaan vain yhtä vaihtoehtoa televisiossa, vaan tarjonta tulee olemaan laaja. Televisio tulee toimimaan juuri niin kuin radio. Voimme ruuvata ohjelmasta ohjelmaan, jotka tulevat olemaan täynnä väkivaltaa, ja kansa pitää tätä viihteenään. Pahimmat ajateltavat murha- ja väkivaltakäsikirjoitukset lavastetaan näytettäväksi ja tämä leviää yhteiskuntaan.

Sukupuoliyhdyntäkohtauksia tullaan näyttämään. Kaikista intiimimmät asiat, jotka kuuluvat avioliittoon, näytetään ruudussa. Tämä tulee tapahtumaan ja sinä tulet näkemään sen toteutumisen. Ne lait, jotka meillä nyt on, tullaan rikkomaan ja kaikista epäsiveellisintä tullaan näyttämään silmiemme edessä.

Kansaa köyhistä maista virtaa Eurooppaan. He tulevat myös Skandinaviaan ja Norjaan. Kansa ei pidä siitä, että he ovat täällä ja tulevat olemaan kovia heitä kohtaan. Heitä tullaan kohtelemaan yhä enemmän kuin juutalaisia ennen sotaa. Silloin meidän syntimme mitta on täyttynyt. Tämä tapahtuu aivan ennen Jeesuksen paluuta – ja ennen kuin kolmas maailmansota syttyy.

Siitä tulee lyhyt sota. Kaikki, mitä olen sodasta kokenut, on vain lastenleikkiä verrattuna tähän. Se alkaa tavallisena sotana, mutta se tulee leviämään ja se päättyy atomipommeihin. Ilma tulee saastumaan niin, ettei sitä voi hengittää, ja tämä kohtaa monta maanosaa. Amerikka, Japani, Australia – rikkaat maat. Vesi tulee pilaantumaan. Emme voi viljellä maata siellä. He, jotka ovat jäljellä rikkaissa maissa yrittävät paeta köyhimpiin maihin, jotka eivät ole vahingoittuneet. Siellä heitä kohdellaan niin kuin me kohtelemme heitä täällä, eivätkä ole halukkaita ottamaan meitä vastaan.

Minä olen iloinen siitä, etten tarvitse kokea tätä, mutta kun aika lähestyy, sinun on rohkaistava itsesi ja matkustettava ympäri ja varoitettava ja kerrottava kansalle mitä minä olen nähnyt.”

Kun peilaa tätä norjalaisnaisen näkyä 54 vuotta myöhemmin, ei voi kuin hätkähtäen todeta, miten todeksi se on muuttunut tänään.  Viihde, taide ja kulttuuri ovat todellakin tulleet sinne, missä pitäisi olla suuria herätyskokouksia. Näiden tapahtumien pitopaikkoina en tarkoita tietenkään yksinomaan kirkkoja. Suurimmilla areenoilla kuten stadioneilla ei nähdä enää julistajia julistamassa Jumalan Sanaa. Sen sijaan suuret pop ja rockfestivaalitapahtumat ovat vallanneet ihmisten huomion ja sydämet. Näissä tapahtumissa vilisee kyllä uskonnollista tematiikkaa ja elementtejä, mutta niissä ei palvota Jumalaa, vaan yleisön edessä esiintyvää bändiä tai artistia. Tällä hetkellä syksyn pimenevissä illoissa mainostetaan jo esimerkiksi näyttävästi loppuvuoden Raskasta joulua-konsertteja, jossa hevirokkarit karjuvat Jeesuksen nimeä. Tämän ovat metallimusiikkia rakastavat suomalaiset ottaneet riemuiten vastaan.

Viihteestä on muodostunut epäjumala, joka on mennyt vastenmielisyydessään liian pitkälle. Ennen kirkossa käytiin palvomassa Jumalaa ja kuulemassa Sanaa. Nyt jopa kirkoissa palvotaan artisteja ja bändejä, jotka ovat tulleet sinne kaikkea muuta kuin kunnioittamaan Jumalaa. Jumalattomilla on ympäri vuoden ja etenkin jouluisin tapana kerääntyä esiintymään kirkkoon esittämään omaa maallista ohjelmistoaan. Kirkot täyttyvät ja seurakunnassakin saatetaan iloita siitä, kuinka saatiin kerrankin kirkko täyttymään ääriään myöten ihmisistä. Mutta mitä merkitystä on saada ihmiset kirkon seinien sisälle palvomaan vain ihailemaansa artistia tai bändiä? Missä on Pyhän Hengen voima? En tarkoita, etteikö kirkossa saisi olla myös iloa ja riemua – sitähän esimerkiksi amerikkalaiset tummaihoisten jumalanpalvelukset ovat tulvillaan. Kyse on kuitenkin aina Herran huoneesta. Se, mitä siellä tehdään, tulee tapahtua Hänen kunniakseen.

Muistan lapsuudestani Jyväskylän kirkkopuistossa sijaitsevan Kaupunginkirkon. Se oli paikka, jonne mummolla oli tapana viedä minut ollessani lapsi. Tilanne oli oikeastaan kuin riparilaulusta Kirkossa, sillä leikkien keskeltä hiljentyminen tunniksi kirkossa oli pienelle pojalle hieman vaikeaa. Pappi saarnasi silloin kuitenkin tässä kirkossa palavasti ja mummo kyynelehti vieressäni papin kuvatessa yksityiskohtaisesti Kristuksen kärsimyksiä. Silti siitä kaikesta jäi sellainen hyvä ja rauhallinen olo, kuinka siinä on tärkeä pelastussanoma taustalla. Tätä mummokin minulle painotti, joten tiedostin sen jo lapsena. Viime aikoina olen kuitenkin saanut seurata hyvin hämmentyneenä asioita, mitä tämän samaisen kirkon seinien sisällä tänä päivänä harjoitetaan; muun muassa salsamessuja, sateenkaarimessuja, valoefektjejä sekä vierailevia hevibändejä. Ihmisten mieltymyksistä kertoo paljon se, kun tätä 140-vuotiasta Kaupunginkirkkoa on alettu juuri peruskorjata, niin Jyväskylän seurakunta järjesti verkossa avoimen kyselyn, millaisia ideoita ihmisillä olisi kirkon kehittämiseksi. Ja mitä ihmiset sitten kyselyn perusteella toivoivat. Useissa palautteissa sinne toivottiin runsaasti kukkia ja jopa kokonaista viherseinää viihtyvyyden lisäämiseksi. Yksi kannatusta saaneista toivomuksista oli koko Kirkkopuiston lisävalaistus, että valojen avulla voitaisiin luoda heijastuskuvia kirkon seiniin. Näinhän tapahtuikin Valon Kaupunki -tapahtuman hengessä jo syksyllä 2021, jolloin Kaupunginkirkon etuseinään heijastettiin paholaismaiset kasvot. Tätä perusteltiin sillä, että Kirkko on ollut perinteisesti taiteiden suojelija ja tässä olisi tapa suuntautua kirkon seinien sisältä ulkomaailmaan.

Daniel Besnyõn Ether-teokseen kuuluvat ihmiskasvot Kaupunginkirkon seinään heijastettuna Valon kaupunki -tapahtumassa 2021.

Hämmentävältä ihmisten palautteissa tuntuu mielestäni se, että ennen kaikkea he toivoivat kirkkoon musiikkia laidasta laitaan: heviä, bändejä, gospelia, klassista, barokkia, salsaa, perinteisiä virsiä unohtamatta. Yhtään palautetta ei ainakaan mainittu, jossa joku olisi toivonut kuulevansa kirkossa elävää sanaa. Lisäksi vain muutaman kilometrin päässä Kaupunginkirkosta olevassa Kuokkalan kirkossa alettiin noin vuosi sitten tarjota mahdollisuutta hiljaisuuden joogaan sekä meditaatioon. Kevättalvella 2022 aiheesta virisikin vilkas keskustelu Jyväskylän seurakunnassa. Kirkkovaltuustossa tehtiin tuolloin 11 luottamushenkilön allekirjoittama aloite, jossa seurakuntaa pyydettiin tarkistamaan, onko Kuokkalan kirkossa syksystä 2021 saakka harjoitettu Hiljaisuuden jooga linjassa seurakunnan strategian kanssa. Aiheesta kirjoitettiin seuraavasti tämän vuoden kevättalvella Lehteri-lehdessä. Lohdullista on tietysti huomata, että kristillisen joogan tarjoaminen kirkossa herättää sentään vielä joissakin ihmisissä kritisoimisen aihetta.   

Se, mitä Suomen kirkon seinien sisällä tapahtuu, voi tosin tuntua vielä kesyltä verrattuna siihen, mitä samanaikaisesti tapahtuu muun muassa Norjassa, Saksassa tai Englannissa. Sain kuulla esimerkiksi norjalaiselta ystävältäni, kuinka Oslon yliopiston hiljattain ilmestyneessä Universitas-nimisessä opiskelijalehdessä kirjoitettiin ylistävään sävyyn kirkossa järjestetyistä drag-juhlista – ja vielä kirkon toimesta. Jos tällaisessa ei mennä jo liian pitkälle, niin missä sitten? Hirvittää ajatellakin, mitä seuraavaksi keksitään?

Kyllä, tämä tapahtuu todellakin syksyllä 2022 norjalaisessa kirkossa

Valitettavasti tästä drag-taiteilijoiden ilmiöstä on jo jonkinlaisia merkkejä ilmassa Suomessakin, joskaan ei tiettävästi vielä kirkoissa. Drag-artistien lapsille vetämät satutuokiot nousivat puheenaiheeksi kesällä 2022, kun joukko mielenosoittajia yritti estää keskuskirjasto Oodissa drag-taiteilijoiden vetämän lapsille järjestetyn satuhetken. Huolensa aiheesta ilmaisi myös kansanedustaja Päivi Räsänen, joka sai tästä tietysti osakseen suurta julkista paheksuntaa tunnetulta drag-taitelijalta nimeltä Cristal Snow.  

Entä Frankfurtissa Kentuckyssa järjestettävä kirkon sponsoroima LGBTQ-pride tapahtuma, jonka järjestävä taho sanoo virkistävän lasten aktiviteetteja sekä drag-show'ta. Tapahtumassa lapsetkin saavat pyörähdellä lavalla drag-kuningatarten esiintyessä. Tätä syksyllä 2022 järjestettyä tapahtumaa oli tukemassa kolme eri kirkkoa. 

Englannissa on puolestaan yhdistetty paininäytökset osaksi kirkonmenoja sekä kastamista. Jälleen yksi keino saada ihmiset kirkkoon esittämällä siellä jotain sellaista, minkä parissa he varmasti viihtyvät tarvitsematta kuunnella ikäviä parannussaarnoja. Tapahtumassa esiintyvä Gareth sanoo ajatuksen painikirkon perustamisesta olevan todellisuuden yläpuolella. Hän sanoo kirkon voivan olla mitä vain sen tarvitsee olla, kunhan se vain on yleisölle sopiva. Ihmiset palaavat kuulemma kirkosta kotiin henkisesti ravittuina tuntien itsensä erinomaiseksi ja olonsa eläväksi. Voiko saatana enää suurempaa valhetta keksiä? 

Englantilainen kirkko on keksinyt yhdistää jumalanpalveluksen ja painin

Kuvassa aseksuaaliksi tunnustautuva sateenkaariviittaan pukeutuva Cris kertoo LGBTQ-painihahmonsa inspiroivan kannustajiaan heiluttamaan sateenkaarilippuja hänen näytöksensä ajan. 

Jos tästä kaikesta voi jotain todeta, niin blogin aiheena oleva norjalaisnaisen näky 54 vuoden takaa on ollut kaikessa karuudessaan hyvin aito ja puhdas sekä suurelta osin jo toteutunut. Siksi ei ole syytä epäillä, etteikö siitä toteutuisi loputkin. Oman erillisen lukunsa voisi kirjoittaa yhtä lailla koko ajan lähempänä olevista sodista tai siitä väkivallan ja seksin määrästä, mitä silmillemme näinä päivinä pakkosyötetään. Pääpointti tässä kirjoituksessani on selkeyttää, kuinka viihde, taide ja kulttuuri todellakin ovat tulleet sekä vallanneet ne paikat, missä tulisi kuulla parannuksen tekemisestä Raamatun Sanan kautta. Sellaista raitista ja tervettä saarnaamista ei haluta enää kuulla, koska sitä pidetään loukkaavana. Tämä maailma ei valitettavasti kestä kuulla Jeesuksen nimeä. Sen sijaan halutaan kuulla mieltä hiveleviä lempeitä sanoja, jollainen ruokkii ja kannustaa ihmisessä olevaa lihallisuutta. Korostetaan ikään kuin ihan väärällä tavalla armon merkitystä jonain ylenpalttisen ihanana asiana, jonka avulla voi saada päivittäisen armahduksen ihan kaikesta. Tehdään helpoksi todeta meidän kaikkien olevan kyllä syntisiä, mutta mitään asialle ei tarvitse tehdä. Armon avulla tehdään sallittavaksi pysyä synnissä ja jatkaa entistä elämäntapaa ilman minkäänlaista parannuksen tekoa. Niinkuin vanha norjalaisnainen näyssään kuvasi, tämä aika pitää yllä valheellista täynnä pelastusiloa olevaa onnellista kristillisyyttä, jossa pitää menestyä ja mennä eteenpäin.  Sen mukaan ei tarvita mitään uskoontuloa eikä mitään Jumalaa tarvita saati parannusta tarvitse tehdä, koska taivaaseen mennään muutenkin, että heilahtaa. Kehotetaan uskomaan unelmiimme sekä kurkottamaan tähtiä, mistä niiden luvataan olevan saavutettavissa. Jumala toimikoon korkeintaan jonain pehmoleluna, johon puristautua sitten, jos tuntuu oikein pahalta. 

Me asumme tällä hetkellä kuin Sodomassa ja Gomorrassa. Siinä missä kirkko oli joskus ennen muinoin pelastuslaiva, niin nyt siitä on tullut viihdelaiva. Hyvä ystäväni kertoi minulle, kuinka hänen äitinsä oli laulanut aikoinaan; Tuskin yksi, tuskin yksi sadastatuhannest pääsee taivaan portista sisään. Meidän pitäisi pysyä tänä aikana erityisen valppaana ja valvoa sekä pitää huolta kilvoittelustamme päästäksemme sisään ahtaasta ovesta. Se ei onnistu, jos me emme pysty erottamaan oikeaa väärästä. Se ei taasen onnistu ilman uudestisyntymistä, sillä ilman sitä ihminen on ja pysyy hengellisesti sokeana. Ihmisen on tehtävä parannus tunnustamalla olevansa syntinen sekä nöyrtymällä Jumalan edessä pyytäen Jeesusta tulemaan elämänsä Herraksi. Vasta tämän jälkeen muutos alkaa näkyä ihmisessä Pyhän Hengen kautta niin, että hän alkaa tuntea suurta inhoa kaikkea tämän maailman syntisyyttä kohtaan. 

Meidän tulee käyttää päivittäin laatuaikaa Kristuksen yhteydessä rukoilemalla ja lukemalla Sanaa. Kun Jeesus tulee takaisin, niin meidän on oltava valmiita, että hän varmasti tuntee meidät tänne palatessaan. Se ei onnistu, jos mukaudumme tämän maailmanajan mukaan olemalla tämän maailman viihteen ja synnin orjia. On oltava myös piittaamatta kaikista häiriötekijöistä uskon tiellä. Voi olla, ettei esimerkiksi puoliso, perhe, sukulaiset tai ystävät pidä uskosta ja pitävät sinua omituisena kummajaisena. Voit joutua uskosi takia pilkan kohteeksi ja silmätikuksi. Tämän ihmispelon takia monet joko luopuvat uskostaan tai eivät koskaan edes tee valintaa. Meidän tulee kuitenkin rakentua yksin Jeesukseen,  sillä vain Hän voi meidät pelastaa. Lisäksi meidän tulee rukoilla taukoamatta näiden rakkaidemme puolesta, jotka eivät vielä ole pelastuksessa. 

Soikoon tähän päätteeksi laulu Suomelle sen sisältämän tärkeän sanoman vuoksi;

PARANNUS TEHKÄÄ, HERRAN ETEEN NÖYRTYKÄÄ,

NIIN JEESUS SINUT UNESTA HERÄTTÄÄ 

.