Esikoisessaan loi Jumala...

 

 

Tässä kirjoituksessa uin aika syville vesille. Sellaisille, minne tulee harvemmin  purjehdittua. Kun puhutaan kolmiyhteisen Jumalan luomasta maailmankaikkeudesta, ollaan nimittäin jo niin suuren asian äärellä, jota ei pieni ihmismieli pysty helposti käsittämään. Olin viikonloppuna kotikokouksessa, missä yksi veli mainitsi, kuinka Raamatun hepreankielinen alkuteksti kuuluu kääntää oikeammin, että Jumala loi esikoisessaan taivaat ja maat. Olen nimittäin usein miettinyt Jeesuksen osuutta tämän maailman luomisessa. Sitä ajattelee vain yksinkertaisesti, kuinka Jumala yksin loi tämän kaiken. Kuitenkin kyseessä on ollut jo ennen aikojen alkua kolmiyhteinen Jumala. Minun on ollut joskus vaikea sisäistää koko ajatusta kolminaisuusopista. Tuskinpa pystyisin sitä kovin havainnollisesti omin sanoin selittämään vieläkään. Jeesuksen osuuttakin tulee ajatelleeksi vasta enemmän siitä lähtien, kun hän henkilöityi tultuaan ihmiseksi maan päälle. On jotenkin vaikea ymmärtää, miten Jeesuksesta saattoivat edes olla tietoisia ne ihmiset, jotka elivät tämän auringon alla ennen kuin Jeesus tuli ihmiseksi maan päälle?

Maailmankaikkeus ei todellakaan syntynyt mistään alkuräjähdyksestä. Jumala on luonut sen tyhjästä. Tämähän ilmaistaan Raamatun luomiskertomuksessa jo heti ensimmäisen Mooseksen kirjan alussa, kuinka tämän kaiken loi kolmiyhteinen Jumala. Raamatussa se ilmaistaan sanoin; Alussa loi Jumala taivaan ja maan. Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä. (1. Moos. 1:1–2).

Alkuperäinen hebreankielinen Raamattu alkaa sanoilla Bereshit bara Elohim et-hashamajim…Tämän ovat kääntäjät sittemmin tulkinneet sanoilla Alussa Jumala loi taivaat…Useat lähteet kuitenkin todentavat, että tuon heprealaisen tekstin voi kääntää sanoin: Esikoisessaan Jumala loi taivaat….Miten tämä pitäisi siis ymmärtää? Näissä kahdessa ensimmäisessä jakeessa mainitaan siis (Isä) Jumala ja Jumalan Henki. Mutta jo ensimmäisessä sanassa on mainittuna myös Poika. Hepreankielinen sana reshit tarkoittaa muun muassa alkua, päätä ja esikoista. Kun siihen lisätään heprean etuliite be, se voidaan kääntää sanoin esikoisessa tai esikoisen voimalla tai esikoisen välityksellä loi Jumala taivaan ja maan. Näin apostoli Paavali on tämän myös ymmärtänyt ja ilmaissut näin tämän Raamatun ensimmäisen jakeen. Hän tarkoittaa siis Jeesusta kirjoittaessaan esikoisesta: Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen (Kol. 1:16).

Sananlaskujen kirjassa puhutaan paljon viisaudesta ja sen 8. luvusta käykin selville, että siinä puhuu itse Jeesus Kristus:

Minä olin Herran tykönä hänen tiensä alussa, ennen hänen tekojaan, ennen aikojen alkua. Iankaikkisuudesta minä olen asetettu olemaan, alusta asti, hamasta maan ikiajoista. Ennen kuin syvyyksiä oli, synnyin minä, ennen kuin oli lähteitä, vedestä rikkaita. Ennen kuin vuoret upotettiin paikoilleen, ennen kukkuloita, synnyin minä, kun hän ei vielä ollut tehnyt maata, ei mantua, ei maanpiirin tomujen alkuakaan. Kun hän taivaat valmisti, olin minä siinä, kun hän veti piirin syvyyden pinnalle, kun hän teki vahvoiksi pilvet korkeudessa, kun syvyyden lähteet saivat voiman, kun hän merelle asetti sen rajat, että vedet eivät kävisi hänen käskynsä yli, kun hän vahvisti maan perustukset, silloin olin hänen rinnallaan työmestarina, ihastuneena iloitsin päivästä päivään, iloitsin hänen edessään kaikin ajoin; ihastuneena hänen maanpiiristään, ja ihastukseni olivat ihmislapset. Siis te lapset, kuulkaa minua; autuaat ne, jotka noudattavat minun teitäni! Kuritusta kuulkaa, niin viisastutte; älkää sen antako mennä menojaan. Autuas se ihminen, joka minua kuulee, valvoo minun ovillani päivästä päivään, vartioitsee minun ovieni pieliä! Sillä joka minut löytää, löytää elämän ja saa Herran mielisuosion. Mutta joka menee minusta harhaan, saa vahingon sielullensa; kaikki, jotka minua vihaavat, rakastavat kuolemaa. (Sananlaskut 8:22-36)

Siinäpä pitkä, mutta niin tärkeä lainaus, että se oli pakko liittää tähän yhteyteen kokonaan. Siitähän käy nimittäin ilmi, että ennen kuin Jumala oli tehnyt mitään, niin viisaus oli jo olemassa Hänessä. Jumala on viisaudellaan luonut kaiken, mikä tarkoittaa sitä, että itse viisautta ei ole luotu. Viisaus on Jumalan personoitunut ominaisuus. Edellä olevista Raamatun kohdista käy selville sekin, että Jeesus oli syntynyt jo siinä vaiheessa, kun mitään luotua ei ollut vielä olemassakaan. Jeesus on siis alku kaikelle. Kaikki tänne luotu on lähtöisin Hänestä eikä ilman Jeesusta Kristusta ole luotu yhtään mitään. Hän oli ja on edelleen kaiken yläpuolella. Hänen kauttaan Isä saattoi kaiken olemaan.

On hyvin ilahduttavaa lukea ylläolevista Raamatun jakeista, kuinka iloinen Jeesus on ihmisistä meidät luotuaan. Hän rakastaa siis meitä enemmän kuin mitään, vaikka me olemmekin kovin vajavaisia ja monesti kaikkea muuta kuin Hänen rakkautensa arvoisia. Kun tämän kaiken ymmärtää, niin ainakin itselleni on tullut valtava tahto elää Jumalan mielen mukaista elämää. Hän tietää, mikä on meille parhaaksi. Ja kuinka Jumalan rakkaus meitä ihmisiä kohtaan tiivistyykään vielä siihen, että Hän antoi esikoisensa kuolla puolestamme ristillä. Hän ei tahtoisi kenenkään meistä joutuvan kadotukseen. Siksi Jumala suuressa viisaudessaan avasi tien elämään, jolle meillä kaikilla on mahdollisuus astua. Samalla on tietysti lohdutonta ajatella, että kuka hylkää Jumalan, rakastaa todellisuudessa kuolemaa.

Hän on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan. Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen, ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa. Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa. Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen. Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa. (Kol. 1: 13-20)

Tuossa kolossalaiskirjeessä kerrotaan siitä, kuinka kaikki mitä on luotu, on lähtöisin Jeesuksesta Kristuksesta. Esikoisen välityksellä on luotu siis kaikki, mitä on taivaissa ja maan päällä – niin näkyvä kuin näkymätönkin. On valtavaa kunnioitusta herättävä ajatus, että jo silloin kun Jumalan henki liikkui vetten päällä, niin Jeesus toimi arkkitehtinä luoden kaikkea ihanaa tänne maan päälle. Jeesus on ollut olemassa ennen kaikkea muuta ja Hän on kaiken koossa pitävä voima. Esikoiseksi siis synnytään. Raamattukin sanoo, ettei esimerkiksi mistään enkelistä eli luodusta olennosta saati ihmisestä voi sanoa sen olevan Jumalan synnyttämä. Sen sijaan Jumalan poika Jeesus on syntynyt Isästä. Tämä tapahtui jo ennen kuin aikaakaan oli olemassa.

Jeesus Kristus on siis alusta alkaen ollut eikä siitä ole epäilystäkään. Hän on Jumalan viisaus. Se ihminen, joka Hänen luokseen tulee, saa totisesti elämän. Tämän totuuden välittämiseksi meille on annettu Raamattu. Taivas avautuu meille ihmisille tämän elämää suuremman kirjan kautta. Vaikka uskovan tie ei olekaan helppo, niin kun ymmärtää totuuden, antaa se ihanan ilon ja rauhan ja vanhurskauden.

Päätän tämän kirjoituksen aikoinaan esimerkiksi harhaoppeja vastaan laaditussa Nikean uskontunnustuksessa, joka on ekumeeninen uskontunnustus 300-luvulta. Myös siinä puhutaan Jeesuksesta esikoisena, joka on syntynyt Isästä ennen aikojen alkua. 

Me uskomme yhteen Jumalaan,

Kaikkivaltiaaseen Isään,

taivaan ja maan, kaiken näkyvän ja näkymättömän Luojaan.

Me uskomme yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen,

Jumalan ainoaan Poikaan,

joka on syntynyt Isästä ennen aikojen alkua,

Jumala Jumalasta,

valo valosta,

tosi Jumala tosi Jumalasta,

syntynyt, ei luotu,

joka on samaa olemusta kuin Isä

ja jonka kautta kaikki on saanut syntynsä,

joka meidän ihmisten

ja meidän pelastuksemme tähden astui alas taivaista,

tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta

ja syntyi ihmiseksi,

ristiinnaulittiin meidän puolestamme Pontius Pilatuksen aikana,

kärsi kuoleman ja haudattiin,

nousi kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu,

astui ylös taivaisiin,

istuu Isän oikealla puolella

ja on kirkkaudessa tuleva takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita ja jonka valtakunnalla ei ole loppua.

Me uskomme Pyhään Henkeen,

Herraan ja eläväksi tekijään,

joka lähtee Isästä ja Pojasta,

jota yhdessä Isän ja Pojan kanssa kumarretaan ja kunnioitetaan

ja joka on puhunut profeettojen kautta.

Uskomme yhden, pyhän, yhteisen ja apostolisen kirkon.

Tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi,

odotamme kuolleiden ylösnousemusta

ja tulevan maailman elämää.

Amen.

Miksi täytyy kestää kipua?

 

Vuojärvi aamuvarhaisella 11.5.2021

Kiersin tänään jo varhain aamulla paikallisen järvilenkin, kuten minulla on usein tapana tehdä. Se on noin kuuden kilometrin mittainen, johon menee aikaa noin tunti. Nämä aamuiset hetket ovat minulle usein samalla kohtaamisia Jumalan kanssa. Muita ihmisiä ei siihen aikaan juuri näe, joten on aivan mahtavaa  kuunnella vain luonnon ääniä, kuten tälläkin hetkellä niin heleää linnunlaulua. Auringonnousu oli tänä aamuna taas pysähdyttävän kaunis. Otin siitä kuvan, vaikka se ei teekään sille täyttä oikeutta. Kävelylenkkien aikana tykkään kuunnella korvakuulokkeilla puhuttelevia saarnoja. Tuntuu, että siinä raikkaassa luonnossa kävellessä kiinnittää kuulemaansa tavallista enemmän huomiota. Tänä aamuna kuuntelin Raamattu kannesta kanteen -sovellusta ja sieltä Sananlaskujen kirjaa. Erityisen puhutteleva olikin tuo tämän aamun sana otsikolla Kuritus käy kipeäksi. Tämä puhe sai minut miettimään omakohtaisesti sitä, kun olen kärsinyt elämäni aikana paljon migreenistä. Minulla on nykyisellään pää oikeastaan suuremman osan ajasta kipeä kuin terve. Tosin tänä aamuna satuin voimaan erityisen hyvin, mikä johtuu siitä, että sain eilen helpotusta tähän vaivaan hieronnasta. Tämän Sanan sain tänä aamuna Jumalalta: 

”Älä torju, poikani, Herran kuritusta, älä katkeroidu, kun hän ojentaa sinua - jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa niin kuin isä omaa lastaan.” (Sananlaskujen kirja 3: 11-12) 

Tuossa kurituksesta kertovassa luvussa tarkentui se, että Jumala itse tietää mihin käyttöön Hän meitä suunnittelee. Meissä ihmisissä on paljon riisuttavaa, jonka vuoksi Jumala karsii meitä. Perään tuli toinen Sana Jobin kirjasta tähän liittyen: 

”Hyvä on sen osa, jota Jumala ojentaa, älä väheksy kaikkivaltiaan kuritusta…” (Jobin kirja 5: 17-18). 

Jumalan kurituksessa ei ole siis kyse rankaisemisesta. Rikolliset ovat niitä ihmisiä joita rangaistaan. Jumalan kurituksessa on kyse ihmisen luonteen ohjaamisesta oikeaan suuntaan. Tämä on parantavaa toimintaa. Uskovaksi kääntyminen ei tarkoita myöskään sitä, että elämä olisi siitä eteenpäin jotain ruusuilla tanssimista ja vailla ongelmia. Siksi ei pidä yllättyä kohdatessamme elämässämme vaikeita aikoja. Kun elämässä tulee vastaan vaikeuksia ja huolia, niin ei pidä pettyä. Jumala panee ihmisen näihin tilanteisiin, jolloin on pyrittävä olemaan sitäkin rohkeampi ja kärsivällisempi, enemmän kuin olisi osannut uneksiakaan. Me ihmiset olemme ikuisuusolentoja eikä meillä ole edes aavistusta siitä, miten ihmeellisiä olentoja Jumala aikoo meistä tehdä. Tässä Jumalan koulutuksessa on tärkeänä vaiheena oma kuolemamme. Se täydellisyys, jota kohti olemme matkalla, saavutetaan sitten vasta rajan toisella puolella. 

Kristityn loppuelämä on siis yhtä koulun penkillä istumista. Lohtuna on kuitenkin, se, että meillä on koulumestarina paras mahdollinen opettaja. Kun kuritoimenpiteet ovat meneillään, tuntuu elämä joskus vain niin äärimmäisen raskaalta. Kivuntäyteisinä hetkinä ja sen aina vain jatkuessa on joskus hyvin vaikea uskoa, että Jumala todella on hyvä ja että Hän tahtoo ihmisen parasta. Itsellänikin migreenin vallitessa ja pitkään jatkuessa tulee helposti mieleen epäilys, että kuinka tällaisen tuskan tuottaminen voi mitään rakkautta olla? Ja että onko tämä enää reiluakaan? Miksi ihmeessä kidutat tällä tavoin lastasi? Mikset anna armoa, koska olisihan Sinulla valta ja voima hetkessä parantaa minut? Onhan tällaisessa kivussa jo vaikeuksia selvitä niin arjestani saati jaksaa toimia valtakuntasi hyväksi. Näihinkin ajatuksiin sain vastauksen tänä aamuna. Se oli kehotus kääntää katse kohti ristin kärsijää; Taivaallinen Isä rakasti poikaansa ja kuitenkin antoi Hänen kärsiä, jotta hänen kärsimyksensä toisi tälle maailmalle elämän. Amen. 

”Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden rauhanhedelmän niille, jotka sen kautta ovat harjoitetut.” (Hebr. 12:11) 

Kärsittyäni migreenistä nyt jo yli 30 vuoden ajan, olen oppinut ainakin sen, ettei lääketiede – niin pitkälle kehittynyt kuin se nykyisellään jo onkin – ole pystynyt antamaan minun kohdalla tähän vaivaan helpotusta. Se pystyy antamaan korkeintaan hetkellistä lievitystä. Enemmän olen saanut apua löydettyäni oikeanlaisen hierojan. Pääkipu näyttää olevan minun ns. Paavalin piikki lihassani tässä ajassa, etten ylpistyisi. Yhtä lailla tiedän, että ennemmin tai myöhemmin koittaa sekin päivä, jolloin uskovana saan olla autuaan vapaa tästä alennustilan ruumistani. Mikä voisi olla parempaa kuin päästä eroon tästä maallisesta kivusta ja vaivasta ylösnousemusruumiissani. Tämä jos mikä antaa voimia tähän maanpäälliseen vaellukseen! 

  

Levyarvostelu: Kinnunen, Olli: NYT KIITÄN RIEMUITEN

 

Kinnunen, Olli:

NYT KIITÄN RIEMUITEN (2021)

Olli Kinnusen virsiin pohjautuvia urkuteoksia

"Virret ovat kuuluneet merkittävällä tavalla matkaani muusikkona. Nuorena poikana Pyhännöllä kipusin monesti kotikirkkoni urkupenkille. Useimmiten soitin virsiä ja improvisoin virsien teemoista. Vuosien saatossa virret ovat saaneet uusia sävyjä ja harmonioita ympärilleen," Olli Kinnunen kertoo uuden levynsä sisäkansissa. Hän sanoo levyn olevan jatkumoa sille kehitykselle, joka alkoi jo parikymmentä vuotta sitten omasta kotikirkostaan.

Olli Kinnunen herätti mielenkiintoni kuultuani YouTubesta hänen pysäyttävän tulkintansa Kiitos sulle, Jumalani. Kuopion Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi kouluttautunut Kinnunen on perehtynyt jo vuosien ajan läheisesti urkuimprovisointiin. Tämän osalta hänen ansioluettelonsa onkin nuoresta iästä huolimatta varsin vaikuttava. Monipuolinen taito välittää musiikin lahjaansa urkuimprovisoinnin kautta on hyvin kuultavissa tämän pitkäsoiton tunnelmassa. Kun tämän levyn laittaa soimaan, se on kuin toisi kirkon kotiinsa. Kinnunen toivoo itsekin pystyvänsä jakamaan musiikinlahjaa ja tuoda iloa ja lohtua kuulijoille, missä hän tämän levyn myötä todella hyvin onnistuukin.

Uutuuslevy Nyt kiitän riemuiten pitää siis sisällään neljätoista vanhaa virttä. Kappalevalikoimaan lukeutuu meille kaikille tuttuja virsiä kuten Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, Ilta on tullut Luojani ja Oi Herra luoksein jää. Nämä lapsuudesta rakkaat laulut onkin mielenkiintoista kuulla nyt erilaisina monivivahteisina urkusovituksina. Levyn kaikki virret ovat siis Suomen virsikirjasta poimittuja, mutta osa minulle täysin tuntemattomia. Tosin jotkut niistä paljastuivat sittemmin tutuiksi. Salaisuus piilee monien virsien osalta yllättävissä ja raikkaissa sovituksissa, jotka Kinnunen on improvisoinut omiin nimiinsä. Yksi iloisimmista yllätyksistä on koraalifantasia Aurinkomme ylösnousi. Tämä vanha virsi pääsee Kinnusen käsissä suorastaan taivaallisiin ulottuvuuksiin tavalla, jollaisena en ole sitä koskaan kuullut. Toinen virsitulkinta, johon tällä levyllä erityisesti ihastuin on Kaitse Jeesus, paimen hyvä.

Instrumenttina tällä levyllä soivat saksalaisen Chemnitzin Luther-kirkon Sauer-virtuaaliurut. Kinnunen kertoo virtuaaliurkujen mahdollistaneen esimerkiksi sen, että näin levyn oli mahdollista syntyä omalla työpöydällä pidemmällä aikajaksolla. Osa teosten syntyideoista kumpuaakin hänen kertomansa mukaan jo vuosien takaa. Tällaisena tunnin mittaisena instrumentaalina kuuntelukokemuksena virtuaaliurut ovatkin varmasti erinomainen ratkaisu. Jo levyn aloituskappaleena soiva On riemu, kun saan tulla paljastaa nimittäin virtuaaliurkujen moniulotteisuuden. Ihan yhdellä kuulemalla tämä levy ei edes avaudu. Se vaatii useampia kuuntelukertoja, jolloin siitä voi löytää uusia sävyjä, mihin ei ole tullut kiinnittäneeksi huomiota. Kaikesta voi kuulla, kuinka Kinnunen eläytyy musiikkiin tavalla, jollaista musiikin ammattilaiselta voi odottaakin. Joitain hieman erikoisempia kappalevalintoja lukuun ottamatta tämä levy on sielua virvoittava ja laadukas kokonaisuus. Rauhoittava rakkauden evankeliumi on siinä aidosti läsnä. Tämä on sellaista, mitä todella kaivataan tähän aikaan!

Tietäen Luojan lahjoittaneen Kinnuselle soittamisen taidon ohella toisen instrumentin eli upean lauluääneen, niin seuraavaksi toivoisin kuulevani levyn, jossa hän voisi laulaa levylle urkujen säestyksellä. Referenssinä voisi käyttää esimerkiksi ruotsalaisen kristillisen artistin Carola Häggkvistin erinomaista urkujen säestyksellä toteutettua albumia Blott En Dag.

Olli Kinnusen Nyt kiitän riemuiten -levyyn voi tutustua sekä halutessaan tilata sitä täältä. 

Olli Kinnunen toimii urkujensoittoon painottuvassa kanttorin virassa Kajaanin seurakunnassa. Kuva: Nyt kiitän riemuiten levyn sisäkansi. 

Saako olla kilpailuhenkinen?

 

Vappupäivä 1994. Siitä on kulunut 27 vuotta. Tunsin itseni tuona päivänä erittäin masentuneeksi ja päätäni myös särki. Olin katsonut edellisenä yönä Dublinissa järjestetyt Eurovision laulukilpailut. Mieleni oli nyt väsynyt, turta ja hyvin epäuskoinen. Suomi ei ollut pärjännyt euroviisuissa, vaan jäikin viimeisten joukkoon. Huonon sijoituksen vuoksi Suomi menetti samalla ensimmäistä kertaa finaalipaikkansa seuraavalta vuodelta. Koko tuon kevään olin elänyt suurta euroviisuhuumaa. Olin ollut aikaisemmin kevättalvella Tampereen Tohlopissa elämäni ensimmäistä kertaa seuraamassa livenä Suomen euroviisukarsintoja. Oma suosikkini CatCatin Bye bye baby myös voitti, mistä olin hirveän innoissani. Koko kevään elin siinä hurmoksessa, että tänä vuonna saan vihdoin viimein kokea sen ihanuuden, että Suomi oikeasti menestyy euroviisuissa. Eihän mikään voisi olla sen esteenä, koska edustajamme sekä kappale oli näin hyvä. Vierailin näihin aikoihin myös vuosittain Ylen Radio Keski-Suomessa pitämässä radio-ohjelmia euroviisuihin liittyen. Jännittävää euroviisuiltaa olikin edeltänyt pitämäni pitkä radio-ohjelma, joka tihkui hypetystä Suomen tulevan kärkisijan puolesta. Halusin, että ohjelman päätteeksi soitettaisiin Bye bye baby myös englanniksi olettaen, että se kuultaisiin sillä kielellä myös 29.4.1994, kun se olisi voittanut koko kilpailun. Olihan se niin muusta joukosta erottuva kappale vauhdikkuudellaan, jota koko Eurooppa ei voisi olla äänestämättä. Joskus katsottiin euroviisukisoja samanhenkisten ystävieni kanssa, mutta tänä vuonna katselin niitä yksinäni. Olin varannut jääkaappiin riittävästi miestä väkevämpää tunnelman kohottamiseksi, minkä verran sitä sitten tarvittaisiinkaan. (no loppupelissä vain pettymyksen nielemiseen...) Kun Suomen esiintymisvuoro tuli, olin hiukkasen pölmistynyt. Sen näkemistä seurasi tyhjiö. Suomen esitys ei tuntunut menevän ihan niin putkeen, kuin olisin odottanut. Vika ei ollut suinkaan Katja ja Virpi Kätkän esiintymisessä, mutta heidän energinen diskokappaleensa ei tuntunut oikein istuvan orkesterisovitukselle. Saksalla oli samanhenkinen kappale, jossa puolestaan käytettiin taustanauhoja. Heidän kohdallaan tämä homma toimi hyvin. Ei minun uskoani menestykseen silti vielä tällä hiivutettu, parin tunnin päästähän se selviäisi. Jännittävä pisteidenlasku alkoi. Maa toisensa jälkeen äänesti – mutta moni maa jätti Suomen pisteittä. Mitä ihmettä? Voitto meni Irlannin tylsälle balladille ja Saksan diskokappalekin kiri kärkikolmikkoon. Oloni oli epäuskoinen ja tyrmistynyt viikkoja tuon jälkeen. Miten tämä oli mahdollista ja miksi näin tapahtui juuri tänä vuonna? Sitä en voinut ymmärtää. 

Siinä missä miehistä valtaenemmistö seuraa fanaattisesti esimerkiksi jääkiekkoa, olin minä tähän aikaan henkeen ja vereen euroviisufani. Minut tunnettiin oikein sellaisena Keski-Suomen Mr. Euroviisuna, jolta vastaantulevat ihmiset saattoivat minut nähdessään vaikka kaupan hyllyn välissä kysäistä arviotani, miten Suomen käy tänä vuonna euroviisuissa. Siinä missä näin monien vaipuvan maansuruun Suomen menetettyä mitalin jääkiekossa, niin minulle sama kävi euroviisujen suhteen aina silloin, kun Suomi ei menestynyt. Tämähän tarkoittaa sitä, että sain pettyä oikeastaan joka vuosi. Niin hirveästi janosin sitä suurta tyydytyksen tunnetta, minkä vain Suomen menestyminen euroviisuissa tuntui pystyvän mahdollistamaan.  

Senkin kokemuksen aika tuli sitten vuonna 2006, jolloin Suomi todella voitti euroviisut. Tuona vuonna minun oli tarkoitus olla paikan päällä Kreikassa Ateenassa kokemassa se livenä. Kaikki oli jo selvää; lennot, hotellit, liput ja niin edelleen. Olin jo henkisesti täysin varautunut tuohon vajaaseen viikkoon Kreikassa. Sitten tapahtui perhepiirissäni jotain, joka voi tulla niin ennalta-arvaamatta; nimittäin kuolemantapaus. Kun selvisi, että hautajaispäivä osui juuri sille päivälle, jolloin Lordi mittelisi euroviisuissa Ateenassa, ei minulle ollut loppujen lopuksi edes vaikeaa valita, mitä teen. Inhimillisistä syistä peruin viime hetkellä matkani Kreikkaan. Harharetkistäni huolimatta olen tuntenut olleeni koko elämäni suuressa varjeluksessa, joten uskon, ettei minun ollut tarkoituskaan tuonne lähteä. 

Kaikesta tuosta on jo aikaa, kun euroviisut olivat minulle se ykkösjuttu. Minulla on yhä edelleen kivoja muistoja lapsuudesta ja nuoruudesta tästä tapahtumasta, kun ne vielä olivat kaunis koko Euroopan yhdistävä musiikkitapahtuma. Sen kautta tulin aikoinaan tietoiseksi muun muassa kristillisestä artistista Carola Häggkvististä, jolle Jumala antoi tehtävän tuoda evankeliumia esiin euroviisujen kautta. Tänä päivänä euroviisut ovat muuttuneet hyvin antikristilliseksi tapahtumaksi. Kun tulin uskoon, menetti tämä koko tapahtuma sen merkityksen, mitä se oli minulle ollut. Nyt jälkeenpäin ihmettelen omaa pinnallisuuttani, miten suuren ja epäterveen arvon olin euroviisuille antanut. Nehän ovat kuitenkin vain pelkkää viihdettä. Onneksi ihminen saa kasvaa uskossaan ja hengellinen näkökyky avautuu uskon myötä.

Ajatukseni oli myös pohtia hieman tuota kilpailuhenkisyyttä uskon näkökulmasta. Musiikkimaailmassa menestyminen nousi arvoon arvaamattomaan myös itselleni siinä vaiheessa, kun aloin harrastaa itsekin lauluntekemistä. Aloin janota myös itse menestystä tuossa maailmassa ja päähänpinttymäni oli raivata sinne oma tilani. Mutta onko kristitylle edes soveliasta olla tällä tavalla kilpailuhenkinen? Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että terveellisellä pohjalla asiassa ei ole mitään pahaa. Oli kyse esimerkiksi urheilulla tai musiikilla kilpailemisesta, niin nämä asiat voivat tuoda elämään iloa ja merkitystä. Onhan esimerkiksi musikaalisuus aina lahjaa Jumalalta. Jossain vaiheessa tulee tietysti vastaan raja, jolloin kilpailuhenkisyys – joko sitä suorittavana tai vain mukana elävänä ei täytä enää terveen mittapuun puitteita. Missä vaiheessa voidaan puhua epäterveestä ja ylimielisyyden tasolle yltävästä kilpailuhenkisyydestä? Ainakin silloin, kun terve lähimmäisenrakkaus alkaa olla uhattuna. Siinä vaiheessa, kun ihminen kiinnittää mielensä ja ajatuksensa liiaksi menestymisen pakkoon, ollaan jo vaarallisilla vesillä. Tästä on A.W. Tozer kirjoittanut näin;

”Menestymispakko on hyvän asian vääristymä. Halu täyttää se tarkoitus, johon Jumala on meidät luonut, on tietenkin lahja Jumalalta, mutta synti on vääristänyt tämän halun ja muuttanut sen itsekkääksi ensimmäisen sijan ja korkeimman kunnian tavoitteluksi. Tämän himon takia koko maailma on kuin riivattu eikä pakotietä ole.”

Tärkeintä elämässä on siis pitää Jumala ykkösenä ja olla mukautumatta tämän maailman menoon. On kuitenkin hyvin haastavaa yrittää elää tässä maailmassa ilman, että maailma elää sinussa. Oma mieleni on kuitenkin ollut nyt jo yli kahden vuoden ajan vapaa kaikesta tällaisesta eikä paluuta entiseen enää ole. Usko vapautti niin monesta, kuten kilpailuhenkisyydestä ja tuosta pakonomaisesta menestyksen tahtomisesta. Tänä päivänä en voi kuin ihmetellä, miten nuo asiat olivat minulle niin tärkeitä ja kuin elämää suurempia? Kuten Raamatussa Saarnaajan kirjassakin todetaan, että jos elämämme täyttyy vain tämän maailman tuottamilla ajatuksilla, nautinnoilla ja pyrkimyksillä, niin millään ei ole mitään todellista mieltä. Kaikki on turhuutta. Jos jokin on tärkeää, niin Herran pelko ja tahto elää Jumalan tahdon mukaista elämää. Sillä tämä maailma on vain varjo taivaan todellisuudesta. Niin monesta muustakin uskoni on minut vapauttanut, että en halua enää elää päivääkään ilman Jumalaa...en itse asiassa hetkeäkään...