Usko on julkinen asia

 

Monet sanovat, että usko on ihmisen yksityisasia. Tämä ajatus uskon yksityisyydestä elää nimittäin suomalaisessa kulttuurissa todella syvällä. Se ei tarkoita välttämättä sitä, etteivätkö monet meistä uskoisi. Silti jonkun puhuessa julkisesti uskostaan, pidetään sitä helposti epäkohteliaana ja sosiaalisesti ei-hyväksyttävänä käytöksenä. Esimerkiksi Facebookissa ja muilla keskustelufoorumeilla olen huomannut sen aiheuttavan monissa suurta ärtymystä, kun joku rohkenee siteerata Raamatun Sanaa. Miksi sitä uskoaan pitää aina olla tuputtamassa?

Usko kaikkivaltiaaseen Jumalaan todella onkin jokaisen yksityisasia sinä päivänä, kun astumme tästä ajasta iankaikkisuuteen. Silloin vastaamme kukin itsestämme Jumalan edessä. Mutta nyt, kun olemme vielä täällä ja elossa, meidän on tehtävä tässä ajassa päätös siitä, missä vietämme iäisyytemme. Valitettavasti jos tälle ei korvaansa lotkauta, niin surkea on silloin iankaikkisuus, joka ei ikinä pääty. 

Tämän takia me, jotka olemme valinnan tehneet seurata Jeesusta, ja antaa elämämme koko hallinnan Hänelle, haluamme pitää tätä mahdollisuutta tarjolla myös toisille lähimmäisillemme. Siitäkin huolimatta, että se on ihmisten edessä halveksittu tie ja josta saamme osaksemme paljon vastustusta. 

Mutta kuten Raamatussakin sanotaan; Joka löytää elämänsä, kadottaa sen ja joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen. (Matt. 10: 39). 

Mitä tämä siis tarkoittaa? Se ei tarkoita tietenkään sitä, ettei omilla aivoillaan saisi enää ajatella. Sen sijaan elämänsä kadottaminen on suostumista ristin nostamiseen harteilleen. Se tarkoittaa kuolemantuomiota entiselle itsekkäälle elämälleen sekä tahtoa alkaa elää Jumalan mielen mukaista elämää. 

Laulavana poliisina tunnettu Petrus Schroderus sanoi taannoin Sana-lehdessä, että uskoa ei voi kutistaa yksityisasiaksi. Näkökantaansa hän perusteli seuraavasti: Sillä eivät opetuslapset joutuneet ilman syytä Roomassa leijonien kitaan tai kommunistimaissa vainon kohteeksi. Heillä oli vankkumaton usko, jota he eivät voineet kiistää. Kätketty vakaumus on pelkkää totena pitämistä, ei rakkautena vaikuttavaa uskoa.

Tätä mieltä olen itsekin, ettei uskoa ei voi mitenkään kutistaa yksityisasiaksi! Eihän Jeesus kehottanut lähetyskäskyssään suinkaan meitä salakuljettamaan uskoamme taivaaseen. Sen sijaan hän kehotti kertomaan siitä kaikille. Hän ei antanut tätä tehtävää vain enkeleiden tai suurten Jumalan miesten hoidettavaksi, vaan meille ihan tavallisille arjen arskoille. Jeesuksen opetuslapsetkaan eivät olleet mitään lukeneita ihmisviisaita, vaan lähinnä kalastajia.

Toisten mielestä vain elämän aikana tehdyt hyvät teot ratkaisevat ja uskovat pelastuvansa sillä, mutta kääntävät selkänsä Jumalalle. Tie taivaaseen ei aukene kenellekään vain hyviä tekoja tekemällä. Ei, vaikka sellaista on jo alakoulussa meillekin opetettu ja opetetaan yhä. Raamattu ei opeta niin.

Sillä usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan Sanan, Raamatun kautta!

Erittäin tärkeää tänä aikana on totella Raamatun ohjeita ihmisviisauden sijaan!

Ja yksi tärkeä juttu: elämänsä Jeesukselle antanut ei ole ihmisenä yhtään sen parempi, kuin muutkaan. Mutta hän on ARMAHDETTU SYNTINEN.

Minäkin olen vain yksi näistä arjen arskoista, joka haluaa osaltaan kertoa tästä sanomasta. Jospa vaikka yksikin uusi lukija uskoisi evankeliumin todeksi!

Jatkuuko avioliittomme taivaassa?

 

Tämä kuvaa esittää ensitapaamista taivaassa

Tällä kertaa pohdin blogissani maanpäällisen avioliiton jatkumista taivaassa. Löysin mielenkiintoisia näkökulmia Hope Bolingerin artikkelista, jonka tulkinnat vastaavat pitkälti omiani. Pyrin nyt avaamaan sen pohjalta hänen näkemyksiä omien ajatusteni valossa, kuinka Pyhä Henki tämän asian on minulle avannut. 

Raamattu ei täydellisesti paljasta meille kaikkea taivaasta, millaista siellä tulee olemaan. Itse asiassa se paljastaa aika vähän, ja paljon jää arvoitukseksi! Henkilökohtaisesti ajattelen, että meidän ei ole tarkoitus tässä ajassa edes tietää kaikkea siitä. Se on varmasti jotain niin suurta ja ihmeellistä, mitä pieni mielemme ei pystyisi edes käsittämään. Tärkeintä olisi kuitenkin ymmärtää, kuinka tärkeää on kilvoitella tässä ajassa ja tehdä kaikkemme sen eteen, että ahtaan portin ovet olisivat avoinna sinä päivänä, kun meistä itse kullekin kutsu käy. 

Heti alkuun on todettava, että Jeesus antaa tämän artikkelin otsikkoon hyvin selvän vastauksen Luukkaan evankeliumin 20. luvussa; vaikka me avioidumme täällä maan päällä puolisomme kanssa, taivaassa emme tule enää elämään avioliiton omaisissa olosuhteissa pareina. Maallisesti ajateltuna tämä voi tuntua lohduttomalta ajatukselta, sillä täällä voimme olla hyvin kiintyneitä puolisoihimme. Uskovina tiedämme olevamme matkalla taivaan kotiin, mutta voimme ajatella itsepintaisesti elämän jatkumista aviopareina myös iankaikkisuudessa.

Hope Bolinger huomauttaa kirjoituksessaan, että aviopuoliso ei ole listan kärjessä niiden ihmeellisten asioiden joukossa, joita sielumme tulevat taivaassa kohtaamaan. Mikään ei kuitenkaan estä pohtimasta myös tätä aihetta. Monet kristityt ovat joutuneet menettämään puolisonsa äkillisesti, minkä vuoksi meille on annettu toivo jälleennäkemisestä taivaassa. Esimerkiksi mummollani oli tapana sanoa: "Suo meille autuas kuolema sekä riemullinen jälleennäkeminen poisnukkuneiden rakkaidemme kanssa." Se on minusta ihana ajatus.

Entä ne parit, jotka ovat kokeneet avioeron tai useampia? Herää kysymys, kenen kanssa heistä he sitten olisivat naimisissa taivaassa? Kuvitellaan tilannetta vaikka miehestä, jonka vaimo on kuollut ja mies avioitunut uudelleen. Kumpi vaimoista hänen kanssaan olisi taivaassa naimisissa? Ja miten tämä käytännössä toimisi? Järjellä ajateltuna sulkeutuu pois ajatus siitä, että avioliiton jatkuminen olisi mahdollista taivaassa samalla tavoin kuin maan päällä. Mitä sitten Raamattu sanoo tästä asiasta? Kuten jo mainitsin, Jeesus antaa tähän kysymykseen tyhjentävän vastauksen Luukkaan 20. luvun jakeissa 27–38;

Niin astui esiin muutamia saddukeuksia, jotka väittävät, ettei ylösnousemusta ole, ja he kysyivät häneltä sanoen: "Opettaja, Mooses on säätänyt meille: 'Jos joltakin kuolee veli, jolla on vaimo, mutta ei ole lapsia, niin ottakoon hän veljensä vaimon ja herättäköön siemenen veljelleen'. Nyt oli seitsemän veljestä. Ensimmäinen otti vaimon ja kuoli lapsetonna. Niin toinen otti sen vaimon, ja sitten kolmas, ja samoin kaikki seitsemän; ja he kuolivat jättämättä lapsia. Viimeiseksi vaimokin kuoli. Kenelle heistä siis tämä vaimo ylösnousemuksessa joutuu vaimoksi? Sillä kaikkien seitsemän vaimona hän oli ollut." Niin Jeesus sanoi heille: "Tämän maailmanajan lapset naivat ja menevät miehelle. Mutta ne, jotka on arvollisiksi nähty pääsemään toiseen maailmaan ja ylösnousemukseen kuolleista, eivät nai eivätkä mene miehelle. Sillä he eivät enää voi kuolla, kun ovat enkelien kaltaisia; ja he ovat Jumalan lapsia, koska ovat ylösnousemuksen lapsia. Mutta että kuolleet nousevat ylös, sen Mooseskin on osoittanut kertomuksessa orjantappurapensaasta, kun hän sanoo Herraa Aabrahamin Jumalaksi ja Iisakin Jumalaksi ja Jaakobin Jumalaksi. Mutta hän ei ole kuolleitten Jumala, vaan elävien; sillä kaikki hänelle elävät.

Periaatteessa Jeesus opettaa, ettemme pysy naimisissa niiden puolisoiden kanssa, joiden kanssa olimme avioliitossa maan päällä. Jakeissa 34–35 Jeesus selventää: 

 ”…’Tämän maailmanajan lapset naivat ja menevät miehelle. Mutta ne, jotka on arvolliseksi nähty pääsemään toiseen maailmaan ja ylösnousemukseen kuolleista, eivät nai eivätkä mene miehelle...”

"Sillä kun kuolleista noustaan, ei naida eikä mennä miehelle; vaan he ovat niinkuin enkelit taivaissa." (Mark. 12:25)

Siinähän se on selkeästi ilmaistuna. Tunnettu Raamatun tulkitsija Matthew Henry (1662–1714) on tuonut vielä syvemmän näkemyksen tähän päätelmään; "Ensinnäkin meidän on ymmärrettävä, että tulevan maailman metafyysinen luonne on täysin erilainen kuin maailma, jossa elämme nyt. Nämä maailmat toimivat eri metodeilla. Kristittyinä voimme usein takertua maanpäällisiin yksityiskohtiin, jonka vuoksi unohdamme, että taivas toimii ihan eri tavalla kuin tämä maailma (Kolossalaisille 3: 2).

Toiseksi avioliitto palvelee monia muita tarkoituksia kuin tämän maailman aikana tapahtuvaa kuolemaa. Vaikka tämä väite saattaa tuntua ristiriitaiselta, Matthew Henry selittää sen näin. Pohjimmiltaan menemme naimisiin ollaksemme Jeesuksen Kristuksen ja kirkon heijastus, välttääksemme seksuaalista syntiä sekä synnyttääksemme jälkeläisiä täyttämään tämän maan. Tämä kolmas tarkoitus, lisääntymistarkoitus, täyttää kuoleman aukon tässä maailmassa (1. Mooseksen kirja 1:28).

Taivaassa ei kuitenkaan ole kuolemaa, eikä siellä ole myöskään kiusauksia tai syntiä. Avioliitto heijastaa Kristuksen ja kirkon välistä suhdetta. Taivaassa emme enää katso asioita vain "himmeästä peilistä" (1. kirje Korinttilaisille 13:12). Miksi siis pohtia tätä liikaa täällä, kun meillä on paras avioliitto käden ulottuvilla taivaassa: Kristuksen ja hänen kirkkonsa avioliitto?

Maan päällinen avioliitto heijastaa Kristuksen rakkautta kirkkoa kohtaan. Kannattaa siis panostaa siihen täällä maan päällä ja pyrkiä vaalimaan avioliittoa kaikin tavoin, viettämällä mahdollisimman onnellista yhdyselämää rakkaan puolison kanssa, jonka meistä sellainen on saanut. Onhan paljon ihmisiä, jotka elävät yksin ilman avioitumista, eikä se ole tarkoituskaan. Meidän tulisi elää jo tässä ajassa ikuisuus mielessämme taivasta varten. Vaikka Jumala on antanut meille tarkoituksen täällä maan päällä, aikamme täällä on kovin lyhyt verrattuna ikuisuuteen taivaassa (Psalmit 103:15-16).

Mutta palataan jälleen tämän kirjoituksen pääteemaan eli rakkaaseen aviopuolisoon. Voimmeko silti elää yhdessä puolisomme kanssa taivaassa, vaikka emme olekaan enää naimisissa? Tämä riippuu ensisijaisesti siitä, onko puoliso pelastunut eli ottanut Jeesuksen vastaan tässä ajassa. Jeesus puhuu niistä, jotka ovat arvollisia pääsemään toiseen maailmaan ja ylösnousemukseen kuolleista. Jos puoliso on nukkunut ikuisuuteen Kristuksessa, saamme tavata hänet taivaassa. Naimisissa emme ole enää, mutta saamme olla osallisina suuremmissa häissä – Karitsan hääaterian häissä. Koemme kaikkien aikojen parhaat häät, joissa sulhanen on itse Kristus (Ilmestyskirja 19:6-9).

Jeesus Kristus on naimisissa kirkon kanssa ja me olemme Hänen morsiamensa. Osallistumme häihin ja avioliittoon, jotka ovat paljon upeampia asioita kuin mitään maallista suhdetta on mahdollista luoda (Efesolaisille 5:25).

Entä onko puolisoni minulle edelleen yhtä rakas taivaassa? Kyllä, hän on. Rakastamme edelleen puolisoitamme, sillä Jumalan luonne on rakkaus. Hän täyttää taivaan kirkkaudellaan (Hesekiel 1). Uudessa synnittömässä ruumiissa ja tullaksemme enemmän Kristuksen kaltaisiksi rakastamme taivaassa enemmän kuin koskaan maan päällä. Tämä ei liity seksuaaliseen vetovoimaan, vaan syvään sisarukselliseen tunteeseen toisiamme kohtaan. Se on emotionaalista yhteyttä, joka ylittää kaikki maalliset rakkaus- tai ystävyyssuhteet. Siinä ei ole romanttista intohimoa eikä erotiikan huumaa. Se kuvataan voimakkaaksi yhteisöllisyydeksi, joka tarjoaa suurta iloa niille, jotka saavat sen jakaa keskenään. Seksuaalinen lahja on annettu meille maan päällä, mutta taivaassa odottavat vielä suuremmat lahjat ja palkinnot, joita ihmismieli ei voi täysin ymmärtää (Matteus 5:12, Luukas 12:33-34, 1. Korinttilaisille 2:9).

Ymmärtääkseni elämme taivaassa suurina perhekuntina, joihin kuuluvat niin pelastuneet perheenjäsenet, sukulaiset, ystävät sekä meille entuudestaan tuntemattomat ihmiset. Saamme siis viettää ikuisuuden yhdessä edesmenneiden rakkaidemme ja ystäviemme kanssa, jotka ovat nukkuneet ikuisuuteen Kristuksessa. Uskovien ei siis tarvitse sanoa toisilleen lopullisia hyvästejä! 

Lähteenä käyttämäni artikkelin kirjoittaja Hope Bolinger kertoo, että ensimmäisen kerran lukiessaan Luukkaan evankeliumin 20. luvun kohdat, se järkytti häntä suuresti. Hänet oli kasvatettu näkemään avioliitto ja lapset ennen kaikkea hyvänä, joten hän ihmetteli, kuinka hyvä ja rakastava Jumala voisi koskaan ylittää tämän. Hän analysoi uudelleen syytä siihen, miksi Jumala antoi meille avioliiton, ymmärtäen sen ilmaisevan suhdetta itsensä ja kirkon välillä (Kirje Efesolaisille 5. luku). Jumala solmi avioliiton myös lisääntymistarkoituksessa ja lihan halujen torjumiseksi (2. Timoteukselle 2:22).

Siksi meidän tulisi varmistua tässä ajassa, että elämme iankaikkisuus mielessämme. Emme saa pitää itsestäänselvyytenä lahjoja, jotka Jumala on meille nyt antanut, kuten parisuhteen jatkumista. Vaikka taivaassa odottavat moninaiset seikkailut, muistettava on, että kilvoittelumme taivaaseen pääsemiseksi on kesken (Heprealaisille 12:1-3). 

Tämän kirjoituksen päätteeksi yhtykäämme rukoukseen, pyytäen Jumalaa antamaan vahvat etsikkoajat läheisille rakkaillemme ja ystävillemme, jotta hekin saisivat ymmärryksen tarttua pelastuslauttaansa ja voisimme kerran tavata ja viettää ikuisuutemme yhdessä taivaassa. 

Lähteet:

https://www.crosswalk.com/family/marriage/will-i-still-be-married-to-my-spouse-in-heaven.html?utm_content=buffer941e7&utm_medium=fbpage&utm_source=Facebook&utm_campaign=cwupdate

Tunnistatko etsikkoaikasi?

 

Minulla on ollut pitkään halu kirjoittaa etsikkoajoista, mutta en ole vain löytänyt oikeita sanoja. Nyt sain kuin Jumalan johdatuksesta innostuksen tähän, kun eräs ystäväni toivoi minulta kirjoitusta etsikkoajoista. Sain siihen myös lisäinspiraatiota alla olevan Hannu Melaluodon puheen myötä. Tuota puhetta päätin myös joltain osin referoida tähän artikkeliin. Kannattaa toki myös kuunnella tämä alla oleva puhutteleva puolituntinen, jossa tätä aihetta etsikkoajasta paremmin avataan.

Olen kuullut sanottavan, että Jumala kutsuu meitä elämämme aikana kahdesti tai kolmesti. On myös ihmisiä, jotka sanovat, ettei Jumala ole kutsunut heitä mielestään koskaan tai heitä, jotka sanovat Jumalan kutsuvan kaiken aikaa. Kysyin kerran eräältä saarnaajalta näkökantaa tähän, kuinka monta kertaa Jumala todellisuudessa kutsuu. Että pitääkö tuo kolmesti kutsuminen hänen mielestään paikkansa? Ei tämä saarnamieskään tähän osannut selkeästi vastata.  Ehkei tämä toteudu jokaisen ihmisen kohdalla tismalleen samalla tavoin. 

Joka tapauksessa etsikkoajalla tarkoitetaan sitä, että silloin Jumala etsii meitä. Tästähän on ihan raamatullinen vertaus tilanteesta, jolloin pyhiinvaeltajat saapuivat Jerusalemiin pääsiäisjuhlille. Nähdessään temppelin ensimmäisen kerran, he puhkesivat ylistyslauluun nähdessään kaupungin loiston ja temppelin kauneuden. Mutta kun Jeesus kaupunkiin tullessaan näki sen, Hän puhkesikin itkuun. Siinä missä ihmiset näkivät vain kaupungin ja temppelin kauneuden, niin tämä asia ei suinkaan inspiroinut Jeesusta kiitoslauluun, vaan Hänen reaktionsa oli päinvastainen. Jeesus näki jotain, mikä oli ihmisten silmiltä salattu. Hän itki, koska tunsi kaupungin asukkaineen hyvin rakkaaksi, mutta nuo ihmiset eivät ymmärtäneet omaa parastaan eivätkä sitä, missä heidän turvansa on. Jeesus näki tuon hänelle rakkaan kaupungin tuhoutuvan, koska tämä ei tajunnut etsikkoaikaansa.

"Ja kun hän (Jeesus) tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, itki hän sitä ja sanoi: "Jospa tietäisit sinäkin tänä päivänä, mikä rauhaasi sopii! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi salattu. Sillä sinulle tulevat ne päivät, jolloin sinun vihollisesi sinut vallilla saartavat ja piirittävät sinut ja ahdistavat sinua joka puolelta; ja he kukistavat sinut maan tasalle ja surmaavat lapsesi, jotka sinussa ovat, eivätkä jätä sinuun kiveä kiven päälle, sen tähden, ettet etsikkoaikaasi tuntenut." (Luuk 19: 41-44)

Torniolainen asianajaja ja saarnamies Hannu Melaluoto korostaa yllä jakamassani etsikkoaika-puheessaan sitä, kuinka ihmisillä on tänä päivänä liian paksut korvat todellista hengellisyyttä kohtaan. Suomessakin on paljon uskonnollisia ihmisiä, jotka harrastelevat Jumalan nimessä, mutta se ei ole sama asia kuin pelastua. Se, että ihminen on vauvana kastettu ja kirkkoon kuuluva tapakristitty, ei tarkoita, että hän olisi sillä pelastunut. Se ei ole mahdollista ilman elävää uskoa. Raamatun mukaan ihminen pelastaa sielunsa vain sillä, että hän uudestisyntyy kääntymällä seuraamaan Jeesusta ja tekemällä parannuksen synneistään. Kysymys on sisäisestä muutoksesta, jolloin ihminen kääntää katseensa Jumalan puoleen Jeesuksen avulla.

Etsikkoajasta kertovassa puheessaan Hannu Melaluoto muistuttaa myös siitä, kuinka meillä on täällä länsimaissa ollut ihan liian hyvät oltavat. Ainakin tähän asti. Tästä voi päätellä sen, että jos joillekin ihmisille on etsikkoaikoja tullut, niin ne on ollut helppo sivuuttaa milloin minkäkin syyn varjolla. On niin paljon tärkeämmältä tuntuvia asioita, kuin antautuminen kokonaan Jumalalle. Täällä ei ole tarvinnut kokea mitään suurempia koettelemuksia, jolloin ihmisillä on ollut mahdollisuus keskittyä vain itseensä ja omaan viihtymiseensä. Jos katsoo vaikka sanomalehtien "lyhyet" -palstoja niin meillä on varaa valittaa ja nurista täysin mitättömistä asioista. Ja mihin nykyihminen mitään Jumalaa tarvitsisi - toimikoon vain jonain pehmoleluna, johon takertua silloin, kun tuntuu pahalta...

Miten Jumala sitten ilmaisee etsikkoajan olevan nyt päällä? Yhtenä esimerkkinä Melaluoto mainitsee puheessaan yölliset hankaluudet. Jos jokin asia valvottaa ja mietityttää, saattaa tällainenkin olla joskus Jumalan puhetta. Yleensä Jumala tuleekin mieleen juuri elämän kovemmissa koettelemuksissa, mutta sitten kun niistä on päästy yli, Hänet jälleen helpoiten unohdetaan.  

Sanotaan siis, että ihminen käy elämässään läpi kahdesta kolmeen voimakasta etsikkoaikaa. Jokaisen sopii miettiä, onko sellaisia ollut omalla kohdallaan? Tuleeko mieleen esimerkiksi kovempia koettelemuksia kuten sairauksia tai "läheltä piti" -tilanteita, jotka ovat saattaneet näin jälkeenpäin ajateltuna ollakin Jumalan puhetta? Jollekin ihmiselle tämä koettelemus on saattanut tulla kuolemanrajakokemuksen kautta.

Kun kelaan omaa elämääni taaksepäin, niin kaukaisin muistikuva todennäköisestä ensimmäisestä etsikkoajastani ajoittuu rippikoulukesääni vuonna 1983. Lapsen uskossa olin aina ollut, mutta rippikoulun käyminen ja kaikki siihen liittyvä tuntui silloin erityisen ihanalta. Silloin ymmärsin, että taivastiessä on jotain puoleensavetävää, josta en haluaisi jäädä osattomaksi. Rippikoulussa ei vain ollutkaan riittävästi tarttumapintaa. Pian sen jälkeen taivasasiat himmenivät mielestäni. Sen sijaan aloin etsiä totuutta rajatiedosta ja kaikesta yliluonnollisesta ymmärtämättä, että se oli täysin väärästä lähteestä... 

Toisen etsikkoaikani tunnen saaneeni vuoden 2009 tietämillä, jolloin eräs ystäväni oli tullut uskoon. Keskustelimme näistä asioista paljon ja hän lainasi minulle esimerkiksi kirjan Jumala puhuu. Sen lukeminen teki  minuun suuren vaikutuksen. Ystäväni kysyi, että miksi en haluaisi tehdä uskon ratkaisua, jonka avulla voisin pelastaa parhaassa tapauksessa koko perhekuntani. Niin, miksi en? Tässä maailmassa oli vielä liikaa sellaista, mikä veti puoleensa enemmän. Usko kolmiyhteiseen Jumalaan eli vahvana, mutta en halunnut millään antautua kokonaan Jumalalle. New ageen liittyvä henkisyys ja idän uskonnot tarjosivat yhtä lailla kaikkea kaunista ja kiehtovampaa verisen Jeesuksen ristin sovitustyön sijaan. Halusin uskoa avarakatseisesti, että taivastielle on muitakin reittejä kuin Jeesus. Nyt tiedän, ettei taivaaseen johda kuin yksi tie.  

Kolmannesta etsikkoajastani tuli juuri kuluneeksi kolme vuotta. Vasta silloin antauduin kokonaan Jumalalle. Vasta silloin minulle vahvistui evankeliumin sanoma ja se, että on vain yksi tie taivaaseen;  ja Hänen nimensä on JEESUS! Usko on loppuelämän mittainen matka. Sanotaan, että ihminen on sitä mitä hän syö. Tässä yhteydessä se tarkoittaa sitä, että uskoaan on kaiken aikaa ruokittava Jumalan Sanalla. Itse teen sitä muun muassa tapaamalla uskovia ystäviä, kuuntelemalla hengellisiä puheita, lukemalla Raamattua sekä kristillistä kirjallisuutta. Elämästä tulee siivota kaikki väärä pois ja elettävä rukouksessa kaiken aikaa.

Kunpa sinäkin rakas lukija tietäisit, mikä sinun rauhaasi sopii. Näin elämän Herra sanoo meille yhä tänäänkin. Jos siis tunnet Jumalan puhuttelevan sinua ja vetävän vaikka vastoinkäymisten kautta puoleensa tämän korona-ajan koettelemuksissa, niin sinun etsikkoaikasi saattaa olla juuri nyt. Silloin kannattaa todella tarttua kiinni pelastuslauttaansa eikä lykätä asiaa tuonnemmaksi. Niin moni tämän sivuuttaa eri syistä. Näitä voivat olla esimerkiksi rahanhimo tai vallanhimo. Taikka se, että rakastaa liikaa tätä maailmaa ja kaikkia niitä nautintoja, mitä täällä on. Liian paljon ajatellaan, että on vain tämä yksi elämä, että siitä on otettava sen aikana irti kaikki ilo ja nautinto, minkä voi. Sen pidemmälle ajattelematta. Sitäkin tärkeämpää olisi panostaa siihen, mihin on menossa, sillä ikuisuus on loputon. Valitettavan moni sivuuttaa etsikkoaikansa kavahtaen ajatusta, mitähän muut ihmiset siitä oikein ajattelisivat. Päätöstä ei kannata silti lykätä jonnekin sairasvuoteelle. Lähtö täältä voi tulla koska tahansa eikä kaikilla tule olemaan tuota sairaspetiä. Meillä kaikilla on toki valinnan vapaus, mutta mikään ei poista sitä tosiasiaa, että kerran meidän kaikkien on nouseminen tuomiolle valkoisen valtaistuimen eteen. Silloin ei ole enää esimerkiksi yhtä ainoatakaan agnostikkoa tai ateistia. Silloin kaikkien polvet notkistuvat tullessaan tietämään totuuden sekä kumartamaan Jeesusta. Valitettavasti tässä vaiheessa etsikkoaikaansa tukeutuminen ei ole enää mahdollista. 

Haluatko nauttia nyt ja kärsiä myöhemmin? Vai kärsitkö mieluummin nyt ja nautit myöhemmin...?

Näin jälkeenpäin ajateltuna olenhan minä itsekin säveltänyt myös laulun, jonka voi tulkita kertovan etsikkoajasta. Se oli itse asiassa ensimmäinen oma sävellykseni. Tämä laulu Ettei yksikään hukkuisi kertoo nimittäin siitä, kuinka ihminen tulee synnintuntoon Jumalan vetäessä häntä puoleensa. Tämän seurauksena kertoja vastaanottaa elämäänsä valkokaapuisen. Näin jälkeenpäin ajateltuna, minullahan oli itselläni tämän laulun syntymisen aikoihin juuri tuo elämäni toinen etsikkoaika menossa...

Rukoilen, että Jeesus saisi tulla mahdollisimman monen ihmisen sydämeen vielä nyt, kun armon aikaa on jonkin verran jäljellä. Jeesuksen takaisin tulo on nimittäin jo niin kovin, kovin lähellä...