On syntiä, joka ei ole kuolemaksi – ja syntiä, joka on kuolemaksi

“Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä, joka ei ole kuolemaksi, niin rukoilkoon, ja Jumala on antava hänelle elämän, niille nimittäin, jotka eivät tee syntiä kuolemaksi. On syntiä, joka on kuolemaksi; siitä minä en sano, että olisi rukoiltava.”
– 1. Joh. 5:16

Tämä jae on yksi Uuden testamentin vakavimmista ja samalla lohduttavimmista kohdista. Siitä paljastuu nimittäin kaksi eri todellisuutta: ihminen voi langeta syntiin ilman että hänen toivonsa katoaa, mutta myös sen, että on olemassa tila, jossa sydän voi paatua niin, ettei se enää edes tahdo palata takaisin Jumalan luo.

Mitä tarkoittaa synti, joka ei ole kuolemaksi?

Kristitty voi langeta. Voi tulla hetkiä, jolloin suusta pääsee loukkaava sana, jolloin mieli täyttyy kateudesta, jolloin viha tai himo saa vallan. Nämä synnit ovat todellisia ja vakavia, mutta ne ovat vielä sillä tapaa tahattomia eikä vielä ”kuolemaksi”, jos sydämessä on kuitenkin halu palata Jumalan puoleen ja etsiä armoa.

Käytännön esimerkkejä tällaisesta voisi olla vaikka ihminen, joka joutuu toistuvasti houkutusten valtaan ja katsoo sellaista, mitä ei pitäisi, mutta katuu ja huutaa Jumalan puoleen. Tai sitten ihminen, joka valehtelee pelosta tai häpeästä, mutta tuntee piston sydämessään ja pyytää syntejään anteeksi. Kyseessä voi olla myös ihan kristittykin, joka laiminlyö rukousta tai seurakuntayhteyttä, mutta kaipaa kuitenkin Jumalan läsnäoloa.

Näissä tilanteissa Johannes kehottaa tuossa yllä mainitussa jakeessa rukoilemaan veljesi tai sisareesi puolesta. Jumala voi antaa hänelle elämän, armahtaa ja nostaa takaisin.

Entä synti, joka on kuolemaksi?

Johannes sanoo tuossa jakeessa suoraan, että“on syntiä, joka on kuolemaksi.” Hän ei selitä sitä sen tarkemmin, mutta Raamatun kokonaisuudesta käy ilmi, että tämä viittaa tietoiseen, jatkuvaan ja lopulliseen kapinaan Jumalaa vastaan. Siihen, että ihminen ei enää tahdo kuulla evankeliumia eikä käänny Jumalan puoleen, vaikka Pyhä Henki kutsuu.

Käytännön esimerkkejä tästä voisi olla esimerkiksi ihminen, joka on joskus tuntenut evankeliumin, mutta toistuvasti ja tietoisesti halveksii sitä, eikä enää tahdo kuulla armosta. Tai sitten ihminen, joka tekee syntiä avoimesti, kieltäytyy tunnustamasta sitä synniksi ja jopa nauraa Jumalan käskyille. Tai sellainen ihminen, joka ei enää koskaan tunne sydämessään katumusta tai kaipuuta Jumalan puoleen, vaan on päättänyt pysyä omassa paatumuksessaan.

Tässä tilanteessa Johannes sanoo: “Siitä minä en sano, että olisi rukoiltava.” Ei siksi, että rukous olisi kielletty, vaan siksi, ettei hän anna lupausta. Jos sydän on täysin paatunut, Jumala ei tietenkään pakota ketään ihmistä vastaanottamaan armoaan.

Mitä tämä merkitsee meille uskovina?

Ensinnäkin, meidän tulee olla armollisia ja rukouksessa toistemme puolesta. Kun näemme veljen tai sisaren lankeavan, meidän ei pidä tuomita, vaan rukoilla. Jumala voi vielä antaa elämän.

Toiseksi, tätä jaetta voi pitää vakavana varoituksena. Ihmisen sydän voi paatua, jos hän kerta toisensa jälkeen hylkää Jumalan kutsun. Siksi ei pidä leikitellä synnin kanssa, vaan tarttua armoon silloin kun se tarjotaan.

Tämä jae haastaa meitä kahdella tavalla eli rukoilemaan toistemme puolesta silloin kun toinen lankeaa sekä varomaan paatumusta omassa elämässämme.

Niin kauan kuin sydämessä on kaipuu Jumalan puoleen, on toivoa. Mutta jos sydän päättää pysyä pimeydessä, ei Jumalan valo väkisin murtaudu sisään.

Siksi tänään, tässä ja nyt, on armon aika. Jumala kutsuu jokaista: “Tule minun luokseni, niin minä annan sinulle elämän.”

"Kivitä hänet" – mitä järkyttävä Raamatun kohta todella tarkoittaa?

Joskus Raamattua luetaan yksittäinen jae irrotettuna kokonaisuudesta, jolloin lopputulos kuulostaa vähintäänkin järkyttävältä. Yksi näistä kohdista löytyy 5. Mooseksen kirjasta (13:7–12), jossa Israelin kansalle annetaan ohje tappaa jopa kaikkein läheisin ihminen, jos tämä houkuttelee palvelemaan muita jumalia. Pintapuolisesti luettuna se antaa kuvan hirvittävästä, armottomasta Jumalasta ja väkivaltaisesta uskonnosta. Ei siis ihme, että moni käyttää juuri tällaisia kohtia todisteena siitä, että Raamattu on mitätöitävä julmana ja brutaalina teoksena. Mutta mitä tuo kohta todella tarkoittaa – ja ennen kaikkea, mitä se ei tarkoita?

1. Historiallinen konteksti

On tärkeää ymmärtää, että tämä laki annettiin tuhansia vuosia sitten Israelin kansalle tilanteessa, jossa heidän uskollisuutensa Jumalalle oli elämän ja kuoleman kysymys. Ympärillä oli kansoja, joiden jumalanpalvelukseen liittyi usein väkivaltaa, lapsiuhria ja muuta, mikä uhkasi Israelin liittoa Jumalan kanssa. Tämän vuoksi epäjumalien palvonta ei ollut vain yksilön "mielipidekysymys", vaan nähtiin koko yhteisön hengellisen ja fyysisen selviytymisen vaarantamisena.

2. Ei käytännön tappokäsky

Rabbiinisessa perinteessä tällaisia määräyksiä ei tulkittu yksinkertaisina käytäntöohjeina. Kuolemantuomioiden toteuttamiselle oli niin tiukat todistus- ja menettelysäännöt, että niitä sovellettiin käytännössä äärimmäisen harvoin – monet rabbiinit sanovat, ettei käytännössä koskaan. Teksti toimii ennen kaikkea varoituksena: näin vakavasti Jumala suhtautui siihen, että kansa kääntyisi pois Hänestä.

3. Kristillinen tulkinta

Uuden testamentin valossa kristitty ei voi lukea tätä kohtaa kirjaimellisena ohjeena. Jeesus itse torjui väkivallan tien ja korosti armahtamista, anteeksiantoa ja vihollistenkin rakastamista. Paavali muistuttaa Roomalaiskirjeessä (12:19): “Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle. Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra.” Kristillinen usko ei siis anna lupaa tappaa – päinvastoin, se asettaa yksiselitteisen kiellon väkivallalle.

4. Mitä kohta siis opettaa meille tänään?

• Vakavuus: Teksti muistuttaa, että hengelliset valinnat eivät ole yhdentekeviä. Ne voivat rakentaa tai murentaa yksilön ja yhteisön perustaa.

• Lojaalisuus: Jumalan seuraaminen tarkoittaa uskollisuutta, vaikka ympärillä olisi houkutuksia.

• Rajat: Jos joku läheinen houkuttelee tuhoavaan suuntaan – oli kyse sitten uskosta, päihteistä tai muista vääristä valinnoista – on lupa ja velvollisuus sanoa ei. Ei väkivalloin, vaan selkein rajoja vetävin teoin.

5. Miksi tätä väärinymmärretään?

Tämä johtuu siitä, että teksti kuulostaa kovalta ja raakana luettuna jopa epäinhimilliseltä. Jos sen kuitenkin lukee vain pintatasolla, kokonaisuus jää näkemättä: kyse on muinaisen kansan lainsäädännöstä, joka toimi varoituksena eikä käytännön tappokäskynä. Raamattu on kirjakokoelma, jossa on eri aikojen ja liittojen tekstejä – ja siksi sen sanomaa pitää lukea sekä historiallisessa että teologisessa kontekstissa.

Raamattu ei siis suinkaan kehota ketään nykypäivänä tappamaan lähimmäistään. Päinvastoin – sen koko sanoma huipentuu Jeesuksen sanoihin: “Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”

Kun ymmärrämme tekstin tarkoituksen ja aikakauden, jossa se kirjoitettiin, ei jää enää tilaa väitteille, että Raamattu olisi vain "hirvittävä" teos. Sen sijaan näemme sen vakavan varoituksen voiman – ja samalla Jumalan pelastussuunnitelman, joka huipentuu armoon, ei väkivaltaan.