Hyvä, paha ja ruma sosiaalinen media

 

Epäjumalat ovat valtava haaste monille meistä tässä maailmassa. 

Yhdeksi pahimmista epäjumalista on muodostunut etenkin sosiaalinen media ja netin selaaminen ylipäätään. Älypuhelimistamme tai tableteista voi muodostua helposti epäjumala ilman, että ihminen sitä itse tajuaakaan. Minunkin aamuni ovat alkaneet vuosikausien ajan aina näin: Herään varhain aamulla. Ennen kuin olen saanut kunnolla silmiä aukikaan, hamuan jo puhelinta käteeni. Silmät sirrillään saatan vilaista sosiaalisen median uutisvirtaa jo matkalla vessaan sekä siellä asioidessani. Mitähän jännää sieltä tänään löytyy...? Olisihan kauheaa jos menisi jokin mielenkiintoinen juttu ohi. Sitten pötkähdän sohvalle ja uppoudun paremmin selaamaan niin sosiaalista mediaa sekä iltapäivälehtiä. Koska olen aamuihminen ja herään helposti jo neljältä, niin aikaa on useampi tunti. On vilkaistava myös paikallinen Keskisuomalainen sekä mahdolliset muut mediat. Sitä sälää seuratessa saattaa helposti vierähtää koko aamun varhaiset tunnit, jotka olisi voinut kuluttaa ennemmin rukoillen tai vaikka reippaalla aamulenkillä. Sen sijaan luen eri juttuja ja niiden alta myös mitä mieltä ihmiset ovat kommenttiosiossa. Että he jaksavatkin riidellä ja vääntää kättä asiasta kuin asiasta. Ja millaista kielenkäyttöä he harjoittavat. Etenkin keski-ikäiset, joihin itsekin jo kuulun. Voi sitä loputonta tiedon etsimistä. Päivän mittaan löydän itseni vähän väliä puhelin kädessä etsiessä uutta tietoa. Mutta ymmärränkö itsekään mitä sieltä oikein etsin? 

Tätä jatkui pitkään, kunnes sain korkeammalta taholta huomautuksen, että tästä on tultava loppu. Se tapahtui tavalla, että näin eräänä aamuna unta, että heräsin olohuoneemme sohvalla – paikasta, jossa yleensä sometan. Tunsin silloin voimakkaasti Pyhän Hengen läheisyyden. Se yhteys veti ihanasti puoleensa ja tuntui niin hyvältä, mutta jokin vaikeutti sitä, ettei se onnistunut. Huomasin nimittäin, että minulla oli siinä unessani puhelimeni käsissäni, tunsin jopa sen painon. Sitten puhelin tupsahti nyt rinnukselleni samalla kun tuntemani ihana hengellinen yhteys oli tipotiessään. Samalla tavalla se tuntui kadonneen myös todellisessa elämässä. Tämä oli hyvin selvä merkki siitä, että keskittymistäni hengelliseen elämään vaikeuttaa se, että olen viettänyt liikaa aikaa puhelin kädessä.

Liityin Facebookiin muistaakseni vuonna 2007 ystäväni suosituksesta. Ihmettelin, että mikäs juttu se tällainen oikein on. Lähes viisitoista vuotta olen siis ehtinyt olla siellä. Enpä haluaisi kuulla sitä määrää tunteja tai vuorokausia, mitkä tänä aikana on siellä vierähtänyt. Niin suuren palan se nappasi jokapäiväisestä elämästäni. Vaikka paljon on heitäkin, jotka ovat sosiaalisessa mediassa sen hallitsematta sen kummemmin heidän elämäänsä. Minunkin kaverilistallani on ihmisiä, jotka eivät siellä puhu eivätkä pukahda. Minulle sosiaalisesta mediasta muodostui salakavalasti valheellinen elämä, jolla yrittää tehdä vaikutus muihin ihmisiin. 

Aluksi tämä ”face” tuntui vain hassuttelupaikalta, missä entinen hiekkalaatikkokaveri saattoi odottamatta putkahtaa takaisin elämääni. Yhteydenpito jäi tosin yleensä vain muutaman yksityisviestin varaan. Naamakirjassa tehtiin alkuaikoina paljon hupsuja testejä tyyliin ”ketä julkkista muistutat?” tai kuinka paljon sinussa on sitä tai tätä. Innostuin myös itse kokoamaan muutamia quiz-tyylisiä visailuja. Yhtenä päivänä vuodessa somessa on saanut kokea myös pääsevänsä jakamattoman huomion kohteeksi täyttäessä vuosia. Silloin seinä on täyttynyt onnitteluista tutuilta ja tuntemattomilta. 

Merkittävin havainto, mitä olen näiden vuosien aikana huomannut, on kulttuurin muuttuminen. Se on muotoutunut nykyisellään sellaiseksi, että se kattaa koko tämän maailman yli. Sosiaalinen media ja viihdeteollisuus ovat sitä vahvasti yhdistävä tekijä. Tässä vaikutuspiirissä olevat tuntuvat kuuntelevan ihan samaa musiikkia, katselevan samoja elokuvia sekä jakavan samoja päivityksiä. Mielipidevaikuttaminen ja massan painostus on noussut keskeiseksi ja ihmiset ovat jakautuneet. Facebook on muuttunut tänä päivänä paljon tylsemmäksi. Siinä missä ennen siellä saattoi syntyä hyviä keskusteluita eri aiheista ja ajankohtaisista ilmiöistä, niin nyt ilmapiiri tuntuu suuresti jäätyneen. Täytyy miettiä kerran jos toisenkin, mistä aiheesta rohkenee julkaista jonkun mielestään hyvän artikkelin ja avata siihen liittyen keskustelun. Moni asia tuntuu niin helposti johtavan nykyään eripuraan tai kiivaisiin väittelyihin.  

Noin kaksi ja puoli vuotta sitten sain Jumalalta vahvan viestin siitä, että minun tulee vetäytyä pois sosiaalisesta mediasta. Kavahdin ensin ajatusta, mutta sitten moni asia alkoi puhua sen puolesta. Ensin somesta lähti vaimoni ja pian sen jälkeen myös minä klikkasin itseni ulos. Elämä ilman somea tuntui aluksi hämmentävältä. Tätä ennen lähes jokainen pizzalla käyntikin oli pitänyt tiedottaa somessa ja julkaista kuva höyryävästä pizzasta ennen syömistä. Ulkomaanmatkoilla tilanne oli mennyt monesti siihen, että oltiin menty johonkin idylliseen ravintolaan tai kreikkalaiseen tavernaan aterioimaan. Usein vei aikansa päästä nauttimaan ravintolan antimista, kun sitä ennen oli päivitettävä someen paikka, missä olemme, kuvapostaus tilatusta annoksesta sekä fiilikset. Ruokailu häiriintyi jossain vaiheessa myös siitä, kun oli tarkistettava, kuinka päivitykseen oli reagoitu. Näin oli tuokin itselle tarkoitettu idyllinen hetki eletty sosiaaliselle medialle ja muille, kun olisi ollut mahdollisuus itse rentoutua ja nauttia siitä hetkestä vaikka samalla kauniita maisemia katsellen. Kukaanhan ei tällaista vaadi, jos ihminen itse ei tee tällaisesta pakonomaista tapaa ja tottumusta. Minulle siitä oli todellakin muodostunut sellainen. Siksi somepaasto tuntui ihanan vapauttavalta. Ei tarvinnutkaan enää olla koko ajan kertomassa missä menen ja mitä teen. Poistin myös Instagrammin, jota tosin muutenkin käytän vähemmän. YouTubessa minulla on tili, jonka tietysti säilytin. Se on ollut musiikin kuuntelua ja jakamista varten sekä tätä nykyä etenkin hyvien saarnojen kuuntelua varten. En seurannut paastoni aikana edes median iltapäivälehtiä, vaan pyrin vetäytymään ihan kaikesta nettikoukutuksesta. Jossain vaiheessa uutiset alkoivat tunkea kuitenkin näkyviin jotain ihan omia reittejään esimerkiksi googlen kautta. 

Aluksi vaikutti, ettei kukaan ollut edes huomannut poistumistamme. Joidenkin viikkojen kuluttua ensimmäinen Facebook-ystävä otti yhteyttä lähiomaiseeni ja tiedusteli minun ja vaimoni kohtaloa. Olimme olleet ulkomailla ennen poisjäämistämme sosiaalisesta mediasta, joten hän arveli meille käyneen kenties huonosti. Tämä oli tosi suloista ja otinkin yhteyttä tähän ihmiseen muuta kautta. Sen sijaan hämmentävämpää oli se, että joitain kuukausia myöhemmin olin sattumien kautta yhteydessä ystävään, jonka kanssa olimme nykyisellään lähinnä some-ystäviä. Olimme tosin tunteneet aikaisemmin paremmin ja pitäneet yhteyttä puhelimitse ja tapaamalla. Nyt kun saimme yhteyden, niin hän sanoi olettaneensa minun profiilini katoamisen vuoksi vain kuolleen. Sen kummemmin hän ei ollut asiaa ihmetellyt tai keneltäkään yhteiseltä tutulta tiedustellut. En nyt tarkoita olevani niin tärkeä, että kuolemani tulisi olla joku kaikkien someystävieni elämää mullistava juttu. Silti tuntui hämmentävältä ajatella, että pelkkä someprofiiliko olemassaolomme määrittelee? Olin tosin ollut melko aktiivinen somettaja. Nyt tuntui siltä, että olin profiilini myötä poispyyhkäisty koko maailmankaikkeudesta. Ja toiset vähän olkaa kohauttavat. Näinhän meidän kuolevainen elinvoimamme varmasti todellisuudessakin katoaakin jättäessämme tämän maailman. Tämäkin osoitti jo sen, että toiset unohtavat nopeasti kuin sinua ei olisi koskaan ollutkaan. Tämä kertoo karua kieltään someystävyyksien ns. syvyydestä. Sosiaalisessa mediassa on hyvät puolensa ja minullakin on paljon sellaisia henkilöitä, joiden kanssa pidän aktiivisesti yhteyttä nimenomaan siellä. Kyllä ne kuitenkin ovat niitä oikeita ystäviä, joiden kanssa on tekemisissä nimenomaan somen ulkopuolella. Some ei korvaa puheluita eikä tapaamisia, jolloin voi naamatusten nähdä toisen ilmeet tarvitsematta ilmaista niitä vain hymiöillä.

"Huimat" puoli vuottahan minä maltoin pysyä poissa sosiaalisesta mediasta. Se oli ehkä liian vähän. Olen kuullut monien somen jättäneiden pysyneen päätöksessään lopullisesti. Itse sain kuitenkin rohkaisun palata. Meillä oli tulossa gospelkonsertti, jolle oli lähes välttämätöntä luoda somen kautta oma sivu. Somehan on tähän tarkoitukseen oikein hyvä renki. Monet ihmiset tuntuivat aidosti ilahtuneilta paluustani, mikä tietysti lämmitti mieltä. Vaimoni on yksi heistä, joka jätti somen lopullisesti. Hän teki tuon päätöksen oltuamme Niagaran putouksilla. Siellä hän oli kiinnittänyt huomiota erääseen nuoreen pariin. Poika oli kuvannut itseään putousten äärellä loputtomiin ottaen itsestään selfieitä älypuhelimellaan. Hänen tyttöystävänsä oli yrittänyt saada huomiota itselleen, mutta poika näki vain itsensä ja postasi kuviaan sosiaaliseen mediaan, minkä kerkesi. Silloin vaimolleni oli kirkastunut, että hän ei halua olla enää osa tällaista. Tauko oli tehnyt minullekin todella hyvää. Minullakin oli ollut tapana esitellä itseäni ja tekemisiäni sosiaalisessa mediassa kalastellen huomiota. Olihan se jotenkin kutkuttavaa saada paljon huomiota ja klikkauksia. Se sai tuntemaan itsensä jotenkin tärkeäksi. Lopulta ei ole kuin taivas ja mielikuvitus rajana, mitä keksiä seuraavaksi saadakseen enemmän huomiota. Kun sitten puolen vuoden tauon jälkeen seurasin somemaailmaa nyt kuin sivustakatsojana, näin monien toimivan juuri samoin. Tunnistin siitä kaikesta entisen itseni. Paaston jälkeen lopetin omalta osaltani ainakin sen älyttömän someposeerauksen, huomion hakemisen ja suosion kalastelun. 

Tätä nykyä olen pyrkinyt omistamaan sosiaalisen median ensisijaisesti Jumalan Sanan jakamiseen sekä sen saamiseen sieltä. Liityin eri rukousryhmiin ja seuraajaksi monille hengellisille sivustoille, joissa jaetaan Jumalan Sanaa. Näin Sana tulee lähelle somen kautta. Tein myös kevätsiivouksen kaveripiirissä. Tällä tavalla voi rakentaa somesta mieleisensä niin, että se tuo hyvää. Se täytyy pitää renkinä eikä elämää hallitsevana tekijänä. Hengellisillä päivityksilläni en kerää enää klikkejä siihen tapaan kuin entinen "someposeeraajaminäni" toimi. Toivon tekstieni kuitenkin kolahtavan edes joskus jonkun sellaisen ihmisen kohdalle, joka tarvitsee tällaista rohkaisua Raamatusta. Rukoilen näiden ihmisten puolesta, että ne sanat tavoittaisivat edes jonkun. Etenkin näin pandemia-ajassa elettäessä minulla on vahva usko siihen, että tällainen on sitä, mitä voin Pyhän Hengen inspiroimana tehdä. Tiedän minullakin olevan omat seuraajani ja olen saanut myös rohkaisua ja kannustusta yksityisviestein jatkaa tällä tiellä. 

Sosiaalisessa mediassa ei tietenkään pysty välttymään sen haittapuolilta, joita ovat esimerkiksi mainostus sekä riskit. Siellä on valtavasti sellaista, mitä ilmankin voisi elää. Salakavalasti huomasin jossain vaiheessa ajautuneeni jälleen nettiriippuvaiseksi. En harrastanut enää someposeerausta, mutta pakkomielteinen selailu alkoi jälleen muodostua epäjumalakseni. Niin sosiaalinen media kuin nettisurffailu ylipäätään tuovat silmien eteen paljon väkivaltaa, riettautta ja jumalanpilkkaa. Netissä surffailusta tulee epäjumalanpalvontaa siinä vaiheessa, kun se on saanut  vallattua mielen. Netti on hyvä renki mutta huono isäntä. Tämä pätee monee muuhunkin, mutta erinomaisen hyvin tähän. Kun löytää itsensä tilanteesta, että lähes kaikki vapaa-aika menee jatkuvan uuden sisällön etsiskelyyn, on vahinko tapahtunut. Tämä voi häiritä myös työelämää.  Kaikkien näiden ärsykkeiden avulla sielunvihollinen pyrkii estämään keskittymästä tarpeeksi hengellisiin asioihin. Tilalle se tarjoaa kaikkea mahdollista muuta, johon saada ihmisen ajatukset keskittymään ja kiintymään. Meidän tulisi varjella sieluamme ja sydäntämme. Missä ovat ajatuksesi, siellä on myös sydämesi. Tästä Pyhä Henki selvästi muistutti minua unessa, jonka viime viikolla näin. Olen tästä hyvin kiitollinen, sillä tahtoni on elää Jumalan mielen mukaista elämää. 

Mitä tämän vuodatuksen päätteeksi siis voisin sanoa? Kuten kaikessa, niin tässäkin asiassa tärkeintä on pyrkiä pitämään Jumala elämässään ykkösenä. Ei kannata antaa tämän maailman hapatuksen viedä mennessään. Jos heittäytyy liikaa selaamaan älypuhelinta netin syövereihin, on peli silloin menetetty. Liha on ollut silloin voimakkaapi kuin henki. Kun nykyään herään aamulla, en ala selaamaan sosiaalisen median syötteitä tai valtamedian valheellisia uutisotsikoita. Kuten tänäkin aamuna sain huomata, niin parhaan lääkeannoksen uuteen päivään antaa parhaiten elävä Jumalan sana. Kyllähän sen ymmärtää hengessä, että tämä on totta, mutta liha on se, joka hamuaa somettamista ja nettiselailua. Koska uskovan elämään kuuluu kuolettaa lihan tahto, niin olen yksinkertaisesti pakottanut itseni vaihtamaan sometukseni siihen. Aina en tässä täysin onnistu, sillä olenhan vain vajavainen syntinen. Tärkeintä on silloin tiedostaa asia. Kun yhä uudestaan onnistuu voittamaan hengessä lihansa houkutukset, niin lopulta tuntee olonsa voittajaksi. Kuten tänäkin aamuna kuunneltuani pari tuntia oppia Paavalin 1. korinttolaiskirjeistä, tuntuu olo niin hyvältä ja mieli virkistyneltä. Aikaa tulee antaa myös rukoukselle läheisten ja eri asioiden ja muidenkin ihmisten puolesta. Tilanne olisi aivan toinen jos olisin vain lukenut noita valtamedian uutisia ja katsellut niitä hirveitä kuvia, mitä sieltä tulee. Jos ei jaksa Raamattua fyysisenä kirjana lukea, niin Sansan Raamattu kannesta kanteen sovellus on ihan parasta, mitä älypuhelimelleen voi ladata. Tämän kaiken annan ohjeeksi sinullekin: 

Tartu Jumalaan, rukoile ja lue Hänen Sanaansa, sillä sieltä se elämä lähtee. Anna Kaikkivaltiaan johtaa sinua.