Kirja-arvostelu: KESYTTÄMÄTÖN - Evankeliumi jälkikristillisessä ajassa

 

Ollilainen, Vesa,

KESYTTÄMÄTÖN – Evankeliumi jälkikristillisessä ajassa

(Perussanoma Oy 2020), 220 sivua.

Käsiini osui kristillinen kirja, jota en malttanut laskea käsistäni. Niin puhuttelevaa ja ennen kaikkea tärkeää tekstiä pitää sisällään Vesa Ollilaisen kirjoittama kirja Kesyttämätön – Evankeliumi jälkikristillisessä ajassa. Aihepiiri puhutteli minua etenkin, kun olen seurannut viime vuodet kristillisestä näkökulmasta tätä aikaa ja sen hälytysmerkkejä. Itse synnyin 1960-lopulla vielä maailmaan, missä vielä Jumala ja kristinusko olivat läsnä monella tapaa. Ollilainen tarkastelee kirjassaan sitä, millaisessa maailmassa elämme tänään ja kuinka kristinusko on häivytetty olemattomiin. Kirja pukee sanoiksi muun muassa sen, miten evankeliumi tänä päivänä halutaan ymmärtää ja miten siihen reagoidaan. Terminä ”jälkikristillinen” oli itselleni uusi ja hieman vieras, mutta jo kirjan ensimmäinen luku tekee selväksi, mistä on kysymys. Siinä Ollilainen lähestyy jälkikristillistä aikaa kysymyksellä, kuka Jeesusta enää tuntee? Ollilainen on koonnut kirjaan silmät avaavaa tutkimustietoa, kuinka kristinuskosta on nykyaikana vieraannuttu. Esimerkkinä vaikka YLE:n uutisoima Britannian Raamattuseuran teettämä kysely vuodelta 2014. Sen mukaan esimerkiksi Brittein saarilla 8-15 vuotiaista lapsista 43 % ei ollut koskaan kuullutkaan Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta ja 63 % heistä ei ollut kuullut koskaan luomiskertomuksesta. Kehityssuunta näyttää samalta myös muualla Euroopassa eikä suinkaan paremmalta Suomessa, missä kristinuskon opettamaan Jumalaan uskoi vuonna 2015 enää 33 % ihmisistä.

Vesa Ollilainen on pastori, jolle on ollut jo nuoresta selvää, että meidän kristittyjen tehtävänä on pitää esillä evankeliumia. Kirjan eri teemoissa hän on lähestynyt aihetta aloittamalla jokaisen luvun kolmella eri lainauksella. Näistä ensimmäinen on yleensä jonkun julkisuuden henkilön – yleensä vapaa-ajattelijan ateistinen lausahdus, jota suhteutetaan alimmaisena olevaan Raamatun paikkaan, mitä Sana kyseisestä asiasta ilmoittaa. Nämä lainaukset olivat mielestäni hyvin valittuja johdantoja aina kyseiseen lukuun.  

Yksi minua erityisesti puhutellut luku kirjassa oli Kokemusten aika: Ikuisen onnentunteen metsästys. Siinä Ollilainen pukee niin osuvasti sanoiksi, miten kristillisyys seurakunnissa halutaan mukauttaa tähän maailmanaikaan sopivammaksi. Hän puhuu tässä yhteydessä muun muassa kokemuskeskeisestä yhteiskunnasta. Tämä ns. postmodernin ajan ihmiskäsitys on muodostunut jo 1900-luvulla, jossa ihmisen perusta ei ole enää järjessä vaan tunteessa – eikä myöskään ajattelussa, vaan kokemuksessa. Mottona tässä on: Koen, siis olen, mikä määrittelee ihmisen olemisen. Niinpä jos joku ihminen kokee helvettiin tuomitsevan Jumalan loukkaavaksi, on hänellä täysi oikeus hylätä moinen ikävä Jumala. Jos taas ihminen tykästyy hippiä muistuttavaan Jeesukseen, hänellä on täysi vapaus karsia tästä Jeesuksesta muut yhtään epämiellyttävät piirteet. Jos nykyinen avioliitto ei tunnu mukavalta, niin voi luonnollisesti seurata tunnettaan ja vaihtaa kumppania, jos yhteiselämä saattaisi tuntua paremmalta jonkun toisen kanssa. Ollilainen nostaa tässä luvussa mielenkiintoisella tavalla esiin myös Päivi Räsäsen tapauksen, miten hänet on esitetty mediassa seksuaalivähemmistöihin kohdistuvien lausuntojensa takia. Toisena hyvänä esimerkkinä Vuosaaren kirkkoherra Jussi Mäkilän tapaus, joka oli saarnannut jouluyönä vuonna 2019 Jeesuksen uskomisen välttämättömyydestä ja taivaan ulkopuolelle jäämisestä. Seurakunnan Facebook-sivulla Mäkilän saarna keräsi runsaasti kommentteja puolesta ja vastaan. Ihmisten mielestä Mäkilän saarna oli koettu sävyltään vaativaksi ja painostavaksi. Tällaisen ehdottomuuden tilalle nykyajan kirkkokansa kaipasi avoimuutta, jossa tulisi sallia erilaisia hengellisiä tulkintoja uskosta pyrkimättä mihinkään yhden kirkkoherran määrittelemään totuuteen. Saarna oli leimattu pelotteluksi ja sen taustalla näkyvä jumalakuva vieraaksi. Nykyisen ajattelumallin mukaan kielteiset tuntemukset herättävä opetus tulisi siis hylätä. Esimerkiksi kymmenen käskyn ehdottomuudesta on lupa tinkiä samoin kuin Jumalan pyhyydestä, sillä loukkaavuutensa takia tämänkaltaiset näkökulmat tulkinnat tukkivat kokemuskeskeisen kuulijan korvat ja tallaavat hänen tunteitaan. Epämääräiseltä tuntuvan tulevan pelastuksenkin voi syrjäyttää ja korostaa sen sijaan evankeliumin välittömiä hyötyjä. Evankeliumista on tehty kuulijan tunnetarpeita tyydyttävää terapiaa. Samassa yhteydessä Ollilainen kirjoittaa nautintokeskeisestä yhteiskunnasta, jossa Raamatun sanomasta poimitaan vain ne mukavat asiat ja epämukavat sysätään pois. Tähän liittyy olennaisesti hedonistisuus ja seksuaalisuuden korostaminen. Tässä nousevat esiin niin sukupuolenvaihdosleikkaukset, eutanasia, Pride-liike ym. Synti heitetään syrjään eikä sen olemassaolosta puhuta.

Kirjassa on joka luvun päätteeksi aina kysymyksiä pohdintaa varten. Ne sopivat erinomaisesti esimerkiksi pienessä rukouspiirissä yhdessä pohdittavaksi tai sitten niitä voi pohtia kukin mielessään. Ainakin itselläni heräsi paljon ajatuksia. Tämä kirja on todella tärkeä ja tällaisia todella tarvitaan herättämään suomalaisia näkemään se, mikä maassamme on nykyään pahin ongelmamme; me olemme yksinkertaisesti kadottaneet Jumalan Sanan. Sen, mikä on ollut turvakalliomme ja suurin aarteemme ja jonka varaan olisi edelleen hyvä rakentaa. Kirja Kesyttämätön paljastaa karulla tavalla, kuinka kielteisesti Suomi nykyään suhtautuu kristillisyyteen. Jää tunne, että miltei kaikki muu tänä päivänä käy, paitsi elävä Jumala. Yhä edelleen ainakin itselläni on tunne, että sielumme janoavat aitoa Jumalan sanaa. Tämän kirjan teksti on rohkeaa ja sellaista, joka nostaa esiin lukuisat kipukohdat, mikä nykymaailmassa on pielessä ja mihin tulisi kiinnittää huomiota. Siksi toivon, että tämä kirja osuu mahdollisimman monen muunkin käsiin.