Vappupäivä, jota en unohda
Vappupäivä 1994 on piirtynyt mieleeni tarkemmin kuin moni muu. Ei ilon, vaan pettymyksen ja turhautumisen takia. Suomi oli juuri jäänyt Euroviisuissa häntäpäähän, mikä merkitsi samalla seuraavan vuoden finaalipaikan menettämistä. Tuona keväänä olin elänyt valtavaa Euroviisu-huumaa: olin seurannut kansallisia karsintoja livenä, pitänyt radiolähetyksiä ja hypettänyt CatCatin Bye Bye Babya kaikkialla. Kappale oli oikeasti mielestäni hyvä. Uskoin silloin koko sydämestäni, että tänä vuonna Suomi vihdoin murtaisi jatkuvan epäonnen kierteen.
Kun pisteidenlasku sitten paljasti karun totuuden, olin tyrmistynyt. Koko kevään kihelmöivä odotus muuttui hetkessä musertavaksi pettymykseksi. Se ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun koin Euroviisut henkilökohtaisena tappiona. Olin tunnettu Keski-Suomen "Mr. Euroviisuna", jonka maailmaa pyöritti tämä yksi musiikkitapahtuma. Siinä missä moni murehti jääkiekon mitalitonta vuotta, minä olin maansurussa, kun Suomi ei menestynyt Euroviisuissa.
Unelma täyttyy – mutta eri tavalla kuin odotin
Vuonna 2006 Suomi lopulta voitti Euroviisut. Kaikki oli valmiina – olin hankkinut liput, lennot ja majoituksen Ateenaan. Olin vihdoin näkemässä ja kokemassa sen, mitä olin unelmoinut vuosikymmeniä. Mutta Jumalalla oli toinen suunnitelma. Perhepiirissäni tapahtui kuolemantapaus, ja hautajaiset osuivat samalle päivälle finaalin kanssa. Peruin matkani saman tien. En voi sanoa, etteikö minua olisi silloin hieman riipaissut, mutta loppujen lopuksi päätös oli helppo ja tuntui oikealta. Se opetti minulle jotakin syvällistä: unelmat, jotka joskus näyttävät suurimmilta mahdollisilta, voivat menettää merkityksensä, kun elämässä tapahtuu jotain aidosti tärkeää.
Jälkikäteen näen, että minun ei ollut tarkoituskaan olla Ateenassa juhlistamassa Suomen viisuvoittoa. Vuoden 2006 euroviisuvoitto, joka toi Suomen ensimmäisen ja tähän mennessä ainoan ykkössijan, ei nimittäin edustanut valoa tai iloa, vaan pimeyttä. Hirviömäinen Lordi ja heidän kappaleensa Hard Rock Hallelujah olivat kaukana siitä, mitä itse pidän musiikin todellisena tarkoituksena – kauneuden, totuuden ja Jumalan kunnioituksen ilmaisuna.
Sen sijaan Lordin kappaleessa oli vahvasti antikristillinen sanoma, joka peittyi viihteellisen ulkokuoren alle. Jo pelkkä kappaleen nimi Hard Rock Hallelujah oli harhaanjohtava ja hämmentävä. Sanan "hallelujah" alkuperäinen merkitys toki on ylistys Jumalalle, mutta tässä yhteydessä se vietiin täysin toiseen kontekstiin. Kappale ei kunnioittanut Jumalaa tai tuonut esiin mitään hengellistä totuutta, vaan käytti kristillistä symboliikkaa ja kieltä groteskilla tavalla, jossa jumalallinen pyhitettiin maallisen synkkään kuvastoon.
Laulun sanoitukset, kuten viittaukset "valon enkelin" putoamiseen ja "uudestisyntyneisiin" yön pimeydessä, maalaavat kuvan voittajista, jotka nousevat pimeyden voimista. Se ei ylistä Jumalan kunniaa tai hyvyyttä, vaan kääntää huomion pimeään mystiikkaan ja okkultistisiin sävyihin. Lisäksi visuaalinen esiintyminen hirviöpukujen ja synkän lavastuksen kanssa vahvisti tätä pimeyden teemaa. Kristittynä näen, että tällainen esitys ei ole pelkästään viihdettä. Se heijastaa syvempiä kulttuurillisia virtauksia, joissa hengelliset asiat vääristetään ja Jumalan sanoma hämärretään. Vuoden 2006 euroviisujen voitto ei ollut Jumalan ylistyslaulu, vaan ennemmin esitys, joka korosti maailman pimeitä puolia. Tämä on hyvä muistutus meille kaikille siitä, kuinka tärkeää on valvoa, mitä hyväksymme ja mitä arvostamme viihteen ja kulttuurin kentällä. "Kaikki ei ole kultaa, mikä kiiltää" pätee erityisesti tällaisiin viihdetapahtumiin.
Uskon vapautus: uusi näkökulma kilpailuun
Herran varjelus ohjasi siis minut toiseen suuntaan, jossa sain tilaa pohtia, miksi olin antanut yhdelle viihdetapahtumalle niin suuren vallan elämässäni. Euroviisujen aikaansaama kilpailuhenkisyys ei jäänyt yksinomaan tämän laulukilpailun varaan. Kun aloin itse tehdä lauluja, janosin menestystä myös omalla urallani. Kilpailemisesta tuli kuin pakkomielle, joka määritti arkeani ja tavoitteitani. Yritin pakonomaisesti löytää paikkani siinä armottomassa maailmassa, mutta petyin kerta toisensa jälkeen. Mutta kun tulin uskoon, aloin nähdä tämän maailman tarjoaman menestyksen toisin.
Kilpailuhenkisyys ei sinänsä ole pahasta. Se voi tuoda iloa, tavoitteita ja merkitystä elämään. Mutta kuten A.W. Tozer kirjoittaa:
"Menestymispakko on hyvän asian vääristymä. Synti muuttaa Jumalan antaman tarkoituksenhalun itsekkääksi kunnian tavoitteluksi."
Nyt olen oppinut sen, että terveen ja epäterveen kilpailuhenkisyyden raja ylittyy silloin, kun lähimmäisenrakkaus uhkaa jäädä varjoon. Kun menestyksen tavoittelusta tulee itseisarvo, ihminen menettää helposti sisäisen rauhansa ja Jumalan tarkoittaman tarkoituksen.
Kaikki on turhuutta ilman Jumalaa
Euroviisut olivat aikanaan elämäni keskipiste, mutta tänä päivänä ne edustavat minulle vain yhtä taaksejäänyttä elämän vaihetta. Sitä paitsi nykyisellään Euroviisut ovat muuttuneet Saatanan huvipuistoksi. Suomen UMK-karsinnat ovat enää sitä, kenellä on törkein ja antikristillisin kappale ja esitys. Tämä suuntaus on vienyt aikanaan vielä ihan kauniin musiikkitapahtuman kauas siitä, mitä se kerran oli musiikin ja eri kulttuurit yhdistävänä juhlana. Euroviisut eivät ole olleet minun juttuni enää vuosiin.
Kaikki tuo, mikä aikoinaan täytti mieleni ja vaikutti niin merkitykselliseltä, on osoittautunut vain hetkelliseksi turhuudeksi. Kuten Raamatussa Saarnaajan kirja sanoo viisaasti, että jos elämämme täyttyy vain tämän maailman tuottamilla ajatuksilla, nautinnoilla ja pyrkimyksillä, niin millään ei ole todellista mieltä: "Kaikki on turhuutta." Mikään tämän maailman tarjoama ei voi täyttää sydämen kaipuuta, joka on tarkoitettu vain Jumalalle.
Olen niin kiitollinen siitä, kuinka uskon myötä olen saanut vapautuksen kaikesta kilpailuhenkisyydestä ja menestymisen pakkomielteestä. Elämässäni on nyt rauha ja selkeys, joka ohjaa kohti asioita, joilla on todellinen merkitys. Jos jokin on tärkeää, niin Herran pelko ja thato elää Jumalan tahdon mukaista elämää. Sillä tämä maailma on vain varjo taivaan todellisuudesta. Usko on vapauttanut minut niin monesta, että en halua elää enää päiväkään ilman Jumalaa...en itse asiassa hetkeäkään.
Lopuksi
Vappupäivä 1994 opetti minulle lopulta enemmän kuin tiesin silloin. Se oli yksi askel polulla, joka johti pois maallisten unelmien kahleista kohti syvempää ymmärrystä elämästä ja uskosta. En kaipaa enää sitä kilpailuhenkeä tai hurmosta, jonka Euroviisut aikanaan tarjosivat. Olen löytänyt vapauden elää ilman niitä – ja mikä parasta, olen löytänyt vapauden elää Jumalan armon varassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti