Tunnistatko etsikkoaikasi?

 

Minulla on ollut pitkään halu kirjoittaa etsikkoajoista, mutta en ole vain löytänyt oikeita sanoja. Nyt sain kuin Jumalan johdatuksesta innostuksen tähän, kun eräs ystäväni toivoi minulta kirjoitusta etsikkoajoista. Sain siihen myös lisäinspiraatiota alla olevan Hannu Melaluodon puheen myötä. Tuota puhetta päätin myös joltain osin referoida tähän artikkeliin. Kannattaa toki myös kuunnella tämä alla oleva puhutteleva puolituntinen, jossa tätä aihetta etsikkoajasta paremmin avataan.

Olen kuullut sanottavan, että Jumala kutsuu meitä elämämme aikana kahdesti tai kolmesti. On myös ihmisiä, jotka sanovat, ettei Jumala ole kutsunut heitä mielestään koskaan tai heitä, jotka sanovat Jumalan kutsuvan kaiken aikaa. Kysyin kerran eräältä saarnaajalta näkökantaa tähän, kuinka monta kertaa Jumala todellisuudessa kutsuu. Että pitääkö tuo kolmesti kutsuminen hänen mielestään paikkansa? Ei tämä saarnamieskään tähän osannut selkeästi vastata.  Ehkei tämä toteudu jokaisen ihmisen kohdalla tismalleen samalla tavoin. 

Joka tapauksessa etsikkoajalla tarkoitetaan sitä, että silloin Jumala etsii meitä. Tästähän on ihan raamatullinen vertaus tilanteesta, jolloin pyhiinvaeltajat saapuivat Jerusalemiin pääsiäisjuhlille. Nähdessään temppelin ensimmäisen kerran, he puhkesivat ylistyslauluun nähdessään kaupungin loiston ja temppelin kauneuden. Mutta kun Jeesus kaupunkiin tullessaan näki sen, Hän puhkesikin itkuun. Siinä missä ihmiset näkivät vain kaupungin ja temppelin kauneuden, niin tämä asia ei suinkaan inspiroinut Jeesusta kiitoslauluun, vaan Hänen reaktionsa oli päinvastainen. Jeesus näki jotain, mikä oli ihmisten silmiltä salattu. Hän itki, koska tunsi kaupungin asukkaineen hyvin rakkaaksi, mutta nuo ihmiset eivät ymmärtäneet omaa parastaan eivätkä sitä, missä heidän turvansa on. Jeesus näki tuon hänelle rakkaan kaupungin tuhoutuvan, koska tämä ei tajunnut etsikkoaikaansa.

"Ja kun hän (Jeesus) tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, itki hän sitä ja sanoi: "Jospa tietäisit sinäkin tänä päivänä, mikä rauhaasi sopii! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi salattu. Sillä sinulle tulevat ne päivät, jolloin sinun vihollisesi sinut vallilla saartavat ja piirittävät sinut ja ahdistavat sinua joka puolelta; ja he kukistavat sinut maan tasalle ja surmaavat lapsesi, jotka sinussa ovat, eivätkä jätä sinuun kiveä kiven päälle, sen tähden, ettet etsikkoaikaasi tuntenut." (Luuk 19: 41-44)

Torniolainen asianajaja ja saarnamies Hannu Melaluoto korostaa yllä jakamassani etsikkoaika-puheessaan sitä, kuinka ihmisillä on tänä päivänä liian paksut korvat todellista hengellisyyttä kohtaan. Suomessakin on paljon uskonnollisia ihmisiä, jotka harrastelevat Jumalan nimessä, mutta se ei ole sama asia kuin pelastua. Se, että ihminen on vauvana kastettu ja kirkkoon kuuluva tapakristitty, ei tarkoita, että hän olisi sillä pelastunut. Se ei ole mahdollista ilman elävää uskoa. Raamatun mukaan ihminen pelastaa sielunsa vain sillä, että hän uudestisyntyy kääntymällä seuraamaan Jeesusta ja tekemällä parannuksen synneistään. Kysymys on sisäisestä muutoksesta, jolloin ihminen kääntää katseensa Jumalan puoleen Jeesuksen avulla.

Etsikkoajasta kertovassa puheessaan Hannu Melaluoto muistuttaa myös siitä, kuinka meillä on täällä länsimaissa ollut ihan liian hyvät oltavat. Ainakin tähän asti. Tästä voi päätellä sen, että jos joillekin ihmisille on etsikkoaikoja tullut, niin ne on ollut helppo sivuuttaa milloin minkäkin syyn varjolla. On niin paljon tärkeämmältä tuntuvia asioita, kuin antautuminen kokonaan Jumalalle. Täällä ei ole tarvinnut kokea mitään suurempia koettelemuksia, jolloin ihmisillä on ollut mahdollisuus keskittyä vain itseensä ja omaan viihtymiseensä. Jos katsoo vaikka sanomalehtien "lyhyet" -palstoja niin meillä on varaa valittaa ja nurista täysin mitättömistä asioista. Ja mihin nykyihminen mitään Jumalaa tarvitsisi - toimikoon vain jonain pehmoleluna, johon takertua silloin, kun tuntuu pahalta...

Miten Jumala sitten ilmaisee etsikkoajan olevan nyt päällä? Yhtenä esimerkkinä Melaluoto mainitsee puheessaan yölliset hankaluudet. Jos jokin asia valvottaa ja mietityttää, saattaa tällainenkin olla joskus Jumalan puhetta. Yleensä Jumala tuleekin mieleen juuri elämän kovemmissa koettelemuksissa, mutta sitten kun niistä on päästy yli, Hänet jälleen helpoiten unohdetaan.  

Sanotaan siis, että ihminen käy elämässään läpi kahdesta kolmeen voimakasta etsikkoaikaa. Jokaisen sopii miettiä, onko sellaisia ollut omalla kohdallaan? Tuleeko mieleen esimerkiksi kovempia koettelemuksia kuten sairauksia tai "läheltä piti" -tilanteita, jotka ovat saattaneet näin jälkeenpäin ajateltuna ollakin Jumalan puhetta? Jollekin ihmiselle tämä koettelemus on saattanut tulla kuolemanrajakokemuksen kautta.

Kun kelaan omaa elämääni taaksepäin, niin kaukaisin muistikuva todennäköisestä ensimmäisestä etsikkoajastani ajoittuu rippikoulukesääni vuonna 1983. Lapsen uskossa olin aina ollut, mutta rippikoulun käyminen ja kaikki siihen liittyvä tuntui silloin erityisen ihanalta. Silloin ymmärsin, että taivastiessä on jotain puoleensavetävää, josta en haluaisi jäädä osattomaksi. Rippikoulussa ei vain ollutkaan riittävästi tarttumapintaa. Pian sen jälkeen taivasasiat himmenivät mielestäni. Sen sijaan aloin etsiä totuutta rajatiedosta ja kaikesta yliluonnollisesta ymmärtämättä, että se oli täysin väärästä lähteestä... 

Toisen etsikkoaikani tunnen saaneeni vuoden 2009 tietämillä, jolloin eräs ystäväni oli tullut uskoon. Keskustelimme näistä asioista paljon ja hän lainasi minulle esimerkiksi kirjan Jumala puhuu. Sen lukeminen teki  minuun suuren vaikutuksen. Ystäväni kysyi, että miksi en haluaisi tehdä uskon ratkaisua, jonka avulla voisin pelastaa parhaassa tapauksessa koko perhekuntani. Niin, miksi en? Tässä maailmassa oli vielä liikaa sellaista, mikä veti puoleensa enemmän. Usko kolmiyhteiseen Jumalaan eli vahvana, mutta en halunnut millään antautua kokonaan Jumalalle. New ageen liittyvä henkisyys ja idän uskonnot tarjosivat yhtä lailla kaikkea kaunista ja kiehtovampaa verisen Jeesuksen ristin sovitustyön sijaan. Halusin uskoa avarakatseisesti, että taivastielle on muitakin reittejä kuin Jeesus. Nyt tiedän, ettei taivaaseen johda kuin yksi tie.  

Kolmannesta etsikkoajastani tuli juuri kuluneeksi kolme vuotta. Vasta silloin antauduin kokonaan Jumalalle. Vasta silloin minulle vahvistui evankeliumin sanoma ja se, että on vain yksi tie taivaaseen;  ja Hänen nimensä on JEESUS! Usko on loppuelämän mittainen matka. Sanotaan, että ihminen on sitä mitä hän syö. Tässä yhteydessä se tarkoittaa sitä, että uskoaan on kaiken aikaa ruokittava Jumalan Sanalla. Itse teen sitä muun muassa tapaamalla uskovia ystäviä, kuuntelemalla hengellisiä puheita, lukemalla Raamattua sekä kristillistä kirjallisuutta. Elämästä tulee siivota kaikki väärä pois ja elettävä rukouksessa kaiken aikaa.

Kunpa sinäkin rakas lukija tietäisit, mikä sinun rauhaasi sopii. Näin elämän Herra sanoo meille yhä tänäänkin. Jos siis tunnet Jumalan puhuttelevan sinua ja vetävän vaikka vastoinkäymisten kautta puoleensa tämän korona-ajan koettelemuksissa, niin sinun etsikkoaikasi saattaa olla juuri nyt. Silloin kannattaa todella tarttua kiinni pelastuslauttaansa eikä lykätä asiaa tuonnemmaksi. Niin moni tämän sivuuttaa eri syistä. Näitä voivat olla esimerkiksi rahanhimo tai vallanhimo. Taikka se, että rakastaa liikaa tätä maailmaa ja kaikkia niitä nautintoja, mitä täällä on. Liian paljon ajatellaan, että on vain tämä yksi elämä, että siitä on otettava sen aikana irti kaikki ilo ja nautinto, minkä voi. Sen pidemmälle ajattelematta. Sitäkin tärkeämpää olisi panostaa siihen, mihin on menossa, sillä ikuisuus on loputon. Valitettavan moni sivuuttaa etsikkoaikansa kavahtaen ajatusta, mitähän muut ihmiset siitä oikein ajattelisivat. Päätöstä ei kannata silti lykätä jonnekin sairasvuoteelle. Lähtö täältä voi tulla koska tahansa eikä kaikilla tule olemaan tuota sairaspetiä. Meillä kaikilla on toki valinnan vapaus, mutta mikään ei poista sitä tosiasiaa, että kerran meidän kaikkien on nouseminen tuomiolle valkoisen valtaistuimen eteen. Silloin ei ole enää esimerkiksi yhtä ainoatakaan agnostikkoa tai ateistia. Silloin kaikkien polvet notkistuvat tullessaan tietämään totuuden sekä kumartamaan Jeesusta. Valitettavasti tässä vaiheessa etsikkoaikaansa tukeutuminen ei ole enää mahdollista. 

Haluatko nauttia nyt ja kärsiä myöhemmin? Vai kärsitkö mieluummin nyt ja nautit myöhemmin...?

Näin jälkeenpäin ajateltuna olenhan minä itsekin säveltänyt myös laulun, jonka voi tulkita kertovan etsikkoajasta. Se oli itse asiassa ensimmäinen oma sävellykseni. Tämä laulu Ettei yksikään hukkuisi kertoo nimittäin siitä, kuinka ihminen tulee synnintuntoon Jumalan vetäessä häntä puoleensa. Tämän seurauksena kertoja vastaanottaa elämäänsä valkokaapuisen. Näin jälkeenpäin ajateltuna, minullahan oli itselläni tämän laulun syntymisen aikoihin juuri tuo elämäni toinen etsikkoaika menossa...

Rukoilen, että Jeesus saisi tulla mahdollisimman monen ihmisen sydämeen vielä nyt, kun armon aikaa on jonkin verran jäljellä. Jeesuksen takaisin tulo on nimittäin jo niin kovin, kovin lähellä...