Kutsuhuuto taivaaseen - ajatuksia ensimmäisestä vuodesta

 

On kulunut päivälleen vuosi siitä, kun aloin pitää tätä blogia. Sen vuoksi on aika hieman pohtia, mitä tämän blogin kirjoittaminen on minulle antanut, ja mitä se on saanut aikaiseksi.

Ensimmäinen kirjoitukseni Sunnuntailapsi kertoi rakkaan mummoni vaikutuksesta elämääni. Senkin jälkeen olen pohtinut asioita paljon nimenomaan omien kokemusteni valossa. Mielessäni on ollut myös saada julkaistua jopa kirja näiden kirjoitusten pohjalta. Minulla on aika lailla valmista tekstiä, jota on paljon enemmän ja syvällisemmin kuin mitä tämän blogini kirjoitukset sisältävät. Aika näyttää, onko Kutsuhuuto taivaaseen tarkoitettu ilmestyväksi myös kirjana. Sitä en tiedä vielä itsekään.

Joka tapauksessa Kutsuhuuto taivaaseen on tarjonnut minulle uuden kanavan ilmaista hengellistä ääntäni. Olin haaveillut tällaisen pitämisestä jo pidempään. Tätä ennen olin tuonut esiin hengellisiä ajatuksiani vain lyhykäisemmin esimerkiksi somejulkaisuissani. Jäätyäni vuosi sitten vuorotteluvapaalle, jäi aikaa enemmän kirjoittamiselle. Vuoden sisään olen ehtinyt julkaista tässä blogissa 44 kirjoitusta, joten tämä pohdiskelu on siis 45. kirjoitukseni. Se on oikeastaan aika paljon ottaen huomioon, että jotkut kirjoitukseni ovat aika pitkiä. Olen saanutkin palautetta liian pitkistä kirjoituksista, ettei niitä jaksa lukea kokonaan. Siksi yritän ainakin nyt olla kirjoittamatta liian pitkästi...

Eikö hengellisen blogin olettaisi oikeastaan tulvivan lähinnä uskon salaisuuden ihanuutta sekä lämpöä, rauhaa ja rakkautta siitä, ettei mitään tämän ihanampaa voi olla. Sen kutsuhuudon toitottamista, että tulkaa kaikki muutkin uskoon. Sitähän se suurelta osin onkin. Varmasti parhaita asioita ainakin omalla kohdallani on se, että sen myötä lakkasin murehtimasta eri asioista. On niin levollista antaa kaikki huolet Herran haltuun, joka pitää minusta huolen;

"Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi." (Filippiläisille 4:6)

Ja kuitenkin jo ennen blogini aloittamista mielessäni kaihersi eri asioita, mistä ainakin haluaisin kirjoittaa. Ikuisuuskysymykset olivat nousseet elämässäni arvoon arvaamattomaan uskoontuloni jälkeen. Kun olin ollut vielä hakoteillä new agessa, niin totuuksia oli tarjolla useita. Niistä sai valita mieleisimmän. Uskoontulon jälkeen löysin totuuden Raamatusta, jonka mukaan ihmisellä on tasan kaksi mahdollisuutta missä viettää tämän elämän jälkeen ikuisuutensa; joko taivaassa tai helvetissä. Tämä tunne tuli niin voimakkaana ja tiesin haluavani kirjoittaa näistä asioista, mistä ihmiset haluavat kaikkein vähiten kuulla. Elämme parhaillaan lopun aikoja, joten nyt jos koskaan on mielestäni tärkeää puhua esimerkiksi synnistä, kadotuksesta, helvetistä ja ennen kaikkea parannuksen tekemisestä. Asioista, joita ei tänä aikana juuri pidetä esillä edes kirkossa. 

Miten tällainen kirjoitustyylini sitten on vaikuttanut lukijoihin. Kuten monissa asioissa yleensä, niin toiset tykkäävät ja toiset ei. Esimerkiksi jotkut entisen minäni paremmin tunteneet ihmiset ovat olleet melko hämmentyneitä siitä, miten oma ajatusmaailmani on muuttunut eri asioiden suhteen. Se on tietysti aina Jumalan työtä, mitä Hän suuressa viisaudessaan saa aikaan ihmisessä. Ehkä tällä on siksi ollut tarkoituskin havahduttaa, että se olen todella minä näiden kirjoitusten takana. Minä, joka olen ollut esimerkiksi tunnettu suuresta rakkaudestani iskelmämaailmaan ja muutenkin vankkumaton viihteen kannattaja. Kuinka nyt sitten puhun tästä aiheesta melko ankarassakin sävyssä tuodessani esiin, miten paljon siinä maailmassa on väärää. En edelleenkään sano, että kaikki viihde olisi pahasta. Ehdoton lähtökohta on kuitenkin se, millaista musiikkia kuuntelee tai millaisia elokuvia ja tv-ohjelmia katsoo. 

Tämä aika ja sen myötä pitkälle edennyt teknologia suorastaan tihkuu kaikenlaisia turhia ärsykkeitä. Niitä ovat muun muassa älypuhelimet, tabletit, pelit jne. Koko ajan pitäisi imeä netistä tietoa. Kaikki se, mitä sieltä tulee, vaikuttaa suuresti ihmisen mieleen. Kaikki nämä alkavat ottaa suuresti sijaa ihmisen elämässä, jos niiden valtaan vain kietoutuu. Maailmallinen materialismin henki on saanut monet tavoittelemaan elämäänsä viihdettä Jumalan tuntemisen sijaan. Jos jostain asiasta tulee elämässä tällä tavalla hallitseva, niin pikkuhiljaa se saa paljon suuremman vallan kuin Jumalan etsiminen. Jumalan ääntä ei enää kuule eikä yhteyttä Häneen saa kaiken tuon hälyn alta, jolle on antautunut.

Jos avaa radion ja sieltä tulee valtavirran nykymusiikkia, niin omien ”kristillisten korvakuulokkeideni” kautta minulle tulee niin levoton olo, että tekee mieli sulkea se saman tien. Siinä kaikessa kuuluu maailman henki ja sanoituksissa on hyvin paljon eksyttävää. New age on siinä vahvasti mukana samoin kuin haureuden henki. Tämä maailman henki houkuttelee suuressa määrin haureuteen, joka johtaa helposti uskonnollisiin vääristymiin. Niin kuin seksi on kauneimpia Jumalan ihmiselle antamia lahjoja mitä voi olla sekä suuri rikkaus oikealla tavalla toteutuessaan. Tämä aika on vain vääristänyt tämänkin perusteellisesti. Maailman henki yrittää monin eri tavoin houkutella vääriin asioihin, kuten hekumointiin, irstauteen ja irtosuhteisiin. Silloin kun seksuaalisuutta toteutetaan muutoin kuin Jumalan hyvän suunnitelman mukaan, joutuu väistämättä tekemisiin vihollisen kanssa. Raamatussakin varoitetaan haureuden hengestä, jolla on pääsy syvälle tunne-elämän eri kerrostumiin;

"Haureuden henki on eksyttäväinen henki.” (Hoosea 4:12 ja 5:4).

Minun ensisijainen tahtoni on elää Jumalan mieliksi eikä ihmisten. Tunnen, että Jumala haluaa käyttää minua näin. Koen tärkeänä olla yksi heistä, jotka omalla äänellään kertovat näistä asioista toisille. Vaikka näitä totuuksia Raamatun valossa ei olisi mielekästä kuulla, niin ainakin itse olen kiitollinen, jos olen saanut olla siunaukseksi toisille sekä toimia siunausten välikappaleena. Sehän oli yksi niitä perimmäisiä ajatuksiani, miksi halusin alkaa kirjoittaa. Kerroin jo alkuvaiheessa, että toivoisin voivani olla siunaukseksi muille. Ainakin tämä rukoukseni kuultiin, sillä minua lähestyi eräs ihminen yllättävältä taholta, jonka kanssa olimme entuudestaan vain kasvotuttuja. Kirjoitettuani blogiani noin puolen vuoden ajan, hän otti minuun yhteyttä ja kertoi lukeneensa paljon näitä kirjoituksiani. Rohkaisevinta minulle oli hänen tunnustuksensa siitä, että tekstini olivat toimineet hänelle sysäyksenä pitkälle etsikkoajalle, jonka myötä hän löysi Herran ja tuli uskoon. Näin Jumala toimii. 

Mielestäni meidän uskovien tuleekin toimia tällä tavalla lamppuina tässä maailmassa ja näyttää oikeaa tietä toisille. Siitäkin huolimatta, että siitä saa monesti osakseen vihaa ja halveksuntaa. Kyse on kuitenkin Pyhän Hengen voimasta ihmisen elämässä eikä sen tärkeämpää voi olla.

Voittovoima Jeesuksessa pimeyden henkivaltoja vastaan

 

Raamatusta olemme saaneet lukea, kuinka Jeesus ajoi pahoja henkiä ulos ihmisistä sekä antoi myös seuraajilleen valtuudet toimia näin. Esimerkiksi Markuksen evankeliumissa kerrotaan seuraavasta tapauksesta, jossa Jeesus ajoi riivaajahenget sikalaumaan;

”He tulivat toiselle puolen järveä Gerasan alueelle. Heti kun Jeesus nousi veneestä, häntä vastaan tuli hautaluolista mies, jossa oli saastainen henki. Mies asusti haudoissa, eikä kukaan pystynyt enää köyttämään eikä kahlehtimaan häntä. Monet kerrat hänet oli kahlittu sekä käsistä että jaloista, mutta hän oli särkenyt kahleet ja katkonut köydet, eikä kukaan kyennyt hillitsemään häntä. Kaiket päivät ja yöt hän oleskeli haudoissa ja vuorilla, huusi ja runteli itseään kivillä. Kun hän nyt kaukaa näki Jeesuksen, hän tuli juosten paikalle, heittäytyi maahan hänen eteensä ja huusi kovalla äänellä: »Mitä sinä minusta tahdot, Jeesus, Korkeimman Jumalan poika? Jumalan tähden, älä kiduta minua!» Jeesus näet oli jo käskemässä saastaista henkeä lähtemään miehestä. »Mikä sinun nimesi on?» Jeesus kysyi, ja sai vastauksen: »Legioona, sillä meitä on monta.» Henget pyysivät ja rukoilivat, ettei Jeesus ajaisi niitä pois siltä seudulta. Lähistöllä oli vuoren rinteellä suuri sikalauma laitumella. Pahat henget pyysivät Jeesukselta: »Päästä meidät sikalaumaan, anna meidän mennä sikoihin.» Hän antoi niille luvan. Silloin saastaiset henget lähtivät miehestä ja menivät sikoihin, ja lauma syöksyi jyrkännettä alas järveen. Sikoja oli noin kaksituhatta, ja ne hukkuivat kaikki. Sikopaimenet lähtivät pakoon ja kertoivat kaikesta tästä kaupungissa ja kylissä. Ihmisiä lähti katsomaan, mitä oli tapahtunut. He tulivat Jeesuksen luo ja näkivät pahojen henkien vaivaaman miehen istuvan siellä. Mies, jossa oli ollut legioona henkiä, istui vaatteet yllään ja täydessä järjessään. Tämä sai heidät pelon valtaan. Paikalla olleet kertoivat heille, mitä pahojen henkien vaivaamalle oli tapahtunut ja kuinka sikojen oli käynyt. Silloin kaikki alkoivat pyytää, että Jeesus poistuisi siltä seudulta. Kun Jeesus nousi veneeseen, pahoista hengistä vapautunut pyysi saada jäädä hänen seuraansa. Jeesus ei siihen suostunut vaan sanoi hänelle: »Mene kotiisi omaistesi luo ja kerro tästä suuresta teosta, jonka Herra on armossaan sinulle tehnyt.» Mies lähti ja alkoi Dekapoliin alueella julistaa, mitä Jeesus oli tehnyt hänelle. Kaikki olivat ihmeissään.

Henkimaailma on todellinen. Sen voin kertoa omakohtaisestakin kokemuksesta. Jo lapsena minulla oli kokemus, josta en ole puhunut kuin ensimmäisen kerran vasta nyt aikuisiällä. Olimme naapuritalossa päivähoidossa. Leikimme veljeni kanssa siellä autotallin vieressä sellaista leikkiä, että aloimme koputella autotallin seinään ja kyselimme, että onko siellä ketään. Kun taas kerran koputin siihen seinään ja kysyin: Onko siellä ketään?, sain kuulla sillä hetkellä hyytävän vastauksen: No on on! Tiesin, ettei autotallissa voinut olla ketään. Se oli suljettu ja siellä oli pimeää. Isommat lapset olivat koulussa ja perheen isä töissä. Juoksin kauhusta tutisten kertomaan sisällä olevalle päivähoitajalle kokemuksestani. Hän ei uskonut, vaan väitti minun kuvitelleen kaiken.  Kun perheen kaksi vanhempaa poikaa palasivat iltapäivällä koulusta, niin kerroin, että autotallissa on joku. Perheen vanhin poika avasi raskaan käännettävän oven – eikä siellä todellakaan ollut ketään. Viimeistään tässä vaiheessa koko juttu kuitattiin vain vilkkaan mielikuvitukseni tuotokseksi. Ja silti tänäkin päivänä voin vannoa, että minä kuulin sen äänen sieltä vastaavan kuin ihmisen. Oliko se kenties joku riivaajahenki tai demoni, joita emme paljain silmin kuitenkaan näe. 

Noin 15-vuotiaana kiinnostuin suuresti parapsykologiasta, mitä jatkui vuosikausia. Tänä aikana ehdin rampata eri selvänäkijöillä, ennustajilla sekä tutustuin meedionaiseen, joka kanavoi minulle viestejä vainajahengiltä. Viimeistään tänä aikana tuli selväksi, että sieltä todella vastataan. Kaikki tämä päättyi "vaihdettuani isäntää" eli otettuani Jeesuksen vastaan. Yhtä lailla olen saanut tulla tietoiseksi siitä, että uskovalla on Jeesuksessa auktoriteetti henkivaltoihin nähden. Uskovan ei siis tarvitse pelätä näitä henkiä, koska ne itse pelkäävät uskovia. Ei uskovan itsensä, vaan Jeesuksen voiman tähden, jonka Hän on antanut omiensa käytettäväksi. Tämä auktoriteetti on kuitenkin yksinomaan Jeesuksesta riippuvainen. Sitä ei ole mahdollista käyttää omien mielitekojensa mukaan. Jos tahdomme omissa valinnoissamme kunnioittaa Jeesusta, niin silloin Hän kyllä toimii elämässämme. Tulee vain antaa itsensä Hänelle, jolloin Hän kyllä antaa oman läsnäolonsa. En voi kuin suuresti kiittää Jeesusta Hänen läsnäolostaan.  Vihollinen pyrkii aina tekeytymään mahtavammaksi mitä se on ja käyttää uhkailua voimakeinonaan. Näin se pyrkii kiinnittämän uskovan huomion muualle, ettei hän tulisi tietoiseksi tästä auktoriteetista ja jättäisi sen käyttämättä. Tätä auktoriteettia tulee siis rohkeasti käyttää ja käskeä henkivaltoja vetäytymään syvyyksiin Jeesuksen nimessä.

Kerron pari esimerkkiä aikuisiältä omasta elämästäni. Olen toiminut edellä mainitulla tavalla paikoissa, missä olen kuullut kummittelevan tai aavistellut näin. Isä meidän-rukouksen lukeminen on tietysti hyvin vahva keino tähän.

Ennen tätä pandemia-aikaa me matkustelimme paljon. Tänä aikana huomasin, kuinka esimerkiksi kaikilla hotelleilla on omat ilmapiirinsä. Muistan, kuinka pari vuotta sitten vietimme vajaan viikon Atlantassa eräässä hotellissa, joka oli huomattavasti vaatimattomampi, kuin ne hotellit missä yleensä yövyimme. Tässä hotellissa vietettyinä öinä muistan nähneeni toinen toistaan hirvittävämpiä painajaisia. Hotellihuoneen ilmapiiri oli muutenkin hyvin raskas ja painostava. Sitten löysin sieltä yöpöydän laatikosta englanninkielisen Raamatun. Sen viimeisellä sivulla oli piirretty suuri pentagrammi, jonka vieressä luki suck the cross eli siinä kirottiin siis risti. Repäisin oitis tuon sivun irti ja revin sen kappaleiksi sekä rukoilin myös. En muista, muuttuiko huoneen ilmapiiri siitä merkittävästi, mutta ainakin tulin vakuuttuneeksi, että huoneessa oli ollut kenties satanisteja tai joka tapauksessa epäpuhtaiden henkien hallitsemia ihmisiä. He ovat saattaneet kuluttaa iltaansa katsellen pornoa, väkivaltaa tai kauhuelokuvia sekä olla päihdyttävien aineiden alaisia. Tällaiset ihmiset eivät ole yleensä kristittyjä. Halvemmat hotellihuoneet vetävät puoleensa juuri tällaista väkeä. 

Toisen tapauksen Yhdysvalloista muistan, kun vierailimme Charlestonissa sijaitsevassa vanhassa vankimielisairaalassa, missä sanottiin kummittelevan. Monet ovat kertoneet saaneensa vangittua tuolta kummituksia myös valokuviin, mistä oli kuvia todisteina. Se paikka oli tosi karmiva jo ulkoa, saati sisältä. Sen vuoksi siellä järjestettiin ns. kummituskierroksia huvituksena ihmisille. Osa matkaseurueestani halusi vierailla tuolla, joten minunkin oli kohteliaisuudesta suostuttava. Tällainen on tietysti todella epätervettä uteliaisuutta pahaa henkimaailmaa kohtaan, mutta sitähän tässä ajassa valitettavasti riittää. Aistin pahan ilmapiirin jo astuttuani niiden seinien sisään ja käytyäni siellä ensimmäisenä wc:ssä. En nimittäin meinannut päästä wc:stä enää ulos, sillä sen ovi meni lukkoon. Ilmeisesti pahat henget eivät halunneet minua siihen taloon. Kierroksen aikana yritettiin luoda hysteriaa ja kauhunomaista tunnelmaa, joka oli tapahtuman järjestäjän taholta suoranaista rienausta. Minä rukoilin kaiken aikaa Isä meidän-rukousta. Loppujen lopuksi en tuntenut yhtään mitään, sillä jotenkin koin tuon pahan voiman kaikkoavan ja karttavan rukoustani. Auktoriteettini Jeesuksessa toimi jälleen.

Suomessa yövyimme muutama vuosi sitten Karhulan kartanossa, jossa sanottiin niin ikään kummittelevan. Sielläkään en kokenut yhtikäs mitään, joten uskon henkien todella karttavan elämänsä Jeesukselle antaneita ihmisiä. Tämän auktoriteetin säilyttäminen edellyttää tietysti Jeesuksen mielen mukaista elämää. Uskovien tulee olla tässä maailmassa lamppuina ja näyttää oikeaa tietä toisille. On kyse Pyhän Hengen voimasta ihmisen elämässä. Sen sijaan tottelemattomuus ja syntiin taipuvaisuus antaa uskovan elämässä portin viholliselle antanen sillä ikään kuin laillisen oikeuden kiusata. Kannattaa siis taistella pahaa vastaan ja karttaa pahaa kuin ruttoa.

On tärkeää opettaa näistä toisille, sillä näin voi olla siunaukseksi toisille sekä toimia siunausten välikappaleena. Olen kiitollinen Jeesukselle, joka on vapauttanut minut kaikesta mahdollisesta saastasta.

Halloween - viatonta hupia vai pimeyden ovi?

Halloween-juhla on täällä taas, eikä siltä ole voinut välttyä; kurpitsat ja pääkallot irvistelevät yhä häijymmin jo heti kauppojen ovilla.  Nämä oranssit harvahampaat ovat löytäneet tiensä jo grillimakkarapaketteihin, suklaalevyihin ja vaikka minne, ettei ole edes mahdollista välttyä näkemästä niiden kaupallista voittokulkua. Pian myös sosiaalinen media täyttyy toinen toistaan kammottavammista maskeerauksista, kun nämä pimeyden viittoihin verhoutuneet hahmot valtaavat yhtä lailla virtuaalisenkin tilan.  

Vielä lapsena ajatus halloweenista oli minustakin jännittävä ja eksoottinen. Kouluaikoina olisi tuntunut varmasti mukavalta kulkea ovelta ovelle pukeutuneena aaveeksi tai hirviöksi vaatimassa makeisia tai uhkailemalla kepposella - aivan kuten trullit pääsiäisenä. Ensimmäisen kerran sain tietoisuuden tähän juhlaan Aku Ankka-lehden kautta: siinä veljenpojat kiersivät naapurustoa "karkki tai kepponen" hokemaa ladellen. Sitten tulin tietoiseksi, että Amerikassa todella vietetään tällaista juhlaa. Silloin tuntui suorastaan epäreilulta, ettei meillä ollut samanlaista juhlaa. 

Nyt, aikuisena ja uskovaisena katselen tätä touhua kristillisten silmälasien läpi huomattavasti kriittisemmin. Se, mikä joskus vaikutti jännittävältä ja ainutlaatuiselta, tuntuu nykyisin pelkältä markkinakoneiston pyöritykseltä. Se, mikä tämän osalta oli näkyvintä Amerikan kulttuurissa, on nyt levinnyt ympäri maailman. Halloweenin juurienhan sanotaan pohjautuvaan vanhaan kelttien sadonkorjuujuhlaan ja uskomuksiin, kuinka maan siirtyessä talvilepoon raja tuonpuoleisen ja tämänpuoleisen välillä ohenee. Todellisuudessa halloween-kulttuuri pohjautuu kuitenkin ensisijaisesti saatananpalvontaan, mustaan magiaan ja okkultismiin. 

Halloween saattaa tuntua ensi ajatuksella viattomalta ja hauskalta, ja monet yrittävätkin perustella sen kuulumista osaksi jo meidänkin kulttuuria. Todellisuus on kuitenkin toisenlainen. Entisen brasilialaisen satanistin Bispo Willians Santanan mukaan halloween ei ole viaton juhla, vaan pimeyteen kietoutunut rituaali. Esimerkiksi Brasiliassa tuota juhlaa kutsutaan suoraan noitien päiväksi, jolloin siellä myös katoaa tavallista enemmän lapsia. TV7:lla esitetyssä ohjelmassa Herätyksen läpimurto-ohjelmassa Bispo Willians varoittaa vanhempia näistä Halloween-tavoista viitaten myös Anton LaVeyn eli Saatananpalvojien seurakunnan perustajan sanoihin: "Olemme iloisia siitä, että kristilliset vanhemmat sallivat lastensa palvoa Saatanaa ainakin yhtenä yönä vuodessa."

Bispo Willians Santanan hätkähdyttävän todistuksen voi katsoa täältä.

Santanan todistus herättää kysymyksiä siitä, mitä todellisuudessa tämän viattomalta tuntuvan "leikin" varjolla juhlitaan? Onko kyseessä vain harmiton leikki, vai avaako se ovea synkemmille voimille, jotka pyrkivät sumentamaan ihmisten käsityksen hengellisestä todellisuudesta? Erityisesti aikuiset ja usein naiset käyttävät valtavasti aikaa ja vaivaa muuntautuakseen noidiksi tai demoneiksi. Tuskin monikaan heistä pysähtyy miettimään, mitä hän todellisuudessa symboloi. Santana toteaa edellä olevassa haastattelussa, kuinka ihminen, joka laittaa ylleen noitaa tai demonia esittävän naamiaisasun, ilmaisee näin olevansa paholaisen poika tai tytär ja kuuluvansa Pimeyden valtakuntaan. Paholainen osaa naamioida julmuutensa viattoman leikillisyyden verhoon, ja halloween on esimerkki tästä petoksesta. Se, mikä näyttää lapselliselta hupailulta, onkin todellisuudessa ovi, jonka kautta pimeys astuu elämäämme huomaamatta. Kaikki yritetään saada näyttämään lapselliselta leikiltä, ettei ihmiset alkaisi kauhistella sitä. Kun ihminen luulee juhlivansa viattomasti halloweenia, hän palvoo samalla Luciferia ja demonisia olentoja. Surullisinta on, että tähän harhaan vedetään mukaan viattomat lapset, jotka eivät voi ymmärtää kaiken taustalla piileviä vaaroja. 

Halloween tuntuu rantautuneen Suomeen jäädäkseen, vaikka todellisuudessa sillä ei ole mitään kytköstä suomalaiseen kulttuuriin - se on täysin päälle liimattu amerikkalainen tuontituote. Kun vanhemmat antavat lastensa osallistua tähän juhlaan, he osallistuvat myös suomalaisen kulttuurin köyhdyttämiseen antaen tilaa amerikkalaiselle viihteelle, joka samalla sumentaa hengellistä näkökykyä ja hämärtää todellisuuden ja fantasian rajoja. Kaikista korneinta, että halloweenia vietetään samoihin aikoihin kuin meidän perinteistä kristillistä pyhäinpäiväämme. Halloween on myös pureutunut kuin tilauksesta tarjoamaan kouluihin ja päiväkoteihin uskontovapaan kausijuhlan, jonka yhteydessä ei tarvitse pohdiskella perinteisen virsilaulun ja uskonnollisen sanoman sopivuudesta juhliin. 

Muistan lukeneeni tapauksesta, kuinka suomalaisessa päiväkodissa lapset olivat kokeneet ahdistavana, kun heille tarjoiltiin napostelupöydässä "katkenneita sormia" nakin paloina ja "verta" punaisen mehun muodossa. Tämä ilmiö on saattanut hiipiä jopa sisälle seurakuntiin, mikä on erityisen huolestuttavaa. Tätä sain todistaa omin silmin muutama vuosi itsekin joulun alla Haminan kirkossa, kun joulumyyjäisissä alttarilla myytiin Paholaisen hilloa. Tällä tavalla paholainen osaa houkutella meitä uskomaan, ettei halloweenissa ole mitään vakavaa - että se on vain osa kulttuuriperintöä. Kuitenkin totuus on, että joka kerta kun annamme tälle pimeydelle sijaa, kutsumme samalla demoneita tervetulleiksi opastamaan lapsiakin väärille poluille. Henkimaailma ei ole mitään satua tai harmiton leikki, vaan todellinen ja vakava asia. Ovien avaaminen sille voi johtaa vaaroihin, joita emme edes osaa kuvitella. Jos vanhemmat juhlistavat halloweenia ja antavat lastensa juhlia sitä, voivat viattomat lapset näin jäädä paholaisen vangeiksi. Elämme todella pahaa aikaa, kun ovia henkimaailmaan näin availlaan. 

Halloweenin ainoa mahdollinen positiivinen puoli on se, että se voi herättää ajatuksia kuolemasta ja sen todellisuudesta. Lapset voit kysyä vaikeita kysymyksiä ja tässä vanhemmilla on mahdollisuus vastata rehellisesti ja viisaasti antamalla heille toivottavasti oikeita Raamattuun pohjautuvia vastauksia. Ehkä tässä yhteydessä on mahdollista muistella esimerkiksi niitä ihmisiä, jotka ovat jo kuolleet ja päässeet parhaassa tapauksessa taivaan kotiin. Toivottavasti tämä herättäisi ajatuksia myös niissä uskosta osattomissa ihmisissä, jotka tuntuvat uskovan, että kaikille käy kuoleman jälkeen joka tapauksessa kuoltuaan hyvin. Parasta olisi jos näiden keskustelujen kautta olisi mahdollista puhua siitä toivosta, joka meillä on Jeesuksessa Kristuksessa - siitä, että kuolema ei ole suinkaan kaiken loppu, vaan Jeesuksen työ antaa meille lohdun ja toivon ikuisesta elämästä. Niille, jotka elävät Kristuksessa, halloween tarjoaa mahdollisuuden keskustella pelastussuunnitelmasta ja kuoleman ylittämisestä Jeesuksen kautta - todellisesta turvasta, joka kantaa elämän ja kuoleman rajojen yli iankaikkiselle tielle. 

Lähteet:

HERÄTYKSEN LÄPIMURTO: Vapaaksi satanismista. Osa 2. /TV7:n arkisto

Pätkiikö rukousyhteys?

 

Aurinko on vaipunut mailleen ja päivän päätteeksi olen päättänyt pyhittää loppuiltani rukoukselle. Ristin käteni ja aloitan, mutta hupsista, melkein heti mieli karkaakin omille teilleen. Joku muu ajatus hiipikin taka-alalle eikä suostu häipymään. Ohoh, puhelin kilahti? Keneltähän tuli viesti, sehän on tietysti katsottava tässä välissä. Sen jälkeen yritän palata rukoukseen. Hmm, mihinkäs jäinkään? Sitten huomaan, että nälkä jäikin vielä. Ei valitettavasti niinkään sanan nälkä, vaan vastanpohjassa vaan tuntuu tyhjältä. Niinhän mummollakin oli tapana sanoa, että ”ei nälkäistä nukuta.” On siis haettava vielä vaikka banaani ja mutusteltava se sängyssä. Sanotaanhan siinä olevan rauhoittavaa luonnonmukaista serotoniinia, joten sen ainakin luulisi olevan omiaan myös ajatusten hiljentymiseen ja rukousyhteyden palautumiseen. Hiukopalan nautiskelun jälkeen yritän uudestaan…ah ja voi, taas lähti ajatukset harhailemaan toisaalle. Mistä ihmeestä tuokin ajatus juuri nyt juolahti mieleen…? Yritän uudemman kerran luoda rukousyhteyttä Herraan, vaikka lukemalla pohjustukseksi uskontunnustuksen. Aamulla muistan sen jääneen kesken, koska olinkin nukahtanut. Herään tietämättä, missä vaiheessa oikeastaan nukahdin. Nyt kyllä nolottaa…

Kuulostaako tutulta? Uskon, että tämä on tuttu tilanne monelle. Yhtä lailla uskon, että sille on myös selitys: paholainen riemuitsee saadessaan huomiokykymme herpaantumaan ja rukousyhteytemme takkuamaan. Sielunvihollinen tietää meidän palvelevan Jumalaa tehokkaimmin silloin, kun meillä on elävä rukousyhteys Kaikkivaltiaaseen. Siksi se laittaa palvelijansa asialle ja tekemään kaikkensa asian eteen. Rukouselämän sabotointi on mitä parhain reitti imeä tehot hengellisestä palvelustyöstä. Mikä uskova se tällainen on? Olenko koko ajan paholaisen vallassa, kun ajatukset tämän tästä herpaantuu tai tulee ainakin joku ihana tekosyy, kuten nälkä, joka keskeyttää kallisarvoiset rukoushetket? Unohtaa ei sovi kuitenkaan sitä, että Jumala on aina sielunvihollista askeleen edellä. Jumala tietää sen aikeet, jonka vuoksi Hän haluaa antaa lastensa rukouselämälle tarvitsemamme suojan. Jumalan sota-asu, joka suojaa uskoa, on suunniteltu myös pitämään uskova lujana ja vahvana hänen puhuessaan Jumalalle. ”Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan.” (Efesolaiskirje 6:11). Samassa efesolaiskirjeen luvun jakeessa 16 sanotaan, että vanhurskauden haarniska pitää mielen puhtaana ja uskon kilpi auttaa sammuttamaan pahan palavat nuolet.

Siksi käydessämme rukoukseen, meidän tulisi pyytää Jumalaa sovittamaan tämä taivaallinen sota-asu yllemme. Toki meidän pitää tehdä itse kaikkemme sen eteen, että rukouksen hetkellä olisimme mieleltämme mahdollisimman puhtaita muilta ajatuksilta. Tämä aika on täynnä ulkopuolelta tulevia ärsykkeitä. Niitä tulee televisiosta, mutta eritoten älypuhelimelta ja tableteilta, jos vain olemme koko ajan niiden koukussa.  Yksi parhaita tilanteita, missä itse kohtaan Jumalan tapahtuukin usein luonnon hiljaisuudessa. Siellä saa todella tuntea olevansa kaksin Jumalan kanssa. 

Voimme luottaa siihen, että Jumala tahtoo varjella kallisarvoiset rukoushetkemme. Jos ajatukset siitäkin huolimatta tuntuvat karkailevan, niin ei pidä lannistua. Meidän Jumalamme on joka tapauksessa pitkämielinen odottaessaan, että saamme kootuksi ajatuksemme uudelleen. Vihollinen on kukistettu ja voitto annettu sinulle! Siksi voit rukoilla näin:

Kaikkivaltias Jumala, otan vastaan Sinun suojasi rukouselämääni. Kiitos vanhurskauden haarniskasta, uskon kilvestä, pelastuksen kypärästä ja totuuden vyöstä. Hengellisen taistelun voitto on jo annettu minulle!