Tapani Sopasen tulevaisuuteen sijoittuva romaani Vainotut on itsenäinen jatko-osa sitä aiemmin ilmestyneelle romaanille Uloskutsutut. Jatko-osassa ollaan edetty hurjaan maailmanaikaan. Ei kuitenkaan kovin monen vuoden päähän siitä, missä elämme juuri nyt. Niin monet asiat tulevat lähelle eikä vähiten viittaukset muutamien vuosien takaiseen koronapandemiaan, jonka jälkeen asiat ovat Suomessakin lähteneet huonompaan suuntaan. Antikristillinen henki on saanut entistä suuremman vallan. Raamatusta on tullut jo lain nojalla kielletty kirja, jonka sisältämän sanan julistamista pidetään jopa rangaistavana tekona. Joissain kohti tässä asiassa mennään kirjan eri vivahteissa niin pitkälle, että kylmät väreet hiipivät pitkin selkäpiitä. Voisiko tämä oikeasti olla mahdollista vielä Suomessakin? Ei kai sentään? Vaikka Suomessa ei voida puhua vielä varsinaisista kristittyjen vainoista, niin näinä vuosina on saanut kuitenkin jo nähdä huolestuttavia viitteitä kaikesta tästä.
Vaikka Vainotut onkin itsenäinen jatko-osa vuosi sitten ilmestyneelle Uloskutsutut-romaanille, niin kirjan henkilöt ovat entuudestaan tuttuja, jos on lukenut ensimmäisen osan. Uloskutsutut oli sekin hyvin mieleenpainuva lukukokemus. Sen myötä oli helppo palauttaa kirjan henkilöt ja aiemmat tapahtumat nopeasti mieleen. Kirjan kaikki hahmot ovat mielenkiintoisia ja tapahtumien etenemistä odottaa sydän pamppaillen. Eletään siis aikaa, jolloin Raamatulle uskolliset kristityt ovat painuneet maan alle. On syntynyt tällaisia pieniä uloskutsuttujen kotiryhmiä, joissa vielä opiskellaan kielletyn kirjan sanomaa ja kunnioitetaan Raamatun sanaa. Yhtä lailla mielenkiintoisia henkilöitä ovat kirjan ”pahikset,” joiden teot ja motiivit saavat herkemmän haukkomaan happea.
Se, millaisena Vainotut kuvaa maallistuneen Suomen tilannetta joitain vuosia koronapandemian jälkeen, on suorastaan pelottavan todentuntuinen visio. Eletään ajassa, jolloin koko maailma on huokaissut helpotuksesta, kun raakojen terroritekojen ja sotien jälkeen on koittanut rauha. Suomesta on kehkeytynyt moderni ja suvaitsevainen yhteiskunta. Korona-aikana pahoin velkaantunut Suomi on ajautunut pahaan ahdinkoon. Hyvinvointiyhteiskunnan pitkään nauttimat kulutusjuhlat ovat ohi. Jumalattomat poliittiset päättäjät ja viranomaiset ovat onnistuneet kitkemään kristinuskon pois suurimman osan ihmisten elämästä. Kirkot ovat tyhjentäneet. Sen sijaan sydämen tyhjyyttä ovat tulleet täyttämään kevyt hengellisyys, henkisyys ja enkeliopit. Synnistä puhumista ei tässä maailman ajassa enää tunneta, mutta armon suuruus on sen sijaan ääretön. Tämä rauha osoittautuu kuitenkin vain valheelliseksi.
Jo ajatuksena tuntuu hirvittävältä joutua joskus mahdollisesti elämään tällaisessa maailmassa. Vainotut sisältää muun muassa hätkähdyttävän kuvauksen uuden vuoden juhlista Helsingin kansalaistorilta. Siinä ihmiset ovat ahtautuneet juhlavasti valaistun eduskuntatalon sekä keskustakirjasto Oodin alueelle. Esiintymislavalla oleva bändi soittaa rankkaa rokkia ja humaltuneet ihmiset elävät kuin viimeistä päivää tanssien ja hilluen. Se, että Senaatintorin juhlat ovat vielä joskus olleet arvokas ja hienostunut tapahtuma, on enää kaunis muisto vain. Nyt kaikki on pelkkää massoja myötäilevää hauskanpitoa, jonka yhteydessä tunnetut muusikot ja bändit sekä huulta heittävät stand-up-koomikot ja turhat julkkikset täyttävät ohjelma-ajan. Heidän puheissaan on tullut entistä enemmän tavaksi pilkata uskovaisia, Jumalaa ja Raamattua. Mukaan on tullut myös juutalaisvitsejä. Sitäkin hurjempaa on se, mitä tapahtuu kirjaston edessä. Siellä sadat ihmiset hyppivät hurjasti roihuavan tulen ympärillä ja heittelevät tuleen Raamattuja. Tässäkin kohtaa viitataan koronapandemian aikaan, jonka aikana valtamediassa nähtiin näytelmä, jonka hedelmiä nyt vuosia myöhemmin kerätään. Viitataan siis tapaukseen, jossa valtakunnansyyttäjä asetti kristityn kansanedustajan syytteeseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Kansanedustajan Raamatun sanan pohjalta tuolloin pitämät puheet, kirjoitukset ja näkemykset oli katsottu niin suureksi rikokseksi, että syytekynnys ylittyi.
Kirjassa nousee pintaan myös vaietumpi ja kipeä teema abortista. Kirjassa oleva nuori pari joutuu nimittäin vaikean tilanteen eteen naisen saadessa tietää esikoisensa olevan down-lapsi. Se, miten tähän eri tahoilla suhtaudutaan, herättää miettimään sitä, pitäisikö ihmisiä todella ajatella ainoastaan hyödyllisinä ja tuottavina kansalaisina? Vai onko elämä aina pyhä, jota ei voi mitata rahalla eikä muillakaan taloudellisilla mittareilla? Omassa mielessäni tämän teeman käsittely herätteli tunteen siitä, kuinka jokaisen elämä on yhtä arvokas, emmekä me ole kukaan parempi toinen toista.
Vainotut-kirjaa lukiessa ei voi tulla kuin yhteen johtopäätökseen. Nimittäin siihen, että sen kirjoittajalla on täytynyt olla tätä kirjaa tehdessään selkeä näky tulevasta. Tämä ajatus saakin vastakaikua luettuani kirjailija Tapani Sopasen haastattelun, jossa hän kertoo kirjan teeman pyörineen hänen mielessään jo vuosia. Haastattelussa hän kertoo kokonaisuuden pudonneen mieleensä lenkillä hölkätessään – niin kuin monet luovat ideat ja näyt voivat helposti tällaisessa tilanteessa syntyä. Kaiken taustalla on se, minkä kirjailija oli jo itsekin vuosien varrella nähnyt; nimittäin sen väistämättömän tosiasian, että maallistuminen ja ulkokohtainen kristillisyys kaikkine lieveilmiöineen on päässyt luikertelemaan kirkkoihin ja eri seurakuntiin. Kaiken pohjana ovat Jeesuksen omat sanat: "Ja kun laittomuus lisääntyy, monien rakkaus kylmenee." Nämä sanat kuljettavat tarinaa eteenpäin.
Vainotut jättää vielä suuren määrän avoimia kysymyksiä asettaen suuret toiveet ja odotukset kolmannesta osasta. Kirjan ilmapiiristä voi miltei aistia, kuinka esimerkiksi antikristuksen tulo maailmaan on jo ovella. Jotain toivoakin Vainotut silti antaa. Kirjan loppupuolella puhkeaa pitkään ja hartaasti odotettu herätys suuren ihmisjoukon kääntyessä Jumalan puoleen.
Toivottavasti tässä olisi kyseessä trilogia tai vaikka pidempikin kirjasarja. Ainekset elokuvaan tai koukuttavaan tv-sarjaan olisi myös olemassa. Mielenkiintoista vain se, että näitä Tapani Sopasen kirjoja on saatavilla kirjastoistakin melko niukalti. Se kertoo omaa kieltään siitä, että nykymaailma mieluummin väistää tällaista aihetta. Sen voin nähdä jopa itsekin siinä, ettei esimerkiksi omasta paikalliskirjastostani ole näitä Tapani Sopasen kirjoja saatavilla. Saadakseen ne lainattua, olisi tehtävä kaukolaina. Toivon todella, että tälle sarjalle tulee vielä jatkoa. Tällaista herättelevää ja puhuttelevaa kirjallisuutta nimittäin tarvitaan nyt jälkikristillisenä aikana. Vaikka lukijakunta jäisikin marginaaliin, niin aina löytyy heitä, jotka etsivät ja kolkuttavat – ja joille vastataan myös tällaista kautta.
PETRI
TUUNAINEN
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti