Kirja-arvostelu: ETTEI TARVITSE PELÄTÄ (Karas-Sana)

 

Keväällä 2023 ilmestynyt kirja Ettei tarvitse pelätä (Karas-Sana) sukeltaa marginaaliin sekä arkaluontoiseen aiheeseen, josta on Suomessa vähemmän kirjoitettu; kuuluuko opetus henkivalloista evankelisluterilaisen kirkon piiriin. 

Näitä asioita on nyt saattanut kirjan kansien väliin Lea Kujanpää, joka toimii Kansan Raamattuseuran koulutusjohtajana ja pappina sekä korostaa rukousta elämän kantavana voimana. Kirja alkaa mielenkiintoisesti Kujanpään pohdinnoilla, kun hän kertoo aprikoineensa ryhtyäkö tähän projektiin, missä hän tulisi sukeltamaan syvälle outoon maailmaan. Kujanpää kertoo, kuinka häntä sekä kannustettiin, mutta myös varoiteltiin. Hän kertoo törmänneensä urallaan tilanteisiin, joihin aikoinaan saamansa teologin koulutus ei ollut millään tapaa valmistanut. 

Jo alkuun kirjassa todetaan se tosiasia, kuinka kaikki kristityt eivät suinkaan usko persoonallisen Pahan olemassaoloon. Lukijana vapauttavalta tuntuu se, että tässä kirjassa kerrotaan suoraan niistä asioista, joista yleensä puhutaan vain kuiskutellen tutun ja turvallisen ihmisen kanssa. "Meillä on loppujen lopuksi aika vähän Raamatun antamaa tietoa henkimaailmasta," Kujanpää toteaa kirjassaan. Hän on tässä enemmän kuin oikeassa. Siksi tämä kirja täyttää olemassa olleen tyhjiön sisältämänsä tärkeän sanoman vuoksi.  

Kujanpää on kohdentanut teoksensa kolmelle eri kohderyhmälle. Ensinnäkin kristityille, jotka kokevat outoja ilmiöitä ja pelkäävät. Toiseksi kristityille, joille nämä ilmiöt ovat tuttuja ja jotka eivät pelkää sekä kolmantena kristityille, joilla nämä ilmiöt ovat vieraita. Yhtä lailla sanoisin, että tämä kirja on yhtä tärkeä niin uskossa oleville kuin uskosta osattomille. Tärkeää on se, että Kujanpää kehottaa kirjassaan turvautumaan kaikessa ensisijaisesti Jeesukseen sekä varoittaa liiasta kiinnostuksesta henkivaltoja kohtaan. Moni asia tänä aikana nimittäin ruokkii mielenkiintoa pimeää puolta kohtaan houkutellen ihmisiä kurkistamaan sinne. 

Noin puoleen väliin kirja paneutuu historiaan valottaen näiden asioiden taustoja ja perusasioita hamasta alusta aina tähän päivään saakka. Tässä ykkösosassa voi osalle lukijoista olla myös ihan vierasta asiaa, jos ei ole aiemmin tähän aiheeseen paljoa perehtynyt. Eihän evankelisluterilaisen kirkon piirissä suoriteta esimerkiksi manauksia, jotka ovat tutumpia katolisen kirkon piirissä. Kirjassa käydään lyhyesti läpi muun muassa saatanan pitkä historia, oppia demoneista ja niiden vaikutuksesta ihmisiin sekä näkemystä taikauskosta ja okkultismista.  

Kirjan sivulla 56 muistutetaan mielestäni hyvin tärkeästä asiasta: "Kristittyjen tehtävänä ei ole arvioida toisensa hengellisyyden määrää. On mahdollista ja suorastaan todennäköistä, että kristityn oma kokemusmaailma ei ole koko totuus. Mutta parasta on se, että vaikka kristitty olisi kuinka pinnallinen tai sekopäinen tahansa, Jeesukseen uskova on joka tapauksessa pelastettu Jeesuksen sovitustyön tähden." Niin juuri. Amen. Rohkaiseva on myös samassa kappaleessa oleva toteamus: "Kristitty saa nauttia täysillä tästä elämästä, eikä hänen tarvitse kantaa huolta henkimaailmasta. Sen kanssa ei tule hankkiutua tekemisiin, mutta jos kristitty joutuu joskus kokemaan jotain yliluonnollista pahaa, hän voi turvautua Jumalan sanaan: "Älä pelkää ketään, sillä minä, Herra, olen sinun kanssasi ja suojelen sinua" (Jer. 1:8)" 

Kirjan mielenkiintoisin osuus alkaa noin puolivälissä, jolloin siirrytään tapauskertomusten pariin. Siinä puheenvuoron saavat henkivaltoihin liittyviä asioita kohdanneet evankelisluterilaisen kirkon työtekijät. Nämä lyhyet luvut seurakunnan eri tehtävissä toimivien ihmisten omista kokemuksista tuntuvat hyvin elämänmakuisilta ja todellisilta. Heistä paljastuu joidenkin kohdalla se, kuinka monet ovat joutuneet kokemaan näitä henkimaailmaan liittyviä kokemuksia tahtomattaan - tapahtui niitä sitten työssä tai vapaa-ajalla. Toiset heistä ovat aistineet esimerkiksi eri rakennuksissa olevan pahan läsnäolon herkemmin sekä demonin läsnäolon joskus jopa kirkossa. Heistä monia yhdistää tismalleen sama asia: se, kuinka nämä asiat ovat tabuja evankelisluterilaisen seurakunnan piirissä ja kuinka niistä pääsääntöisesti vaietaan. Huolestuttavaa on se, kuinka kirkko vaikenee näistä asioista ja etenkin piispat ovat täysin hiljaa. Esimerkiksi piispat mielistelevät enemmän ihmisoikeuksien ja sellaista asioiden puolesta, mitä ihmiset nykyään haluavatkin kuulla. Lopputulemana voi tämän kirjan perusteella todeta, että kirkko ei auta ihmistä pääsemään pahasta. Kirkko on kadottanut sanomastaan niin henkivalloista kuin ylipäätään helvetistä kertomisen. 

Itseäni tuli erityisen lähelle kirjassa kokemuksistaan kertovan Pappi H:n maininta: "Monet kirkon työntekijät tietävät, että on olemassa asioita, joista puhuminen herättää Pahan vastustuksen. Koetapa julistaa Jeesusta maallistuneessa ilmapiirissä, niin opit tuntemaan sellaisen näkymättömän paineen. Kun puhumme Jeesuksesta, kuulijat voivat kokea vapautumista, mutta julistaja voi kokea vastustusta. Joskus se tulee ihmisten kautta esimerkiksi nälvimisenä ja ivaamisena. Usein näyttää siltä, että suuriin siunauksiin liittyy erityisesti Pahan häirintää. Se ulottuu toisinaan myös läheisiimme." Edellä mainittu asia kolahtaa mielestäni yhtä lailla itseeni. Vaikka en ole kirkon työntekijä, niin esimerkiksi ainoana uskovana omassa perhekunnassa voin hyvin allekirjoittaa joka sanan.

Kirjassa puhuvat papit, diakonit, nuoriso-ohjaajat ym. eivät puhu omilla nimillään eikä heidän henkilöllisyytensä tai paikkakuntansa kirjassa paljastu. Tämä on siinä mielessä hyväkin, sillä samalla pinnan alta nousee rohkeammin esiin kirkon maallistumisen aikaansaamia ongelmakohtia. Eräs työntekijä toteaa suoraan, kuinka etenkin Etelä-Suomessa perinteinen hengellisyys on laimentunut ja liberaalisuus vallannut alaa. Tämä haastateltu nuoriso-ohjaaja paljastaa esimerkiksi sen, kuinka osa hänen kollegoistaan on jopa todennut, ettei hengellisistä asioista puhuminen nuorten kanssa ole heidän juttunsa tai kuinka ei ole välttämättä yhtä totuutta. Kirjasta käy ilmi, kuinka nopeaa tämä muutos evankelisluterilaisen kirkon piirissä on ollut ja miten suuressa määrin uususkonnollinen henki on vallannut alaa. Ääneen ei tietenkään sanota sitä, että enkeliterapiat, tarot-kortit tai joogaaminen ovat vieneet ihmiset etäämmäksi kristinuskon Jumalasta. 

Kirjan viimeiset nelisenkymmentä sivua on omistettu käytännön toimintaohjeille henkivaltojen hyökkäyksiä vastaan. Näille sivuille on koottu tiivistetysti tehokkaita toimintaohjeita, joissa kehotetaan hakemaan kaikessa Jeesuksen nimen ja veren suojaa. Kirjan päätteeksi on koottu tärkeitä ja siunaavia rukouksia. 

Kirjan teksti on kauttaaltaan hyvin mielenkiintoista. Lea Kujanpää on tehnyt ansiokasta työtä nivottuaan kokonaisuuden ytimekkäästi kirjan kansien väliin. Ainakin itseltäni meni aikaa lukea tämä kirja, koska halusin tehdä sen ajatuksen kanssa. Uskoisin tämän kirjan kiinnostavan niin kristittyjä, kuin yhtä lailla uskosta osattomia tai näistä asioista kiinnostuneita. On erittäin tervetullutta tuoda esiin asioita tästä näkökulmasta tänä päivänä kaikenlaisen uushenkisyyden puskiessa pintaan eri muodoissaan sekä eksyttäen ihmisten ajatukset toisaalle kolmiyhteisestä Jumalasta ja Jeesuksen sovitustyön merkityksestä.  

 5/5

 Petri Tuunainen