maanantai 9. marraskuuta 2020

Kuusi raamatullista totuutta taivaasta!

Olen ajatellut viime vuosina paljon taivasta. Ehkä enemmän kuin koskaan ennen. Johtuisiko se siitä, että omaakin elämää alkaa olla jo enemmän takana kuin edessä? Minulla on usein tapana käydä kävelemässä kotipaikkakunnallani Laukaan hautausmaalla. Siellä hiljakseen kävellessä tuntuu, kuin aika pysähtyisi. Tunnelma on niin rauhallinen tässä paikassa, minne ei tule kukaan rellestämään. Viime kesänä siellä käyskennellessäni mietin, kuinka monta entistä koulukaveriani onkaan jo haudattu sinne. Voin yhä muistaa hyvin heidät. Yksi koulukavereistani menetti henkensä 23-vuotiaana työpaikallaan tapahtuneen onnettomuuden yhteydessä. Siinä hänen haudallaan mietin sitä, kuinka hänen elämänsä päättyi siinä silmänräpäyksessä. Hän ei ehtinyt saada mitään "valmistautumisaikaa", että olisi ehtinyt edes miettiä kuoleman mahdollisuutta. Harvapa sitä noin nuorena edes miettii. Elämä vain otettiin pois kesken työpäivän. Ehtikö tämä koulukaverini tuntea Kristusta? Entä ne kolme tyttöä, joiden elämä luiskahti jo varhaisessa vaiheessa sivuraiteelle? Se varmasti vauhditti heidän varhaista lähtöään. Näiden aikanaan iloisten ja elinvoimaa täynnä olleiden koulukavereiden hautakivien äärellä mieleeni hiipi väistämättä ajatus, että mihin he kuoltuaan oikein menivät? On hyvin vaikea ymmärtää, mikä on Jumalan tarkoitus silloin, kun Hän sallii nuoren elämän päättyvän. Haluaako Hän kenties pysäyttää meidät vielä täällä olevat ajattelemaan kuolemaa ja sitä, olemmeko me siihen valmiita? Jumala on oikeudenmukainen ja kaikki on Hänen käsissään. Hän päättää ikuisesta kohtalostamme eikä se ole meidän ihmisten tehtävä. Usein lähtö voi tulla niin äkkiarvaaamatta, ettei ikuista kohtaloaan ole monikaan täällä maan päällä tullut pohtineeksi.    

Rakas mummoni ja ukkini jättivät tämän maailman jo lähes 30 vuotta sitten. He menivät läpi ahtaasta portista. Kumpikin olivat jo vanhoja ja valmiita lähtemään. Yli 50 vuotta kestäneen avioliiton lisäksi heitä yhdisti se, että he turvasivat kaikessa Jumalaan ja rakastivat sydämestään Jeesusta. Tämä kävi niin ilmi heidän sanoissaan ja teoissaan. Näin heidän rukoilevan paljon ja rukoilimme myös usein yhdessä. Jumalaan turvaamalla he saivat myös minut tuntemaan oloni turvalliseksi heidän seurassaan. Joskus olin heillä kylässä silloin, kun heillä kävi muita uskovaisia ystäviä vieraina. He rukoilivat palavasti yhdessä ja lauloivat virsiä. Niistä on säilynyt tallenteina c-kasetteja, joita kuunnellessa voin palauttaa mieleeni nuo hetket. Isovanhemmillani oli suuri merkitys elämässäni. Muistan heitä kaipauksella, mutta tiedän heidän olevan nyt taivaassa Jumalan hellässä huomassa. Siellä, missä ei ole enää maallisia kipuja, vaivoja, kyyneleitä tai kärsimystä. Mistä olen niin varma, että he ovat siellä nyt? Siitä, että he olivat elävässä uskossa ja nukkuivat ikuisuuteen Kristuksessa. Näinhän Raamattu opettaa. Joskus olen mielessäni ajatellut, että mitä he siellä taivaassa puuhailevat? Näkevätkö he sieltä meidät? Ajan myötä olen huomannut, että Jumalan Sanan jakeiden lukeminen ja taivaasta opiskelu on rauhoittanut sydäntäni sekä antanut minulle toivoa. Tämä kaikki selviää aikanaan meillekin. Sillä ihan parasta on usko ilman näkemistä!

Kaikki on katoavaista eikä tämä maailma ole kaikki, mitä meillä on ja mitä näemme. Uskovina tiedämme, että esimerkiksi kuolema, syöpä, onnettomuudet, sairaudet, riippuvuudet...mikään näistä asioista ei ole lopullista. Sillä Jeesus Kristus voitti kuoleman ristillä. Hänen lahjansa vuoksi meillä on ikuisuus, jota odottaa. Suuri osa ihmisistä kuitenkin nukkuu ikuisuuteen tuntematta Kristusta eivätkä ole tästä lainkaan huolissaan. Se on sydäntä särkevää, mutta valinta on jokaisen oma. Voimme olla varmoja, että taivas on todellinen ja täynnä toivoa, koska Jeesus hallitsee siellä. 

Jos tunnet nyt olevasi synkässä elämäntilanteessa, ajattele sydämelläsi taivasta. Jumala tuntee kantamasi kivun. Hän ymmärtää kysymyksesi, jotka sinulla on sekä niihin liittyvän taistelun. Hän haluaa muistuttaa meille, että edessämme on kunnia. Kun katsomme, mitä Hän meille uskovina valmistaa, se antaa meille jokaiselle tarvitsemamme voiman, jonka avulla voimme rohkeasti jakaa Kristuksen totuutta ja valoa tässä koko ajan pimenevässä maailmassa.


Seuraavat kuusi asiaa Jumalan Sanasta ovat totta ja muistuttavat meitä taivaasta. On siis valtavasti toivoa:

1. Taivas on todellinen paikka, ja Jeesus valmistelee meille sijan asuaksemme Hänen luonaan.

Jeesus lohdutti opetuslapsiaan viimeisellä illallisella ennen matkaansa ristille. Näillä seuraavilla sanoilla on edelleen voima tuoda suurta lohtua ja rauhaa vaivaantuneisiin epävarmoihin sydämiimme tänään:

Älä anna sydämesi olla levoton. Usko Jumalaan ja usko myös minuun. Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa? Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen.” Joh. 14:2-3

Tämä kertoo meille, ettei meillä ole syytä olla peloissamme. Meidän ei tarvitse elää suru ja ahdistus sydämessämme ja taistella ajatustemme kanssa. Hän lupaa meille, että taivas on todellinen paikka ja se on todella iso. Se ei ole vain joku mielikuva, jonka olemme ehkä kuulleet tai nähneet. Se ei ole vain kuva taivaan pilvistä, jossa leijailemme ikuisesti tylsistyneinä harppuja soitellen. Jeesus on siellä ja työskentelee valmistellakseen myös meille asuinsijan sinne. Hän vakuuttaa meille, että Hän tulee jälleen ja että kaikki uskovat ovat siellä jonain päivänä. Ja jos Vapahtajamme on luonut meidät sellaisella ainutlaatuisuudella ja voimalla, voimme olla varmoja, että taivaallinen asuinpaikkamme on suurempi, mitä voimme ikinä kuvitella. Koska niin Hänkin on.

2. Taivas on hämmästyttävä, ja enemmän kuin mielemme ymmärtävät.

Jumalan Sana muistuttaa meitä hyvin selvästi siitä, että emme pysty yksinkertaisesti ymmärtämään sitä kaikkea. Se on jotain uskomattoman hyvää. Tässä maailmassa, joka voi usein tuntua pimeältä ja joka on täynnä kamppailuja ja huolia, tuota ajatusta voi olla vaikea edes alkaa kietoa mieliimme. Mutta Hänen Sanansa sanoo näin:

Kenenkään silmä ei ole nähnyt, kenenkään korva ei ole kuullut, eikä kenenkään mieli ole kuvitellut, mitä Jumala on valmistellut heille, jotka Häntä rakastavat”. - Mutta Jumala on ilmoittanut sen meille hengellään…” - 1. Kor. 2: 9-10

Niille, jotka ovat luottaneet Kristukseen Vapahtajana ja Herrana, meille luvataan uskomaton tulevaisuus, ikuisuus Hänen kanssaan. Pelkästään tietoisuus siitä, että tämä elämä ei ole kaikki, voi antaa meille sinnikkyyttä jatkaa vaikeimpina aikoina. Meillä on niin paljon mitä odottaa! Raamattu puhuu paljon enemmän armolahjasta Kristuksessa ja anteeksiannosta. Uudesta elämästä, jonka yksin Hän voi tarjota. Emme saa tarkalleen tietää, mikä meitä odottaa taivaassa. Mielestäni tämä on meille selvä muistutus pysyä valppaana ja aktiivisena valon ja rakkauden jakamisessa maailmassa, joka tarvitsee Hänen toivoaan. Tämä elämä on lyhyt, aika kulkee nopeasti, joten meidän tulee käyttää päivämme viisaasti niin, että monilla muilla olisi mahdollisuus kuulla Jumalan totuus nyt ja saada nauttia jonain päivänä taivaan ihanuudesta.

3. Taivas on todellinen ilon ja vapauden paikka, jossa ei enää ole kuolemaa, kärsimystä tai kipua.

Tämä lupaus tuo meille niin paljon toivoa tässä maailmassa, jossa joudumme kokemaan suuria kärsimyksiä, menetyksiä ja kipua. On vaikea kuvitella edes yhtä päivää ilman vaikeuksia tai kipua, koska olemme niin inhimillisiä ja joutuneet synnin tai kamppailun kohteeksi. Emme voi edes alkaa ymmärtää sitä iankaikkisuutta, jossa kipua, surua, mitään katkeruutta, kateutta ja oman edun tavoittelua ei enää olisi. Wau, siis vain mielenrauhaa ja hyvää oloa. Eikö tämä ole jotain ihan käsittämätöntä? Jos olet joskus kärsinyt sairaudesta tai pitänyt kiinni rakkaasi kädestä hänen elämänsä lopussa kovissa tuskissa…jos olet joskus kokenut suurta sielun ahdistusta ja tuskaa tai kamppaillut riippuvuuksien kautta tai kävellyt tuskallista tietä trauman tai hyväksikäytön kautta...Sinulla on vielä toivoa edessä. Taivas on paikka, josta todella kaikki vanha on poissa ja uutta on tullut tilalle. Täällä kärsimämme taistelu ja tuska kaikkoaa. Meidät parannetaan. Saamme vapautuksen kaikista taakoistamme, jotka painavat meitä nyt.

4. Uusi taivas ja uusi maa

Näin sanotaan Raamatussa kohdassa Johanneksen Ilmestys, Ilmestyskirja 21, luvut 1-4;

Minä näin uuden taivaan ja uuden maan. Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet, eikä merta ollut enää.

Näin, kuinka Pyhä kaupunki, uusi Jerusalem, laskeutui taivaasta Jumalan luota juhla-asuisena, niin kuin morsian, joka on kaunistettu sulhasta varten.

Ja minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen, joka sanoi: "Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan. Ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut."

Valtaistuimella istuva lausui: "Uudeksi minä teen kaiken." Hän sanoi: "Kirjoita nämä sanat muistiin. Ne ovat luotettavat ja todet."

Vielä hän sanoi minulle: "Nyt ne ovat käyneet toteen. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Sille, jolla on jano, minä annan lahjaksi vettä elämän veden lähteestä.

Tämä on voittajan palkinto. Minä olen hänen Jumalansa, ja hän on minun poikani.

5. Ei kuolemaa. Ei surua. Ei kipua.

Jumala on kanssamme ja Hän pyyhkii kyyneleemme viimeisen kerran. Taivas on ilo ja hyvyys, vapaus ja elämä. Taivas on kokonaan uusi ympäristö, kauniimpi kuin olemme koskaan tienneet, sillä Jumala asuu siellä ja uudistaa siellä kaiken.

Ilmestyskirjan lukujen kautta voimme löytää taivaan välähdyksiä ja sitä, mitä vielä on tulossa, kun Johannes paljastaa hänelle annetun näkemyksen. Ilmestyskirja 21 kuvaa yksityiskohtaisesti kaupungin kauneutta, sen portteja, muureja ja hämmästyttävää totuutta, että se on Jumalan asuinpaikka:

”Seinä oli tehty jaspista, ja kaupunki puhdasta kultaa, yhtä puhdasta kuin lasi. Kaupungin muurien perustat oli koristeltu kaikenlaisilla jalokivillä. Kaksitoista porttia oli tehty kahdestatoista helmestä, jokainen portti oli tehty yhdestä helmestä. Kaupungin suuri katu oli puhdasta kultaa, kuten läpinäkyvä lasi ... Herran kirkkaus antaa sille valon, ja Karitsa on sen lamppu. ” - Ilmestys 21: 18-19 , 21, 23

Jumalan voimakas läsnäolo on suurempi kuin mikään pimeys, jonka kohtaamme tämän maan päällä. Eikä siellä ole pimeyttä. Hänen sanansa kertovat edelleen, että ikuisuudessa portteja ei suljeta eikä siellä ole yötä. Siellä ei ole mitään epäpuhdasta, ei häpeää, ei petosta, vain niitä, joiden nimet on kirjoitettu Elämän kirjaan.

6. Taivas on todellinen, mutta niin on myös helvetti.

Jeesus vietti enemmän aikaa puhumalla taivaan todellisuudesta kuin kukaan muu Raamatun henkilö. Mutta hän puhui myös paljon helvetistä - ei pelotellakseen meitä tai aiheuttaakseen kiistoja. Hän kertoi meille taivaasta ja helvetistä, jotta voisimme tehdä parhaan mahdollisen valinnan, missä haluamme viettää ikuisuutemme. Ja se on todellakin meidän oma valintamme.

Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa. (1 Kor 6:9.)

Edellä mainitut sekä kaikki valheen orjat saavat Raamatun mukaan tämän palkan: he joutuvat tuliseen järveen rikinkatkuisten lieskojen keskelle. Tämä on toinen kuolema. Jumalattomilla ihmisillä on usein oletus helvetistä, että siellä koittaisi jotkut ikuiset bileet. Eräs tunnettu suomalainen mediapersoona tokaisi hiljattain eräässä tv-ohjelmassa, että ei väliä, jos kuolen, sillä silloinhan lähden vain tuonne alakertaan nauttimaan hyvästä musasta. Todellisuudessa helvetissä ei ole mitään juhlia eikä musiikkia. Se on pelkkä ikuisen ahdistuksen ja vaivan paikka. Aivan kuten taivas on valon ja vapauden paikka, niin helvetti on pimeyden, epätoivon ja kärsimyksen paikka. Tämä aika yrittää uskotella meille, että kaikki siirtyisivät kuoltuaan jonnekin "pilven reunalle," mutta näin ei todellakaan ole. Taivaassa musiikkia sen sijaan on; siellä veisataan, lauletaan, soitetaan ja iloitaan musiikista! 

Jos luet tätä nyt, etkä ole varma, missä haluat viettää iankaikkisuutesi, keskustele muutaman minuutin ajan Jumalan kanssa ja ota asiat vastaan sellaisenaan kuin ne ovat. Älä vitkastele, sillä huomista meille ei ole luvattu. Jos et tahdo kerran taivaaseen, niin älä siinä tapauksessa pyydä Jeesusta sydämeesi. Sinulla ei olisi yhtään hauskaa taivaassa, jos sinne vastoin omaa tahtoasi kerran joutuisit. Jos siis tahdot viettää iankaikkisuutesi kadotuksessa, niin älä ota Jeesusta vastaan äläkä rukoile Herraa. Sillä kun sinä rukoilet Herraa, niin Hän vastaa sinun rukoukseesi ja pelastaa sinut. Ota tässä tapauksessa ykkösprioriteetiksi, että pääset taivaaseen! Tämä elämä maan päällä on vain lyhyt välivaihe, mutta ikuisuus - se onkin sitten loputon! 

Totuus on se, että Kristus tuli vapauttamaan meidät; Hän päätti kuolla ristillä, Hän oli halukas tekemään sen sinulle ja minulle, jotta meille voidaan antaa anteeksi syntimme ja voimme vastaanottaa iankaikkisen elämän lahjan. Se on todellinen vapaus. Pelastumisemme on Jumalan käsissä, kunhan vain päätämme seurata Jeesusta. Ei ole muuta tapaa, jolla voimme pelastua kuin Jeesuksen kautta. Kuten Jeesus itse asian ilmaisi; "Joka uskoo minuun niinkuin Raamattu sanoo, hänen sisimmästään on juokseva elävän veden virrat."

Jeesus sanoi myös: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan tule Isän tykö muuten kuin minun kauttani."

Vaikka Jeesus haudattiin, niin Hän ei pysynyt kuolleena. Hän nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin ja on nyt taivaassa Jumalan kanssa, Hän voitti kuoleman ja Hän on antanut meille Henkensä auttamaan meitä tässä elämässä. Raamattu sanoo, että jos tunnustamme Hänet Vapahtajana ja Herrana ja uskomme sydämessämme, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, me pelastumme. Rukoile häntä tänään ja tiedä, että Hän on aina kanssasi, eikä koskaan päästä sinua menemään.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

ÄÄNI TAIVAISTA - Whitney Houstonin musiikillinen matka ja tragedia

  Whitney Houston oli yhdysvaltalainen laulaja, lauluntekijä ja näyttelijä, joka tunnetaan erityisesti äänensä voimasta ja monipuolisuudesta...