sunnuntai 15. marraskuuta 2020

Irti peliriippuvuudesta!

KUVA: RAY

Olin arviolta 12-vuotias, kun lähdin nuoremman veljeni kanssa jouluostoksille Jyväskylän tavarataloihin. Minulla oli noin 20 markkaa rahaa kukkarossani. Puolet markan kolikkoina ja yksi kympin seteli. Ei kovin paljoa, vaikka se tuolloin 80-luvun alussa isolta rahalta tuntuikin. Satuimme kulkemaan Sokoksen kahvilassa olleen pajatson ohi ja hetken mielijohteesta päätin kokeilla sitä. Taisi olla ensimmäinen kerta elämässäni. Löin sinne ensimmäisen hopeanvärisen markan ja mitä ihmettä?!!!! Se singahti suoraan pajatson keskimmäisestä kolosta sisään. Seurasi noin sekunnin hiljaisuus ja sitten päävoitto – huikeat 12 markkaa kilisivät ryöppynä pajatson alaosassa olevaan lokerikkoon. Kahvilan asiakkaiden päitä kääntyili rahankilinästä aiheutunutta ääntä kohti, ihmiset taputtivat ja taisi sieltä jotkut huikata bravotakin ”päävoitosta.” Minä seisoin siinä pajatson edessä häkeltyneenä ja siitä voiton tunteesta huumaantuneena! Voiko ihan oikeasti näin helpolla saada rahaa? Minulla oli ollut vain kaksi kymppiä matkassani, mutta yhdessä sekunnissa olin äkkirikastunut. Minulla oli nyt yli 30 markkaa käytettävissä jouluostoksiin. Rahat painoivat pienessä kukkarossani, joka oli ratketa nyöreistään kolikoiden tiukasta puristuksesta. Kunpa olisinkin osannut ajatella fiksusti ja lopettaa siihen paikkaan. Nyt olisi ollut mitä sopivin hetki lähteä tekemään niitä jouluostoksia, mitä varten olimme kaupoille tulleetkin. Päähän oli kuitenkin jo hiipinyt ajatus voittoni tuplaamisesta. Sehän näytti olevan hyvin helppoa takoa rahaa moisesta ihmesammosta. Niinpä pajatsoon sujahti uusi markka ja kohta toinen, mutta nyt tuli pelkkiä huteja. Oli siis yritettävä uudestaan. Sinne upposi seuraava markka ja taas uusi, mutta keskimmäinen kolo oli nyt kuin hylkivä magneetti, joka ei päästänyt markkojani lähellekään. Muuten markkani kyllä tuntuivat maistuvan tälle kapistukselle tosi hyvin. Nuorempi veljeni alkoi estellä ja kehotti minua jo lopettamaan tuon pelin sikseen. Mutta en vain voinut. Muistin, että minullahan oli vielä se kympin seteli pussissa, joten päätin käydä kahvilan kassalla vaihtamassa senkin markoiksi. Eihän tarvittaisi kuin uusi täysosuma, niin kaikki kääntyisi takaisin voitoksi. Kohta kilisisi taas. Sehän oli ollut ensimmäiselläkin kerralla niin helppoa, kun vain osaa sihdata tarpeeksi tarkasti. Aika nopeaan tahtiin oli kohta jokainen markka uponnut siihen masiinaan. Kun olin lyönyt viimeisen markkani koneeseen, oloni oli epäuskoinen. Miten näin oli saattanut käydä? Pajatso oli niellyt armoa tuntematta kaiken. Joululahjat jäivät sillä kertaa ostamatta. Muistan, miten olin tuon jälkeen pitkään tyrmistynyt ja surullinen. En kehdannut edes kertoa vanhemmilleni. Mietin vain, että miksi, miksi?

Toistamiseen onni potkaisi minua, kun ostin kotipaikkakuntani grilliltä Herkkuvakasta elämäni ensimmäisen Ässä-arvan. Silloin olin jo ehtinyt ylä-asteelle. Elämäni ensimmäinen Ässä-arpa tuotti minulle 200 markan voiton, jonka sain kassalta suoraan käteen. Kaksi lilansävyistä satasen seteliä J.V. Snellmanin kuvalla! Huh, se oli valtava summa ylä-asteikäiselle pojalle. En voinut uskoa todeksi, että olin voittanut niin paljon. Tälläkin kertaa voiton huuma sokaisi minut enkä ollut oppinut parin vuoden takaisesta pajatso-episodista yhtikäs mitään. Sen sijaan tälläkin kertaa uskoin löytäneeni uuden keinon ansaita helposti rahaa. Tuohon aikaan vhs-videot olivat suuri haaveeni. En halunnut mitään tuohon aikaan niin paljon, kuin että meillekin tulisi kotiin tällainen ihmelaite, jolla pystyi nauhoittamaan tv-ohjelmia ja katselemaan vuokravideoita. Niitä ei vielä joka kodissa silloin ollut. Naapurissa sen sijaan jo oli. Siitä katsottiin vaikka tv-uutisetkin, kunhan ne vain tulivat nauhalta ja niitä saattoi kelata eteen ja taaksepäin. Tarvittiin siis vain vielä isompi, mielellään nelinumeroinen Ässä-arpavoitto, niin haaveestani tulisi totta. Ostelin lisää Ässä-arpoja, jotka maksoivat kymmenen markkaa kappale. Raaputtelin niistä esiin lukuja sydän kihelmöiden. Raaputuspinnan alta paljastui näkyviin tonnia, kymppitonnia ja sataatuhatta. Aina pareittain, mikä sai toivon heräämään, että tulisi vielä kolmannen kerran se sama lukema, jolloin se olisi muutettavissa konkreettisesti rahaksi. Muutamassa viikossa olin varmasti ehtinyt ostaa niin monta uutta Ässä-arpaa, että kaikki voittorahani olivat uponneet niihin. Taisi mennä jo seuraavien viikkojen viikkorahatkin arpoihin. Ei sieltä kuitenkaan enää toista kertaa kolahtanut vastaavaa voittoa. Korkeintaan 10 markan lohdutuspalkinto joskus, mutta sehän piti vaihtaa saman tien uuteen arpaan. Masennuin, kun arvoilla ei enää voittanutkaan.

Jumalan kiitos, etten altistunut noiden kokemusteni myötä koskaan varsinaisesti peliriippuvuudelle. Vaikka jo tuon perusteella voin kuvitella, miten helposti tuo maailma voi salakavalasti täyttää ihmisen mielen. Minun tarinani on siis onnellinen, koska uhkapelit jäivät noihin varhaisnuoruuden kokeiluihin. Hedelmäpelejä tuli joskus kokeiltua, vaikka niissä olikin ikärajoitus. Niistä en erityisemmin koskaan innostunut. Lotto-arvonta kuului tietysti elämään joka lauantai. Ne olivat kuitenkin vähäisiä summia, mitä siihen sijoitettiin. Vain sen verran, että oli lauantai-illaksi jotain jännittämistä. Tämähän on ihan viatonta kansanhuvia. Minulle jäi kuitenkin noiden varhaisten kokemusten myötä jollain tapaa kielteinen suhtautuminen kaikenlaisia rahapelejä kohtaan. Nykyään en ole edes lotonnut enää vuosikymmeniin. Olen myös järjestelmällisesti kieltäytynyt kaikista porukkalotoista ja eurojackpoteista. En pysty siis kokemuksen syvällä rintaäänellä kirjoittamaan siitä, millaista on olla vaikeasti peliriippuvainen. 

Peliriippuvuus tuntuu vain olevan tänä päivänä hirvittävä ongelma. Pelaaminen on nykyään entistä helpompaa. Enää ei tarvitse lähteä kauppaan tai pelihalliin pelaamaan, kun homman voi hoitaa netissä kotisohvalta käsin. Kaupoissakaan ei nykyään tarvita edes käteistä, kun maksamisen voi hoitaa niin vaivattomasti esimerkiksi lähimaksulla, luotolla tai vaikka MobilePaylla. Minua riipaisi suuresti katsottuani yhden Ylen Some Deep Story -ohjelman jakson. Se kertoi elämässään eksyneiden ihmisten elämästä, joita hallitsi peliriippuvuus ja sen aiheuttama velkaantuminen pikavippien myötä. Tämä jakso Rahapelit ajoivat itsemurhaan kertoi pysäyttävän tarinan miehestä, joka uhrasi elämänsä nettikasinoille ja velkaannuttuaan päätti oman käden kautta maallisen vaelluksensa. Puolisolleen hän jätti vain koruttoman viestin, jossa kiitti kaikesta. Mitä elämän haaskausta! Myös toinen  ohjelmassa esiintynyt mies lankesi pelaamiseen ja velkakierteeseen aina uudestaan. 

Monesti peliriippuvuus aiheuttaa valtavan suurta häpeää. Häpeä on suurimpia syitä sille, ettei riippuvuudesta kärsivä ihminen kehtaa lähteä hakemaan apua. Jos apua uskalletaan hakea, se tapahtuu usein siinä vaiheessa, kun ongelmat ovat jo hyvin pahoja; on paljon velkaa ja elämä monin tavoin umpisolmussa. Miten tällaisesta peliriippuvuudesta voi ylipäätään päästä kuiville? Ulkopuolisen asiasta tietämättömän on tietysti helppo vain sanoa, että "lopeta ihmeessä pelaaminen!" Mutta missä ovat ajatuksesi, siellä on myös sydämesi. Kaikki voi alkaa hyvin viattomasti. Siinä vaiheessa kun uhkapelit alkavat hallita mieltä päätoimisesti, ei sijaa juuri muulle jää. Tärkeät ihmissuhteet saattavat menettää merkityksensä. Koko elämänlaatu kärsii, kun peliriippuvuus on hiipinyt salakavalasti ensisijaiseksi mielenkiinnon kohteeksi elämässä. Se on kuin olisi antanut paholaiselle pikkusormen. Se vie koko käden, ja lopulta sielun ja sydämen. Mieliala alkaa olla yhtä tunteiden vuoristorataa. Iltalehdessä haastatellun Pelirajat'onin päällikkönä toimivan Jari Hartikaisen mukaan peliriippuvuudessa on kysymys siitä, että pelaaja on totuttanut itsensä mielihyvähormoni dopamiinin jatkuvaan yliannostukseen nopeatempoisten pelien kautta. Hartikainen vertaa tästä irti pyristelyä kuin pyrkisi eroon ainekoukusta. Voitot kohottavat mielialan taivaisiin, kun taas häviöt voivat saada aikaan vaikka raivokohtauksia. Huolestuttava esimerkki on vaikkapa peliriippuvuudesta vakavasti kärsineen Axelin tarina. Monenlaista apua on onneksi tarjolla, kuten nimenomaan peliongelmaisia varten tehty auttava puhelin. Toiset, kuten nettipokeria pelannut Axelkin kertovat saaneensa avun peliriippuvuuteen terapian ja vertaistukiryhmien avulla. Joskaan Axelkaan ei ole pelaamista täysin jättänyt, mutta uskoo sen olevan tänä päivänä hallinnassa. 

Yhden neuvon haluan tämän kirjoituksen päätteeksi antaa, mikä valitettavan monelta jää käyttämättä. Miksi et antaisi koko asiaa Jumalan käsiin? Voit tunnustaa reilusti Herralle olevasi kiinni peleissä. Jos tämä kirjoitus osuu jonkun vaikka pienemmästäkin peliriippuvuudesta kärsivän ihmisen silmiin, niin huuda avuksesi Jeesusta. Hänellä on yhä kaikki valta taivaissa ja maan päällä! Jeesuksen avulla on mahdollista saada täydellinen vapautus kaikista siteistä kuten pelihimosta ja sen aiheuttamasta rahanhimosta. Onneksi tällaisiakin tarinoita löytyy, kuten virolaisen Arvisin tarina. Tämä nettikasinoiden syövereihin ajautunut mies vapautui riippuvuudestaan juuri uskon avulla.

Nöyrry siis Herran edessä ja kerro, että et pääse peleistä omin voimin irti. Voit rukoilla asian puolesta siinäkin tapauksessa, vaikka tilanteesi ei olisi kovin paha, mutta on häiriöksi elämällesi. Voit rukoilla esimerkiksi tämän alla olevan rukouksen tai omin sanoin:

Rakas Jeesus,

Sinä näet minun ongelmani.

Olen peliriippuvainen, enkä pääse siitä omin avuin irti!

Auta Jeesus, en voi omissa voimissa koskaan päästä irti.

Tule Jeesus minunkin sydämeeni asumaan!

Anna kaikki syntini anteeksi tässä ja nyt,

kadun niitä kaikkia!

Uudestisynnytä minut ylhäältä elävään uskoon!

Tule sydämeeni, pelasta minut tällaisena kuin olen,

Vapauta minut peliriippuvuudesta ja muista riippuvuuksista!

Kiitos Jeesus, aamen!

Kun rukoilet tätä Jeesukselta, voit saada lohdullisen vapautuksen. Sillä ihminen, joka sydämestään huutaa avukseen Jeesusta, saa kutsuun vastauksen sekä mahdollisuuden uudestisyntyä elävään uskoon ylhäältä. Pelaaminen voi loppua siihen. Rukouksiin vastataan joskus nopeasti, joskus hitaammin. Jeesuksella todella on kaikki valta taivaassa ja maan päällä tehdä ihmeitä arkipäivän keskellä! On vain hyvä muistaa, että Jeesus haluaa sinun sydämesi kokonaan eikä vain kertaluontoisesti. Sataprosenttisen avun saat, kun käännyt hänen puoleensa koko sydämestäsi. Toki meidän tulee yleisestikin rukoilla peliriippuvuudesta kärsivien lähimmäistemme puolesta - niin tuttujen kuin tuntemattomien. 

Psalmi 34:7-9: ”Tässä on kurja, joka huusi, ja Herra kuuli ja pelasti hänet kaikesta hänen ahdistuksestansa. Herran enkeli asettuu niiden ympärille, jotka häntä pelkäävät, ja pelastaa heidät.

Joh. 8. luvussa Jeesus lupaa myös: Jonka Poika tekee vapaaksi, se todella tulee vapaaksi. Joka minun tyköni tulee, sitä minä en heitä ulos!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

ÄÄNI TAIVAISTA - Whitney Houstonin musiikillinen matka ja tragedia

  Whitney Houston oli yhdysvaltalainen laulaja, lauluntekijä ja näyttelijä, joka tunnetaan erityisesti äänensä voimasta ja monipuolisuudesta...