Alussa Hän oli: Kolmiyhteisen Jumalan luomistyön salaisuus

 

Tämän kirjoituksen myötä sukellan syvälle Jumalan salaisuuksiin – sellaisille vesille, joissa ihminen ei purjehdi kevyesti. Kolmiyhteisen Jumalan luomistyö, joka on koko maailmankaikkeuden alku, on aihe, joka ylittää pienet mielikuvamme ja ymmärryksemme rajat. Kuitenkin Raamattu avaa meille välähdyksiä tästä ihmeellisestä todellisuudesta, ja juuri näiden tekstien äärelle pysähdyn.

Jeesus – Luomisen Arkkitehti

Usein ajattelemme luomista tapahtumana, jossa Jumala yksin loi kaiken. Mutta Raamatun tekstien valossa näemme, että Isä, Poika ja Pyhä Henki olivat kaikki mukana tässä suunnattomassa työssä. Hepreankielisen Raamatun alkuteksti 1. Mooseksen kirjan alusta voidaan kääntää sanoilla: Esikoisessaan Jumala loi taivaat ja maat. Tämä ajatus avaa uuden näkökulman: Jeesus, Jumalan Poika, ei ollut vain passiivinen sivustakatsoja, vaan kaiken luomisen keskeinen toimija.

Apostoli Paavali kirjoittaa Kolossalaiskirjeessä näin:

"Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät... kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen." (Kol. 1:16)

Jeesus ei siis ole vain osa luomakuntaa, vaan Hän on se, jonka kautta kaikki on saanut alkunsa. Hän oli ja on kaiken yläpuolella, kaiken alku ja kaiken ylläpitäjä.

Jumalan viisaus henkilönä

Sananlaskujen kirjassa Jeesus itse puhuu viisauden hahmossa:

"Minä olin Herran tykönä hänen tiensä alussa, ennen hänen tekojaan, ennen aikojen alkua." (Sananl. 8:22)

Tämä henkilöitynyt viisaus – Jeesus Kristus – oli mukana, kun Jumala veti piirin syvyyden ylle ja asetti meren rajat. Hän ei ollut vain osa suunnitelmaa, vaan suunnittelija itse. Jumalan viisaus ei ole luotu ominaisuus; se on ikuinen, osa Hänen olemustaan.

Kolmiyhteisen Jumalan salaisuus

Kolminaisuuden käsite on kristinuskon ydinkysymyksiä – ja myös yksi vaikeimmin ymmärrettävistä. Kolmiyhteinen Jumala ei ole pelkästään Isä, vaan Isä, Poika ja Pyhä Henki yhdessä. Tämä käy ilmi jo 1. Mooseksen kirjan ensimmäisistä jakeista, joissa Jumalan Henki liikkui vetten päällä. Jeesus, Poika, oli kuitenkin läsnä jo ennen tätä, kuten käy ilmi useista Raamatun kohdista.

Miksi tämä on tärkeää?

Kun ymmärrämme, että Jeesus oli mukana luomisessa, näemme Hänen yhteytensä kaikkeen luotuun aivan uudessa valossa. Maailmankaikkeus ei syntynyt sattuman tai alkuräjähdyksen seurauksena, vaan Jumalan täydellisen tahdon ja rakkauden tuloksena. Jeesus ei ole pelkästään historian hahmo, joka ilmestyi kahden tuhannen vuoden takaisessa Palestiinassa, vaan Hän on ollut alusta asti – kaiken luodun esikoinen ja ylläpitäjä.

Rakkauden suunnitelma

Kun ajattelemme, kuinka valtava ja ikuinen Jumala loi meidät – pienet ja vajavaiset ihmiset – rakkaudellaan, ymmärrämme, että meillä on erityinen paikka Hänen suunnitelmassaan. Tämä rakkaus huipentui Jeesuksen ristinkuolemaan, jonka kautta Hän lunasti meidät synnin orjuudesta. Kolossalaiskirjeen sanat tiivistävät tämän kauniisti:

"Hän on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan. Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen." (Kol. 1:13-14)

Lopuksi

Kolmiyhteisen Jumalan luomistyö on salaisuus, jota emme täysin kykene ymmärtämään. Mutta sen heijastukset luomakunnassa, Raamatussa ja Jeesuksen rakkaudessa puhuvat siitä, kuinka suuri Hän on. Nikean uskontunnustus kiteyttää tämän upeasti:

"Me uskomme yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, joka on syntynyt Isästä ennen aikojen alkua... jonka kautta kaikki on saanut syntynsä."

Olkoon tämä totuus meille voimaksi ja iloksi, kun kuljemme Jumalan mielen mukaista elämää, tietäen, että Hänen viisautensa ja rakkautensa ovat kanssamme alusta loppuun.

Miksi täytyy kestää kipua?

 

Vuojärvi aamuvarhaisella 11.5.2021

Kiersin tänään jo varhain aamulla paikallisen järvilenkin, kuten minulla on usein tapana tehdä. Se on noin kuuden kilometrin mittainen, johon menee aikaa noin tunti. Nämä aamuiset hetket ovat minulle usein samalla kohtaamisia Jumalan kanssa. Muita ihmisiä ei siihen aikaan juuri näe, joten on aivan mahtavaa  kuunnella vain luonnon ääniä, kuten tälläkin hetkellä niin heleää linnunlaulua. Auringonnousu oli tänä aamuna taas pysähdyttävän kaunis. Otin siitä kuvan, vaikka se ei teekään sille täyttä oikeutta. Kävelylenkkien aikana tykkään kuunnella korvakuulokkeilla puhuttelevia saarnoja. Tuntuu, että siinä raikkaassa luonnossa kävellessä kiinnittää kuulemaansa tavallista enemmän huomiota. Tänä aamuna kuuntelin Raamattu kannesta kanteen -sovellusta ja sieltä Sananlaskujen kirjaa. Erityisen puhutteleva olikin tuo tämän aamun sana otsikolla Kuritus käy kipeäksi. Tämä puhe sai minut miettimään omakohtaisesti sitä, kun olen kärsinyt elämäni aikana paljon migreenistä. Minulla on nykyisellään pää oikeastaan suuremman osan ajasta kipeä kuin terve. Tosin tänä aamuna satuin voimaan erityisen hyvin, mikä johtuu siitä, että sain eilen helpotusta tähän vaivaan hieronnasta. Tämän Sanan sain tänä aamuna Jumalalta: 

”Älä torju, poikani, Herran kuritusta, älä katkeroidu, kun hän ojentaa sinua - jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa niin kuin isä omaa lastaan.” (Sananlaskujen kirja 3: 11-12) 

Tuossa kurituksesta kertovassa luvussa tarkentui se, että Jumala itse tietää mihin käyttöön Hän meitä suunnittelee. Meissä ihmisissä on paljon riisuttavaa, jonka vuoksi Jumala karsii meitä. Perään tuli toinen Sana Jobin kirjasta tähän liittyen: 

”Hyvä on sen osa, jota Jumala ojentaa, älä väheksy kaikkivaltiaan kuritusta…” (Jobin kirja 5: 17-18). 

Jumalan kurituksessa ei ole siis kyse rankaisemisesta. Rikolliset ovat niitä ihmisiä joita rangaistaan. Jumalan kurituksessa on kyse ihmisen luonteen ohjaamisesta oikeaan suuntaan. Tämä on parantavaa toimintaa. Uskovaksi kääntyminen ei tarkoita myöskään sitä, että elämä olisi siitä eteenpäin jotain ruusuilla tanssimista ja vailla ongelmia. Siksi ei pidä yllättyä kohdatessamme elämässämme vaikeita aikoja. Kun elämässä tulee vastaan vaikeuksia ja huolia, niin ei pidä pettyä. Jumala panee ihmisen näihin tilanteisiin, jolloin on pyrittävä olemaan sitäkin rohkeampi ja kärsivällisempi, enemmän kuin olisi osannut uneksiakaan. Me ihmiset olemme ikuisuusolentoja eikä meillä ole edes aavistusta siitä, miten ihmeellisiä olentoja Jumala aikoo meistä tehdä. Tässä Jumalan koulutuksessa on tärkeänä vaiheena oma kuolemamme. Se täydellisyys, jota kohti olemme matkalla, saavutetaan sitten vasta rajan toisella puolella. 

Kristityn loppuelämä on siis yhtä koulun penkillä istumista. Lohtuna on kuitenkin, se, että meillä on koulumestarina paras mahdollinen opettaja. Kun kuritoimenpiteet ovat meneillään, tuntuu elämä joskus vain niin äärimmäisen raskaalta. Kivuntäyteisinä hetkinä ja sen aina vain jatkuessa on joskus hyvin vaikea uskoa, että Jumala todella on hyvä ja että Hän tahtoo ihmisen parasta. Itsellänikin migreenin vallitessa ja pitkään jatkuessa tulee helposti mieleen epäilys, että kuinka tällaisen tuskan tuottaminen voi mitään rakkautta olla? Ja että onko tämä enää reiluakaan? Miksi ihmeessä kidutat tällä tavoin lastasi? Mikset anna armoa, koska olisihan Sinulla valta ja voima hetkessä parantaa minut? Onhan tällaisessa kivussa jo vaikeuksia selvitä niin arjestani saati jaksaa toimia valtakuntasi hyväksi. Näihinkin ajatuksiin sain vastauksen tänä aamuna. Se oli kehotus kääntää katse kohti ristin kärsijää; Taivaallinen Isä rakasti poikaansa ja kuitenkin antoi Hänen kärsiä, jotta hänen kärsimyksensä toisi tälle maailmalle elämän. Amen. 

”Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden rauhanhedelmän niille, jotka sen kautta ovat harjoitetut.” (Hebr. 12:11) 

Kärsittyäni migreenistä nyt jo yli 30 vuoden ajan, olen oppinut ainakin sen, ettei lääketiede – niin pitkälle kehittynyt kuin se nykyisellään jo onkin – ole pystynyt antamaan minun kohdalla tähän vaivaan helpotusta. Se pystyy antamaan korkeintaan hetkellistä lievitystä. Enemmän olen saanut apua löydettyäni oikeanlaisen hierojan. Pääkipu näyttää olevan minun ns. Paavalin piikki lihassani tässä ajassa, etten ylpistyisi. Yhtä lailla tiedän, että ennemmin tai myöhemmin koittaa sekin päivä, jolloin uskovana saan olla autuaan vapaa tästä alennustilan ruumistani. Mikä voisi olla parempaa kuin päästä eroon tästä maallisesta kivusta ja vaivasta ylösnousemusruumiissani. Tämä jos mikä antaa voimia tähän maanpäälliseen vaellukseen! 

  

Levyarvostelu: Kinnunen, Olli: NYT KIITÄN RIEMUITEN

 

Kinnunen, Olli:

NYT KIITÄN RIEMUITEN (2021)

Olli Kinnusen virsiin pohjautuvia urkuteoksia

"Virret ovat kuuluneet merkittävällä tavalla matkaani muusikkona. Nuorena poikana Pyhännöllä kipusin monesti kotikirkkoni urkupenkille. Useimmiten soitin virsiä ja improvisoin virsien teemoista. Vuosien saatossa virret ovat saaneet uusia sävyjä ja harmonioita ympärilleen," Olli Kinnunen kertoo uuden levynsä sisäkansissa. Hän sanoo levyn olevan jatkumoa sille kehitykselle, joka alkoi jo parikymmentä vuotta sitten omasta kotikirkostaan.

Olli Kinnunen herätti mielenkiintoni kuultuani YouTubesta hänen pysäyttävän tulkintansa Kiitos sulle, Jumalani. Kuopion Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi kouluttautunut Kinnunen on perehtynyt jo vuosien ajan läheisesti urkuimprovisointiin. Tämän osalta hänen ansioluettelonsa onkin nuoresta iästä huolimatta varsin vaikuttava. Monipuolinen taito välittää musiikin lahjaansa urkuimprovisoinnin kautta on hyvin kuultavissa tämän pitkäsoiton tunnelmassa. Kun tämän levyn laittaa soimaan, se on kuin toisi kirkon kotiinsa. Kinnunen toivoo itsekin pystyvänsä jakamaan musiikinlahjaa ja tuoda iloa ja lohtua kuulijoille, missä hän tämän levyn myötä todella hyvin onnistuukin.

Uutuuslevy Nyt kiitän riemuiten pitää siis sisällään neljätoista vanhaa virttä. Kappalevalikoimaan lukeutuu meille kaikille tuttuja virsiä kuten Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, Ilta on tullut Luojani ja Oi Herra luoksein jää. Nämä lapsuudesta rakkaat laulut onkin mielenkiintoista kuulla nyt erilaisina monivivahteisina urkusovituksina. Levyn kaikki virret ovat siis Suomen virsikirjasta poimittuja, mutta osa minulle täysin tuntemattomia. Tosin jotkut niistä paljastuivat sittemmin tutuiksi. Salaisuus piilee monien virsien osalta yllättävissä ja raikkaissa sovituksissa, jotka Kinnunen on improvisoinut omiin nimiinsä. Yksi iloisimmista yllätyksistä on koraalifantasia Aurinkomme ylösnousi. Tämä vanha virsi pääsee Kinnusen käsissä suorastaan taivaallisiin ulottuvuuksiin tavalla, jollaisena en ole sitä koskaan kuullut. Toinen virsitulkinta, johon tällä levyllä erityisesti ihastuin on Kaitse Jeesus, paimen hyvä.

Instrumenttina tällä levyllä soivat saksalaisen Chemnitzin Luther-kirkon Sauer-virtuaaliurut. Kinnunen kertoo virtuaaliurkujen mahdollistaneen esimerkiksi sen, että näin levyn oli mahdollista syntyä omalla työpöydällä pidemmällä aikajaksolla. Osa teosten syntyideoista kumpuaakin hänen kertomansa mukaan jo vuosien takaa. Tällaisena tunnin mittaisena instrumentaalina kuuntelukokemuksena virtuaaliurut ovatkin varmasti erinomainen ratkaisu. Jo levyn aloituskappaleena soiva On riemu, kun saan tulla paljastaa nimittäin virtuaaliurkujen moniulotteisuuden. Ihan yhdellä kuulemalla tämä levy ei edes avaudu. Se vaatii useampia kuuntelukertoja, jolloin siitä voi löytää uusia sävyjä, mihin ei ole tullut kiinnittäneeksi huomiota. Kaikesta voi kuulla, kuinka Kinnunen eläytyy musiikkiin tavalla, jollaista musiikin ammattilaiselta voi odottaakin. Joitain hieman erikoisempia kappalevalintoja lukuun ottamatta tämä levy on sielua virvoittava ja laadukas kokonaisuus. Rauhoittava rakkauden evankeliumi on siinä aidosti läsnä. Tämä on sellaista, mitä todella kaivataan tähän aikaan!

Tietäen Luojan lahjoittaneen Kinnuselle soittamisen taidon ohella toisen instrumentin eli upean lauluääneen, niin seuraavaksi toivoisin kuulevani levyn, jossa hän voisi laulaa levylle urkujen säestyksellä. Referenssinä voisi käyttää esimerkiksi ruotsalaisen kristillisen artistin Carola Häggkvistin erinomaista urkujen säestyksellä toteutettua albumia Blott En Dag.

Olli Kinnusen Nyt kiitän riemuiten -levyyn voi tutustua sekä halutessaan tilata sitä täältä. 

Olli Kinnunen toimii urkujensoittoon painottuvassa kanttorin virassa Kajaanin seurakunnassa. Kuva: Nyt kiitän riemuiten levyn sisäkansi. 

Kun maailma vei ja pettymys painoi – kuinka usko vapautti minut kilpailuhenkisyydestä

                          

Vappupäivä, jota en unohda

Vappupäivä 1994 on piirtynyt mieleeni tarkemmin kuin moni muu. Ei ilon, vaan pettymyksen ja turhautumisen takia. Suomi oli juuri jäänyt Euroviisuissa häntäpäähän, mikä merkitsi samalla seuraavan vuoden finaalipaikan menettämistä. Tuona keväänä olin elänyt valtavaa Euroviisu-huumaa: olin seurannut kansallisia karsintoja livenä, pitänyt radiolähetyksiä ja hypettänyt CatCatin Bye Bye Babya kaikkialla. Kappale oli oikeasti mielestäni hyvä. Uskoin silloin koko sydämestäni, että tänä vuonna Suomi vihdoin murtaisi jatkuvan epäonnen kierteen.

Kun pisteidenlasku sitten paljasti karun totuuden, olin tyrmistynyt. Koko kevään kihelmöivä odotus muuttui hetkessä musertavaksi pettymykseksi. Se ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun koin Euroviisut henkilökohtaisena tappiona. Olin tunnettu Keski-Suomen "Mr. Euroviisuna", jonka maailmaa pyöritti tämä yksi musiikkitapahtuma. Siinä missä moni murehti jääkiekon mitalitonta vuotta, minä olin maansurussa, kun Suomi ei menestynyt Euroviisuissa.

Unelma täyttyy – mutta eri tavalla kuin odotin

Vuonna 2006 Suomi lopulta voitti Euroviisut. Kaikki oli valmiina – olin hankkinut liput, lennot ja majoituksen Ateenaan. Olin vihdoin näkemässä ja kokemassa sen, mitä olin unelmoinut vuosikymmeniä. Mutta Jumalalla oli toinen suunnitelma. Perhepiirissäni tapahtui kuolemantapaus, ja hautajaiset osuivat samalle päivälle finaalin kanssa. Peruin matkani saman tien. En voi sanoa, etteikö minua olisi silloin hieman riipaissut, mutta loppujen lopuksi päätös oli helppo ja tuntui oikealta. Se opetti minulle jotakin syvällistä: unelmat, jotka joskus näyttävät suurimmilta mahdollisilta, voivat menettää merkityksensä, kun elämässä tapahtuu jotain aidosti tärkeää.

Jälkikäteen näen, että minun ei ollut tarkoituskaan olla Ateenassa juhlistamassa Suomen viisuvoittoa. Vuoden 2006 euroviisuvoitto, joka toi Suomen ensimmäisen ja tähän mennessä ainoan ykkössijan, ei nimittäin edustanut valoa tai iloa, vaan pimeyttä. Hirviömäinen Lordi ja heidän kappaleensa Hard Rock Hallelujah olivat kaukana siitä, mitä itse pidän musiikin todellisena tarkoituksena – kauneuden, totuuden ja Jumalan kunnioituksen ilmaisuna.

Sen sijaan Lordin kappaleessa oli vahvasti antikristillinen sanoma, joka peittyi viihteellisen ulkokuoren alle. Jo pelkkä kappaleen nimi Hard Rock Hallelujah oli harhaanjohtava ja hämmentävä. Sanan "hallelujah" alkuperäinen merkitys toki on ylistys Jumalalle, mutta tässä yhteydessä se vietiin täysin toiseen kontekstiin. Kappale ei kunnioittanut Jumalaa tai tuonut esiin mitään hengellistä totuutta, vaan käytti kristillistä symboliikkaa ja kieltä groteskilla tavalla, jossa jumalallinen pyhitettiin maallisen synkkään kuvastoon.

Laulun sanoitukset, kuten viittaukset "valon enkelin" putoamiseen ja "uudestisyntyneisiin" yön pimeydessä, maalaavat kuvan voittajista, jotka nousevat pimeyden voimista. Se ei ylistä Jumalan kunniaa tai hyvyyttä, vaan kääntää huomion pimeään mystiikkaan ja okkultistisiin sävyihin. Lisäksi visuaalinen esiintyminen hirviöpukujen ja synkän lavastuksen kanssa vahvisti tätä pimeyden teemaa. Kristittynä näen, että tällainen esitys ei ole pelkästään viihdettä. Se heijastaa syvempiä kulttuurillisia virtauksia, joissa hengelliset asiat vääristetään ja Jumalan sanoma hämärretään. Vuoden 2006 euroviisujen voitto ei ollut Jumalan ylistyslaulu, vaan ennemmin esitys, joka korosti maailman pimeitä puolia. Tämä on hyvä muistutus meille kaikille siitä, kuinka tärkeää on valvoa, mitä hyväksymme ja mitä arvostamme viihteen ja kulttuurin kentällä. "Kaikki ei ole kultaa, mikä kiiltää" pätee erityisesti tällaisiin viihdetapahtumiin.

Uskon vapautus: uusi näkökulma kilpailuun

Herran varjelus ohjasi siis minut toiseen suuntaan, jossa sain tilaa pohtia, miksi olin antanut yhdelle viihdetapahtumalle niin suuren vallan elämässäni. Euroviisujen aikaansaama kilpailuhenkisyys ei jäänyt yksinomaan tämän laulukilpailun varaan. Kun aloin itse tehdä lauluja, janosin menestystä myös omalla urallani. Kilpailemisesta tuli kuin pakkomielle, joka määritti arkeani ja tavoitteitani. Yritin pakonomaisesti löytää paikkani siinä armottomassa maailmassa, mutta petyin kerta toisensa jälkeen. Mutta kun tulin uskoon, aloin nähdä tämän maailman tarjoaman menestyksen toisin.

Kilpailuhenkisyys ei sinänsä ole pahasta. Se voi tuoda iloa, tavoitteita ja merkitystä elämään. Mutta kuten A.W. Tozer kirjoittaa:

"Menestymispakko on hyvän asian vääristymä. Synti muuttaa Jumalan antaman tarkoituksenhalun itsekkääksi kunnian tavoitteluksi."

Nyt olen oppinut sen, että terveen ja epäterveen kilpailuhenkisyyden raja ylittyy silloin, kun lähimmäisenrakkaus uhkaa jäädä varjoon. Kun menestyksen tavoittelusta tulee itseisarvo, ihminen menettää helposti sisäisen rauhansa ja Jumalan tarkoittaman tarkoituksen.

Kaikki on turhuutta ilman Jumalaa

Euroviisut olivat aikanaan elämäni keskipiste, mutta tänä päivänä ne edustavat minulle vain yhtä taaksejäänyttä elämän vaihetta. Sitä paitsi nykyisellään Euroviisut ovat muuttuneet Saatanan huvipuistoksi. Suomen UMK-karsinnat ovat enää sitä, kenellä on törkein ja antikristillisin kappale ja esitys. Tämä suuntaus on vienyt aikanaan vielä ihan kauniin musiikkitapahtuman kauas siitä, mitä se kerran oli musiikin ja eri kulttuurit yhdistävänä juhlana. Euroviisut eivät ole olleet minun juttuni enää vuosiin. 

Kaikki tuo, mikä aikoinaan täytti mieleni ja vaikutti niin merkitykselliseltä, on osoittautunut vain hetkelliseksi turhuudeksi. Kuten Raamatussa Saarnaajan kirja sanoo viisaasti, että jos elämämme täyttyy vain tämän maailman tuottamilla ajatuksilla, nautinnoilla ja pyrkimyksillä, niin millään ei ole todellista mieltä: "Kaikki on turhuutta." Mikään tämän maailman tarjoama ei voi täyttää sydämen kaipuuta, joka on tarkoitettu vain Jumalalle.

Olen niin kiitollinen siitä, kuinka uskon myötä olen saanut vapautuksen kaikesta kilpailuhenkisyydestä ja menestymisen pakkomielteestä. Elämässäni on nyt rauha ja selkeys, joka ohjaa kohti asioita, joilla on todellinen merkitys. Jos jokin on tärkeää, niin Herran pelko ja thato elää Jumalan tahdon mukaista elämää. Sillä tämä maailma on vain varjo taivaan todellisuudesta. Usko on vapauttanut minut niin monesta, että en halua elää enää päiväkään ilman Jumalaa...en itse asiassa hetkeäkään. 

Lopuksi

Vappupäivä 1994 opetti minulle lopulta enemmän kuin tiesin silloin. Se oli yksi askel polulla, joka johti pois maallisten unelmien kahleista kohti syvempää ymmärrystä elämästä ja uskosta. En kaipaa enää sitä kilpailuhenkeä tai hurmosta, jonka Euroviisut aikanaan tarjosivat. Olen löytänyt vapauden elää ilman niitä – ja mikä parasta, olen löytänyt vapauden elää Jumalan armon varassa.