Usko on julkinen asia

 

Monet sanovat, että usko on ihmisen yksityisasia. Tämä ajatus uskon yksityisyydestä elää suomalaisessa kulttuurissa todella syvällä. Se ei tarkoita välttämättä sitä, etteivätkö monet meistä uskoisi. Silti jonkun puhuessa julkisesti uskostaan, pidetään sitä helposti epäkohteliaana ja sosiaalisesti ei-hyväksyttävänä käytöksenä. Esimerkiksi Facebookissa ja muilla keskustelufoorumeilla se aiheuttaa monissa suurta ärtymystä, kun joku rohkenee siteerata Raamatun Sanaa. Miksi sitä uskoaan pitää aina olla tuputtamassa?

Usko kaikkivaltiaaseen Jumalaan todella onkin jokaisen yksityisasia sinä päivänä, kun astumme tästä ajasta iankaikkisuuteen. Silloin vastaamme kukin itsestämme Jumalan edessä. Mutta nyt, kun olemme vielä täällä ja elossa, meidän on tehtävä tässä ajassa päätös siitä, missä vietämme iäisyytemme. Valitettavasti jos tälle ei korvaansa lotkauta, niin surkea on silloin iankaikkisuus, joka ei ikinä pääty. 

Tämän takia me, jotka olemme kristittyinä valinnan tehneet seurata Jeesusta, ja antaa koko elämämme hallinnan Hänelle, haluamme pitää tätä mahdollisuutta tarjolla myös toisille lähimmäisillemme. Siitäkin huolimatta, että se on ihmisten edessä halveksittu tie ja josta saamme osaksemme paljon vastustusta. 

Mutta kuten Raamatussakin sanotaan; 

Joka löytää elämänsä, kadottaa sen ja joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen. (Matt. 10: 39). 

Mitä tämä siis tarkoittaa? Se ei tarkoita tietenkään sitä, ettei omilla aivoillaan saisi enää ajatella. Sen sijaan elämänsä kadottaminen on suostumista ristin nostamiseen harteilleen. Se tarkoittaa kuolemantuomiota entiselle itsekkäälle elämälleen sekä tahtoa alkaa elää Jumalan mielen mukaista elämää. 

Laulavana poliisina tunnettu Petrus Schroderus sanoi taannoin Sana-lehdessä, että uskoa ei voi kutistaa yksityisasiaksi. Näkökantaansa hän perusteli seuraavasti: 

Sillä eivät opetuslapset joutuneet ilman syytä Roomassa leijonien kitaan tai kommunistimaissa vainon kohteeksi. Heillä oli vankkumaton usko, jota he eivät voineet kiistää. Kätketty vakaumus on pelkkää totena pitämistä, ei rakkautena vaikuttavaa uskoa.

Olen samaa mieltä, että uskoa ei voi kutistaa vain yksityisasiaksi! Jeesus ei lähetyskäskyssään kehottanut meitä salakuljettamaan uskoamme taivaaseen, vaan Hän käski kertoa siitä kaikille. Tämä tehtävä ei ole varattu vain enkeleille tai suurille Jumalan miehille, vaan se on annettu meille tavallisille ihmisille. Jeesuksen opetuslapsetkin olivat lähinnä kalastajia, eivät mitään oppineita tai ihmisviisauden edustajia.

Monet ihmiset ajattelevat, että pelkkien hyvien tekojen avulla voisi pelastua, eikä heidän mielestään Jumalalle ole tarvetta. Kuitenkaan tie taivaaseen ei avaudu vain hyviä tekoja tekemällä. Raamattu ei opeta näin, sillä; "Usko tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta" (Room. 10:17).

On erityisen tärkeää, että tänä aikana tottelemme Raamatun ohjeita ihmisviisauden sijaan.

Ja vielä yksi asia: se, joka on antanut elämänsä Jeesukselle, ei ole ihmisenä sen parempi kuin muutkaan. Hän on vain armahdettu syntinen.

Minäkin olen yksi näistä tavallisista ihmisistä, jotka haluavat jakaa tätä sanomaa. Jospa vaikka yksikin uusi lukija uskoisi evankeliumin todeksi!

Kohtaammeko rakkaan puolisomme taivaassa? – Vain yksi tie vie perille

Tämä kuvaa esittää ensitapaamista taivaassa

Taivas on todellinen – mutta miten sinne päästään?

Raamattu ei paljasta meille kaikkea taivaasta, mutta se kertoo sen tärkeimmän: sinne pääsevät vain ne, jotka ovat uskossa Jeesukseen Kristukseen. Ilman Häntä ei ole pääsyä iankaikkiseen elämään. Tämä on perimmäinen totuus, joka jokaisen tulisi ymmärtää.

Ajatus siitä, että kaikki pelastuvat riippumatta heidän suhtautumisestaan Jeesukseen on kaunis, mutta valitettavasti se on yksi paholaisen pahimmista valheista, jolla hän haluaa estää ihmisiä tulemasta todelliseen pelastukseen.

Jeesus itse sanoi:

'Menkää sisään ahtaasta portista. Sillä avara on se portti, ja lavea on se tie, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta ahdas on se portti, ja kapea on se tie, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.' 

(Matt. 7:13-14)

Kun rakas puolisomme kuolee, lohduttaako meitä tieto, että tapaamme hänet vielä? Kyllä – mutta vain jos hän on kuollut uskossa Jeesukseen. Taivaassa ei ole syntiä, kuolemaa eikä surua. Sinne eivät pääse ne, jotka ovat torjuneet Jumalan kutsun. Siksi tässä ajassa on ratkaisevan tärkeää, että me ja läheisemme otamme Jeesuksen vastaan henkilökohtaisena Vapahtajanamme.

Jeesuksen selvä vastaus avioliitosta taivaassa

Jeesus teki selväksi, että taivaassa emme elä aviopareina. Hän sanoi:

"Tämän maailmanajan lapset naivat ja menevät miehelle. Mutta ne, jotka on arvollisiksi nähty pääsemään toiseen maailmaan ja ylösnousemukseen kuolleista, eivät nai eivätkä mene miehelle." (Luuk. 20:34–35)

Tämä voi tuntua vaikealta ymmärtää, koska avioliitto on meille täällä maan päällä syvästi merkityksellinen. Se on Jumalan asettama liitto, joka kuvastaa Kristuksen ja seurakunnan välistä suhdetta. Taivaassa tämä kuva muuttuu todeksi: olemme Karitsan hääaterialla, Kristuksen morsiamena.

Rakkaamme ovat siellä meille edelleen rakkaita – mutta taivas ylittää kaiken ymmärryksemme

Voimmeko siis olla yhdessä puolisomme kanssa taivaassa? Kyllä – mutta emme avioparina, vaan vielä syvemmässä, puhtaammassa yhteydessä, jota maalliset suhteet eivät voi täysin kuvata. Rakastamme siellä täydellisesti, koska Jumala itse on rakkaus (1. Joh. 4:8).

Taivaassa emme sure menetettyjä asioita, koska siellä Jumala on täyttymyksemme. Uskossa kuolleet läheisemme ovat siellä kanssamme, mutta suurin ilomme ei ole enää toisissamme, vaan itse Kristuksessa.

Vain uskossa Jeesukseen tapaamme puolisomme uudelleen

Jos puolisosi on kuollut ilman Kristusta, häntä et enää koskaan tapaa. Tämä on totuus, jota ei voi kiertää. Siksi tärkein kysymys on: onko sinulla ja rakkaillasi usko Jeesukseen?

Raamattu sanoo:

"Jeesus sanoi hänelle: 'Minä olen tie, totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani'." (Joh. 14:6)

Taivaaseen ei mennä hyvien tekojen tai "kiltin elämän" ansiosta. Vain syntinsä tunnustava, Jeesuksen sovitustyöhön turvaava ihminen pääsee sinne. Jos siis haluat varmuuden, että tapaat puolisosi vielä, varmista ensin, että sinulla on elävä usko Kristukseen – ja että puolisollasi on myös.

Tee päätös tänään – älä siirrä huomiseen

Jos et vielä ole antanut elämääsi Jeesukselle, tee se nyt. Rukoile sydämestäsi:

"Jeesus, tunnustan, että olen syntinen ja tarvitsen Sinua. Uskon, että kuolit puolestani Golgatan keskimmäisellä ristillä ja nousit ylös kuolleista. Tule Herrakseni ja Vapahtajakseni. Anna syntini anteeksi ja johdata minut iankaikkiseen elämään. Aamen."

Tämä ratkaisu on tärkein, mitä voit koskaan tehdä. Älä lykkää sitä, sillä huomista ei ole meille luvattu. Jeesus kutsuu sinua tänään. Ota vastaan Hänen armonsa, jotta sinä ja rakkaasi voitte kohdata toisenne kerran taivaan kodissa – ikuisesti.

Tunnistatko etsikkoaikasi?

 

Minulla on ollut pitkään halu kirjoittaa etsikkoajoista, mutta en ole vain löytänyt oikeita sanoja. Nyt sain kuin Jumalan johdatuksesta innostuksen tähän, kun eräs ystäväni toivoi minulta kirjoitusta etsikkoajoista. Sain siihen myös lisäinspiraatiota alla olevan Hannu Melaluodon puheen myötä. Tuota puhetta päätin myös joltain osin referoida tähän artikkeliin. Kannattaa toki myös kuunnella tämä alla oleva puhutteleva puolituntinen, jossa tätä aihetta etsikkoajasta paremmin avataan.

Olen kuullut sanottavan, että Jumala kutsuu meitä elämämme aikana kahdesti tai kolmesti. On myös ihmisiä, jotka sanovat, ettei Jumala ole kutsunut heitä mielestään koskaan tai heitä, jotka sanovat Jumalan kutsuvan kaiken aikaa. Kysyin kerran eräältä saarnaajalta näkökantaa tähän, kuinka monta kertaa Jumala todellisuudessa kutsuu. Että pitääkö tuo kolmesti kutsuminen hänen mielestään paikkansa? Ei tämä saarnamieskään tähän osannut selkeästi vastata.  Ehkei tämä toteudu jokaisen ihmisen kohdalla tismalleen samalla tavoin. 

Joka tapauksessa etsikkoajalla tarkoitetaan sitä, että silloin Jumala etsii meitä. Tästähän on ihan raamatullinen vertaus tilanteesta, jolloin pyhiinvaeltajat saapuivat Jerusalemiin pääsiäisjuhlille. Nähdessään temppelin ensimmäisen kerran, he puhkesivat ylistyslauluun nähdessään kaupungin loiston ja temppelin kauneuden. Mutta kun Jeesus kaupunkiin tullessaan näki sen, Hän puhkesikin itkuun. Siinä missä ihmiset näkivät vain kaupungin ja temppelin kauneuden, niin tämä asia ei suinkaan inspiroinut Jeesusta kiitoslauluun, vaan Hänen reaktionsa oli päinvastainen. Jeesus näki jotain, mikä oli ihmisten silmiltä salattu. Hän itki, koska tunsi kaupungin asukkaineen hyvin rakkaaksi, mutta nuo ihmiset eivät ymmärtäneet omaa parastaan eivätkä sitä, missä heidän turvansa on. Jeesus näki tuon hänelle rakkaan kaupungin tuhoutuvan, koska tämä ei tajunnut etsikkoaikaansa.

"Ja kun hän (Jeesus) tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, itki hän sitä ja sanoi: "Jospa tietäisit sinäkin tänä päivänä, mikä rauhaasi sopii! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi salattu. Sillä sinulle tulevat ne päivät, jolloin sinun vihollisesi sinut vallilla saartavat ja piirittävät sinut ja ahdistavat sinua joka puolelta; ja he kukistavat sinut maan tasalle ja surmaavat lapsesi, jotka sinussa ovat, eivätkä jätä sinuun kiveä kiven päälle, sen tähden, ettet etsikkoaikaasi tuntenut." (Luuk 19: 41-44)

Torniolainen asianajaja ja saarnamies Hannu Melaluoto korostaa yllä jakamassani etsikkoaika-puheessaan sitä, kuinka ihmisillä on tänä päivänä liian paksut korvat todellista hengellisyyttä kohtaan. Suomessakin on paljon uskonnollisia ihmisiä, jotka harrastelevat Jumalan nimessä, mutta se ei ole sama asia kuin pelastua. Se, että ihminen on vauvana kastettu ja kirkkoon kuuluva tapakristitty, ei tarkoita, että hän olisi sillä pelastunut. Se ei ole mahdollista ilman elävää uskoa. Raamatun mukaan ihminen pelastaa sielunsa vain sillä, että hän uudestisyntyy kääntymällä seuraamaan Jeesusta ja tekemällä parannuksen synneistään. Kysymys on sisäisestä muutoksesta, jolloin ihminen kääntää katseensa Jumalan puoleen Jeesuksen avulla.

Etsikkoajasta kertovassa puheessaan Hannu Melaluoto muistuttaa myös siitä, kuinka meillä on täällä länsimaissa ollut ihan liian hyvät oltavat. Ainakin tähän asti. Tästä voi päätellä sen, että jos joillekin ihmisille on etsikkoaikoja tullut, niin ne on ollut helppo sivuuttaa milloin minkäkin syyn varjolla. On niin paljon tärkeämmältä tuntuvia asioita, kuin antautuminen kokonaan Jumalalle. Täällä ei ole tarvinnut kokea mitään suurempia koettelemuksia, jolloin ihmisillä on ollut mahdollisuus keskittyä vain itseensä ja omaan viihtymiseensä. Jos katsoo vaikka sanomalehtien "lyhyet" -palstoja niin meillä on varaa valittaa ja nurista täysin mitättömistä asioista. Ja mihin nykyihminen mitään Jumalaa tarvitsisi - toimikoon vain jonain pehmoleluna, johon takertua silloin, kun tuntuu pahalta...

Miten Jumala sitten ilmaisee etsikkoajan olevan nyt päällä? Yhtenä esimerkkinä Melaluoto mainitsee puheessaan yölliset hankaluudet. Jos jokin asia valvottaa ja mietityttää, saattaa tällainenkin olla joskus Jumalan puhetta. Yleensä Jumala tuleekin mieleen juuri elämän kovemmissa koettelemuksissa, mutta sitten kun niistä on päästy yli, Hänet jälleen helpoiten unohdetaan.  

Sanotaan siis, että ihminen käy elämässään läpi kahdesta kolmeen voimakasta etsikkoaikaa. Jokaisen sopii miettiä, onko sellaisia ollut omalla kohdallaan? Tuleeko mieleen esimerkiksi kovempia koettelemuksia kuten sairauksia tai "läheltä piti" -tilanteita, jotka ovat saattaneet näin jälkeenpäin ajateltuna ollakin Jumalan puhetta? Jollekin ihmiselle tämä koettelemus on saattanut tulla kuolemanrajakokemuksen kautta.

Kun kelaan omaa elämääni taaksepäin, niin kaukaisin muistikuva todennäköisestä ensimmäisestä etsikkoajastani ajoittuu rippikoulukesääni vuonna 1983. Lapsen uskossa olin aina ollut, mutta rippikoulun käyminen ja kaikki siihen liittyvä tuntui silloin erityisen ihanalta. Silloin ymmärsin, että taivastiessä on jotain puoleensavetävää, josta en haluaisi jäädä osattomaksi. Rippikoulussa ei vain ollutkaan riittävästi tarttumapintaa. Pian sen jälkeen taivasasiat himmenivät mielestäni. Sen sijaan aloin etsiä totuutta rajatiedosta ja kaikesta yliluonnollisesta ymmärtämättä, että se oli täysin väärästä lähteestä... 

Toisen etsikkoaikani tunnen saaneeni vuoden 2009 tietämillä, jolloin eräs ystäväni oli tullut uskoon. Keskustelimme näistä asioista paljon ja hän lainasi minulle esimerkiksi kirjan Jumala puhuu. Sen lukeminen teki  minuun suuren vaikutuksen. Ystäväni kysyi, että miksi en haluaisi tehdä uskon ratkaisua, jonka avulla voisin pelastaa parhaassa tapauksessa koko perhekuntani. Niin, miksi en? Tässä maailmassa oli vielä liikaa sellaista, mikä veti puoleensa enemmän. Usko kolmiyhteiseen Jumalaan eli vahvana, mutta en halunnut millään antautua kokonaan Jumalalle. New ageen liittyvä henkisyys ja idän uskonnot tarjosivat yhtä lailla kaikkea kaunista ja kiehtovampaa verisen Jeesuksen ristin sovitustyön sijaan. Halusin uskoa avarakatseisesti, että taivastielle on muitakin reittejä kuin Jeesus. Nyt tiedän, ettei taivaaseen johda kuin yksi tie.  

Kolmannesta etsikkoajastani tuli juuri kuluneeksi kolme vuotta. Vasta silloin antauduin kokonaan Jumalalle. Vasta silloin minulle vahvistui evankeliumin sanoma ja se, että on vain yksi tie taivaaseen;  ja Hänen nimensä on JEESUS! Usko on loppuelämän mittainen matka. Sanotaan, että ihminen on sitä mitä hän syö. Tässä yhteydessä se tarkoittaa sitä, että uskoaan on kaiken aikaa ruokittava Jumalan Sanalla. Itse teen sitä muun muassa tapaamalla uskovia ystäviä, kuuntelemalla hengellisiä puheita, lukemalla Raamattua sekä kristillistä kirjallisuutta. Elämästä tulee siivota kaikki väärä pois ja elettävä rukouksessa kaiken aikaa.

Kunpa sinäkin rakas lukija tietäisit, mikä sinun rauhaasi sopii. Näin elämän Herra sanoo meille yhä tänäänkin. Jos siis tunnet Jumalan puhuttelevan sinua ja vetävän vaikka vastoinkäymisten kautta puoleensa tämän korona-ajan koettelemuksissa, niin sinun etsikkoaikasi saattaa olla juuri nyt. Silloin kannattaa todella tarttua kiinni pelastuslauttaansa eikä lykätä asiaa tuonnemmaksi. Niin moni tämän sivuuttaa eri syistä. Näitä voivat olla esimerkiksi rahanhimo tai vallanhimo. Taikka se, että rakastaa liikaa tätä maailmaa ja kaikkia niitä nautintoja, mitä täällä on. Liian paljon ajatellaan, että on vain tämä yksi elämä, että siitä on otettava sen aikana irti kaikki ilo ja nautinto, minkä voi. Sen pidemmälle ajattelematta. Sitäkin tärkeämpää olisi panostaa siihen, mihin on menossa, sillä ikuisuus on loputon. Valitettavan moni sivuuttaa etsikkoaikansa kavahtaen ajatusta, mitähän muut ihmiset siitä oikein ajattelisivat. Päätöstä ei kannata silti lykätä jonnekin sairasvuoteelle. Lähtö täältä voi tulla koska tahansa eikä kaikilla tule olemaan tuota sairaspetiä. Meillä kaikilla on toki valinnan vapaus, mutta mikään ei poista sitä tosiasiaa, että kerran meidän kaikkien on nouseminen tuomiolle valkoisen valtaistuimen eteen. Silloin ei ole enää esimerkiksi yhtä ainoatakaan agnostikkoa tai ateistia. Silloin kaikkien polvet notkistuvat tullessaan tietämään totuuden sekä kumartamaan Jeesusta. Valitettavasti tässä vaiheessa etsikkoaikaansa tukeutuminen ei ole enää mahdollista. 

Haluatko nauttia nyt ja kärsiä myöhemmin? Vai kärsitkö mieluummin nyt ja nautit myöhemmin...?

Näin jälkeenpäin ajateltuna olenhan minä itsekin säveltänyt myös laulun, jonka voi tulkita kertovan etsikkoajasta. Se oli itse asiassa ensimmäinen oma sävellykseni. Tämä laulu Ettei yksikään hukkuisi kertoo nimittäin siitä, kuinka ihminen tulee synnintuntoon Jumalan vetäessä häntä puoleensa. Tämän seurauksena kertoja vastaanottaa elämäänsä valkokaapuisen. Näin jälkeenpäin ajateltuna, minullahan oli itselläni tämän laulun syntymisen aikoihin juuri tuo elämäni toinen etsikkoaika menossa...

Rukoilen, että Jeesus saisi tulla mahdollisimman monen ihmisen sydämeen vielä nyt, kun armon aikaa on jonkin verran jäljellä. Jeesuksen takaisin tulo on nimittäin jo niin kovin, kovin lähellä...