sunnuntai 26. syyskuuta 2021

Ikuinen koti

 

Olen katsellut olohuoneemme avarasta ikkunasta toinen toistaan upeampia auringonlaskuja. Tätä kaunista ja rauhoittavaa maisemaa katsellessani mieleni on täyttänyt syvä kaipaus – siellä taivaanrannan takana on ikuinen kotini. Olen tehnyt tästä aiheesta laulun nimeltä Ikuinen koti, joka pohjautuu ystäväni Markku Aallon kirjoittamaan runoon. Tuo runo pukee niin hyvin sanoiksi nämä ajatukseni. Ikuinen koti on tällä erää viimeisin säveltämäni laulu. Se on toisaalta ensimmäinen koskaan tekemäni laulu, sillä sain tämän pelkän sävelaihion päähäni jo joskus 1990-luvulla. Heräsin vain kerran aamulla ja tämä sävel soi kirkkaana päässäni. Silloin en edes mielessäni ajatellut, että tekisin joskus itse lauluja. Nyt Ikuinen koti laulun on myös levyttänyt hengellinen isoveljeni Kyösti Kytöjoki. Syksyllä 2021 tämä laulu näki päivänvalon Kyöstin kauniina levytyksenä ja hänen esityksensä kuullaan tämän syksyn aikana myös TV7:lla. 

IKUINEN KOTI

Koditonna täällä vielä kuljen,

tunnen, että tänne kuulu en.

Rintaa vasten Raamattuni suljen,

siinä on tuo Sana ikuinen.


Sana lupaa kodin jokaiselle,

joka uskoo poikaan Jumalan.

Turhia on teot ihmiselle,

armosta saan paikan oikean

 

Mä katselen illoin taivaanrantaa

siellä kotini on ikuinen

Poika Jumalan sen mulle antaa

kiitän että kerran löysin sen.

 

Siellä saamme olla luona Herran

Jeesus mulle käden ojentaa

sylihin kun pääsen hänen kerran

kiitän siitä levon antajaa.

 

Ikuinen on koti myöskin sulla

rajan yli kerran siirrytään.

Syliin Jeesuksen voi aina tulla,

toivon myöskin että sinut nään

 

Silloin onkin kaikki vasta juhlaa

valkeuteen kerran mennä saa

Jeesus meille rakkautta tuhlaa

Hänessä on mistä ammentaa.

 

Mä katselen illoin taivaanrantaa

siellä kotini on ikuinen

Poika Jumalan sen mulle antaa

kiitän että kerran löysin sen. 

Suurin toiveeni on, että tämä blogi herättäisi sinut lukijani miettimään, millainen suhde sinulla on Jeesukseen? Toivon, että miettisit, onko suhteesi Jeesukseen oikea vai onko sinulla ollenkaan suhdetta Häneen? Jeesus saattaa olla sinulle vain Raamatusta tuttu historiallinen henkilö, jonka uskot eläneen aikoinaan maan päällä, mutta jolla ei ole sinulle suurempaa merkitystä. Jos kuolisit tänään, olisitko varma, että menisit taivaaseen Kristuksen luo? Oletko varma, että sinulla olisi ikuinen elämä Hänessä? Nämä ovat vakavia kysymyksiä, jotka on mahdollista ratkaista vielä tässä ajassa. Oletko ikinä kutsunut Jeesusta sydämeesi? Tai ehkä olet, mutta et elä tänä päivänä Hänen mielensä mukaista elämää.

Kannattaa opetella tuntemaan Jeesus henkilökohtaisesti kutsumalla sekä vastaanottamalla Hänet sydämeensä. Henkilökohtainen suhde Jeesukseen tarkoittaa sitä, että lukee ja kuuntelee Jumalan Sanaa. Kun lukee Raamatun Sanaa, niin paholainen pakenee. Se tarkoittaa sitä, että alat puhumaan rukouksessa Jeesukselle kuin parhaalle ystävällesi. Sillä mitä enemmän ihminen lähestyy Jeesusta, sitä syntisemmäksi hän tuntee itsensä Vapahtajan puhtauden ja pyhyyden ilmapiirissä. Näin ihmisestä tulee uusi luomus Kristuksessa ja samalla vanha minä heitetään kuolemaan. Samassa yhteydessä saat Pyhän Hengen, joka ohjaa sinua. Jeesuksen tunteminen henkilökohtaisesti tarkoittaa sitä, että Pyhä Henki on silloin tullut sinuun ja seurustelet Jeesuksen kanssa henkilökohtaisesti.

Jos ihminen pyytää Jumalalta anteeksi syntejään ja tekee parannuksen, hän pelastuu. Tämä ei tarkoita suinkaan sitä, että pahoittelee vain kerran Jumalalle tekemisiään ja kaikki olisi tämän jälkeen kunnossa. Uskossa oleminen tarkoittaa pysyvää elämää Jumalan yhteydessä. Se toteutuu Jumalan Sanaa eli Raamattua lukemalla ja rukoilemalla. Sinun tulee tuoda kaikki syntisi Jumalan eteen päivittäin, mutta voit luottaa, että ne on anteeksiannettu.

Jeesus kutsuu sinua. Jos haluat vastata tähän myöntävästi, niin pyydä Jeesusta sydämeesi tai palaa takaisin hänen luokseen. Voit rukoilla tätä seuraavasti: 

Isä, kiitos, että lähetit Jeesuksen kuolemaan ristillä syntieni edestä.

Kiitos, että herätit hänet kolmantena päivänä kuolleista.

Tänään tunnustan, että Jeesus Kristus on Herrani ja Vapahtajani.

Anna anteeksi syntini!

Kirjoita nimeni Elämän kirjaan ja anna minulla uusi alku.

Jeesuksen nimessä. Amen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

ÄÄNI TAIVAISTA - Whitney Houstonin musiikillinen matka ja tragedia

  Whitney Houston oli yhdysvaltalainen laulaja, lauluntekijä ja näyttelijä, joka tunnetaan erityisesti äänensä voimasta ja monipuolisuudesta...