Taivaan kansalaisen kutsu – elämä muukalaisena maan päällä

Miltä tuntuu elää maailmassa, joka ei tunnu kodilta? Kun sydän vetää kohti toista paikkaa, taivaan kotia, missä Jeesus odottaa ja missä kaikki on täydellistä, kysymys painaa: miten elää tässä maailmassa muukalaisena?

Filippiläiskirjeen sanat "mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa" muistuttavat kristittyjä siitä, että he kuuluvat toiseen valtakuntaan, Jumalan valtakuntaan, eivätkä ole osa tämän maailman ohimenevää järjestystä.

Elämä muukalaisena maan päällä

Taivaan kansalainen kokee usein vierauden tunnetta tässä maailmassa. Tavat, arvot ja tavoitteet, joita ympäröivä kulttuuri juhlistaa, voivat tuntua vierailta ja jopa ristiriitaisilta sydämen syvimmän kaipauksen kanssa. Maan päällä eletään väliaikaisessa tilassa, jossa sydän on jo kiinnittynyt ylhäällä olevaan kotiin.

Tämä vierauden tunne ei ole kuitenkaan merkki toivottomuudesta, vaan se on kutsu elää elämää, joka heijastaa taivasta. Se on kutsu olla valona ja suolana, edustaa Jumalan valtakuntaa ja osoittaa, että kristityn toivo ei perustu mihinkään maalliseen menestykseen, vaan ikuiseen elämään. Taivaan kansalainen ei aseta toivoaan tähän maailmaan, vaan odottaa Herraansa, Jeesusta Kristusta, joka tulee takaisin ja tuo mukanaan täydellisen vapautuksen.

Suuri toivo: Taivaan koti ja ylösnousemus

Kun Filippiläiskirjeen kohta 3:20-21 puhuu alennustilamme ruumiin muuttamisesta kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi, se avaa oven ylösnousemuksen valtavaan lupaukseen. Tämä elämä on vain valmistelua sille, mikä uskovaa odottaa. Kaikki murhe, kipu ja rajoitukset jäävät silloin taakse, ja kristitty saa uuden, kirkastetun ylösnousemusruumiin. Se ei ole pelkkä teologinen ajatus, vaan syvä, todellinen lupaus, joka antaa uskovalle voiman kestää kaiken tämän maailman keskellä.

Tässä maailmassa kärsimys ja epätäydellisyys ovat arkipäivää, mutta taivaan kansalainen pitää kiinni toivosta, että tämä kaikki vielä muuttuu. Kun katse pysyy taivaan kodissa, elämä maan päällä saa oikean perspektiivin. 

"Älköön ajatuksenne olko siinä, mikä on maan päällä, vaan siinä, mikä on ylhäällä," kuten Kolossalaiskirje 3:2 kehottaa.

Taivaan kansalaisen elämä maan päällä

Mutta miten taivaan kansalainen elää arkeaan tässä maailmassa? Hän on tietoinen, että kaikki, mitä hän tekee, tapahtuu Jumalan kirkkaudeksi. Hän ei kiinny maalliseen, vaan asettaa sydämensä ja mielensä ylhäisiin asioihin.

Vierauden tunne ohjaa taivaalliseen elämään: Tämä maailma ei määritä taivaan kansalaista. Hän rakentaa elämänsä taivaan arvomaailman ympärille, eikä pelkää olla erilainen.

Toivo ohjaa toimimaan: Taivaan kansalainen ei elä passiivisesti odottaen, vaan aktiivisesti rukoillen, palvellen ja rakastaen muita. Hän on todistus maailmalle tulevasta toivosta.

Katse pysyy tulevassa: vaikeudet ja vastoinkäymiset menettävät voimansa, kun sydän keskittyy siihen, mikä on ylhäällä. Tämä perspektiivi tuo rauhan ja ilon, vaikka olosuhteet olisivat kuinka vaikeat.

Kutsu taivaan kansalaiseksi

Ehkä sinäkin tunnet sydämessäsi, että tämä maailma ei tarjoa sitä, mitä todella kaipaat. Kaikki, mitä maailma antaa – maine, rikkaus, saavutukset – on lopulta katoavaista, eikä mikään niistä voi täyttää sielun syvintä tyhjyyttä. Taivaan kansalaisuus on kutsu johonkin suurempaan, ikuiseen ja täydelliseen. Se ei perustu siihen, mitä olet tehnyt, vaan siihen, mitä Jeesus on tehnyt puolestasi ristillä. Hän tarjoaa anteeksiannon, rauhan ja toivon – lahjan, joka ei koskaan katoa. Vain Hän voi antaa sen kodin, jota sydämesi kaipaa. Älä anna tämän maailman petollisten lupausten pitää sinua sidottuna, vaan käänny Jeesuksen puoleen ja liity taivaan kansalaisten joukkoon. Se, mitä Jumala on varannut omilleen, ylittää kaiken, mitä voimme täällä kuvitella

Pidetään siis ajatuksemme kiinnitettynä ylhäisiin asioihin ja eletään muukalaisina maan päällä sillä ilolla, että kerran saamme nähdä Herramme kasvotusten. 

"Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi."

Oliko Ellen G. White väärä profeetta?

Ellen G. White (1827–1915) oli yksi seitsemännen päivän adventistikirkon perustajista ja heidän keskuudessaan merkittävä profeetaksi väitetty hahmo. Hän kirjoitti lukuisia kirjoja, joista tunnetuin lienee vuonna 1858 ensimmäisen kerran ilmestynyt Suuri taistelu. Teos on kuitenkin kokenut useita laajennuksia ja uudistuksia vuosien varrella. 

Ellen G. White väitti saaneensa suoria näkyjä ja ilmestyksiä Jumalalta, ja hänen kirjoituksensa ovat adventistien opetuksen kulmakiviä. Hänen kannattajansa pitävät edelleen häntä "Jumalan sanansaattajana" – siitäkin huolimatta, että monet hänen väitteensä ja ennustuksensa osoittautuivat vuosien saatossa vääriksi ja herättivät suurta kritiikkiä.

Tarkastellaanpa muutamia Ellen G. Whiten väitteitä ja ennustuksia, jotka osoittautuivat virheellisiksi:

1. Elämä muilla planeetoilla

Ellen G. White väitti nähneensä esimerkiksi Enochin elävän Jupiterilla tai Saturnuksella (Early Writings, s. 39–40). Tämä ei ainoastaan ole ristiriidassa tieteellisen tiedon kanssa, vaan myös Raamatun opetusten, jotka eivät tue elämää muualla maailmankaikkeudessa.

2. Jerusalemin tuhoutuminen lopullisesti

White kirjoitti, että Jerusalemia ei enää koskaan rakennettaisi uudelleen (Early Writings, s. 75). Tämä on selvästi väärin, sillä Jerusalem on ollut jatkuvasti asutettu ja rakennettu useaan kertaan, erityisesti modernina aikana.

3. Jeesuksen paluu vuonna 1850

White väitti, että Jeesus palaisi vain muutaman kuukauden kuluessa vuonna 1850 (Early Writings, s. 58). Tämä ei kuitenkaan toteutunut.

4. Vuonna 1856 eläneiden adventistien piti nähdä Jeesuksen paluu

White kirjoitti, että jotkut vuonna 1856 elossa olleet adventistit tulisivat näkemään elämänsä aikana Jeesuksen toisen tulemuksen (Testimonies for the Church, vol. 1, s. 131–132). Kaikki tuolloin eläneet adventistit ovat kuitenkin jo kauan sitten kuolleet.

5. Yhdysvaltain sisällissota ja Jeesuksen paluu

White väitti, että sisällissota oli merkki Jeesuksen pian tapahtuvasta paluusta (Testimonies for the Church, vol. 1, s. 260). Tämäkään ei toteutunut.

6. Kristuksen paluu ennen orjuuden loppumista

White ennusti, että Jeesus palaisi ennen orjuuden lakkauttamista Yhdysvalloissa (Early Writings, s. 35). Tässä väitteessä on kyse hänen kirjansa Early writings sivulla 35 olevasta tekstistä. Siinä hän kuvailee näkemäänsä näkyä Jeesuksen toisesta tulemuksesta ja maailman tulevista tapahtumista. Hän ei suoraan ja yksiselitteisesti sano, että Jeesus palaisi ennen orjuuden lakkauttamista, mutta näihin hänen varhaisiin kirjoituksiin sisältyi spekulaatioita siitä, että maailmanhistorian tapahtumat, kuten sisällissota ja orjuus viittaisivat Jeesuksen pikaiseen paluuseen. Orjuus lakkautettiin Amerikassa vuonna 1865. Jeesuksen toinen tulemus ei tapahtunut ennen tätä eikä se ole tapahtunut vielä nytkään vuoden 2024-2025 taitteessa. On tietysti tosiasia, että Jeesus palaa, mutta sen ajankohdan tietää yksin Jumala. Jos White nimenomaisesti väitti Kristuksen palaavan ennen orjuuden loppua, niin hänen odotuksensa eivät joka tapauksessa toteutuneet.

7. Sapatti Jumalan sinettinä

White väitti, että lauantain sapatti on Jumalan sinetti, joka erottaa adventistit muusta ihmiskunnasta tuomiopäivänä. Raamatusta ei kuitenkaan löydy tukea tälle tulkinnalle.

8. Kielillä puhuminen demonista? 

White väitti, että kielillä puhuminen on demonista alkuperää. Tämä on ristiriidassa Raamatun opetusten kanssa (1. Kor. 12:10, 1. Kor. 14:39), joissa kielillä puhumista pidetään Pyhän Hengen lahjana.

9. Pedon luku 666 ja paavi

White yhdisti Ilmestyskirjan luvun 666 paaviin ja katoliseen kirkkoon. Tämä tulkinta on kiistanalainen, eikä sen tueksi ole löytynyt selkeitä historiallisia todisteita.

Mitä näiden esimerkkien perusteella voi päätellä?  Ellen G. White esitti todella monia väitteitä, jotka ovat osoittautuneet virheellisiksi. Raamatun mukaan yksi väärän profeetan tunnusmerkki on se, että hänen ennustuksensa eivät toteudu (5. Moos. 18:21–22). Monet Whiten ennustukset ovat paitsi toteutumattomia, myös ristiriidassa Raamatun opetusten kanssa.

Koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä on hyvää

Raamattu kehottaa meitä koettelemaan kaikki opetukset ja pitämään kiinni vain siitä, mikä on hyvää (1. Tess. 5:21). Ellen G. White saattoi olla lahjakas kirjailija ja vaikuttaja, mutta aitona Jumalan profeettana häntä on hänen virheellisten ennustustensa ja opetustensa perusteella vaikea pitää. Kristittyinä meidän tulee turvautua ennen kaikkea Raamattuun Jumalan ilmoituksen lähteenä sekä suhtautua kriittisesti kehen tahansa, joka väittää puhuvansa Jumalan nimissä.

Miksi Jumala sallii kärsimyksen? - Raamatun valossa pohdittuna

Onkohan mikään kysymys herättänyt yhtä paljon pohdintaa, keskustelua ja ehkä jopa turhautumista kuin tämä: Jos Jumala on rakastava, miksi maailma on täynnä kärsimystä? Tämä kysymys toistuu yhä uudelleen keskusteluissa, foorumeilla ja ihmisten ajatuksissa – ja syystä. Kärsimys, olipa se ihmisten tai eläinten kokema, tuntuu olevan ristiriidassa sen kuvan kanssa, jonka moni yhdistää rakastavaan Jumalaan.

Mutta miten Raamattu itse vastaa tähän kysymykseen? Onko Jumala todella vastuussa maailman kärsimyksestä? Tarkastellaan muutamia avainkohtia, jotka valaisevat asiaa.

Jumala ei hallitse tätä maailmaa – vielä

Raamatun mukaan tämä maailma on pahan vallassa: "Me tiedämme, että olemme Jumalasta, ja tämä maailma on pahan vallassa" (1. Joh. 5:19). 

Tämä tarkoittaa, että nykymaailmaa hallitsee Saatana, ei Jumala. Myös Jeesus itse vahvisti tämän useaan otteeseen. Esimerkiksi Johanneksen evankeliumissa Hän sanoo:

"En minä enää puhu paljoa teidän kanssanne, sillä maailman ruhtinas tulee, ja minussa hänellä ei ole mitään." (Joh. 14:30)

Tässä Jeesus viittasi Saatanaan, joka Raamatussa kuvataan "tämän maailman ruhtinaaksi." Jeesus tiesi, että hänen ristinkuolemansa hetki lähestyi, ja paholainen yrittää käyttää ihmisiä ja olosuhteita toteuttaakseen pahuuden suunnitelmansa.  Erämaassa Saatana tarjosi Jeesukselle kaikkia maailman valtakuntia ja niiden loistoa sanoen:

"Kaiken tämän vallan ja loiston minä annan sinulle, sillä se on annettu minun haltuuni, ja minä annan sen kenelle tahdon. Jos kumarrut minun eteeni, kaikki on sinun." (Luuk. 4:5-7)

Jeesus ei siis kiistänyt Saatanan väitettä siitä, että sillä todella on jonkinlainen valta tässä maailmassa synnin, pimeyden ja kuoleman kautta, ja että maailman valtakunnat kuuluivat hänelle. Tämä hiljainen hyväksyntä on merkittävä – se osoittaa, että maailma todella on Saatanan vallassa. Silti Jeesus teki selväksi, ettei Saatanalla ole mitään todellista otetta häneen, sillä Jeesus on täysin synnitön ja riippumaton sen vallasta.

Miksi Jumala sallii tämän?

Tämä herättää väistämättä seuraavan kysymyksen: Miksi Jumala sallii Saatanan hallita maailmaa? Vastaus löytyy Raamatun suuremmasta tarinasta. Jo Eedenin puutarhassa ihminen valitsi kuunnella Saatanaa Jumalan sijaan. Tämä valinta toi synnin, kuoleman ja kärsimyksen maailmaan (1. Moos. 3). Jumala ei pakottanut ihmistä valitsemaan Häntä, koska todellinen rakkaus edellyttää vapautta.

Jumala on antanut ihmisille ja enkeleille vapauden tehdä valintoja – ja sen mukana tulee myös vastuu näiden valintojen seurauksista. Saatanan hallinta ja maailman tila ovat seurausta tästä vapaasta tahdosta.

Jeesuksen tehtävä ja toivo tulevaisuudesta

Vaikka Jumala ei tällä hetkellä hallitse maailmaa, Hän ei ole luopunut suunnitelmastaan. Raamattu kertoo, että Jeesus tuli maailmaan tuomaan toivon ja lunastuksen. Hänen uhrinsa ristillä avasi oven uudelle maailmalle, jossa kärsimys ei enää ole osa elämää. Tämä maailma ei ole pysyvä – Jumala on luvannut uuden taivaan ja maan, jossa kaikki on hyvin:

Ja Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, ja ei kuolemaa pidä silleen oleman, eikä itkua, eikä parkua, eikä kipua pidä silleen oleman; sillä ne entiset pois menivät.  (Ilm. 21:4)

Jeesus ei luvannut seuraajilleen helppoa elämää tässä maailmassa. Päinvastoin, Hän sanoi:

"Maailmassa teillä on ahdistus, mutta olkaa rohkeat: minä olen voittanut maailman." (Joh. 16:33)

Missä Jumala on kun kärsimme?

Monet ihmiset elävät rohkeasti ja itsenäisesti, uskoen etteivät tarvitse Jumalaa. He rakentavat elämänsä omien voimavarojensa varaan ja ajattelevat, että selviävät kaikesta yksin. Mutta kun tapahtuu jotain odottamatonta – kuten liikenneonnettomuus tai muu tragedia – nämä samat ihmiset usein huutavat tuskissaan: "Miten tällaista voi tapahtua? Missä on Jumala juuri silloin, kun me tarvitsemme häntä?"

Niin monet kysyvät kärsimyksen hetkellä: "Missä Jumala on?" Vastaus on yksinkertainen mutta syvällinen: Hän on lähellä. Raamattu vakuuttaa, että Jumala näkee kärsimyksemme ja välittää. Hän kutsuu meitä turvautumaan Häneen, erityisesti vaikeina hetkinä:

"Hän on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, ja pelastaa ne, joilla on murtunut mieli." (Ps. 34:19)

Jumala ei ainoastaan ole lähellä, vaan Hän toimii myös suuremmassa mittakaavassa. Hän on luvannut poistaa kärsimyksen lopullisesti. Kärsivällisyydellään Hän antaa ihmisille mahdollisuuden kääntyä Hänen puoleensa, ennen kuin Hän puuttuu maailman tilaan:

"Ei Herra viivytä lupaustansa, (niinkuin muutamat sen viipyvän luulevat,) vaan hän on meidän kanssamme kärsiväinen, ja ei tahdo, että jonkun pitäis hukkuman, vaan että jokainen itsensä parannukseen kääntäis."(2. Piet. 3:9).

Valinta on sinun

Kärsimys ja pahuus ovat todellisuutta, mutta niin on myös Jumalan rakkaus. Hän ei ole hylännyt luomakuntaansa, vaikka maailman tila näyttääkin sekavalta. Jokaisella on mahdollisuus valita, kenen puoleen kääntyy: joko tämän maailman ruhtinaan vai Luojansa, joka kutsuu rakkaudella ja tarjoaa toivoa.

Lopulta kyse ei ole vain siitä, miksi Jumala sallii kärsimyksen, vaan siitä, miten me vastaamme Hänen rakkauteensa ja armoonsa tässä rikkonaisessa maailmassa.

"Jeesustrauma" ja sen vaikutukset: Miksi kristinuskon läsnäolo herättää ristiriitoja?

Viime aikoina julkisessa keskustelussa on noussut vahvasti esiin ikäänkuin eräänlainen "jeesustrauma." Mikä tämä tällainen ilmiö oikeastaan on? Onko se psyykkinen häiriö vai ajan hengen luoma kiusaantunut reaktio kristinuskon läsnäoloon? Vaikuttaa siltä, että kyseessä on monien kohdalla tunneperäinen torjunta kaikkea kristinuskoon viittaavaa kohtaan, oli kyseessä sitten Jeesuksen nimi joululaulussa, Suvivirsi kevätjuhlassa tai joulu, pääsiäinen tai helatorstai, joiden perimmäinen merkitys liittyy vahvasti Jeesukseen Kristukseen. Kummallista kyllä, nämä pyhät tuntuvat silti hyvin kelpaavan ihmisille vapaapäivinä ja juhlahetkinä.

Mikä saa ihmisen reagoimaan niin voimakkaasti toisten uskonnon harjoittamiseen? Onko kyseessä henkilökohtainen kipu, pettymys, väärinymmärrys tai jopa oma sisäinen ristiriita, josta Jeesuksen nimi muistuttaa? 

Raamattu on kylläkin ennustanut tämän: "Joka häpeää minua ja minun sanojani, sitä Ihmisen Poika häpeää, kun hän tulee kirkkaudessaan" (Luuk. 9:26). Jeesuksen nimi on herättänyt jakautuneita tunteita kautta historian, ja nykypäivänä se näyttää olevan erityisen kipeä asia.

Jeesustrauma koulumaailmassa ja julkisessa tilassa

Erityisesti koulumaailmassa tämä ilmiö nousee näkyväksi. Ajatus siitä, että Jeesuksen nimi mainitaan jossain yhteydessä tai kevätjuhlassa lauletaan Suvivirsi, saa jotkut ihmiset nousemaan barrikadeille. Tämä torjunta ei ole vain yksilöllistä, vaan siitä on tullut osa kulttuurimme maallistunutta ilmapiiriä. Samalla kuitenkin peräänkuulutetaan suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta – mutta mitä tapahtuu, kun kristinusko ei mahdukaan tähän narratiiviin?

On hyvä kysyä, miksi kristinuskon vaikutus koetaan niin pelottavana. Voisiko kyseessä olla tietynlainen kulttuurinen koulukiusaaminen, jossa pieni, mutta äänekäs vapaa-ajattelijoista koostuva vähemmistö yrittää tukahduttaa enemmistön perinteet? Historia osoittaa, että kristinuskon periaatteet – rakkaus, armo ja totuus – ovat rakentaneet pohjan länsimaiselle sivistykselle. Ilman kristillisiä arvoja maailmamme näyttäisi hyvin erilaiselta.

Menetetty perusta – mitä tapahtui?

Vielä muutama vuosikymmen sitten Suomi oli kristilliseksi katsottu maa, jossa kristinusko oli luonnollinen osa arkea. Presidentti Kyösti Kallio ohjeisti vaimonsa Kaisan rohkaisemana kansaa rukoilemaan Talvisodan aikana, ja ihme tapahtui. Talvisodan rauha solmittiin olosuhteissa, jotka tuntuivat mahdottomilta. Tämän seurauksena suomalaiset jaksoivat uskoa ja taistella ylivoimaisen vihollisen edessä.

Mutta 1980-luvulla alkoi salakavalasti luopumus. Maallistuminen astui esiin, ja Jumalan siunaus alkoi kadota kansakunnastamme. Uskonto siivottiin pois kouluista, julkisesta keskustelusta ja lopulta myös ihmisten sydämistä. Tulokset näkyvät: arvotyhjiö, lasten ja nuorten sekasorto, pahoinvointi sekä identiteettikriisit ovat vain osa tätä kehitystä.

Onko toivoa?

On lohdullista, että vielä nykyäänkin kristinusko näkyy edes jossain määrin Suomessa. Presidentti Sauli Niinistö toivotti useana vuonna uuden vuoden puheessaan Jumalan siunausta kansallemme. Tuleeko tuleva presidentti Alexander Stubb jatkamaan tätä perinnettä, vai olemmeko todistamassa viimeisiä linkkejä kristilliseen perintöömme?

Raamattu varoittaa meitä: "Jos he ovat vainonneet minua, he vainoavat myös teitä" (Joh. 15:20). Mutta meillä on toivo. Kristittyinä saamme tosin kantaa Kristuksen pilkkaa harteillamme ja pysyä ulkopuolella leirin – siinä on kuitenkin myös meidän voitomme. Meidän tehtävämme on rukoilla lähimmäistemme puolesta ja voittaa sieluja  Kristukselle.

Paluu rukouksen ja uskon voimaan

Suomella on onneksi vielä mahdollisuus palata juurilleen. Rukous, nöyryys ja anteeksiantamus ovat avaimia, jotka voivat kääntää suuntamme. Me emme voi väistää Jeesusta – Hän on ajanlaskumme keskipiste, pyhäpäiviemme syy ja historiamme Herra. Ehkä olisi siis aika lakata kapinoimasta Häntä vastaan ja löytää sen sijaan rauha Hänen nimeään kantavan ristin juurelta. Sillä veri Golgatan kummulta virtaa vielä tänäkin päivänä.

Valitettavasti Suomi on erittäin kovaa maaperää hengelliselle herätykselle. Kansaamme luonnehtii itsepäisyys ja ylpeys, ja ilman suurempia koettelemuksia paluuta kristinuskon äärelle tullaan näkemään. Kuitenkin jo korona-aika herätti monia etsimään toivoa Jumalan sanasta, ja kiinnostus hengellisiä asioita kohtaan kasvoi ainakin hetkellisesti. Tämä kertoo siitä, että kun elämä kolhii ja vakavat kriisit iskevät, ihminen usein muistaa tarvitsevansa jotain itseään suurempaa.

Mutta paljon kovemmat koettelemukset täytyy vielä kohdata ennen kuin tämä kansa kääntyy. Tämä tapahtuu varmasti aikanaan, sillä jokaisen ihmissydämen syvimmässä sopukassa on tietoisuus siitä, että Jumala on olemassa ja että Hän on meidät luonut. Ylpeytemme on kuitenkin paaduttanut sydämemme, ja uskomme tieteeseen on mennyt niin pitkälle, että monet kuvittelevat olevansa itse Jumalan veroisia. Ihminen palvoo itseään ja omaa viisauttaan, mutta tämä tie johtaa vain tyhjyyteen.

Etkö sinäkin haluaisi liittyä niiden joukkoon, jotka rukoilevat kansamme ja läheistensä puolesta? Pyydä rohkeasti voimaa elää uskoasi todeksi – Jeesuksen nimessä on pelastus, jota mikään maallinen ideologia ei voi sammuttaa. "Hän on se kallio, jonka rakentajat hylkäsivät, mutta josta tuli kulmakivi" (Matt. 21:42). 

Kun ihmisen sydän tarpeeksi monta kertaa särkyy, se on valmis vastaanottamaan totuuden – ja silloin kansamme voi löytää tien takaisin Herran luo.

Miksi nykyihmiset pilkkaavat Jumalaa?

Elämme ajassa, jossa Jumalan olemassaolo on monille ihmisille täysin yhdentekevä. Uskonto nähdään vanhentuneena, turhana tai jopa vahingollisena. Ihmiset pilkkaavat Jumalaa avoimesti, ja monet julistavat ylpeästi, etteivät tarvitse häntä. Mutta pysähdytään hetkeksi tämän ilmiön äärelle: miksi Jumala – kaiken Luoja – herättää niin monessa nykypäivän ihmisessä torjuntaa, pilkkaa tai välinpitämättömyyttä?

Ihmisten sydämet paatuvat

Kristinuskon mukaan jokaisella ihmisellä on etsikkoaikoja – hetkiä, jolloin Jumala kutsuu heitä yhteyteensä. Sanotaan, että Jumala kutsuu kolmesti, mutta todellisuudessa ovi on aivan viime metreille asti auki. Nämä hetket ovat kallisarvoisia, mutta jos niihin ei vastaa, sydän voi paatua. Paatunut sydän ei enää kuule Jumalan kutsua eikä välitä totuudesta. Tämä ei kuitenkaan tee Jumalaa olemattomaksi eikä helvettiä mielikuvituksen tuotteeksi. On selvää, että ihminen saa valita, viettääkö hän iäisyytensä taivaassa vai kadotuksessa. Valinta tehdään tässä ajassa, ei sen jälkeen.

Valitettavasti monille helvetistä puhuminen ei enää kosketa. Helvetti on hylätty aihe monissa kirkoissa, myös evankelisluterilaisessa kirkossa, vaikka Raamattu on sen osalta hyvin selkeä. Ihmisiä ei haluta pelotella, mutta samalla heidät jätetään vaille totuutta. Mutta voiko olla mitään tärkeämpää kuin se, missä vietämme iäisyytemme?

Elämä ilman Jumalaa

Tämän päivän ihminen elää usein niin, että Jumala on täysin merkityksetön. Arki täyttyy työstä, viihteestä, somesta, itseilmaisusta ja kulutuksesta. Ajatus Jumalasta herää ehkä vain silloin, kun joku kuolee. Kun julkisuuden henkilö menehtyy, somessa toivotellaan "kevyitä multia" ja "hyvää taivasmatkaa." Mutta miksi taivasmatka olisi itsestäänselvyys, jos Jumala ja iäisyys eivät yhtään kiinnostaneet elämän aikana? Ei taivasta voi saada vain "oletuksena," että kaikille kävisi joka tapauksessa hyvin. Ei, sillä se on Jumalan lahja niille, jotka ovat vastanneet hänen kutsuunsa.

Monet ihmiset sanovat, että he eivät tarvitse Jeesusta. He elävät rohkeasti niin kuin kaikki olisi heidän hallinnassaan. Mutta entä sitten, kun elämä yhtäkkiä loppuu? Kun kuolema tulee lähelle, moni huomaa, ettei uskallakaan kohdata sitä ilman Jeesusta. On totta, että valinnan voi tehdä viime hetkelläkin – Jumalan armo ulottuu sinnekin. Mutta kuinka suuri menetys onkaan elää koko elämänsä ilman Jumalan rauhaa ja toivoa?

Uskon lahja rikastuttaa elämää

Itselleni uskovana kristittynä eläminen on ollut elämäni syvin siunaus ja rikkaus. Jumalan rauha, hänen ehtymätön rakkautensa ja lupauksensa iankaikkisesta elämästä ovat antaneet elämälleni tarkoituksen, jota en löytänyt mistään muualta. Ei ihmisviisaudesta, ei sielunvaelluksen ajatuksesta eikä mistään itse rakennetuista uskomuksista – vaan ainoastaan Raamatusta. Uskossa eläminen ei ole tehnyt elämästäni helppoa tai täydellistä, mutta se on tehnyt siitä merkityksellistä ja kantanut vaikeimpien hetkien yli. 

Kristittynä eläminen merkitsee minulle toivoa, joka ulottuu yli tämän elämän rajojen – toivoa siitä, että kerran saan astua Jeesuksen luo taivaaseen. Tämä toivo ei perustu omiin voimiin tai ansioihini, vaan Jumalan lupaukseen ja armoon. Se on varmuus, joka ei järky, vaikka elämä olisi täynnä epävarmuutta. 

Elämä on hauras eikä voi koskaan tietää, mitä huominen tuo tullessaan. En voi koskaan tietää edes sitä, heräänkö enää aamulla. Kuolema voi tulla odottamatta, kuten aivoverenvuoro tai onnettomuus. Mutta uskon lahjan myötä minun ei tarvitse tätä pelätä, sillä tiedän, että olen valmis. Olen Jumalan armoon turvaten varma siitä, mihin olen matkalla silloin, kun tämä elämä päättyy. Siinä on rauha, jota mikään maallinen ei voi tarjota.   

Älä pidä Jumalan armoa halpana

Jumalan armo on ääretön, mutta sitä ei tule pitää halpana. Kun Jumala kutsuu, kutsuun kannattaa vastata. Ei ole mitään tärkeämpää kuin elää yhteydessä Luojaansa ja tietää, että on tärkeintä olla valmis kohtaamaan hänet silloin, kun tämä elämä päättyy. Jumala ei kutsu meitä yhteyteensä vain iäisyyttä varten, vaan myös tätä elämää varten. Hänen rakkautensa on suunnaton, ja hän haluaa tarjota sinulle anteeksiannon, rauhan ja toivon.

Jos kuulet Jumalan kutsun, älä viivyttele. Tartu siihen tänään, sillä huomisesta ei ole kenellekään takeita.

Rakkaus ei koskaan kuole – saammeko tavata lemmikkimme taivaassa?

                          

Eläimet ovat olennainen osa Jumalan luomakuntaa. Monelle meistä lemmikit eivät ole vain eläimiä: ne ovat perheenjäseniä, joiden menetys voi tuntua paljon raskaammalta kuin menettää joku etäiseksi jäänyt sukulainen. Näiden rakkaiden lemmikkien kanssa jaamme vuosien varrella elämämme ilot ja surut. Siksi niiden menettäminen tekee aina erityisen kipeää. 

Meillä oli vuosina 1994 – 2007 ilonamme collie nimeltä Macy. Se saavutti lähes 13 vuoden iän, mikä on kunnioitettava ikä sen kokoiselle koiralle. Macy oli meille hyvin rakas –  uskollinen kumppani, joka tuntui ymmärtävän puheemmekin. Macy kulki  aina mukanamme kaikkialle minne vain suinkin pystyimme ottamaan sen mukaan – jopa linja-autoon se hyppäsi ketterästi, jos matka vei kauemmas. Macy vihasi yli kaiken erossa oloa meistä, rakkaista omistajistaan. Kun jompi kumpi meistä tuli työpäivän päätteeksi kotiin, niin koko kortteli sen kyllä kuuli. Sen kiintymys meihin oli niin voimakasta, että jos joku toinen koira sattui tulemaan liian lähelle, Macy asettui omistajan elkein väliin. Se tuntui tahtovan varmistaa, että kaikki meidän antamamme huomio kuului vain ja ainoastaan sille. Vaikka Macyn poismenosta on kulunut lähes 18 vuotta, niin nämä hyvät ja hauskat muistot elävät edelleenkin.

Se päivä, jolloin Macy jouduttiin lopettamaan, on ollut yksi elämäni raskaimmista. En tiennyt edes eläinlääkäriin mennessä, että juuri sinä päivänä joutuisin hyvästelemään  sen lopullisesti. Sen elimistö oli jo äärirajoillaan – voimat ehtyneet, eikä keho enää jaksanut pitää kaikkea hallinnassa. Kun eläinlääkäri ehdotti viimeisen piikin antamista, minun ei auttanut kuin myöntyä. Eläinhoitaja vei minut hetkeksi syrjään ja selitti käytännön kulun. Hän kertoi, että ensin annettaisiin piikki, joka rauhoittaisi, ja sen jälkeen toinen, joka pysäyttäisi sydämen hellästi. Kun palasin Macyn luo, eläinlääkäri oli jo antanut sille ensimmäisen piikin. Se makasi lattialla, raukeana mutta yhä täysin tietoisena. Kun asetuin sen eteen, se kohotti tassunsa ja huitaisi minua sillä lempeästi – ikään kuin rohkaisten ja kiittäen. Katsoessani sen silmiin näin niissä hyvin rakastavan katseen, mikä kertoi kaiken, mitä meidän välillämme oli: rakkauden, luottamuksen ja vuosien yhteiset muistot. Sen katse kertoi, että meidän on erottava, mutta rakkaus välillämme ei koskaan kuolisi. Se hetki jäi mieleeni ikuisesti. Yhä vieläkin, kun muistelen sitä, silmäni kostuvat kyynelistä ja sydämeni täyttyy kaipauksesta. Samalla tunsin kuitenkin kiitollisuutta siitä, että sain olla Macyn rinnalla loppuun asti saattelemassa sitä viimeiselle matkalle.

Rakkaan lemmikin poismeno jättää jälkeensä tyhjiön, jota on etenkin aluksi mahdotonta täyttää. Koti ei enää tunnu samalta, kun rakas ystävä ei ole siellä vastassa. Huomaat katselevasi niitä tuttuja paikkoja, joissa sillä oli tapana oleskella, mutta nyt ne ovat hiljaisia ja autioita. Olihan Macy ollut osa elämäämme 13 vuoden ajan.

Macyn poismenon jälkeen tapahtui jotain erikoista. Menin muutama päivä myöhemmin hakemaan sen tuhkauurnaa pieneläintuhkaamosta. Kun uurna ojennettiin minulle pienessä pahvilaatikossa, hätkähdin: laatikko selvästi hohkasi kuumuutta ja lämpöä. Siinä hetkessä tuli voimakas tunne kuin Macy olisi läsnä ja jälleen iloisena vastassa, aivan kuten aina, kun olin mennyt hakemaan sitä jostain tai saavuin kotiin työpäivän jälkeen. "Ihanaa kun tulit." Kysyin tuhkaamon työntekijältä, oliko tuhkaus tehty ihan äsken, koska tuhka tuntui yhä niin lämpimältä. Mies kuitenkin vakuutti, että tuhkaus oli tehty jo edellisenä päivänä. Myöhemmin samana päivänä, kun vaimoni sai tämän saman laatikon käsiinsä, hänkin tunsi saman lämmön hohkaavan sen sisältä. Tälle ei löytynyt järjellistä selitystä. Siinä tuntui olevan jälleen muistutus siitä, miten syvä ja erityinen side meillä oli Macyn kanssa – sellainen, joka ylittää vajavaisen ihmismielen sekä maailman rajat. Monella muullakin tapaa tunsin jatkossa, että Macy oli yhä läsnä. Näin siitä toistuvasti unia, joissa se oli aivan yhtä elävä kuin ennenkin. Heräsin usein niin, että puristin sitä kainalossani, tuntien sen tutun turkin tuoksun kuin se olisi ollut aivan vierelläni. Se tuntui niin todelliselta, ettei kaikki voinut olla pelkkää alitajunnan tuotosta. 

Kysymys siitä, saammeko tavata rakkaat lemmikkimme vielä taivaassa, on aina ollut sydäntäni lähellä. Raamattu ei nimittäin suoraan vastaa tähän kysymykseen. Sen sivuilla kerrotaan kuitenkin uudesta taivaasta ja uudesta maasta, jossa eläimet elävät harmoniassa:

"Susi käy paimenen kanssa, leijona syö rehua kuin härkä, ja käärme syö pölyä. Missään minun pyhällä vuorellani ei tehdä pahaa eikä vahinkoa" (Jes. 65:25). Tämä antaa toivoa siitä, että Jumalan uudessa luomakunnassa eläimillä on paikkansa, joten miksi siellä ei voisi olla myös omat lemmikkimme.

Billy Grahamilta, tunnetulta evankelistalta, oli joskus kysytty samaa aihetta. Hän oli vastannut, että vaikka Raamattu ei kerro varmasti, saammeko nähdä lemmikkimme taivaassa, voimme luottaa Jumalan hyvyyteen. Graham on todennut: "Jos lemmikin läsnäolo lisää sinun iloa taivaassa, on mahdollista, että Jumala antaa sen tapahtua." Tämä lohduttaa ja muistuttaa, että Jumala tuntee sydämemme ja ilomme lähteet.

Lemmikit taivaassa - mutta missä niiden omistajat?

Monet ihmiset ovat kertoneet rajakokemuksistaan – hetkistä, joissa he ovat kokeneet yliluonnollisia asioita, kuten taivaan kauneuden tai kadotuksen kauhut. Näitä kertomuksia on vaikea arvioida, mutta ne herättävät monesti ajatuksia. Kuulin hiljattain yhden erityisen tarinan, joka jäi mieleeni.

Erään naisen sydän oli pysähtynyt joksikin aikaa, ja sen aikana hän oli saanut käydä taivaassa. Hänen kertomansa asiat taivaan kauneudesta olivat pysäyttäviä. Hänen kokemuksessaan oli eräs yksityiskohta, joka koski lemmikkieläimiä.  Nainen kertoi nimittäin nähneensä taivaassa paljon eläimiä, kuten kissoja ja koiria, jotka olivat olleet ihmisten lemmikkeinä maan päällä. Mutta hän ei nähnyt siellä niiden omistajia. Hän ymmärsi tämän johtuvan siitä, että näiden eläinten omistajat eivät olleet taivaassa, koska he eivät olleet elinaikanaan vastaanottaneet Jeesusta.

Tämä havahduttava kertomus kumoaa juuri sen yleisen käsityksen, että taivaaseen vain "mennään" automaattisesti ilman mitään  uskon kilvoittelemista tai valinnan tekemistä tässä ajassa. Raamatun mukaan tie taivaaseen kulkee Jeesuksen kautta, ja ilman häntä yhteys ikuiseen elämään jää saavuttamatta. Tämä naisen kokemus muistutti jälleen, kuinka tärkeää on varmistaa paikkansa taivaassa jo tässä elämässä. Se havahduttaa miettimään – olemmeko me todella itse valmiita?

Rohkaisun sana lopuksi

Voimme kiittää Jumalaa kaikista niistä lemmikeistä, jotka Hän on antanut osaksi elämäämme. Olen aina ajatellut, että Jumala on antanut meille lemmikit tänne iloksemme, jotta elämä tässä murheen laaksossa olisi helpompi kestää. Siksi lemmikit eivät ole vain eläimiä, vaan lahjoja, jotka tuovat iloa, lohtua ja rakkautta päivittäiseen elämäämme. Eläinten kanssa jaetut hetket – niiden kiintymys, uskollisuus, nauruntäyteiset hetket sekä rauha – ovat kuin pieniä pilkahduksia taivaallisesta rakkaudesta, joka ylittää kaiken ajallisen ja paikallisen. Tällainen lemmikeiltä saatu rakkaus on jotain niin puhdasta ja aitoa kuten Jumalan rakkaus vain voi olla. Siksi uskon täysin siihen, että rakkaus ei koskaan katoa – ei ihmisten, ei lemmikkien välillä. Se jatkuu, vaikka elämä veisikin meidät eri poluille. Jos joku ihminen vihaa eläimiä, hänen tunne-elämässään on mielestäni jotain syvästi kadoksissa.

Vaikka emme voi varmasti tietää, saammeko vielä kohdata lemmikkimme taivaassa, tiedämme, että Jumalalle mikään ei ole mahdotonta. Meillä on niin hyvä ja rakastava Jumala. Hänen suunnitelmansa ylittävät ymmärryksemme. Kun viimeinen hetkemme kerran koittaa ja jos saamme astua Jeesuksen omina

Taivaan kotiin, siellä odottaa täydellinen ilo ja rauha. Miksei siis rakkaiden omaistemme ja ystävien lisäksi rakkaat lemmikkimme voisi olla ilonamme myös siellä. 

Ajanvieteviihteen vaarat: Kuinka Saatana käyttää joutilaisuutta aseena

Moderni elämä tarjoaa ennennäkemättömän paljon vapaa-aikaa, mutta tuo samalla mukanaan uudenlaisen hengellisen vaaran. Joutoaika, joka voisi olla mahdollisuus hengelliseen kasvuun ja Jumalan etsimiseen, muuttuu usein synnin ja turhuuden näyttämöksi. Miksi näin käy, ja miten meidän tulisi suhtautua viihteen täyttämään arkeemme?

Saatana hyödyntää joutoaikaa

Saatana pelkää yhtä asiaa: että ihminen pysähtyisi ja antaisi ihmisten ajatusten harhailla hengellisiin kysymyksiin. Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen? Miten voisin pelastua? Tällaiset kysymykset ovat portti herätykseen, mutta saatana tekee kaikkensa tukahduttaakseen ne. Hänen keinonsa on yksinkertainen mutta tehokas: pitää meidät jatkuvasti kiireisinä, jopa vapaa-ajallamme.

Televisiot, älypuhelimet ja internet ovat nykyajan jatkuvia viihteen lähteitä, jotka täyttävät jokaisen hiljaisen hetken. Televisiotarjonta pursuaa tosi-tv-ohjelmia, jotka heijastavat tämän maailman loistoa ja houkutuksia. Nämä ohjelmat usein ihannoivat pettämistä, pinnallisia ihmissuhteita ja itsekkyyttä, tarjoten sanomaa, joka korostaa maailman arvoja. Näennäisesti harmittomalta vaikuttava ajanviete voi huomaamatta muuttua hengelliseksi ansaksi, joka etäännyttää meitä Jumalasta ja vie huomion pois siitä, mikä on todella kestävää ja pyhää.

"Miehen puolikkaat" – Viihteen todellinen sanoma

Esimerkkinä tästä voidaan mainita amerikkalainen televisiosarja Miehen puolikkaat (Two and a Half Men). Sarja on saavuttanut valtavan suosion, mutta sen huumori ja sisältö ovat kaksimielisiä ja Jumalan sanan vastaisia. Sarjassa pikkupoikaa näytellyt Angus T. Jones kääntyi myöhemmin kristityksi ja irtisanoutui julkisesti sarjasta.

Miehen puolikkaat -sarjan entinen tähti Jones, joka näytteli Jake Harperia, antoi kristillisen todistuksensa ja varoitti ohjelman hengellisistä vaikutuksista.

"Jake ei merkitse mitään. Hän on olematon hahmo," Jones sanoi videolla, joka julkaistiin Forerunner Chronicles -nimisen kristillisen ryhmän kanavalla. "Jos katsot Miehen puolikkaita, lopeta sen katsominen. Olen itse mukana siinä sarjassa, mutta en halua olla. Lopeta sen katsominen ja pään täyttäminen saastalla. Ihmiset sanovat, että se on vain viihdettä. Tee kuitenkin tutkimusta television vaikutuksista ja aivoistasi. Lupaan, että tulet joutumaan tekemään päätöksiä television suhteen, erityisesti sen osalta, mitä katsot."

Jones jatkoi lausuntoaan vihjaten, että sarja on osa "vihollisen" – viitaten todennäköisesti Saatanaan – suunnitelmaa. "Jos teen jotain pahaa, en halua olla osa sitä. En halua osallistua vihollisen suunnitelmaan. … Et voi olla todellinen jumalaapelkäävä ihminen ja olla mukana sellaisessa televisio-ohjelmassa. Tiedän, etten voi. Minulle ei ole hyväksyttävää yhdistää sitä, mitä opin Raamatusta, ja olla samalla mukana siinä ohjelmassa."

Yhdessä Miehen puolikkaat-ohjelman jaksoista Charlien Saatanaa palvovalla tyttöystävällä on taito yliluonnollisiin asioihin, ja hän näyttää olevan syynä outoihin tapahtumiin Harperin talossa.

Jones, joka oli tuolloin 19-vuotias, kertoi ajatuksistaan myös Los Angelesissa järjestetyssä Voice of Prophecy -tapahtumassa, jossa hän osallistui jumalanpalvelukseen ja antoi henkilökohtaisen todistuksensa.

Jonesin sanat ovat herätyshuuto: "Lopettakaa sen katsominen. Se on turhaa, eikä siitä ole mitään hyötyä hengellenne." Tämä esimerkki osoittaa, kuinka jopa viihdeteollisuuden sisältä löytyy niitä, jotka näkevät totuuden valheellisen ajanvietteen takana.

Viihde turruttaa hengelliset tarpeet

Viihteen vaikutus ei rajoitu pelkästään moraaliseen turmeltumiseen. Se myös huumaa meidät väärään rauhaan. Televisio ja muut ajanvietteet saavat meidät unohtamaan ajan kulumisen ja armon ajan rajallisuuden. Meiltä katoaa tietoisuus siitä, että kuolema ja iankaikkisuus ovat väistämättä edessä.

Tyhjänpäiväinen viihde luo hengellisen unohduksen tilan, jossa ihminen ei enää tunne tarvetta etsiä Jumalaa. Sielu turtuu, ja pelastuksen kaipuu katoaa.

Mitä voimme tehdä?

1. Hiljenny Jumalan edessä – Järjestä aikaa Raamatun lukemiselle ja rukoukselle. Anna Jumalan sanan puhua sydämellesi.

2. Vältä turhaa viihdettä – Tee tietoisia valintoja siitä, mitä katsot ja kulutat. Kysy itseltäsi: viekö tämä lähemmäs Jumalaa vai poispäin?

3. Etsi rakentavaa ajanvietettä – Lue hengellistä kirjallisuutta, osallistu seurakunnan toimintaan ja vietä aikaa Jumalan kanssa.

4. Varoita muita – Ole rohkea ja kerro ystävillesi viihteen vaaroista, aivan kuten Angus T. Jones teki.

Herää ja valvo!

Ajanvieteviihde on tehokas ase saatanan käsissä, mutta meillä on mahdollisuus vastustaa sitä. Heräämme hengelliseen todellisuuteen, kun otamme käyttöömme ajan, jonka Jumala on meille antanut, ja käytämme sen Hänen kunniakseen.

Älä anna ajanvietteen turruttaa sydäntäsi. Tänä päivänä on pelastuksen päivä – käytä se viisaasti.