Miksi nykyihmiset pilkkaavat Jumalaa?

Elämme ajassa, jossa Jumalan olemassaolo on monille ihmisille täysin yhdentekevä. Uskonto nähdään vanhentuneena, turhana tai jopa vahingollisena. Ihmiset pilkkaavat Jumalaa avoimesti, ja monet julistavat ylpeästi, etteivät tarvitse häntä. Mutta pysähdytään hetkeksi tämän ilmiön äärelle: miksi Jumala – kaiken Luoja – herättää niin monessa nykypäivän ihmisessä torjuntaa, pilkkaa tai välinpitämättömyyttä?

Ihmisten sydämet paatuvat

Kristinuskon mukaan jokaisella ihmisellä on etsikkoaikoja – hetkiä, jolloin Jumala kutsuu heitä yhteyteensä. Sanotaan, että Jumala kutsuu kolmesti, mutta todellisuudessa ovi on aivan viime metreille asti auki. Nämä hetket ovat kallisarvoisia, mutta jos niihin ei vastaa, sydän voi paatua. Paatunut sydän ei enää kuule Jumalan kutsua eikä välitä totuudesta. Tämä ei kuitenkaan tee Jumalaa olemattomaksi eikä helvettiä mielikuvituksen tuotteeksi. On selvää, että ihminen saa valita, viettääkö hän iäisyytensä taivaassa vai kadotuksessa. Valinta tehdään tässä ajassa, ei sen jälkeen.

Valitettavasti monille helvetistä puhuminen ei enää kosketa. Helvetti on hylätty aihe monissa kirkoissa, myös evankelisluterilaisessa kirkossa, vaikka Raamattu on sen osalta hyvin selkeä. Ihmisiä ei haluta pelotella, mutta samalla heidät jätetään vaille totuutta. Mutta voiko olla mitään tärkeämpää kuin se, missä vietämme iäisyytemme?

Elämä ilman Jumalaa

Tämän päivän ihminen elää usein niin, että Jumala on täysin merkityksetön. Arki täyttyy työstä, viihteestä, somesta, itseilmaisusta ja kulutuksesta. Ajatus Jumalasta herää ehkä vain silloin, kun joku kuolee. Kun julkisuuden henkilö menehtyy, somessa toivotellaan "kevyitä multia" ja "hyvää taivasmatkaa." Mutta miksi taivasmatka olisi itsestäänselvyys, jos Jumala ja iäisyys eivät yhtään kiinnostaneet elämän aikana? Ei taivasta voi saada vain "oletuksena," että kaikille kävisi joka tapauksessa hyvin. Ei, sillä se on Jumalan lahja niille, jotka ovat vastanneet hänen kutsuunsa.

Monet ihmiset sanovat, että he eivät tarvitse Jeesusta. He elävät rohkeasti niin kuin kaikki olisi heidän hallinnassaan. Mutta entä sitten, kun elämä yhtäkkiä loppuu? Kun kuolema tulee lähelle, moni huomaa, ettei uskallakaan kohdata sitä ilman Jeesusta. On totta, että valinnan voi tehdä viime hetkelläkin – Jumalan armo ulottuu sinnekin. Mutta kuinka suuri menetys onkaan elää koko elämänsä ilman Jumalan rauhaa ja toivoa?

Uskon lahja rikastuttaa elämää

Itselleni uskovana kristittynä eläminen on ollut elämäni syvin siunaus ja rikkaus. Jumalan rauha, hänen ehtymätön rakkautensa ja lupauksensa iankaikkisesta elämästä ovat antaneet elämälleni tarkoituksen, jota en löytänyt mistään muualta. Ei ihmisviisaudesta, ei sielunvaelluksen ajatuksesta eikä mistään itse rakennetuista uskomuksista – vaan ainoastaan Raamatusta. Uskossa eläminen ei ole tehnyt elämästäni helppoa tai täydellistä, mutta se on tehnyt siitä merkityksellistä ja kantanut vaikeimpien hetkien yli. 

Kristittynä eläminen merkitsee minulle toivoa, joka ulottuu yli tämän elämän rajojen – toivoa siitä, että kerran saan astua Jeesuksen luo taivaaseen. Tämä toivo ei perustu omiin voimiin tai ansioihini, vaan Jumalan lupaukseen ja armoon. Se on varmuus, joka ei järky, vaikka elämä olisi täynnä epävarmuutta. 

Elämä on hauras eikä voi koskaan tietää, mitä huominen tuo tullessaan. En voi koskaan tietää edes sitä, heräänkö enää aamulla. Kuolema voi tulla odottamatta, kuten aivoverenvuoro tai onnettomuus. Mutta uskon lahjan myötä minun ei tarvitse tätä pelätä, sillä tiedän, että olen valmis. Olen Jumalan armoon turvaten varma siitä, mihin olen matkalla silloin, kun tämä elämä päättyy. Siinä on rauha, jota mikään maallinen ei voi tarjota.   

Älä pidä Jumalan armoa halpana

Jumalan armo on ääretön, mutta sitä ei tule pitää halpana. Kun Jumala kutsuu, kutsuun kannattaa vastata. Ei ole mitään tärkeämpää kuin elää yhteydessä Luojaansa ja tietää, että on tärkeintä olla valmis kohtaamaan hänet silloin, kun tämä elämä päättyy. Jumala ei kutsu meitä yhteyteensä vain iäisyyttä varten, vaan myös tätä elämää varten. Hänen rakkautensa on suunnaton, ja hän haluaa tarjota sinulle anteeksiannon, rauhan ja toivon.

Jos kuulet Jumalan kutsun, älä viivyttele. Tartu siihen tänään, sillä huomisesta ei ole kenellekään takeita.

Rakkaus ei koskaan kuole – saammeko tavata lemmikkimme taivaassa?

                          

Eläimet ovat olennainen osa Jumalan luomakuntaa. Monelle meistä lemmikit eivät ole vain eläimiä: ne ovat perheenjäseniä, joiden menetys voi tuntua paljon raskaammalta kuin menettää joku etäiseksi jäänyt sukulainen. Näiden rakkaiden lemmikkien kanssa jaamme vuosien varrella elämämme ilot ja surut. Siksi niiden menettäminen tekee aina erityisen kipeää. 

Meillä oli vuosina 1994 – 2007 ilonamme collie nimeltä Macy. Se saavutti lähes 13 vuoden iän, mikä on kunnioitettava ikä sen kokoiselle koiralle. Macy oli meille hyvin rakas –  uskollinen kumppani, joka tuntui ymmärtävän puheemmekin. Macy kulki  aina mukanamme kaikkialle minne vain suinkin pystyimme ottamaan sen mukaan – jopa linja-autoon se hyppäsi ketterästi, jos matka vei kauemmas. Macy vihasi yli kaiken erossa oloa meistä, rakkaista omistajistaan. Kun jompi kumpi meistä tuli työpäivän päätteeksi kotiin, niin koko kortteli sen kyllä kuuli. Sen kiintymys meihin oli niin voimakasta, että jos joku toinen koira sattui tulemaan liian lähelle, Macy asettui omistajan elkein väliin. Se tuntui tahtovan varmistaa, että kaikki meidän antamamme huomio kuului vain ja ainoastaan sille. Vaikka Macyn poismenosta on kulunut lähes 18 vuotta, niin nämä hyvät ja hauskat muistot elävät edelleenkin.

Se päivä, jolloin Macy jouduttiin lopettamaan, on ollut yksi elämäni raskaimmista. En tiennyt edes eläinlääkäriin mennessä, että juuri sinä päivänä joutuisin hyvästelemään  sen lopullisesti. Sen elimistö oli jo äärirajoillaan – voimat ehtyneet, eikä keho enää jaksanut pitää kaikkea hallinnassa. Kun eläinlääkäri ehdotti viimeisen piikin antamista, minun ei auttanut kuin myöntyä. Eläinhoitaja vei minut hetkeksi syrjään ja selitti käytännön kulun. Hän kertoi, että ensin annettaisiin piikki, joka rauhoittaisi, ja sen jälkeen toinen, joka pysäyttäisi sydämen hellästi. Kun palasin Macyn luo, eläinlääkäri oli jo antanut sille ensimmäisen piikin. Se makasi lattialla, raukeana mutta yhä täysin tietoisena. Kun asetuin sen eteen, se kohotti tassunsa ja huitaisi minua sillä lempeästi – ikään kuin rohkaisten ja kiittäen. Katsoessani sen silmiin näin niissä hyvin rakastavan katseen, mikä kertoi kaiken, mitä meidän välillämme oli: rakkauden, luottamuksen ja vuosien yhteiset muistot. Sen katse kertoi, että meidän on erottava, mutta rakkaus välillämme ei koskaan kuolisi. Se hetki jäi mieleeni ikuisesti. Yhä vieläkin, kun muistelen sitä, silmäni kostuvat kyynelistä ja sydämeni täyttyy kaipauksesta. Samalla tunsin kuitenkin kiitollisuutta siitä, että sain olla Macyn rinnalla loppuun asti saattelemassa sitä viimeiselle matkalle.

Rakkaan lemmikin poismeno jättää jälkeensä tyhjiön, jota on etenkin aluksi mahdotonta täyttää. Koti ei enää tunnu samalta, kun rakas ystävä ei ole siellä vastassa. Huomaat katselevasi niitä tuttuja paikkoja, joissa sillä oli tapana oleskella, mutta nyt ne ovat hiljaisia ja autioita. Olihan Macy ollut osa elämäämme 13 vuoden ajan.

Macyn poismenon jälkeen tapahtui jotain erikoista. Menin muutama päivä myöhemmin hakemaan sen tuhkauurnaa pieneläintuhkaamosta. Kun uurna ojennettiin minulle pienessä pahvilaatikossa, hätkähdin: laatikko selvästi hohkasi kuumuutta ja lämpöä. Siinä hetkessä tuli voimakas tunne kuin Macy olisi läsnä ja jälleen iloisena vastassa, aivan kuten aina, kun olin mennyt hakemaan sitä jostain tai saavuin kotiin työpäivän jälkeen. "Ihanaa kun tulit." Kysyin tuhkaamon työntekijältä, oliko tuhkaus tehty ihan äsken, koska tuhka tuntui yhä niin lämpimältä. Mies kuitenkin vakuutti, että tuhkaus oli tehty jo edellisenä päivänä. Myöhemmin samana päivänä, kun vaimoni sai tämän saman laatikon käsiinsä, hänkin tunsi saman lämmön hohkaavan sen sisältä. Tälle ei löytynyt järjellistä selitystä. Siinä tuntui olevan jälleen muistutus siitä, miten syvä ja erityinen side meillä oli Macyn kanssa – sellainen, joka ylittää vajavaisen ihmismielen sekä maailman rajat. Monella muullakin tapaa tunsin jatkossa, että Macy oli yhä läsnä. Näin siitä toistuvasti unia, joissa se oli aivan yhtä elävä kuin ennenkin. Heräsin usein niin, että puristin sitä kainalossani, tuntien sen tutun turkin tuoksun kuin se olisi ollut aivan vierelläni. Se tuntui niin todelliselta, ettei kaikki voinut olla pelkkää alitajunnan tuotosta. 

Kysymys siitä, saammeko tavata rakkaat lemmikkimme vielä taivaassa, on aina ollut sydäntäni lähellä. Raamattu ei nimittäin suoraan vastaa tähän kysymykseen. Sen sivuilla kerrotaan kuitenkin uudesta taivaasta ja uudesta maasta, jossa eläimet elävät harmoniassa:

"Susi käy paimenen kanssa, leijona syö rehua kuin härkä, ja käärme syö pölyä. Missään minun pyhällä vuorellani ei tehdä pahaa eikä vahinkoa" (Jes. 65:25). Tämä antaa toivoa siitä, että Jumalan uudessa luomakunnassa eläimillä on paikkansa, joten miksi siellä ei voisi olla myös omat lemmikkimme.

Billy Grahamilta, tunnetulta evankelistalta, oli joskus kysytty samaa aihetta. Hän oli vastannut, että vaikka Raamattu ei kerro varmasti, saammeko nähdä lemmikkimme taivaassa, voimme luottaa Jumalan hyvyyteen. Graham on todennut: "Jos lemmikin läsnäolo lisää sinun iloa taivaassa, on mahdollista, että Jumala antaa sen tapahtua." Tämä lohduttaa ja muistuttaa, että Jumala tuntee sydämemme ja ilomme lähteet.

Lemmikit taivaassa - mutta missä niiden omistajat?

Monet ihmiset ovat kertoneet rajakokemuksistaan – hetkistä, joissa he ovat kokeneet yliluonnollisia asioita, kuten taivaan kauneuden tai kadotuksen kauhut. Näitä kertomuksia on vaikea arvioida, mutta ne herättävät monesti ajatuksia. Kuulin hiljattain yhden erityisen tarinan, joka jäi mieleeni.

Erään naisen sydän oli pysähtynyt joksikin aikaa, ja sen aikana hän oli saanut käydä taivaassa. Hänen kertomansa asiat taivaan kauneudesta olivat pysäyttäviä. Hänen kokemuksessaan oli eräs yksityiskohta, joka koski lemmikkieläimiä.  Nainen kertoi nimittäin nähneensä taivaassa paljon eläimiä, kuten kissoja ja koiria, jotka olivat olleet ihmisten lemmikkeinä maan päällä. Mutta hän ei nähnyt siellä niiden omistajia. Hän ymmärsi tämän johtuvan siitä, että näiden eläinten omistajat eivät olleet taivaassa, koska he eivät olleet elinaikanaan vastaanottaneet Jeesusta.

Tämä havahduttava kertomus kumoaa juuri sen yleisen käsityksen, että taivaaseen vain "mennään" automaattisesti ilman mitään  uskon kilvoittelemista tai valinnan tekemistä tässä ajassa. Raamatun mukaan tie taivaaseen kulkee Jeesuksen kautta, ja ilman häntä yhteys ikuiseen elämään jää saavuttamatta. Tämä naisen kokemus muistutti jälleen, kuinka tärkeää on varmistaa paikkansa taivaassa jo tässä elämässä. Se havahduttaa miettimään – olemmeko me todella itse valmiita?

Rohkaisun sana lopuksi

Voimme kiittää Jumalaa kaikista niistä lemmikeistä, jotka Hän on antanut osaksi elämäämme. Olen aina ajatellut, että Jumala on antanut meille lemmikit tänne iloksemme, jotta elämä tässä murheen laaksossa olisi helpompi kestää. Siksi lemmikit eivät ole vain eläimiä, vaan lahjoja, jotka tuovat iloa, lohtua ja rakkautta päivittäiseen elämäämme. Eläinten kanssa jaetut hetket – niiden kiintymys, uskollisuus, nauruntäyteiset hetket sekä rauha – ovat kuin pieniä pilkahduksia taivaallisesta rakkaudesta, joka ylittää kaiken ajallisen ja paikallisen. Tällainen lemmikeiltä saatu rakkaus on jotain niin puhdasta ja aitoa kuten Jumalan rakkaus vain voi olla. Siksi uskon täysin siihen, että rakkaus ei koskaan katoa – ei ihmisten, ei lemmikkien välillä. Se jatkuu, vaikka elämä veisikin meidät eri poluille. Jos joku ihminen vihaa eläimiä, hänen tunne-elämässään on mielestäni jotain syvästi kadoksissa.

Vaikka emme voi varmasti tietää, saammeko vielä kohdata lemmikkimme taivaassa, tiedämme, että Jumalalle mikään ei ole mahdotonta. Meillä on niin hyvä ja rakastava Jumala. Hänen suunnitelmansa ylittävät ymmärryksemme. Kun viimeinen hetkemme kerran koittaa ja jos saamme astua Jeesuksen omina

Taivaan kotiin, siellä odottaa täydellinen ilo ja rauha. Miksei siis rakkaiden omaistemme ja ystävien lisäksi rakkaat lemmikkimme voisi olla ilonamme myös siellä. 

Ajanvieteviihteen vaarat: Kuinka Saatana käyttää joutilaisuutta aseena

Moderni elämä tarjoaa ennennäkemättömän paljon vapaa-aikaa, mutta tuo samalla mukanaan uudenlaisen hengellisen vaaran. Joutoaika, joka voisi olla mahdollisuus hengelliseen kasvuun ja Jumalan etsimiseen, muuttuu usein synnin ja turhuuden näyttämöksi. Miksi näin käy, ja miten meidän tulisi suhtautua viihteen täyttämään arkeemme?

Saatana hyödyntää joutoaikaa

Saatana pelkää yhtä asiaa: että ihminen pysähtyisi ja antaisi ihmisten ajatusten harhailla hengellisiin kysymyksiin. Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen? Miten voisin pelastua? Tällaiset kysymykset ovat portti herätykseen, mutta saatana tekee kaikkensa tukahduttaakseen ne. Hänen keinonsa on yksinkertainen mutta tehokas: pitää meidät jatkuvasti kiireisinä, jopa vapaa-ajallamme.

Televisiot, älypuhelimet ja internet ovat nykyajan jatkuvia viihteen lähteitä, jotka täyttävät jokaisen hiljaisen hetken. Televisiotarjonta pursuaa tosi-tv-ohjelmia, jotka heijastavat tämän maailman loistoa ja houkutuksia. Nämä ohjelmat usein ihannoivat pettämistä, pinnallisia ihmissuhteita ja itsekkyyttä, tarjoten sanomaa, joka korostaa maailman arvoja. Näennäisesti harmittomalta vaikuttava ajanviete voi huomaamatta muuttua hengelliseksi ansaksi, joka etäännyttää meitä Jumalasta ja vie huomion pois siitä, mikä on todella kestävää ja pyhää.

"Miehen puolikkaat" – Viihteen todellinen sanoma

Esimerkkinä tästä voidaan mainita amerikkalainen televisiosarja Miehen puolikkaat (Two and a Half Men). Sarja on saavuttanut valtavan suosion, mutta sen huumori ja sisältö ovat kaksimielisiä ja Jumalan sanan vastaisia. Sarjassa pikkupoikaa näytellyt Angus T. Jones kääntyi myöhemmin kristityksi ja irtisanoutui julkisesti sarjasta.

Miehen puolikkaat -sarjan entinen tähti Jones, joka näytteli Jake Harperia, antoi kristillisen todistuksensa ja varoitti ohjelman hengellisistä vaikutuksista.

"Jake ei merkitse mitään. Hän on olematon hahmo," Jones sanoi videolla, joka julkaistiin Forerunner Chronicles -nimisen kristillisen ryhmän kanavalla. "Jos katsot Miehen puolikkaita, lopeta sen katsominen. Olen itse mukana siinä sarjassa, mutta en halua olla. Lopeta sen katsominen ja pään täyttäminen saastalla. Ihmiset sanovat, että se on vain viihdettä. Tee kuitenkin tutkimusta television vaikutuksista ja aivoistasi. Lupaan, että tulet joutumaan tekemään päätöksiä television suhteen, erityisesti sen osalta, mitä katsot."

Jones jatkoi lausuntoaan vihjaten, että sarja on osa "vihollisen" – viitaten todennäköisesti Saatanaan – suunnitelmaa. "Jos teen jotain pahaa, en halua olla osa sitä. En halua osallistua vihollisen suunnitelmaan. … Et voi olla todellinen jumalaapelkäävä ihminen ja olla mukana sellaisessa televisio-ohjelmassa. Tiedän, etten voi. Minulle ei ole hyväksyttävää yhdistää sitä, mitä opin Raamatusta, ja olla samalla mukana siinä ohjelmassa."

Yhdessä Miehen puolikkaat-ohjelman jaksoista Charlien Saatanaa palvovalla tyttöystävällä on taito yliluonnollisiin asioihin, ja hän näyttää olevan syynä outoihin tapahtumiin Harperin talossa.

Jones, joka oli tuolloin 19-vuotias, kertoi ajatuksistaan myös Los Angelesissa järjestetyssä Voice of Prophecy -tapahtumassa, jossa hän osallistui jumalanpalvelukseen ja antoi henkilökohtaisen todistuksensa.

Jonesin sanat ovat herätyshuuto: "Lopettakaa sen katsominen. Se on turhaa, eikä siitä ole mitään hyötyä hengellenne." Tämä esimerkki osoittaa, kuinka jopa viihdeteollisuuden sisältä löytyy niitä, jotka näkevät totuuden valheellisen ajanvietteen takana.

Viihde turruttaa hengelliset tarpeet

Viihteen vaikutus ei rajoitu pelkästään moraaliseen turmeltumiseen. Se myös huumaa meidät väärään rauhaan. Televisio ja muut ajanvietteet saavat meidät unohtamaan ajan kulumisen ja armon ajan rajallisuuden. Meiltä katoaa tietoisuus siitä, että kuolema ja iankaikkisuus ovat väistämättä edessä.

Tyhjänpäiväinen viihde luo hengellisen unohduksen tilan, jossa ihminen ei enää tunne tarvetta etsiä Jumalaa. Sielu turtuu, ja pelastuksen kaipuu katoaa.

Mitä voimme tehdä?

1. Hiljenny Jumalan edessä – Järjestä aikaa Raamatun lukemiselle ja rukoukselle. Anna Jumalan sanan puhua sydämellesi.

2. Vältä turhaa viihdettä – Tee tietoisia valintoja siitä, mitä katsot ja kulutat. Kysy itseltäsi: viekö tämä lähemmäs Jumalaa vai poispäin?

3. Etsi rakentavaa ajanvietettä – Lue hengellistä kirjallisuutta, osallistu seurakunnan toimintaan ja vietä aikaa Jumalan kanssa.

4. Varoita muita – Ole rohkea ja kerro ystävillesi viihteen vaaroista, aivan kuten Angus T. Jones teki.

Herää ja valvo!

Ajanvieteviihde on tehokas ase saatanan käsissä, mutta meillä on mahdollisuus vastustaa sitä. Heräämme hengelliseen todellisuuteen, kun otamme käyttöömme ajan, jonka Jumala on meille antanut, ja käytämme sen Hänen kunniakseen.

Älä anna ajanvietteen turruttaa sydäntäsi. Tänä päivänä on pelastuksen päivä – käytä se viisaasti.

Eben Alexander ja "Totuus taivaasta": Hengellinen kokemus vai eksytys?

Eben Alexanderin vuonna 2012 ilmestynyt bestseller-kirja "Proof of Heaven" (Totuus taivaasta) herätti valtavan kiinnostuksen, kun hän kertoi yksityiskohtaisesti uskomattomasta kokemuksestaan rajan toisella puolella. Neurokirurgina Alexander oli tunnettu tieteellisestä ajattelustaan ja ateistisesta maailmankatsomuksestaan, mutta hänen kertomansa hengellinen kokemus koomassa ollessaan muutti kaiken – ainakin hetkellisesti. Mutta mitä hänen 12 vuotta sitten kertomastaan tarinasta on jäänyt jäljelle?

Henkilökohtainen lukukokemukseni

Luin Alexanderin kirjan pian sen ilmestymisen jälkeen ja voin sanoa rehellisesti, että uskoin tuolloin joka sanan. Suorastaan hullaannuin siitä. Kirjaa suositteli minulle myös laulaja Katri Helena, mikä lisäsi kiinnostustani. Alexanderin kuvaus taianomaisesta ja kauniista taivaallisesta paikasta, jossa hän tapasi edesmenneen sisarensa, oli syvästi koskettava. Hänen kertomuksensa tuntui tuovan konkreettisen todisteen siitä, että elämä ei pääty kuolemaan, ja tarjosi lohtua monille, jotka etsivät vastauksia elämän ja kuoleman mysteereihin. Samalla kirja kuitenkin sivuutti Raamatun keskeisen totuuden ja antoi ymmärtää, että kaikki pääsisivät taivaaseen ilman pelastusta Jeesuksen kautta.

Alexander kertoi kirjassaan jälleensyntymisestä ja sielun matkasta kohti valaistumista – ajatuksia, jotka kuulostavat New Age -liikkeen opeilta. Se herätti silloin mielenkiintoni, mutta vasta uskoon tuloni jälkeen ymmärsin, että Alexanderin näkemyksissä oli myös vaarallisia elementtejä.

Kirjan menestys ja kritiikki

"Totuus taivaasta" nousi nopeasti kansainväliseksi myyntimenestykseksi. Miljoonat lukijat ympäri maailman pitivät kirjaa vastauksena hengellisiin kysymyksiinsä. Vuonna 2015 Alexander julkaisi myös jatko-osan "The Map of Heaven", joka julkaistiin suomeksi nimellä "Taivasyhteys." Siinä hän laajensi kertomustaan hengellisestä ulottuvuudesta.

Mutta samalla kun Alexanderin kirjan suosio kasvoi, sen ympärillä alkoi myös kritiikki. Monet tieteelliset ja teologiset piirit alkoivat kyseenalaistaa Alexanderin kokemuksen aitouden. Neurotieteilijät huomauttivat, että hänen kertomuksensa saattoi olla seurausta aivojen hapenpuutteesta tai muista biologisista tekijöistä. Teologit taas nostivat esiin, että hänen kuvauksensa ei vastannut Raamatun opetuksia taivaasta tai Jeesuksesta. Vaikka Jeesus mainittiin kirjassa, hänellä ei ollut keskeistä roolia ihmiskunnan pelastajana ja Vapahtajana, mikä herätti kysymyksiä Alexanderin kokemuksen hengellisestä luonteesta.

Toimittaja Luke Dittrichin tutkinta

Toimittaja Luke Dittrich teki perusteellisen tutkinnan Eben Alexanderin bestseller-kirjasta Proof of Heaven, joka kertoo Alexanderin väitetystä kokemuksesta taivaassa koomassa ollessaan. Dittrich paljasti useita ristiriitaisuuksia ja epätarkkuuksia kirjan tarinassa, mukaan lukien yksityiskohtia, joita oli jätetty tarkoituksella pois. Hän huomautti myös, että Alexanderin kertomus poikkesi merkittävästi todellisuudesta, erityisesti tämän henkilökohtaisessa ja ammatillisessa menneisyydessä.

Tutkinta oli erityisen haastava Dittrichille, sillä hänen perheensä oli ollut ystävä Alexanderin perheen kanssa vuosikymmeniä. Tämä teki tilanteesta eettisesti ja emotionaalisesti vaikean, mutta hän koki, että Alexanderin väitteiden oikeellisuuden tarkistaminen oli tärkeää erityisesti niille, jotka olivat vaikuttuneet kirjasta ja sen väitteistä.

Eksytyksen vaara

Eben Alexanderin tarina on esimerkki siitä, miten nopeasti ihmiset voivat ottaa vastaan subjektiivisen kokemuksen totuutena. Kirja antaa ymmärtää, että elämä on jatkuva sielunvaellus, jossa opimme ja kehitymme, kunnes saavutamme täydellisen valaistumisen. Tämä näkemys on ristiriidassa Raamatun opetusten kanssa, joissa korostetaan, että pelastus on mahdollista ainoastaan Jeesuksen Kristuksen kautta.

Jeesus itse varoitti vääristä profeetoista ja eksytyksistä. Alexanderin tarina on juuri tällainen esimerkki – hengellinen kokemus, joka ei johda ihmistä totuuteen, vaan harhaan. Monet lukijat, minä mukaan lukien, ovat kokeneet tämän tarinan alkuun voimakkaasti inspiroivana, mutta tarkempi Raamatun valossa tarkastelu paljastaa sen puutteet.

Mitä opimme tästä?

Alexanderin kokemus ei ole ainutlaatuinen. Lukuisia rajakokemuksia on kuvattu vuosien saatossa vierailuista taivaassa, helvetissä tai henkimaailmassa, mutta kaikki niistä eivät ole linjassa Raamatun totuuden kanssa. Tämä muistuttaa meitä siitä, kuinka tärkeää on arvioida hengelliset kokemukset ja opetukset Raamatun avulla. Emme voi nojautua pelkästään tunteisiin tai vaikuttaviin kertomuksiin.

Eben Alexander ei ole sittemmin aktiivisesti puolustanut kokemaansa, ja osa kriitikoista on huomauttanut epäjohdonmukaisuuksista hänen tarinassaan. Tämä osoittaa, kuinka tärkeää on suhtautua kriittisesti hengellisiin kertomuksiin, jotka eivät perustu Jumalan sanaan.

On myös huomionarvoista, että Eben Alexanderin virallinen verkkosivusto on kadonnut, mikä on herättänyt kysymyksiä hänen tarinansa jatkuvasta luotettavuudesta ja läpinäkyvyydestä.

Eben Alexanderin tapaus on varoittava esimerkki aikamme hengellisestä etsinnästä. Meidän on tärkeää pysyä kiinni Raamatun totuudessa ja varoa eksytyksiä, jotka voivat viedä meitä kauemmaksi todellisesta pelastuksesta. Jeesus Kristus on tie, totuus ja elämä – kaikki muu on petosta.

Mikä oikeastaan oli Paavalin piikki lihassa?

Raamatussa on monia kohtia, jotka haastavat ja inspiroivat meitä syvälliseen pohdintaan, mutta harva niistä herättää yhtä paljon kysymyksiä kuin apostoli Paavalin maininta "piikistä lihassa". Tämä ilmaus löytyy 2. Korinttilaiskirjeestä 12:7:

"Ilmoitusten [jotka sain Jumalalta] ylivoimaisen suuruuden ja poikkeuksellisen luonteen vuoksi minulle annettiin piikki lihassa, jotta en näkisi itseäni tärkeänä. Saatanan sanansaattaja, piinaamaan ja ahdistelemaan minua – estääkseen minua korottamasta itseäni!" (2. Kor. 12:7 AMP)

Mikä tämä piikki oli, ja mitä Jumala halusi opettaa sen kautta?

Piikki lihassa – spekulaation ja nöyryyden lähde

Paavali ei koskaan selitä tarkalleen, mikä tämä "piikki" oli. Se on johtanut vuosisatojen ajan teologeja, saarnaajia ja tavallisia kristittyjä arvailemaan sen merkitystä. Oliko kyseessä fyysinen vaiva, kuten silmäsairaus, malaria tai epilepsia? Vai oliko kyse hengellisestä tai psykologisesta kärsimyksestä, kuten kiusauksista, ahdistuksesta tai jatkuvasta vainosta? Me emme yksinkertaisesti tiedä.

Ehkä tämä epäselvyys on tarkoituksellista. Piikki lihassa voi kuvata mitä tahansa sellaista kärsimystä tai taistelua, joka estää meitä tulemasta ylpeiksi ja muistuttaa riippuvuudestamme Jumalasta. Kuten eräässä saarnassa kuulin sanottavan: "Toivomme, että tietäisimme, mikä se on, mutta emme tiedä." Tämä jättää tilaa Jumalan puhua henkilökohtaisesti jokaiselle meistä tämän kohdan kautta.

"Minun armossani on sinulle kylliksi"

Paavali rukoili kolmesti, että Jumala poistaisi tämän piikin, mutta vastaus ei ollut sitä, mitä hän ehkä toivoi:

"Minun armossani on sinulle kylliksi, sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa." (2. Kor. 12:9)

Jumala ei aina vastaa rukouksiimme niin kuin haluaisimme. Hän ei luvannut Paavalille helppoa tietä, mutta Hän lupasi armonsa, joka kantaa kaikissa tilanteissa. Tämä muistuttaa siitä, että kristillinen elämä ei ole vapaa kärsimyksistä tai haasteista, vaan niiden keskellä voimme löytää Jumalan voiman ja läsnäolon.

Oma kokemukseni – migreeni matkakumppanina

Piikki lihassa on aihe, johon voin samaistua omakohtaisesti. Olen kärsinyt migreenistä yli 30 vuoden ajan. Usein olen miettinyt, miksi Jumala sallii tämän kärsimyksen, vaikka pyrin elämään uskossa ja olemaan kuuliainen Hänen sanalleen. On päiviä, jolloin kipu on lamaannuttava, ja monesti olen rukouksissani kysynyt: "Miksi, Herra? Miksi tämä taakka, vaikka yritän seurata sinua?"

Migreeni ei ole minulta poistunut, mutta se on opettanut minulle nöyryyttä ja riippuvuutta Jumalan armosta. Se muistuttaa minua siitä, että elämä ei ole aina helppoa, eikä usko tarkoita kivutonta matkaa. Jumalan vastaus Paavalille rohkaisee myös minua: Hänen armonsa riittää. Migreenin kautta olen oppinut lohduttamaan muita kärsiviä ja muistuttamaan, että Jumalan voima näkyy heikkoudessa.

Miksi käyttää Saatanaa hyvän sijaan?

Jotkut kokevat tämän kohdan hämmentävänä: miksi Jumala sallisi Saatanan toimia tässä tilanteessa? Tässä on muistutus siitä, että Jumala on kaikkivaltias, ja jopa Saatana on Hänen hallinnassaan. Tämä saattaa tuntua paradoksaaliselta, mutta Raamatun historia osoittaa, että Jumala voi käyttää pahaa toteuttaakseen hyvää. Ajatellaan vaikka Jobia, joka kärsi, mutta jonka usko kesti, tai Jeesuksen ristiinnaulitsemista, jonka kautta pelastus tuli maailmaan.

Paavalin tapauksessa Saatanan sanansaattaja piti hänet nöyränä. Tämä ei tarkoita, että Jumala olisi välinpitämätön kärsimyksellemme. Päinvastoin, Hän voi kääntää sen siunaukseksi. Hänen tiensä ja ajatuksensa ovat korkeammat kuin omamme, ja siksi emme aina ymmärrä Hänen suunnitelmiaan.

Lopuksi

Piikki lihassa on monille kuvaannollinen muistutus. Se edustaa niitä asioita, joita emme voi muuttaa, mutta joiden kautta Jumala voi tehdä työtään meissä. Se muistuttaa, että elämme armosta, emme omasta voimastamme. Jokaisella meistä voi olla "piikkimme", mutta voimme luottaa siihen, että Jumalan armo riittää meille – jopa vaikeimpina päivinä.

 Jokainen meistä voi pysähtyä miettimään: mikä on se "piikki lihassasi", joka koettelee sinua? Ja kuinka olet saanut kokea Jumalan armon riittävän kaiken keskellä?  

Steve ja matka kohti helvettiä

                  

Luin hiljattain koskettavan tositarinan miehestä nimeltä Steve. Hänen kokemuksensa oli pysäyttävä ja herätti minussa paljon ajatuksia. Steve kertoi olleensa entinen mafian jäsen, joka oli kokenut kahdeksan minuutin kuoleman. Hänen mukaansa hän oli tuona hetkenä matkalla kohti helvettiä. Kun hän kuitenkin heräsi viiden päivän koomasta, sairaalan pappi ilmestyi hänen huoneeseensa ja sanoi, että Jumalalla oli erityinen tarkoitus hänen elämälleen.

Steve ei aluksi ottanut papin sanoja vakavasti. Hänen mielessään liikkui lähinnä ajatus: "Joo, mitä ikinä sanotkin." Todellisuus alkoi kuitenkin vähitellen valjeta. Hän oli saanut vakavan aivovamman, kun hänen aivonsa olivat olleet ilman happea. Pian tämän jälkeen liittovaltion viranomaiset pidättivät hänet, ja hän päätyi vankilaan. Vankeusaikana hän ei saanut tarvitsemaansa apua. Hänen tilansa oli niin heikko, ettei hän kyennyt edes ruokkimaan itseään. Neljä kuukautta hän taisteli, kunnes hänet todettiin kyvyttömäksi edes osallistumaan pidätyskuulusteluun.

Vankilassa ollessaan Steve koki kuitenkin käännekohdan. Hän päätti rukoilla. Vaikka hän ei tuntenut montaa rukousta, hän toisti kahta katolisessa koulussa oppimaansa rukousta yhä uudelleen. Hän alkoi vähitellen ymmärtää, mitä pappi oli tarkoittanut puhuessaan Jumalan suunnitelmasta.

Steve sanoi oppineensa tämän kokemuksen kautta tärkeän totuuden: jos todella uskomme Jeesukseen ja hyväksymme Hänet elämämme Herraksi, emmekä enää palvele tämän maailman ruhtinasta eli paholaista, niin me pelastumme. Hän viittasi myös Roomalaiskirjeen jakeeseen 10:9: "Jos sinä suullasi tunnustat: 'Jeesus on Herra', ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, sinä pelastut."

Steve kertoi myös, että kun ihminen hyväksyy Jeesuksen henkilökohtaiseksi Vapahtajakseen, hänellä ei ole enää minkäänlaista motivaatiota tehdä pahaa. Jumalan armo muuttaa ihmisen sydämen niin, että hän haluaa elää Hänen tahtonsa mukaisesti.

Tämä kertomus pysäytti minut ja sai minut pohtimaan omia valintojani ja elämääni. Se muistutti siitä, että Jumalan ajatukset ovat suuremmat kuin meidän ajatuksemme ja Hänen tiensä tuntemattomat. Kuten Jesajan kirjassa sanotaan: "Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra." (Jes. 55:8)

Olen huomannut, kuinka Jumala käyttää meitä eri tavoin omassa suunnitelmassaan. Vaikka emme aina ymmärrä Hänen tietään, voimme luottaa siihen, että Hän johdattaa meitä oikeaan suuntaan. Esimerkiksi minut Hän on valinnut tänä päivänä kirjoittamaan hengellisiä kirjoja, joista seuraavasta on tulossa voimallinen todistuskirja siitä, miten Jumala voi halutessaan käyttää välikappaleenaan pientä ihmistä. 

Kaikki tuo mitä Steven elämässä tapahtui, oli niin todellista. Hän löysi tiensä Jeesuksen luo, sai uuden alun ja yltäkylläisen elämän. Hän on todistanut kokemastaan elämänmuutoksesta tekemällä kirjan elämästään. Kirja on myynnissä Amazonissa. Hänen kokemuksensa muistuttaa meitä kaikkia siitä, kuinka tärkeää on asettaa elämä Jeesuksen käsiin. Kun niin teemme, meidän ei tarvitse lainkaan pelätä helvettiä – Jeesus on jo voittanut sen vallan meidän puolestamme. 

Miksi kutsuvieraat eivät tahtoneet tulla?

Luen Keskisuomalaisesta aina Päivän Sanan sekä Pysähdy hetkeksi-kirjoitukset. Tämän sunnuntain 13.10 Päivän sanana on Matteuksen evankeliumin luvun 22 alussa oleva Jeesuksen kertoma vertaus kuninkaan pojan hääjuhlasta. Sen jakeissa 1-3 sanotaan seuraavasti:

Jeesus puhui heille taas vertauksin. Hän sanoi: "Taivasten valtakunta on kuin kuningas, joka valmisti häät pojalleen. Hän lähetti palvelijansa kutsumaan häihin kutsuvieraita, mutta he eivät tahtoneet tulla."

Jeesus puhui paljon vertauksin, joten miten nämä häät ja kutsu tulisi tulkita? Käsitykseni mukaan tässä vertauksessa kuningas tarkoittaa Jumalaa ja hääjuhla symboloi taivasten valtakuntaa tai pelastusta, jonka Jumala on valmistanut kansalleen. Kuningas kutsuu ihmisiä osalliseksi poikansa (Kristuksen) eli Karitsan hääjuhliin, mikä voidaan nähdä kuvana Jumalan tarjoamasta pelastuksesta ikuiseen elämään Jeesuksen kautta. Mutta kun palvelijat alkavat kutsua vieraita, niin nämä kieltäytyvätkin tulemasta. 

Mitä tämä tarkoittaa? Yleisellä tasolla tämä vertaus viitannee siihen, että Jumala on valmistanut pelastuksen kaikille, mutta ihmisten oma reaktio ratkaisee, ottavatko he kutsun vastaan vai eivät. Tässä vertauksessa kutsuvieraat, jotka eivät tahdo tulla kuninkaan pojan häihin, voidaan nähdä esimerkkinä ihmisistä, jotka torjuvat Jumalan kutsun pelastukseen tai mahdollisuuksiin elää lähempänä Jumalaa. Käytännön esimerkkeinä voisi olla erilaiset tilanteet, joissa ihmiset laiminlyövät tai torjuvat nämä tärkeät hengelliset mahdollisuudet. 

1. Arjen kiireet ja maalliset huolet

Ihmiset voivat olla olevinaan niin kiireisiä työn, perheen ja elämän muiden velvoitteiden kanssa, etteivät he löydä aikaa hengellisille asioille. He voivat ajatella, että "ei nyt" tai "katsotaan joskus myöhemmin", vaikka Jumalan kutsu olisi läsnä esimerkiksi tilaisuuksissa osallistua seurakunnan toimintaan, rukoukseen tai syvempään hengelliseen kasvuun. Sielunvihollinen eli paholainen on myös mestari siinä, että ihmisten ajatukset täyttyvät tänä aikana kaikella muulla roskalla kuten viihteellä niin, ettei heiltä jää aikaa pohtia elämän tärkeimpiä hengellisiä asioita. Television katselu tai älypuhelimen uutisvirran selailu imaisee nykyajan ihmisiltä helposti kaiken mahdollisen vapaa-ajan. Sangen monia koukuttaa tänä päivänä myös pornon katselu netistä. Raamatussa Kolossalaiskirjeen 3. luvussa meitä kehotetaan kuitenkin kiinnittämään mielemme ensisijaisesti siihen, mikä ylhäällä on, eikä siihen, mikä on maan päällä. 

Niinkuin vertauksen kutsuvieraat eivät halunneet osallistua hääjuhlaan, niin myös nykyihmiset laittavat usein maalliset asiat hengellisten asioiden edelle.

2. Hengellinen välinpitämättömyys

Joku on voinut saada kutsun osallistua hengellisiin tapahtumiin, kuten jumalanpalvelukseen tai raamattupiiriin, mutta ei ole kiinnostunut tai kokee hengelliset asiat merkityksettömiksi. He ajattelevat, että nämä eivät kuulu heidän elämäänsä. 

Kuulin hiljattain katuevankelistasta, joka oli lähestynyt kahta herttaisen oloista kadunkulmassa rupattelevaa mummoa. Hän oli lähestynyt heitä sekä tarjonnut heille traktaattia kysyen, haluavatko he kuulla elämänsä tärkeimmän sanoman. Mummojen tyly vastaus kuului: "Kuule, meillä ei ole aikaa tuollaiseen." Seuraavaksi hän kohtasi karskinnäköisen tatuoidun miehen, joka yllättäen halusikin antaa elämänsä Jeesukselle. Tämä muistuttaa siitä, ettei ihmisen ulkonäkö välttämättä kerro hengellisestä vastaanottavaisuudesta. Mummojen kieltäytymistä voi sen sijaan verrata juuri näihin vertauksen kutsuvieraisiin, jotka jättivät saapumatta häihin, vaikka kutsu oli aito ja tarkoitettu juuri heille.

3. Jumalan kutsun torjuminen oman tahdon takia

Ihminen voi myös kokea sisäisesti, että Jumala kutsuu hänet tekemään muutoksen elämässään, kuten antamaan anteeksi, auttamaan toisia, tai luopumaan jostakin haitallisesta asiasta. Tällainen ihminen saattaa tuntea syyllisyyttä, mutta voi silti torjua Jumalan kutsun parannukseen, koska ei yksinkertaisesti halua luopua omasta mukavuudestaan, ylpeydestään tai elämäntyylistään. Tällainen voisi heijastaa kutsuvieraiden haluttomuutta osallistua juhlaan, koska he eivät halunneet tehdä muutosta omassa mukavassa elämässään.

4. Kutsu hengelliseen palvelutehtävään

Joku voi tuntea kutsumusta ryhtyä toimimaan seurakunnassa tai hengellisessä työssä – esimerkiksi vapaaehtoistyössä, opettajana tai evankelistana. Kuitenkin ihmispelko, mukavuudenhalu tai epävarmuus saattaa estää häntä vastaamasta kutsuun myönteisesti. Taas kerran, kuten tämän vertauksen kutsuvieraat, jotka eivät tulleet juhliin, niin tällainen ihminen saattaa jättää vastaamatta Jumalan hänelle antamaan tehtävään.

5. Torjuminen evankeliumin kuulemiseen

Viidentenä ajatuksena haluan nostaa esiin evankeliointitilanteen, jossa ihmisille tarjotaan mahdollisuus kuulla evankeliumin sanomaa. Tällöin monet saattavat sulkea mielensä kieltäytymällä kuuntelemasta tai vastaanottamasta viestiä. Tämä ilmiö on tullut minulle tutuksi omakohtaisista kokemuksista, kun olen joskus pyytänyt ystäviäni kanssani kirkkoon tai hengellisiin konsertteihin. Usein vastaukset ovat olleet hyvin selvät: "Jätän väliin" tai "En halua osallistua, jos siellä on kristinuskon harjoittamista."

Monet tällaiset ihmiset näyttävät ajattelevan, että Jumala tai uskonto eivät kosketa heitä millään tavalla, tai he uskovat, etteivät he tarvitse Jumalaa, kun ovat niin hyviä ihmisiä muutenkin. Tämä asenne on ymmärrettävää, sillä he saattavat tuntea, että uskon kysymykset ovat kaukana heidän arjestaan tai elämänsä keskiöstä. Kuitenkin tämä tilanne kuvastaa hyvin niitä, jotka kieltäytyvät "häistä" – ne, jotka torjuvat suoraan Jumalan tarjoaman pelastuksen ja armon. Heidän päätöksensä olla osallistumatta voi olla kuin suljettu ovi, joka estää heitä kokemasta sitä syvää rauhaa ja toivoa, joka tulee uskon kautta. 

Kaikissa edellä mainituissa esimerkeissä on yhteinen piirre: kutsu on annettu, mutta ihmiset löytävät lukemattomia syitä olla vastaamatta. Syynä voi olla välinpitämättömyys, kiire tai omat halut, mutta useimmiten taustalla on pelko siitä, mitä muut ajattelevat, jos he alkavat osallistua hengellisiin tilaisuuksiin. On surullista, että monet hylkäävät kutsun ikuiseen elämään valiten mieluummin kadotuksen.

Olen kotipaikkakunnallani tavannut useita kertoja naisen, joka on adventisti. Hän julistaa voimallisesti uskostaan joka kerta, kun tapaamme, mutta näkemyksemme ovat aika erilaiset. Hänen katsomuksensa mukaan ihminen voi menettää taivaspaikkansa jo sillä, jos ei pyhitä lauantaita eli vietä silloin sapattia. Sitäkin hurjempi on adventistien uskomus, ettei kadotuksen tulta olisi olemassakaan. Tätä kyseinen adventistinainen julistaa sanomalla, että Jumala ei ole sadisti, joka tuomitsisi ketään kadotukseen siksi, etteivät he ota vastaan pelastusta. Hänen näkemyksensä mukaan uskovat kyllä pääsevät Karitsan häihin, mutta epäuskoisten ihmisten sielut vain palavat pois eikä heitä sen jälkeen enää ole. Adventistien näkemys ei ole valitettavasti raamatullinen, sillä valinta on todella jokaisen tehtävä tässä ajassa. Johan tästä todistaa Ilmestyskirjan 21. luku, jossa Johannes näkee uuden taivaan ja uuden maan ynnä uuden Jerusalemin, jossa Jumala asuu niiden kanssa, jotka ovat päässeet voittajina perille; muut joutuvat sen sijaan toiseen kuolemaan: 

"Ja valtaistuimella istuva sanoi: Katso, uudeksi minä teen kaikki". Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi. Joka voittaa, on tämän perivä, ja minä olen oleva hänen Jumalansa, ja hän on oleva minun poikani. Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema."

Tärkeintä on uskoa, mitä Raamatussa sanotaan. Siellä ei ensinnäkään sanota mitään sellaista, että lauantaisen sapatin pyhittämättä jättäminen veisi ihmiseltä taivaspaikan. Taivaaseen päästäkseen on myös todellakin otettava Jeesus vastaan elämänsä Herraksi ja Vapahtajaksi. Kadotukseen pääsemiseksi ei puolestaan tarvitse tehdä yhtään mitään. Tällöin edellä mainitulle adventistille  voi ennemmin sanoa, että ihminen on itse itselleen sadisti, jos hän omasta tahdostaan kieltäytyy vastaanottamasta pelastuksen armolahjaa. Se on kaikille ihan ilmainen. 

Miksi ihmeessä sinäkään kieltäytyisit osallistumasta Karitsan häihin?