Tämänhetkiset ja tulevat tapahtumat

 

Minulla on ollut pitkään mielessä kirjoittaa tästä aiheesta. Tämä hetki tuntuisi nyt siihen sopivalta. Onhan tämä kulunut puolitoista vuotta herättänyt paljon hämmennystä siitä, mitä ihmettä tässä maailmassa tällä hetkellä oikein tapahtuu? Kuuntelin jo useampi kuukausi sitten YouTubesta tämän puheen, jossa haastatellaan Juha Ahviota. Tuo haastattelu on tehty jo yli vuosi sitten, mutta siinä puhuttiin jo ilmiselvästi tästä ajasta, mitä viime kuukaudet on eletty ja jota eletään parhaillaan. 

Minäkin uskoin aluksi, että korona olisi lähtenyt liikkeelle vain vahingossa pilaantuneesta lepakosta Wuhanin torilta. Tänä päivänä uskon enemmän sen leviämiseen joko vahingossa tai vielä todennäköisemmin tarkoituksella wuhanilaisesta laboratoriosta. Koronapandemian alkuvaiheissa seurasin intensiivisesti lääkäri Pekka Reinikainen TV7:lla luennoimia koronapandemia-infoja. Tunsin saavani niistä paljon enemmän tietoa, mitä valtamedia antoi koskaan ymmärtää – ja vieläpä kristillisessä valossa. Näissä infoissaan Reinikainen totesi alkuun, ettei rokotteet tule olemaan ratkaisu ongelmaan, koska virus muuntuu niin paljon koko ajan. Sitten hänen koronapandemia-infoihin tuli pidempi tauko. Seuraavaa jaksoa saimme odottaa kuukausia - kunnes hän puhuikin yhtäkkiä rokotusten puolesta kehottaen ainakin viiteen otteeseen ohjelman aikana kaikkia katselijoita ottamaan rokote niin nopeasti kuin mahdollista. Tässä vaiheessa tuntui, että hän veti maton ainakin minun altani. Ei, en silti ajattele Pekka Reinikaisesta huonoa - onhan hän hyvällä tapaa tuonut esiin paljon tärkeää infoa niin tähän aiheeseen kuin ylipäätään maailman luomisen syntymiseen. Uskon edelleen hänen olevan Jumalan miehiä, vaikka tuo äkillinen takinkäännös ja rokotekäsky todella hämmästyttikin. 

Yllä linkittämässäni Juha Ahvion haastattelussa nostetaan esille monia pelottavia skenaarioita, joista hän kertoo viime vuonna ilmestyneessä kirjassaan. Pohjana kaikelle nähdään globalismi, jonka tavoitteena olisi saavuttaa tähän maailmaan parempi keskitetty maailmanlaajuinen yhtenäinen hallintotapa, joka olisi samalla ratkaisu moniin ongelmiin. Haastattelusta käy ilmi muun muassa miljardööri Bill Gatesin merkittävä osuus tässä kaikessa. Onhan hän todellisuudessakin ilmaissut olevansa hyvin huolissaan liikakansoituksesta, että olisi tarpeen vähentää väestöä. Hän on myös todistettavasti sanonut haluavansa tehdä jotain tämän asian eteen. 

Joka tapauksessa valtamediakin on jo myöntänyt koronaviruksen lähteneen liikkeelle joko vahingossa tai tarkoituksella kiinalaisesta laboratoriosta. Herää kysymys, miksi? Onko oikeasti kyseessä globaali tarkoitus vähentää väestöä ja ajaa uutta maailmanjärjestystä sisään? Pelottava ajatus on tietysti se, että virus on vaarallinen vanhemmalle väestölle, niin silloin tämä skenaario palvelisi oikeasti tätä systeemiä osana suunnitelmaa. Konservatiivinen kristillisyys tuntuu myös olevan tätä edistystä hyvin paljon hidastava tekijä. Mitä enemmän konservatiivisista vanhemmista ihmisistä päästäisiin eroon, sitä paremmin nämä globaalit tavoitteet ja päämäärät etenisivät. Jäljelle jäävä ei-konservatiinen nuoriso on tietysti se, joka tulevaisuudessa äänestää. Näin tämä eliitti siis olisi alkanut ajaa tätä maailmaa kohti todellista kontrolliyhteiskuntaa. Gates on alusta lähtien ajanut eteenpäin koronarokote-asiaa. Hän on sanonut, että kun kaikki maailman ihmiset on saatu piikitetyksi, niin vasta sen jälkeen tämä koronapandemia on ohi. Pakkorokotukset ovat joissain maissa jo todellisuutta ja Suomessakin sote-ala joutuu jo tämän tilanteen eteen. Näyttää pelottavan todelliselta, että meilläkin on kohta oikeasti tällainen kontrolliyhteiskunta. Ihmisten vapaus viedään ja meidät totutetaan tällaiseen kontrolloituun pakkojärjestelmään, josta ohjeet sanellaan esivallan taholta ylempää.

Olen paljon ajatellut tätä, että onko tämä rokote jokin Jumalan varoitus tai merkki? Onko se osa tulevaa todellisuutta, jonka luku on 666? Itse en ajattele koronarokotteen olevan vielä varsinainen pedon merkki, mutta alustava osa sitä. Nyt ikäänkuin totutetaan tähän koronapassiin, joka tulee pitää vihreänä ottamalla tietyin väliajoin uusi piikki. Se voi hyvin olla siis  välivaihe tulevaa mikrosirua varten. Jossain vaiheessa koronapassi muuttuu ranteeseen otettavaksi mikrosiruksi, jota ilman ei voi ostaa eikä myydä. Jos näin on, niin järjestelmä on rakennettu tosi ovelasti totuttamalla ihmiset siihen nyt ensin tällaista kautta hyppäämättä suoraan mikrosiruun. En usko, että Jumala antaisi minkään kauhean tapahtuman kohdata ilman varoitusta. Raamatun ajan merkkien valossa olemme menossa kovaa vauhtia kohti ahdistusta, jota kohtaamme jo nyt. 

Maailmassa on tällä hetkellä kahdenlaisia ihmisiä; heitä, jotka uskovat, että rokote on lääke covidille sekä heitä, jotka uskovat, että Jumala on heidän varjeluksensa covidilta, ei rokote. Joukkoon mahtuu toki paljon heitäkin, jotka eivät turvaa Jumalaan, mutta kieltäytyvät koronarokotteesta. Joka tapauksessa tämä asia on saanut ihmiset erittäin vahvasti jakautumaan eri puolille ja riittelemään. Tällä hetkellä riidellään etenkin koronapassista, joka Suomessakin otettiin valitettavasti käyttöön. 

Tällaisten rajoitusten myötä meille nyt ikään kuin "opetetaan" ja totutetaan olemaan kuuliaisia ylhäältä tulevien neuvojen noudattamiselle. Tällaiset pakkokontrollit ovat selkeä uhka ja esivaihe ennen edessä olevaa antikristuksen aikaa. Tätä perustellaan yleisellä turvallisuudella; luodaan ryhmäpainetta sekä lietsotaan pelkoa, että kaikkien tulee näin toimia. Jos et sitten tuohon lähde mukaan, niin menetät yhteiskuntakelpoisuutesi. 

Valtaosa luulee, että jos me kaikki vain kuuliaisesti rokottaudumme, niin sillä päästään eroon covidista, mutta se ei ole ratkaisu. Sillä maailma ei palaa enää normaaliksi, sen sijaan Jeesus palaa. 

Suurimman turvan itselleni antaa se, että olen vastaanottanut Jeesuksen Kristuksen elämäni Herraksi ja Vapahtajaksi. Olen turvassa Hänen verensä alla eikä tämän vahvempaa suojaa voi olla. Ei, vaikka valtamedia rummuttaisi kuinka astraa, modernaa, pfizeria jne. ihmelääkkeinä. Meidän tulee sen sijaan turvata Herraan ihan kaikessa. Hän on kyllä luvannut pitää meistä huolen. Hän on luvannut olla kanssamme maailman loppuun asti, ennen kuin tulee noutamaan meidät täältä pois, kuten Raamatussa on kirjoitettu. 2. Tess. 2. luvussa on myös kerrottu näin.   

Mitä tulee pedon merkkiin – tähän ranteseen tai otsaan laitettavaan mikrosiruun, niin on vaikea sanoa, miten pitkälle se on jo kehitteillä. Tämä pedon merkki on täydellinen vastakohta Pyhän Hengen kasteelle, jossa ihminen vihkiytyy Jeesuksen omaksi. Mikrosiru tulee ajankohtaiseksi silloin, kun Antikristus nousee valtaan. Tätä edeltää tapahtuma, joka on tavallaan kuin rukousvastaus globalisteille. Nimittäin seurakunnan ylöstempaus. Se on raamatullinen tosiasia, jonka yhteydessä Jeesus tulee hakemaan täältä omansa tuuliin ja pilviin. Ylöstempauksen tarkan ajankohdan tietää vain ja ainoastaan Isä. Raamattu kertoo kuitenkin, että siinä vaiheessa laittomuuden ihminen on jo täällä. Voimme siis joutua menemään vielä kovankin seulan läpi. Uskosta osattoman näitä asioita on mahdotonta ymmärtää. Miten pystyä uskomaan todellisessa elämässä tapahtuvaksi, että osa ihmisistä katoaisi silmänräpäyksessä kuin jossain Star Trekissä? Raamatun mukaan uskovat on kuitenkin luvattu pelastaa vihan ajalta. Ajan merkkejä ja Ilmestyskirjaa tulkitsemalla voi todeta myös sen, että Jumalan kello on jo todella paljon. Raamatussa kerrotaan hyvin selvästi, että Jeesus tulee hakemaan omansa täältä pois. Kun Jeesuksen omat on temmattu taivaan tuuliin, sitä seuraa maailmanlaajuinen hirvittävä kaaos. Raamatussa sanotaan, että Vanhurskas hukkuu eikä kukaan pane sitä sydämelleen. Tätä on selitetty niin, että hurskaat otetaan pois kenenkään siitä välittämättä, sillä vanhurskas otetaan pois pahuutta näkemästä. Ihmiset eivät tule ymmärtämään tapahtunutta, mihin katosi ihmisiä. Toisaalta tätä jaetta on perusteltu myös sillä, että konservatiivisesti ajattelevien uskovien katoaminen olisi vain helpotus, koska sellaisia ei nykymaailmassa kaivata. Tästä on kuitenkin kerrottu ja profetoitu hyvin pitkään. Siksi tuntuu surulliselta, että miksei kaikilla voisi olla tästä samaa selkeää näkyä kuin uskovaisilla? Kaikkea emme tiedä, milloin ja miten se tapahtuu. Tänne jäljelle jääneet tulevat ainakin toteamaan, että olisi kannattanut ottaa Jeesus Kristus vastaan elämänsä Herrana ja uskoa evankeliumi. Sehän on mahdollista tehdä vielä vaikka tänään ennen tätä tapahtumaa! Sen takia itsekin haluan puhua näistä asioista ja pitää evankeliumia esillä. En halua salakuljettaa uskoani taivaaseen. Eri asia sitten miten saada lähimmäisensä uskomaan, ymmärtämään ja ottamaan nämä asiat todesta? Helppoa se ei todellakaan tänä aikana ole.  

Ylöstempauksesta on tehty useitakin eri elokuvia, joihin kannattaa tutustua viimeistään siinä vaiheessa, jos on yksi jäljelle jääneistä. Näitä ovat mm. Kadotettu maailma - Left Behind, josta tehty 3-osainen elokuvasarja 2000-luvun alussa sekä uusin versio Left Behind - Kadotettu maailma (2014), jonka pääosasssa Nicolas Cage. Muita vastaavia elokuvia ovat The Moment After (1999) sekä eskatologiaan ja tempausoppiin perustuva Apokalypsi (1998), joka on julkaistu myös Suomessa dvd;nä ja jolle on kaksi jatko-osaa. Näitä elokuvia katsomalla ymmärtää selkeämmin sen, mitä oikein tapahtui. Ylöstempauksen jälkeen on edessä noin seitsemän vuoden mittainen vihan aika. Tämä tulee olemaan hirvittävän ahdistava heille, jotka kieltäytyvät ottamasta pedon merkkiä eli ranteeseen tai otsaan asennettavaa sirua. Sillä jossain vaiheessa vain enää sen avulla voi ostaa ja myydä. Mutta Jumala suojelee vielä silloinkin heitä, jotka tulevat tänä aikana uskoon. Suuri lohtu onkin se, että pelastua voi vielä näiden suurten mullistusten keskelläkin, jos ei  päässyt mukaan tempaukseen. Olavi Syväntö sanoi eräässä saarnassaan; jos sydämeen on kylvetty Jumalan Sanan siemen, niin siinäkin tilanteessa voi huutaa avuksi Herran nimeä. Tämä osoittaa Jumalan todellista ja ihmeellistä rakkautta. 

Kunpa kaikilla olisi hengellinen näkökyky nähdä tätä maallista aikaa pidemmälle. Esimerkiksi minä en voi kehua olevani ihmisviisauden osalta ollenkaan sieltä kärkipäästä. En ymmärrä esimerkiksi tämän päivän nasevaa stand up-huumoria saati televisiossa puhuvien ihmisviisaiden älyköiden fiksua satiiria, mille siinä oikein pitäisi nauraa. Jos jotain noista puheista erottuu korvaani, niin jumalanpilkka ja kirosanat niissä on ainakin vahvasti läsnä. Ja minun ei todellakaan tarvitse sitä ymmärtää. Ihmisviisaus ei tietenkään ole huono asia, mutta siinä vaiheessa se on, kun ihminen luulee olevansa viisaampi kuin Jumala. Jos jostain olen tänä päivänä kiitollinen, niin tästä hengellisestä viisaudesta ja näkökyvystä. Enkä tarkoita haluavani jotenkin korottaa tällä itseäni muiden yläpuolelle. Me uskovat emme ole yhtään sen parempia kuin muutkaan ihmiset, mutta olemme armahdettuja kristittyjä. Minä en ainakaan turvaudu lainkaan omaan ymmärrykseeni, koska haluan olla Jumalan johdatuksessa. Hän tietää, mikä minulle on parasta. Tämän myötä on myös hengellinen näkökykyni voimistunut. Annettuani kastaa itseni syyskuussa 2020, oli se kuin vedenjakaja monella tapaa tehtyäni sen vielä melko julkisesti. Hengellinen näkökyky on saanut minut katsomaan tätä maailmaa nimenomaan kristillisten silmälasien läpi. Valitettavasti niiden läpi paljastuva näky on hyvin lohduton; niin moni näkyy kulkevan kohti kadotusta; näkevät vain tämän maallisen ajan piittaamatta pelastuksestaan. Se on jokaisen oma valinta, joka tässä ajassa on tehtävä. Jumala ei haluaisi kenenkään ihmisen hukkuvan saati joutuvan kadotukseen. Siksi rukoilen kaiken aikaa, että Hän vetäisi ihmisiä puoleensa ja mahdollisimman moni vielä kääntyisi ja tekisi parannuksen tässä armotalouskauden ajassa, jota vielä nyt elämme.

Suosittelen jokaista opettelemaan tuntemaan henkilökohtaisesti Jeesuksen Kristuksen. Kun oppii tuntemaan Hänet ja Hänen tahtonsa, antaa se ymmärryksen siihen, mitä Raamatun kirjoitukset tästä ajasta puhuvat. Näin voi saada hengellisen näkökyvyn siihen, mitä oikein on meneillään. Ja kuinka meille valehdellaan täällä kaikesta pahuuden kautta. Sitähän nämä kaikki hallinnat, eristykset, käskytykset ja ohjailut tarkoittavat. Entinen normaali elämä on siis tukahdutettu valheen alle ja ihmiset ajetaan konkurssiin.  En usko, että mikään täällä palaa enää entiselleen. Onhan uusi maailmanjärjestys Raamatussakin ennustettu väistämätön tosiasia. 

Toisaalta ei lainkaan ihmetytä, että ihmiskunta tulee saamaan osakseen tämän kurituksen. Onhan vitsaukset Raamatussakin, että ne tulevat. Olemmehan kadottaneet Jumalan Sanan ja muuntaneet Hänen lakinsa. Jumala halutaan kaikin mahdollisin tavoin poistaa. Olen kuullut sanottavan, että Jumalan Sanan muuttaminen merkitsee samalla turvan pois ottamista ihmiseltä. On todella vaarallista mennä muuttamaan muuksi jotain sellaista, mitä Jumala ei ole sanonut.

Ihmisten tulisi herätä valvomaan ja ymmärtää tämä tilanne, millaiset henkivallat tässä on takana. Niin monet uskovaisetkin ovat lähteneet kiltisti tähän pakkojärjestelmään mukaan. Onhan se monien vanhempien ihmisten kohdalla ihan ymmärrettävää. Ei tulisi kuitenkaan uskoa täysin sokeasti valtiovaltaa saati valtamediaa, jotka eivät ajattele parastamme. Eihän koko kristillisellä uskolla ole muuten merkitystä? Minä en ainakaan  usko tuohon, mitä valtamedia pakkosyöttää – etenkin kun kaikki muualta tuleva info halutaan piilottaa. Täytyy tietysti muistaa, että Jumala on ohjaimissa kaiken aikaa eikä mitään tapahdu Hänen sallimattaan. 

Me olemme kuitenkin turvassa Kristuksessa. Uskovina meidän ei tarvitse pelätä tulevaa, koska Jumala suojelee ja varjelee Psalmin 91 sanoin. Kuunnelkaa tämä laulu, joka on lohduksi sekä muistuttaa, että ei tarvitse pelätä kurjuutta eikä kulkutautia.

Korkeimman suojelus

Se, joka asuu Korkeimman suojassa

ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa,

sanoo näin:

»Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani.

Jumalani, sinuun minä turvaan.»

Herra pelastaa sinut linnustajan ansasta

ja pahan sanan vallasta.

Hän levittää siipensä yllesi,

ja sinä olet turvassa niiden alla.

Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi.

Et pelkää yön kauhuja

etkä päivällä lentävää nuolta,

et ruttoa, joka liikkuu pimeässä,

et tautia, joka riehuu keskellä päivää.

Vaikka viereltäsi kaatuisi tuhat miestä

ja ympäriltäsi kymmenentuhatta,

sinä säästyt.

Saat omin silmin nähdä,

miten kosto kohtaa jumalattomia.

Sinun turvanasi on Herra,

sinun kotisi on Korkeimman suojassa.

Onnettomuus ei sinuun iske,

mikään vitsaus ei uhkaa sinun majaasi.

Hän antaa enkeleilleen käskyn

varjella sinua, missä ikinä kuljet,

ja he kantavat sinua käsillään,

ettet loukkaa jalkaasi kiveen.

Sinä poljet jalkoihisi leijonan ja kyyn,

tallaat maahan jalopeuran ja lohikäärmeen.

Herra sanoo:

»Minä pelastan hänet, koska hän turvaa minuun.

Hän tunnustaa minun nimeäni, siksi suojelen häntä.

Kun hän huutaa minua, minä vastaan.

Minä olen hänen tukenaan ahdingossa,

pelastan hänet ja nostan taas kunniaan.

Minä annan hänelle kyllälti elinpäiviä,

hän saa nähdä, että minä autan häntä.»

Lähteet: YouTube:  Ahvio Juha - Koronavirus globalismi ja pedon merkki

Lue myös aiemmat kirjoitukseni, jotka pohjautuvat tähän aiheeseen eli kirjoitukseni Ylösnousemus on totta ja Hän tulee pilvissä. 

Alussa Hän oli: Kolmiyhteisen Jumalan luomistyön salaisuus

 

Tämän kirjoituksen myötä sukellan syvälle Jumalan salaisuuksiin – sellaisille vesille, joissa ihminen ei purjehdi kevyesti. Kolmiyhteisen Jumalan luomistyö, joka on koko maailmankaikkeuden alku, on aihe, joka ylittää pienet mielikuvamme ja ymmärryksemme rajat. Kuitenkin Raamattu avaa meille välähdyksiä tästä ihmeellisestä todellisuudesta, ja juuri näiden tekstien äärelle pysähdyn.

Jeesus – Luomisen Arkkitehti

Usein ajattelemme luomista tapahtumana, jossa Jumala yksin loi kaiken. Mutta Raamatun tekstien valossa näemme, että Isä, Poika ja Pyhä Henki olivat kaikki mukana tässä suunnattomassa työssä. Hepreankielisen Raamatun alkuteksti 1. Mooseksen kirjan alusta voidaan kääntää sanoilla: Esikoisessaan Jumala loi taivaat ja maat. Tämä ajatus avaa uuden näkökulman: Jeesus, Jumalan Poika, ei ollut vain passiivinen sivustakatsoja, vaan kaiken luomisen keskeinen toimija.

Apostoli Paavali kirjoittaa Kolossalaiskirjeessä näin:

"Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät... kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen." (Kol. 1:16)

Jeesus ei siis ole vain osa luomakuntaa, vaan Hän on se, jonka kautta kaikki on saanut alkunsa. Hän oli ja on kaiken yläpuolella, kaiken alku ja kaiken ylläpitäjä.

Jumalan viisaus henkilönä

Sananlaskujen kirjassa Jeesus itse puhuu viisauden hahmossa:

"Minä olin Herran tykönä hänen tiensä alussa, ennen hänen tekojaan, ennen aikojen alkua." (Sananl. 8:22)

Tämä henkilöitynyt viisaus – Jeesus Kristus – oli mukana, kun Jumala veti piirin syvyyden ylle ja asetti meren rajat. Hän ei ollut vain osa suunnitelmaa, vaan suunnittelija itse. Jumalan viisaus ei ole luotu ominaisuus; se on ikuinen, osa Hänen olemustaan.

Kolmiyhteisen Jumalan salaisuus

Kolminaisuuden käsite on kristinuskon ydinkysymyksiä – ja myös yksi vaikeimmin ymmärrettävistä. Kolmiyhteinen Jumala ei ole pelkästään Isä, vaan Isä, Poika ja Pyhä Henki yhdessä. Tämä käy ilmi jo 1. Mooseksen kirjan ensimmäisistä jakeista, joissa Jumalan Henki liikkui vetten päällä. Jeesus, Poika, oli kuitenkin läsnä jo ennen tätä, kuten käy ilmi useista Raamatun kohdista.

Miksi tämä on tärkeää?

Kun ymmärrämme, että Jeesus oli mukana luomisessa, näemme Hänen yhteytensä kaikkeen luotuun aivan uudessa valossa. Maailmankaikkeus ei syntynyt sattuman tai alkuräjähdyksen seurauksena, vaan Jumalan täydellisen tahdon ja rakkauden tuloksena. Jeesus ei ole pelkästään historian hahmo, joka ilmestyi kahden tuhannen vuoden takaisessa Palestiinassa, vaan Hän on ollut alusta asti – kaiken luodun esikoinen ja ylläpitäjä.

Rakkauden suunnitelma

Kun ajattelemme, kuinka valtava ja ikuinen Jumala loi meidät – pienet ja vajavaiset ihmiset – rakkaudellaan, ymmärrämme, että meillä on erityinen paikka Hänen suunnitelmassaan. Tämä rakkaus huipentui Jeesuksen ristinkuolemaan, jonka kautta Hän lunasti meidät synnin orjuudesta. Kolossalaiskirjeen sanat tiivistävät tämän kauniisti:

"Hän on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan. Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen." (Kol. 1:13-14)

Lopuksi

Kolmiyhteisen Jumalan luomistyö on salaisuus, jota emme täysin kykene ymmärtämään. Mutta sen heijastukset luomakunnassa, Raamatussa ja Jeesuksen rakkaudessa puhuvat siitä, kuinka suuri Hän on. Nikean uskontunnustus kiteyttää tämän upeasti:

"Me uskomme yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, joka on syntynyt Isästä ennen aikojen alkua... jonka kautta kaikki on saanut syntynsä."

Olkoon tämä totuus meille voimaksi ja iloksi, kun kuljemme Jumalan mielen mukaista elämää, tietäen, että Hänen viisautensa ja rakkautensa ovat kanssamme alusta loppuun.

Miksi täytyy kestää kipua?

 

Vuojärvi aamuvarhaisella 11.5.2021

Kiersin tänään jo varhain aamulla paikallisen järvilenkin, kuten minulla on usein tapana tehdä. Se on noin kuuden kilometrin mittainen, johon menee aikaa noin tunti. Nämä aamuiset hetket ovat minulle usein samalla kohtaamisia Jumalan kanssa. Muita ihmisiä ei siihen aikaan juuri näe, joten on aivan mahtavaa  kuunnella vain luonnon ääniä, kuten tälläkin hetkellä niin heleää linnunlaulua. Auringonnousu oli tänä aamuna taas pysähdyttävän kaunis. Otin siitä kuvan, vaikka se ei teekään sille täyttä oikeutta. Kävelylenkkien aikana tykkään kuunnella korvakuulokkeilla puhuttelevia saarnoja. Tuntuu, että siinä raikkaassa luonnossa kävellessä kiinnittää kuulemaansa tavallista enemmän huomiota. Tänä aamuna kuuntelin Raamattu kannesta kanteen -sovellusta ja sieltä Sananlaskujen kirjaa. Erityisen puhutteleva olikin tuo tämän aamun sana otsikolla Kuritus käy kipeäksi. Tämä puhe sai minut miettimään omakohtaisesti sitä, kun olen kärsinyt elämäni aikana paljon migreenistä. Minulla on nykyisellään pää oikeastaan suuremman osan ajasta kipeä kuin terve. Tosin tänä aamuna satuin voimaan erityisen hyvin, mikä johtuu siitä, että sain eilen helpotusta tähän vaivaan hieronnasta. Tämän Sanan sain tänä aamuna Jumalalta: 

”Älä torju, poikani, Herran kuritusta, älä katkeroidu, kun hän ojentaa sinua - jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa niin kuin isä omaa lastaan.” (Sananlaskujen kirja 3: 11-12) 

Tuossa kurituksesta kertovassa luvussa tarkentui se, että Jumala itse tietää mihin käyttöön Hän meitä suunnittelee. Meissä ihmisissä on paljon riisuttavaa, jonka vuoksi Jumala karsii meitä. Perään tuli toinen Sana Jobin kirjasta tähän liittyen: 

”Hyvä on sen osa, jota Jumala ojentaa, älä väheksy kaikkivaltiaan kuritusta…” (Jobin kirja 5: 17-18). 

Jumalan kurituksessa ei ole siis kyse rankaisemisesta. Rikolliset ovat niitä ihmisiä joita rangaistaan. Jumalan kurituksessa on kyse ihmisen luonteen ohjaamisesta oikeaan suuntaan. Tämä on parantavaa toimintaa. Uskovaksi kääntyminen ei tarkoita myöskään sitä, että elämä olisi siitä eteenpäin jotain ruusuilla tanssimista ja vailla ongelmia. Siksi ei pidä yllättyä kohdatessamme elämässämme vaikeita aikoja. Kun elämässä tulee vastaan vaikeuksia ja huolia, niin ei pidä pettyä. Jumala panee ihmisen näihin tilanteisiin, jolloin on pyrittävä olemaan sitäkin rohkeampi ja kärsivällisempi, enemmän kuin olisi osannut uneksiakaan. Me ihmiset olemme ikuisuusolentoja eikä meillä ole edes aavistusta siitä, miten ihmeellisiä olentoja Jumala aikoo meistä tehdä. Tässä Jumalan koulutuksessa on tärkeänä vaiheena oma kuolemamme. Se täydellisyys, jota kohti olemme matkalla, saavutetaan sitten vasta rajan toisella puolella. 

Kristityn loppuelämä on siis yhtä koulun penkillä istumista. Lohtuna on kuitenkin, se, että meillä on koulumestarina paras mahdollinen opettaja. Kun kuritoimenpiteet ovat meneillään, tuntuu elämä joskus vain niin äärimmäisen raskaalta. Kivuntäyteisinä hetkinä ja sen aina vain jatkuessa on joskus hyvin vaikea uskoa, että Jumala todella on hyvä ja että Hän tahtoo ihmisen parasta. Itsellänikin migreenin vallitessa ja pitkään jatkuessa tulee helposti mieleen epäilys, että kuinka tällaisen tuskan tuottaminen voi mitään rakkautta olla? Ja että onko tämä enää reiluakaan? Miksi ihmeessä kidutat tällä tavoin lastasi? Mikset anna armoa, koska olisihan Sinulla valta ja voima hetkessä parantaa minut? Onhan tällaisessa kivussa jo vaikeuksia selvitä niin arjestani saati jaksaa toimia valtakuntasi hyväksi. Näihinkin ajatuksiin sain vastauksen tänä aamuna. Se oli kehotus kääntää katse kohti ristin kärsijää; Taivaallinen Isä rakasti poikaansa ja kuitenkin antoi Hänen kärsiä, jotta hänen kärsimyksensä toisi tälle maailmalle elämän. Amen. 

”Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden rauhanhedelmän niille, jotka sen kautta ovat harjoitetut.” (Hebr. 12:11) 

Kärsittyäni migreenistä nyt jo yli 30 vuoden ajan, olen oppinut ainakin sen, ettei lääketiede – niin pitkälle kehittynyt kuin se nykyisellään jo onkin – ole pystynyt antamaan minun kohdalla tähän vaivaan helpotusta. Se pystyy antamaan korkeintaan hetkellistä lievitystä. Enemmän olen saanut apua löydettyäni oikeanlaisen hierojan. Pääkipu näyttää olevan minun ns. Paavalin piikki lihassani tässä ajassa, etten ylpistyisi. Yhtä lailla tiedän, että ennemmin tai myöhemmin koittaa sekin päivä, jolloin uskovana saan olla autuaan vapaa tästä alennustilan ruumistani. Mikä voisi olla parempaa kuin päästä eroon tästä maallisesta kivusta ja vaivasta ylösnousemusruumiissani. Tämä jos mikä antaa voimia tähän maanpäälliseen vaellukseen! 

  

Levyarvostelu: Kinnunen, Olli: NYT KIITÄN RIEMUITEN

 

Kinnunen, Olli:

NYT KIITÄN RIEMUITEN (2021)

Olli Kinnusen virsiin pohjautuvia urkuteoksia

"Virret ovat kuuluneet merkittävällä tavalla matkaani muusikkona. Nuorena poikana Pyhännöllä kipusin monesti kotikirkkoni urkupenkille. Useimmiten soitin virsiä ja improvisoin virsien teemoista. Vuosien saatossa virret ovat saaneet uusia sävyjä ja harmonioita ympärilleen," Olli Kinnunen kertoo uuden levynsä sisäkansissa. Hän sanoo levyn olevan jatkumoa sille kehitykselle, joka alkoi jo parikymmentä vuotta sitten omasta kotikirkostaan.

Olli Kinnunen herätti mielenkiintoni kuultuani YouTubesta hänen pysäyttävän tulkintansa Kiitos sulle, Jumalani. Kuopion Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi kouluttautunut Kinnunen on perehtynyt jo vuosien ajan läheisesti urkuimprovisointiin. Tämän osalta hänen ansioluettelonsa onkin nuoresta iästä huolimatta varsin vaikuttava. Monipuolinen taito välittää musiikin lahjaansa urkuimprovisoinnin kautta on hyvin kuultavissa tämän pitkäsoiton tunnelmassa. Kun tämän levyn laittaa soimaan, se on kuin toisi kirkon kotiinsa. Kinnunen toivoo itsekin pystyvänsä jakamaan musiikinlahjaa ja tuoda iloa ja lohtua kuulijoille, missä hän tämän levyn myötä todella hyvin onnistuukin.

Uutuuslevy Nyt kiitän riemuiten pitää siis sisällään neljätoista vanhaa virttä. Kappalevalikoimaan lukeutuu meille kaikille tuttuja virsiä kuten Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, Ilta on tullut Luojani ja Oi Herra luoksein jää. Nämä lapsuudesta rakkaat laulut onkin mielenkiintoista kuulla nyt erilaisina monivivahteisina urkusovituksina. Levyn kaikki virret ovat siis Suomen virsikirjasta poimittuja, mutta osa minulle täysin tuntemattomia. Tosin jotkut niistä paljastuivat sittemmin tutuiksi. Salaisuus piilee monien virsien osalta yllättävissä ja raikkaissa sovituksissa, jotka Kinnunen on improvisoinut omiin nimiinsä. Yksi iloisimmista yllätyksistä on koraalifantasia Aurinkomme ylösnousi. Tämä vanha virsi pääsee Kinnusen käsissä suorastaan taivaallisiin ulottuvuuksiin tavalla, jollaisena en ole sitä koskaan kuullut. Toinen virsitulkinta, johon tällä levyllä erityisesti ihastuin on Kaitse Jeesus, paimen hyvä.

Instrumenttina tällä levyllä soivat saksalaisen Chemnitzin Luther-kirkon Sauer-virtuaaliurut. Kinnunen kertoo virtuaaliurkujen mahdollistaneen esimerkiksi sen, että näin levyn oli mahdollista syntyä omalla työpöydällä pidemmällä aikajaksolla. Osa teosten syntyideoista kumpuaakin hänen kertomansa mukaan jo vuosien takaa. Tällaisena tunnin mittaisena instrumentaalina kuuntelukokemuksena virtuaaliurut ovatkin varmasti erinomainen ratkaisu. Jo levyn aloituskappaleena soiva On riemu, kun saan tulla paljastaa nimittäin virtuaaliurkujen moniulotteisuuden. Ihan yhdellä kuulemalla tämä levy ei edes avaudu. Se vaatii useampia kuuntelukertoja, jolloin siitä voi löytää uusia sävyjä, mihin ei ole tullut kiinnittäneeksi huomiota. Kaikesta voi kuulla, kuinka Kinnunen eläytyy musiikkiin tavalla, jollaista musiikin ammattilaiselta voi odottaakin. Joitain hieman erikoisempia kappalevalintoja lukuun ottamatta tämä levy on sielua virvoittava ja laadukas kokonaisuus. Rauhoittava rakkauden evankeliumi on siinä aidosti läsnä. Tämä on sellaista, mitä todella kaivataan tähän aikaan!

Tietäen Luojan lahjoittaneen Kinnuselle soittamisen taidon ohella toisen instrumentin eli upean lauluääneen, niin seuraavaksi toivoisin kuulevani levyn, jossa hän voisi laulaa levylle urkujen säestyksellä. Referenssinä voisi käyttää esimerkiksi ruotsalaisen kristillisen artistin Carola Häggkvistin erinomaista urkujen säestyksellä toteutettua albumia Blott En Dag.

Olli Kinnusen Nyt kiitän riemuiten -levyyn voi tutustua sekä halutessaan tilata sitä täältä. 

Olli Kinnunen toimii urkujensoittoon painottuvassa kanttorin virassa Kajaanin seurakunnassa. Kuva: Nyt kiitän riemuiten levyn sisäkansi. 

Kun maailma vei ja pettymys painoi – kuinka usko vapautti

                          

Vappupäivä, jota en unohda

Vappupäivä 1994 on piirtynyt mieleeni tarkemmin kuin moni muu. Ei ilon, vaan pettymyksen ja turhautumisen takia. Suomi oli juuri jäänyt Euroviisuissa häntäpäähän, mikä merkitsi samalla seuraavan vuoden finaalipaikan menettämistä. Tuona keväänä olin elänyt valtavaa Euroviisu-huumaa: olin seurannut kansallisia karsintoja livenä, pitänyt radiolähetyksiä ja hypettänyt CatCatin Bye Bye Babya kaikkialla. Kappale oli oikeasti mielestäni hyvä. Uskoin silloin koko sydämestäni, että tänä vuonna Suomi vihdoin murtaisi jatkuvan epäonnen kierteen.

Kun pisteidenlasku sitten paljasti karun totuuden, olin tyrmistynyt. Koko kevään kihelmöivä odotus muuttui hetkessä musertavaksi pettymykseksi. Se ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun koin Euroviisut henkilökohtaisena tappiona. Olin tunnettu Keski-Suomen "Mr. Euroviisuna", jonka maailmaa pyöritti tämä yksi musiikkitapahtuma. Siinä missä moni murehti jääkiekon mitalitonta vuotta, minä olin maansurussa, kun Suomi ei menestynyt Euroviisuissa.

Unelma täyttyy – mutta eri tavalla kuin odotin

Vuonna 2006 Suomi lopulta voitti Euroviisut. Kaikki oli valmiina – olin hankkinut liput, lennot ja majoituksen Ateenaan. Olin vihdoin näkemässä ja kokemassa sen, mitä olin unelmoinut vuosikymmeniä. Mutta Jumalalla oli toinen suunnitelma. Perhepiirissäni tapahtui kuolemantapaus, ja hautajaiset osuivat samalle päivälle finaalin kanssa. Peruin matkani saman tien. En voi sanoa, etteikö minua olisi silloin hieman riipaissut, mutta loppujen lopuksi päätös oli helppo ja tuntui oikealta. Se opetti minulle jotakin syvällistä: unelmat, jotka joskus näyttävät suurimmilta mahdollisilta, voivat menettää merkityksensä, kun elämässä tapahtuu jotain aidosti tärkeää.

Jälkikäteen näen, että minun ei ollut tarkoituskaan olla Ateenassa juhlistamassa Suomen viisuvoittoa. Vuoden 2006 euroviisuvoitto, joka toi Suomen ensimmäisen ja tähän mennessä ainoan ykkössijan, ei nimittäin edustanut valoa tai iloa, vaan pimeyttä. Hirviömäinen Lordi ja heidän kappaleensa Hard Rock Hallelujah olivat kaukana siitä, mitä itse pidän musiikin todellisena tarkoituksena – kauneuden, totuuden ja Jumalan kunnioituksen ilmaisuna.

Sen sijaan Lordin kappaleessa oli vahvasti antikristillinen sanoma, joka peittyi viihteellisen ulkokuoren alle. Jo pelkkä kappaleen nimi Hard Rock Hallelujah oli harhaanjohtava ja hämmentävä. Sanan "hallelujah" alkuperäinen merkitys toki on ylistys Jumalalle, mutta tässä yhteydessä se vietiin täysin toiseen kontekstiin. Kappale ei kunnioittanut Jumalaa tai tuonut esiin mitään hengellistä totuutta, vaan käytti kristillistä symboliikkaa ja kieltä groteskilla tavalla, jossa jumalallinen pyhitettiin maallisen synkkään kuvastoon.

Laulun sanoitukset, kuten viittaukset "valon enkelin" putoamiseen ja "uudestisyntyneisiin" yön pimeydessä, maalaavat kuvan voittajista, jotka nousevat pimeyden voimista. Se ei ylistä Jumalan kunniaa tai hyvyyttä, vaan kääntää huomion pimeään mystiikkaan ja okkultistisiin sävyihin. Lisäksi visuaalinen esiintyminen hirviöpukujen ja synkän lavastuksen kanssa vahvisti tätä pimeyden teemaa. Kristittynä näen, että tällainen esitys ei ole pelkästään viihdettä. Se heijastaa syvempiä kulttuurillisia virtauksia, joissa hengelliset asiat vääristetään ja Jumalan sanoma hämärretään. Vuoden 2006 euroviisujen voitto ei ollut Jumalan ylistyslaulu, vaan ennemmin esitys, joka korosti maailman pimeitä puolia. Tämä on hyvä muistutus meille kaikille siitä, kuinka tärkeää on valvoa, mitä hyväksymme ja mitä arvostamme viihteen ja kulttuurin kentällä. "Kaikki ei ole kultaa, mikä kiiltää" pätee erityisesti tällaisiin viihdetapahtumiin.

Uskon vapautus: uusi näkökulma kilpailuun

Herran varjelus ohjasi siis minut toiseen suuntaan, jossa sain tilaa pohtia, miksi olin antanut yhdelle viihdetapahtumalle niin suuren vallan elämässäni. Euroviisujen aikaansaama kilpailuhenkisyys ei jäänyt yksinomaan tämän laulukilpailun varaan. Kun aloin itse tehdä lauluja, janosin menestystä myös omalla urallani. Kilpailemisesta tuli kuin pakkomielle, joka määritti arkeani ja tavoitteitani. Yritin pakonomaisesti löytää paikkani siinä armottomassa maailmassa, mutta petyin kerta toisensa jälkeen. Mutta kun tulin uskoon, aloin nähdä tämän maailman tarjoaman menestyksen toisin.

Kilpailuhenkisyys ei sinänsä ole pahasta. Se voi tuoda iloa, tavoitteita ja merkitystä elämään. Mutta kuten A.W. Tozer kirjoittaa:

"Menestymispakko on hyvän asian vääristymä. Synti muuttaa Jumalan antaman tarkoituksenhalun itsekkääksi kunnian tavoitteluksi."

Nyt olen oppinut sen, että terveen ja epäterveen kilpailuhenkisyyden raja ylittyy silloin, kun lähimmäisenrakkaus uhkaa jäädä varjoon. Kun menestyksen tavoittelusta tulee itseisarvo, ihminen menettää helposti sisäisen rauhansa ja Jumalan tarkoittaman tarkoituksen.

Kaikki on turhuutta ilman Jumalaa

Euroviisut olivat aikanaan elämäni keskipiste, mutta tänä päivänä ne edustavat minulle vain yhtä taaksejäänyttä elämän vaihetta. Sitä paitsi nykyisellään Euroviisut ovat muuttuneet Saatanan huvipuistoksi. Suomen UMK-karsinnat ovat enää sitä, kenellä on törkein ja antikristillisin kappale ja esitys. Tämä suuntaus on vienyt aikanaan vielä ihan kauniin musiikkitapahtuman kauas siitä, mitä se kerran oli musiikin ja eri kulttuurit yhdistävänä juhlana. Euroviisut eivät ole olleet minun juttuni enää vuosiin. 

Kaikki tuo, mikä aikoinaan täytti mieleni ja vaikutti niin merkitykselliseltä, on osoittautunut vain hetkelliseksi turhuudeksi. Kuten Raamatussa Saarnaajan kirja sanoo viisaasti, että jos elämämme täyttyy vain tämän maailman tuottamilla ajatuksilla, nautinnoilla ja pyrkimyksillä, niin millään ei ole todellista mieltä: "Kaikki on turhuutta." Mikään tämän maailman tarjoama ei voi täyttää sydämen kaipuuta, joka on tarkoitettu vain Jumalalle.

Olen niin kiitollinen siitä, kuinka uskon myötä olen saanut vapautuksen kaikesta kilpailuhenkisyydestä ja menestymisen pakkomielteestä. Elämässäni on nyt rauha ja selkeys, joka ohjaa kohti asioita, joilla on todellinen merkitys. Jos jokin on tärkeää, niin Herran pelko ja thato elää Jumalan tahdon mukaista elämää. Sillä tämä maailma on vain varjo taivaan todellisuudesta. Usko on vapauttanut minut niin monesta, että en halua elää enää päiväkään ilman Jumalaa...en itse asiassa hetkeäkään. 

Lopuksi

Vappupäivä 1994 opetti minulle lopulta enemmän kuin tiesin silloin. Se oli yksi askel polulla, joka johti pois maallisten unelmien kahleista kohti syvempää ymmärrystä elämästä ja uskosta. En kaipaa enää sitä kilpailuhenkeä tai hurmosta, jonka Euroviisut aikanaan tarjosivat. Olen löytänyt vapauden elää ilman niitä – ja mikä parasta, olen löytänyt vapauden elää Jumalan armon varassa.

Kirja-arvostelu: ULOSKUTSUTUT (Perussanoma 2021)

Sopanen, Tapani

ULOSKUTSUTUT

(Perussanoma Oy 2020), 392 sivua.

Tällaista romaania et ole koskaan aikaisemmin lukenut eikä se jätä lukijaansa ennalleen. Näin luvataan Tapani Sopasen kirjoittaman kirjan ULOSKUTSUTUT takakannessa. Ja totisesti, kun tämän kirjan on saanut eteensä, ei sitä malta laskea käsistään ennen kuin kaikki liki 400 sivua on luettu. Niin erinomaisesti tämä kirja lupauksensa lunastaa. En todellakaan muista koskaan lukeneeni tällaisesta kristillisestä näkökulmasta kirjoitettua kirjaa.

Eletään siis jo joitain vuosia edellä tästä ajasta. Koronavirus, terrori-iskut, ilmastonmuutos ja uskovien maallistuminen ovat vahvasti pinnassa. Kirkko ja valtio ovat jo erotettu toisistaan, mikä on aiheuttanut padon murtumisen. Romaanin keskiössä on keski-ikäistynyt pariskunta Tero ja Anne Skog. Sivuhenkilöinä mukana ovat heidän tyttärensä Sari ja tämän irakilainen poikaystävänsä Ali. Jännitettä asetelmaan aiheuttaa se, että Ali kertoo kääntyneensä muslimista kristityksi. Hän on menossa Sarin kanssa naimisiin, mutta Sarin poliisivoimissa työskentelevällä veljellä Larilla herää epäilys, onko Ali varmasti sitä, mitä hän sanoo olevansa – se selviää vasta myöhemmin. Alin ja hänen irakilaisvanhempiensa osuus tarinassa nouseekin merkittävämmäksi kirjan loppupuolella. 

Tero ja Anne Skog ovat kuuluneet jo pitkään KirkasSali-nimiseen seurakuntaan, mutta  ovat kokeneet sen toiminnan koko ajan vieraammaksi eri uudistusten ja maallistumisen myötä. Skogin perhe jääkin hieman taustalle sivulta 53 lähtien, jolloin mukaan astuu 45-vuotias tätä KirkasSali-seurakuntaa johtava pastori Sam Latila. Hänen osuus tarinan draamankaaressa nouseekin varsin keskeiseksi. Sam johtaa seurakuntaa yhdessä seurakuntapastori Ville Viinimaan ja nuorisopastori Tatu Melkkosen kanssa. Kullakin miehistä on omat ongelmansa ja kipupisteensä niin seurakunta- kuin yksityiselämässäänkin. Samin avioliitto vetelee viimeisiään ja hän on alkanut tuntea vetoa seurakunnan toiminnassa mukana olevaan parikymppiseen Siriin. Tämä asetelma ei tietenkään lupaa hyvää. Pornoriippuvuudesta kärsivällä nuorisopastori Tatulla on hänelläkin omat ongelmat selätettävänä perhe-elämässään. Konservatiivinen Ville kauhistelee epätoivoisena, kuinka heidän ennen vielä elävä seurakuntansa on kadottanut alkuperäisen sanomansa. Sisäiset ristiriidat johtavat siihen, että Sam saa lopulta yksin vetovastuun KirkasSali-seurakunnan asioista. Ei jää paljoakaan sen syntimäärän ulkopuolelle, mihin tämä lihallisille mielihaluilleen antautunut pastori ei tulisi syyllistyneeksi. Sam on myös päättänyt päivittää seurakuntansa uudelle vuosituhannelle. Hän saa houkuteltua siihen uusia nuoria jäseniä hyväksymällä muun muassa kristillisen joogan, kirkkodiskon, savukoneet, ylistyksen ja homoparien vihkimiset osaksi toimintaansa. Kaiken tämän kirkkoviihteen myötä seurakunnan nimikin päivitetään kansainvälisemmäksi BrightHall Churchiksi. Tämä vie seurakunnan toiminnan kohti vääjäämätöntä tuhoa ja hajoamista aiheuttaen lopullisen pesäeron suvaitsevaisten ja konservatiivijäsenten välille. Maallistuminen, ihmisten miellyttäminen sekä sisäiset ristiriidat kalvavat yhä pahemmin seurakuntaa. Suuri osa jättääkin Samin johtaman seurakunnan ja Ville perustaa oman elävään Jumalaan turvaavan kotiseurakuntansa. Tässä vaiheessa selviääkin, mitä kirjassa tarkoitetaan näillä ns. ”uloskutsutuilla.” Lopulta KirkasSali-seurakuntaa kohtaakin järkyttävä tragedia, mikä tuntuu tämän päivän uutisten valossa pelottavan ajankohtaiselta.

Tapani Sopanen kuuluu Suomen menestyksekkäimpiin kristillisiin kirjailoihin. En ole aikaisemmin lukenut hänen kirjojaan, mutta tämän jälkeen luulen, että monta hyvää kirjaa on saattanut jäädä lukematta. Ainakin Uloskutsutut -kirjassa Sopanen onnistuu kuljettamaan lukijaa hyvin mielenkiintoisella tavalla eri tapahtumien ja tämän ajan ilmiöiden läpi. Kerran jos toisenkin tulee ajateltua omaa hengellistä elämäänsä ja tätä myllerrystä, missä parhaillaan elämme. Kyseessä on ilmiselvä henkimaailman taistelu totuuden ja valheen kesken. Vahvasti kirjassa on läsnä uhka Lähi-Idästä, jolta moni tuntuu ummistaneen silmänsä. Tämä korostuu kirjan loppupuolella. Kaiken taustalla näkyy maallistuminen ja kristillisyyden alasajo. Siinä missä lait ja asetukset nojasivat vielä ennen kansankirkkoon, niin nyt ne ovat menettäneet sen jalustan, minkä päällä seisoa. Kaiken tämän esiintuominen kristillisen romaanin muodossa on erinomainen muistutus tästä viimeisen kutsun aikakaudesta, jota parhaillaan elämme. Onhan monissa pyhissä kirjoituksissa sanottu, että ihmiset tulevat jakautumaan jatkossa selkeämmin Jumalan omiin ja jumalattomiin. Tässä on vielä meillä kaikilla suuri mahdollisuutemme saadessamme valita, kummalle puolelle itse kukin asetumme. Onneksi Jumala haluaa antaa ihmiskunnalle vielä mahdollisuuden valita. Ja kuten tämän kirjan viimeisenkin luvun otsikko sanoo; Mutta joka kestää loppuun asti, pelastuu....En tiedä, miten tämä kirja avautuu uskosta osattomalle, mutta annan vahvan lukusuosituksen – oli lukijalla sitten sitä omaa uskontokuntaa tai henkilökohtaista suhdetta Jumalaan tai ei. 

Seitsemän kristillistä teemaa sarjasta Pieni talo preerialla

 

Pieni talo preerialla. Tuo klassikko sai meidät koko perheen liimautumaan television äärelle sunnuntai-iltaisin silloin lapsuudessa 70-luvulla. Viikosta ja vuodesta toiseen saimme seurata kristillisen Ingalssin perheen kovia koettelemuksia. Missään muussa sarjassa en muista tällaista lähtökohtaa ainakaan tuohon aikaan saati sen jälkeenkään tällä tavalla käytetyn. Sarjan joka jaksossa oli yleensä joku hyvä kristillinen opetus. Sarjan päätteeksi seurasi usein valtava hyvän olon tunne. Oltiinhan siinä aina hyvän puolella. Toiset ovat pitäneet sarjaa naiivina, mutta omasta mielestäni kyse on enemmänkin viisaudesta. Sarjassa eletään ajallisesti 1800-luvun lopulla, jolloin vallassa oli arvot, mitkä olisi erittäin tervehdyttäviä myös nyt 2020-luvulle. 

Pieni talo preerialla sarjassa korostui ensisijaisesti rakkaus perheeseen ja luottamus Jumalan hyvään huolenpitoon vaikeuksien keskellä. Raamatun lauseita viljellään matkan varrella ahkerasti. Hädän hetkellä turvaudutaan aina rukouksen voimaan ja kirkossa käydään kuulemassa sanaa joka sunnuntai. Jollain lailla samaistin tämän sarjan myös oman lapsuuteni maisemaan. Pieni talo preerialla sarjassahan koulu ja kirkko toimivat kuin yhdessä ja samassa rakennuksessa. Vaikka  omassa koulussamme ei varsinaisia kirkonmenoja pidetty, niin pyhäkoulu oli viikon kohokohta aina sunnuntaisin. Pastori Aldenin puhuttelevat saarnapuheet olivat yleensä tämän sarjan opettavaisinta antia. 

Pastori Alden - yksi sarjan voimahahmoista

Monet jaksot pohjautuivat eri Raamatun opetuksiin, joiden pohjalta oli rakennettu opettavaisia tarinoita. Erityisen koskettava oli mielestäni sarjan 1. tuotantokaudella nähty  2-osainen Herra on minun paimeneni, jossa Lauran hahmolla oli keskeinen rooli. Tässä jaksossa ovat mitä selkeimmin läsnä Isä, Poika ja Pyhä Henki kukin omassa muodossaan. Luettuani Lauraa esittäneen Melissa Gilbertin elämäkerran, hän sanoi tämän jakson olleen myös hänelle itselleen koko sarjan historiasta se rakkain.  

Kun keväällä 2020 korona oli vielä tuntematon ja pelottava ilmiö, teki YLE jotain, mikä oli todellista balsamia sielullisille haavoille. Se päätti nimittäin tuolloin uusia tämän legendaarisen tv-sarjan. Tämä hieno klassikko tupsahti silloin mitä parhaaseen saumaan. Koko kevättalvi ihmisiä oli kehotettu pysyttelemään sisällä ja välttämään liikkumista julkisilla paikoilla. Kun noiden rajoitusten keskellä sai vapaa-ajan puhteena palata tämän sarjan tunnelmiin, palautti se samalla mieleen hyvät ja turvalliset ajat, oman lapsuuden kulta-ajan, minkä on saanut elää. Tuona keväänä tuntui muutenkin siltä, että kevään tulon koki eri tavalla kuin aiemmin. Tämä pandemia-aika oli saanut loppumaan kaiken turhan hötkyilyn ja palaamaan lähemmäksi luontoa. 

Ateistina sarjan alussa esittäytynyt Isaiah Edwards kääntyi hänkin kristityksi

Kaikki tuo sekä Pieni talo preerialla saivat jotenkin taas tuntemaan vahvemmin maan jalkojensa alla. Sarjasta muisti jo sieltä vuosikymmenten takaa monia eri juttuja, mutta paljon oli myös unohtunut. Nyt se tuli katsottua intensiivisesti ja elettyä kaikki nuo hetket antaumuksella mukana. Nautin suunnattomasti siitä tunteesta, kun jokin onnistuu koskettamaan syvältä saaden parhaassa tapauksessa pintaan myös sen sielua puhdistavan kyyneleen. Niin kävi tämän preerian matkan varrella useaan kertaan. Loppujen lopuksi montaa turhaa jaksoa matkan varrelle ei mahtunut. Sen sijaan monia ilon ja surun hetkiä elämästä, joihin meistä monen on yhä helppo samaistua. Sarjan juonenkäänteissä tapasi monia elämästä eksyneitä ihmispoloja. Heitäkään ei silti tuomittu, vaan annettiin heille mahdollisuus kasvaa ihmisinä. Yleensä näin kävikin, mutta kuten myös oikeassa elämässä, niin ei aina. Joskus ihmiset eivät vain halua tehdä parannusta synneistään. Sen sijaan vaikka monet vastoinkäymiset koettelivatkin sarjan hahmoja, ei jääty rypemään itsesääliin, vaan ponnisteltiin urheasti ja toinen toisia auttaen eteenpäin. Tällaista viisautta ja yhteisöllisyyttä tarvittaisiin yhä tänä päivänä. 

Poimin tähän kirjoituksen päätteeksi seitsemän kristillistä teemaa, jotka puhuvat tämän sarjan etiikasta ja saavat tämän sen erottumaan muista.

1. Jos on mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa. (Kirje Roomalaisille 12:18)

Tämä on yksi sarjan pääteemoista. Niin töissä, koulussa, kirkossa tai missä tahansa kohtaamme elämässämme haastavia ihmisiä. Erityisen paljon heitä tuntuu osuvan Ingallssin perheen kohdalle. Päivittäiset vuorovaikutukset Walnut Grovessa antavat katsojille käytännöllisen ja usein humoristisen lähestymistavan pyrkiä elämään sovussa hankalien ihmisten kanssa. Kauppiaan rouva Olesonin hahmossahan ruumiillistuu ahne ja itseään toisia parempana pitävä ihminen, joka halusi aina tuhota kaiken hyvän, kun taas hänen miehensä Nels oli taas hänen täydellinen vastakohtansa. Rouva Oleson ja hänen tyttärensä Nellie pitävät sarjassa huolen ainakin siitä, että Caroline ja Laura Ingallsin itsehillintä ja ystävällisyys joutuvat melkoiselle koetukselle. Kuten me ihmiset olemme vajavaisia, niin Caroline ja Laurakaan eivät aina tässä parhaalla tavalla onnistu. Niin usein näissä tilanteissa toistuu kuitenkin tämä Kirje Roomalaisille 12:18 Raamatun paikan soveltaminen.

2. Pankaa sentähden pois valhe ja puhukaa totta, kukin lähimmäisensä kanssa, sillä me olemme toinen toisemme jäseniä. (Kirje Efesolaisille 4:25)

Ingallsin perheen siskokset Mary ja Laura joutuvat kohtaamaan matkan varrella lukuisia tilanteita, jossa se turvautuvat valheeseen peitelläkseen totuutta. Mutta kuten todellisessakin elämässäkin, niin rehellisyys maan perii - se on vain kova haaste niin lapsille kuin aikuisillekin. Monissa jaksoissa käsitellään Walnut Groven ihmisten epärehellisyyttä niin luokkatovereiden, perheiden ja naapureiden keskuudessa. Pieni talo preerialla palaa tähän aiheeseen aiheesen toistuvasti osoittaen epärehellisyyden sekä anteeksipyynnön ja armon parantumisen seurauksia. Rehellisyys on vaikeaa, mutta siitä muistutetaan juuri tässä Raamatun efesolaiskirjeen kohdassa 4:25.

3. Silloin te huudatte minua avuksenne, tulette ja rukoilette minua, ja minä kuulen teitä. (Jeremia 29:12)

Ingallsin perhe kääntyy säännöllisesti Jumalan puoleen. Heidän rukouksensa eivät rajoitu yksinomaan armon anomiseen ennen illallista. Charlesilla on tapana kiittää Jumalaa esimerkiksi astellessaan vehnäpeltojensa poikki. Saamme myös nähdä Lauran rukoilevan useasti sairaan perheensä ja ystäviensä puolesta. Charles ja Caroline joutuvat kohtaamaan lukuisia kamppailuja. Vahvan uskonsa osoituksena he pyytävät Jumalalta apua, kuten tässä Jeremian 29:12 Raamatun paikassa. Aina rukoukset eivät tuota ihmeitä, joita he etsivät. Esimerkiksi silloin, kun Charles ja Caroline menettävät kauan odottamansa poikalapsen. Saamme silti nähdä, kuinka Jumala vastaa rukouksiin, vaikkakin joskus eri tavalla kuin olisimme toivoneet.

4. Ettekä tee mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyynnöstä, vaan että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne ja että katsotte kukin, ette vain omaanne, vaan toistenkin parasta. (Kirje Filippiläisille 2: 3–4)

Yksi sarjan pääteemoista on eläminen nöyryydellä. Charles Ingalls on vahva ja vanhurskas mies, jonka luonteessa korostuu epätavallisen suuri määrä nöyryyttä. Etenkin nykyisessä kyynärpäätaktiikkaa suosivassa kulttuurissamme nöyryyttä pidetään enemmänkin heikkoutena. Charles Ingallsin hahmo on kuitenkin erinomainen esimerkki siitä, mitä tarkoittaa olla rohkeasti nöyrä. Charles luottaa ja turvaa Jumalaan niin hyvinä kuin vaikeina aikoina. Ei ole olemassa mitään, mitä hän ei perheensä eteen tekisi. On  toki hetkiä, jolloin jopa Charlesilla on vaikeuksia egonsa kanssa, mutta näissäkin jaksoissa saadaan lopulta muistutus siitä, kuinka pitää lopulta itsensä ja ylpeytensä kurissa.

5. Puhdas ja tahraton jumalanpalvelus Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksessaan ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta. (Jaakobin kirje 1:27)

Orpojen avustaminen ja adoptio on yksi Pieni talo preerialla sarjan keskeisistä teemoista. Charles Ingallsin hartaasti odottaman poikalapsen kaipuun täyttää ottopoika Albert, joka tulee perheeseen muidenkin lasten ollessa vielä lapsia. Kun perheen omat lapset kasvavat aikuisiksi, he adoptoivat vielä kaksi lasta eli Jamesin ja Cassandran, joiden vanhemmat menehtyivät traagisessa onnettomuudessa. Myös kaksi muuta Walnut Groven perhettä eli Mr. Edwards ja Olesonit adoptoivat keskenään neljä lasta. Näitä adoptoituja lapsia ei ole kuulemma mukana Laura Ingalls- Wilderin kirjoittamissa kirjoissa, mutta sarjan tuottajana toiminut Michael Landon halusi lisätä heidät sarjaansa tuoden esiin tämän Jumalan sydäntä lähellä olevan teeman orpojen hoitamista, kuten tässä Jaakobin kirjeessä 1:27.

6. Ja vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat. (Daavidin psalmi 23:4)

Elämä 1800-luvun preerialla tarkoitti runsaasti mahdollisuuksia traagisiin tapahtumiin sääkatastrofeista lääketieteellisiin kriiseihin, eikä televisiosarja poikkea niistä. Jokainen kriisi sisälsi uskoelementin, joka kannusti roolihahmoja riippumaan tiukasti kiinni Jumalasta. Sarjassa saadaan nähdä kuinka luonnonvoimat eli tornadot, raekuurot, lumimyrskyt ja voimakas kuivuus pilaavat sadot. Sarjaa onkin kuvattu myös profeetalliseksi, sillä kahdessa eri jaksossa Walnut Grovea kohtasi rutto, joka levisi hätkähdyttävän samalla tavalla kuin koronavirus. Kerran jos toisenkin myös tulipalot vievät ystävien ja naapureiden elämän. Sarjan edetessä joudutaan kohtaamaan hirvittäviä tragedioita. Esimerkiksi sokeain koulun maan tasalle polttanut tulipalo vaatii pitkään sarjassa olleen naapurin rouvan Alison Garveyn hengen ja sama kohtalo kohtaa Mary Ingalssin poikavauvaa. Yksi mieleen painuneista tragedioista on myös Maryn sokeutuminen. Sarjan käsikirjoittajat keskittyivät siis tällaisiin inhimillisiin kamppailuihin sekä useisiin eri onnettomuuksiin, joiden aiheina olivat esimerkiksi vaunujen törmäykset, kaivoihin ja kaivoskuiluihin putoavat lapset ja jäätaloon loukkuun jäänyt lapsi. Joka ikisellä kerralla hädän hetkellä turvataan Jumalaan lohdutuksen ja avun lähteenä.

7. Nämä sanat, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, painukoot sydämeesi. Ja teroita niitä lastesi mieleen ja puhu niistä kotona istuessasi ja tietä käydessäsi, maata pannessasi ja ylös noustessasi. (5.Mooseksen kirja 6: 6–7)

Pieni talo preerialla sarjassa jos missä korostuu kaikkein keskeisimpänä kristillisenä teemana perheen merkitys. Charles ja Caroline antavat mallin ihanteellisista sekä todellisista kristitystä isästä ja äidistä. Yhdessä he kasvattavat lapsensa rakastamaan ja kunnioittamaan Jumalaa sekä ympärillään olevia ihmisiä. He opettavat lapsiaan uskon tavoilla soveltaen siihen päivittäin Raamattua. Kotona syödään aina yhdessä, luetaan ruoka ja iltarukouksesta ja on itsestään selvää, että kirkossa käydään yhdessä joka sunnuntai. Muistan erään ystäväni pöyristyneen hänen katsottuaan Pieni talo preerialla avausjakson, jossa Caroline muistuttaa tyttäriään, ettei heistä voi tulla hienoja naisia, elleivät he käy joka sunnuntai kirkossa. Eipä olisi lainkaan paha oppi tänäkin päivänä. Jokaisella perheenjäsenellä on Ingallsin perheessä oma roolinsa antaa jotain itsestään kaikkien hyväksi. Yhdessä tehdään ahkerasti töitä ja lapset osallistuvat kaikkeen, jonka vastapainoksi myös leikitään yhdessä. Vaikka ystävät tulevat ja menevät, mutta perhe on ikuisesti yhtä. Tämä sarja vie katsojan takaisin yksinkertaisiin aikoihin, mutta sen teemat eivät ole suinkaan vanhentuneita. Nämä aiheet tuovat lohtua särkyneisiin ihmissuhteisiin, auttavat pysymään positiivisina haastavissa elämäntilanteissa, herättää halun huolehtia muista ja ennen kaikkea lisää luottoa Jumalan johdatukseen silloinkin, kun elämä näyttää aivan mahdottomalta. Pieni talo preerialla todentaa kiehtovasti sen, kuinka kaiken pohjalla oleva usko sitoo perheen yhteen.

Koko sarjan päättävässä 2-osaisessa jaksossa Viimeiset jäähyväiset Charles ja Caroline palaavat vielä kerran Walnut Groveen oltuaan viimeiset kolme vuotta sieltä poissa. Tässä jaksossa ahne liikemies Nathan Lassiter on päättänyt ottaa koko Walnut Groven kaupungin yhtiönsä omistukseensa, joten kaikki sen asukkaat saavat lähtöpassit. Tajuttuaan olevansa umpikujassa kaupungin asukkaat päättävät räjäyttää sarjassa nähdyt tutut rakennukset taivaan tuuliin. Niistä jää siis jäljelle jää vain savuavat rauniot. Viimeisen jakson lopussa tuttu Walnut Groven väki seisoo kyynelsilmin rakkaan kotikaupunkinsa savuavilla raunioilla. Kun liikemies Lassiter tulee joukkioineen lunastamaan kaupunkia itselleen, hän löytää räjäytetyt rakennukset sekä ihmisjoukon, joka suorittaa ohimarssin laulaen englantilaista hymniä "Onward Christian soldiers marching as to war, with the cross of Jesus, going on before." Kerrassaan komea lopetus! Loppukaneettina koko tämän sarjan katsomiselle on mahdollista yhtyä pastori Aldenin pitämään viimeisen saarnan sanoihin;

– Tahtoisin sanoa teille muutaman sanan. Nämä vaikeat ajat koettelevat uskoamme. Miksi Jumala sallii Lassiterin kaltaisen miehen olemassaolon? Miksei Jumala puolusta meitä? Me olemme hyviä kristittyjä. Miksi meidän täytyy kärsiä sen miehen vuoksi? Näihin kysymyksiin on vaikea vastata. Paholainen elää, se ei milloinkaan katoa maailmasta. Mutta minä uskon, että Jumalan avulla me selviydymme. Usko ja rakkaus ovat maailman vahvimmat aseet. Niihin aseisiin meidän on nyt turvattava aivan kuten muulloinkin. Monet kerrat olemme saaneet kokea täällä rakkauden mahdin. Vaikeudet me olemme voittaneet yhteisvoimin. Olemme huolehtineet ystävistämme ja saaneet kokea sellaista, mitä Lassiterin kaltainen mies ei kuunaan pysty tuntemaan. Me kiitämme siitä Jumalaa!

Tuo pastori Aldenin saarna pätee koko pitkän sarjan päätöstunnelmiin kuin yhtä lailla tähän päivään. Harmi, ettei tämä sarja tämän päivän lapsia ole tainnut enää samalla tavalla liimata tv-ruutujen ääreen. Sarjahan kävisi vaikka koulu-tv:n opetus-ohjelmasta - joskin nykyinen ilmapiiri valitettavasti nyrpistää tällaisille arvoimme mieluiten nenäänsä.    

Kaiken tämän perusteella ei voi todeta kuin sen, että Pieni talo preerialla on kestänyt aikaa erinomaisesti toisin kuin muut aikalaisensa ja seuraajansa. Olisiko sen salaisuus lopulta kuitenkin siinä, että syvällä sisimmässämme janoamme tarinoita, jotka kirkastavat meille uskoa Jumalaan ja perheen tärkeyttä?